Pomon pallilla

Pöh, taas Turussa. Oisin taas voinut jäädä muhimaan mökin rinnakkaistodellisuuteen, ei juuri nappaa toi tuleva työviikko. No, onneks käyn tällä erää jostain syystä ihan ylikierroksilla, toivottavasti saan tän tunteen vietyä tulevaan viikkoonkin (toivottavasti silti saisin myös nukuttua hiukan...).

Tänään olikin sitten grillikauden päättäjäiset, kun alkaa toi sää olemaan asteen verran vilposampi tolle meidän grillimestarille (=iskä). Voin kertoo, että hitusen haastellista on ollut sen grillilihan kanssa viime ajat, on menty pitkälti broiskulla ja pippuripihvillä. Hiukan olin kyllä hidas tota hokaamaan, ihmettelin vaan että eiks sitä yhtä grillilautastakaan enää tehdäkään ja voi hitsi, kun se oli niin näppärä ja missäs kaikki vartaat on, ei näy missään. Tajusin vasta pari viikkoa sitten, että ehkä (siis ihan vaan ehkä) niiden sesonki on hiukan niinkö ohi, eiköhän niitä taas löydy hyllystä ens kesänä. Pikkasen pidemmät piuhat mulla... :D

Leipähän ei oo kiellettyjen listalla jos se on käynyt grillissä. 
Sehän on sillon vähän niinkö lihaa.

Selailin mökillä viimeisintä Kodin kuvalehteä (onpas muuten jotenkin tosi ärsyttävä nimi lehdellä) ja siinä oli ihan mielenkiintoinen juttu Saku Tuomisesta (mäkin haluun titteliksi luovuusgurun), joka kritisoi työaikoja, ajankäyttöä ja tekemisen tapoja. Tossa oli monta hyvää pointtia ja tunnistin itseni / oman tilanteeni turhan monesta kohdasta.   

"Ihmiset uupuvat enemmän ja helpommin kuin koskaan. En usko, että suurin ongelma on se, että he tekevät liikaa töitä. Isompi ongelma on se, että työtehtävät ovat epämääräisiä. Vaikka töitä tekisi valtavasti, tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi. Se uuvuttaa. Ihminen saa tyydytystä saadessaan jotain aikaan."

Ehkä (heh, ei sitä ihan rivien välistä oo tarvinnut koodata...) tää mun hienoinen uupumukseni on käynyt täältäkin ilmi. Ärsyttää tää oma ruikuttamiseni ja itse en varmaan jaksaisi jonkun toisen blogissa moista alituista valitusta lukea, ihmettelisin vaan että mikset hyvä ihminen tee asialle jotain. Se kuitenkin tuntuu olevan helpommin sanottu kuin toteutuksen tasolle saatettu, joten jatkan marinaa. :) Sitä Tuomisen mainitsemaa tyydystä on tosiaan vaikea saada, kun koko ajan on hommia pirusti rästissä ja kun vihdoin saat jonkun homman valmiiksi, niin se on jo valmiiksi ihan hitosti myöhässä. Koko ajan tasapainoilet melkoisen heikolla jäällä ja toivot, että saat lirkuteltua / rukoiltua / hitonmoisella munkilla hommat sujumaan vaikka aikataulu vuotaa kuin seula. Samalla selittelet asioita parhain päin asiakkaille / yhteistyökumppaneille / alihankkijoille / millon kenellekin ja toivot että muistat suunnilleen mitä kenellekin olet väittänyt. Nyt aletaan mennä taas sitä vaihetta, että oon siinä määrin stressaantunut ja kyrsiintynyt, että lamaannun enkä saa oikestaan mitään tehtyä. Ja sitten on taas kahta kauheampi kiire. On muuten hyvä fiilis.

"Vatvomme tunnin asioita, jotka olisi mahdollista päättää kymmenessä minuutissa ja toisaalta me yritämme ratkaista haastavia asioita aivan liian lyhyessä ajassa. Päivät täyttyvät tehottomasta puuhailusta (säätämisestä), ja tästä seuraa, että ajaudumme tekemään kunnon töitä lähinnä vain iltaisin ja viikonloppuisin." 

Been there, done that ja huomenna uudestaan. Tuntuu, että palaveria pukkaa ovista ja ikkunoista ja jokaisen session tuloksena on kilometrien pituinen to do -lista. Niitä asioita on niin helppo listata, mutta käytännön toteuttaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Eniten vihaan niitä memoja (vihaan myös tota sanaa), jotka putkahtaa sähköpostiin sellaisen palaverin tai tapaamisen hedelmänä, johon itse ei ole osallistunut. Sepä onkin sitten kiva koittaa toisen muistiinpanoista päätellä, että mitähän tässä tarkalleen ottaen ajettiinkaan takaa ja onks tää homma miten urgentti.

"Huonosta johtamisesta puhutaan paljon, mutta ehkä kaikkein suurin johtamisongelma on jokaisen työtä tekevän korvien välissä. Harva osaa johtaa itseään."

Allekirjoitan tän vaikka CAPSeilla. Mulla mitä ilmeisimminkin on henkilökohtainen johtajuusongelma. Okei, meiltä löytyy elävästä elämästä ne karikatyyreimmät hahmot huonon henkilöstöjohtamisen käsikirjasta, mutta eniten on kyllä ehkä hiomista tossa omassa johtajuudessa. Mä en osaa johtaa itseäni. Piste. (Ja tää pätee myös vapaa-aikaan, hyvin harvoin onnistun johtamaan itteni sohvalta salille.)

Nojoo, ei itse asiassa ollut ollenkaan tarkoitus (jälleen kerran) tilittää tästä, mutta jotenkin taas lämpenin aiheelle, sitä nää sunnuntaiangstit (= seuraava päivä on maanantai) teettää. Jeps, se siitä, mutta jos kiinnostaa, niin ton Tuomisen jutun voi kokonaisuudessaan lukea täältä.

Okei, pakko vielä paasata tästä hiukan... Ehkä eniten harmittaa, että normaalisti (mielestäni, voi olla vaan allekirjoittaneen harhainen käsitys) oon ihan organisointikykyinen ja aikaansaava henkilö, mutta tossa työssä noi piirteet ei vaan oikeen pääse oikeuksiinsa. Se jatkuva priorisointiongelma on todella raskas, kun tilanteet elää ihan koko ajan ja sitä aikomaansa työjärjestystä täytyy muuttaa ihan jatkuvasti. Raastavin on se tunne, kun tuntuu ettei ole saanut mitään koko päivänä aikaiseksi vaikka painaa hommia kuin pieni eläin. Ehkä mun täytyy uudelleenkouluttautua haravoijaksi, oon aina tykännyt siitä, kun siinä näkee työnsä jäljen niin kivasti.

Mut joo, sepä siitä vol. 2, nyt en enää itekään jaksa naputtaa aiheesta. Täytyy huomenna harjoitella sitä johtajuutta, katotaan josko saisin pomotettua itteni vaikka imurin varteen, ehkä jopa lenkille. Voi kun tulis pian lunta, siellä on niin kypsän pimeetä ettei yhtään kiinnosta laittaa nokkaansa ulos. Parhaimmillaan pakkanen käväs kotimatkalla kuudessa ja puolessa, kyllä se talvi sieltä on tulossa. Nyt mulla on taas kauhee hinku ostaa joku päähine (nimenomaan päähine, kun en tiedä haluanko pipon, lakin, hatun, baskerin vai minkä), jotta voin todeta sitä kotona uudemman kerran päähäni mallatessani, että ei, päähine (mikään päähän laitettava, oli se sitten pipo, lakki, hattu, baskeri tai mikä vaan hiusten päälle sijoittuva tekstiili) ei vaan sovi mulle vaan näytän välittömästi jonkun syndrooman omaavalta sieneltä. Sitten voinkin taas siirtyä käyttämään sitä hupullista takkia, kun siinä on se huppu ja sehän on melkein sama asia kuin että käyttäis pakkasella fiksusti päähinettä. Voi olla pienen (öh, ei niinkään pienen, mahdunkohan mä vielä siihen hupulliseen takkiin?) ihmisen elämä vaikeeta.

Otetaan silti loppuun Kelisin Good Stuff, vaiks tää staffi onkin ollut vähemmän hyvää. Mut jei hei silti: uus lukija!!!! Kovasti paljon tervetuloa Maketsu! :)