Sivut

torstai 22. marraskuuta 2012

Ihastunut* omppu

Uh. Oon niin täynnä. Oikein ahistaa. Mut silti toi omppupannari huhuilee mua keittiöstä. Onneks oon niin täynnä etten jaksa lyllertää keittiöön. Win-win.





Sain viime viikolla kamun luona ihan yltiöhyvää pannaria ja tänään sain toimeksi tehdä sitä itsekin. Äärimmäisen simppeli homma, jos onnistuu multa, niin onnaa taatusti sultakin:

Omppupannari

muutama omppu (öbaut 4-6, riippuu koosta)
sokeria + kanelia omppujen päälle
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl (tai hiukan reilummin) suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 munaa
8 dl maitoa
70 g voita

vispikermaa
vaniljasokeria
Fazerin Wiener Nougat Crush -seosta (*hence ihastunut, crush, juu nou)

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää maito, munat ja jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota jonkin aikaa. Viipaloi omput pellille, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kippaa turvonnut taikina pellille omppujen päälle, paista 200 asteessa kunnes muistuttaa pannaria. Yritä malttaa antaa pannarin hiukan jäähtyä. Vatkaa sillä välin kerma ja mausta se vaniljasokerilla, ripottele sekaan Nougat Crushia. Leikkaa pannarista kohtuullinen pala ja levitä päälle nougat-kerma. Ahmi. Santsaa isompi pala. Lyllerrä sohvalle urahdellen haavoittuneen karhun tavoin ja jää sille tiellesi.



PS Lupailin sitä canneloni-ohjetta... No, niitä viimeks kokatessa innostuin sitten räjäyttämään vanhentuneen tomaattipyreen silmäni kautta kattoon ja ympäri kämppää, pikkasen jäi tekovaiheet kuvailematta, kun koitin huljutella simmua vähemmän verestäväksi. Tulossa siis jahka innostun niitä taas tekemään / luovun kuvaideasta ja vaan naputtelen sen tänne jahka henki taas kulkee ton pannarin jäljiltä. Kannattaa tosiaan tsekata pyreen päivämäärä, lähtee aika äpäkästi se vuoden vanha töhnä purkista jahka saa vähän ilmaa itseensä... 

  

sunnuntai 11. marraskuuta 2012

Roisi repeämä ja pilkettä vasemmassa nimettömässä

Voi oon niin fiiliksissä! (Ja ihan hiton väsynyt, mut yritän pitää noi fiilikset voitolla. :D) Ihan mahtavin viikonloppu, kakskolmasosaa suoritettu ja vielä saan rakkaat isänpäiväsyömingeille luokseni hetikohtapian. Ihanuutta. ♥ 

Perjantaina pääsin sukulaisiin herkuttelemaan ja ihastelemaan ihan mahtavaa kotia. Tädin miesystävällä on ihan huikea satavuotias kämppä keskustassa ja kuolasin sen suppiskeiton lisäksi niitä loputtoman korkeita huoneita, olkkarin erkkereitä, kaikkia jänniä koloja, mutkia ja ulokkeita sekä sinne tänne ripoteltuja ikkunoita. Ja se sisustus! Sellanen kadehdittava sekoitus uutta ja vanhaa, muistoja ja tunnelmia, kombo jossa mikään ei oikeastaan sovi yhteen, mutta kaikki kuitenkin mätsää ihan nappiin. Tahtoo. 

Oli muutenkin tosi kiva istua iltaa vähän harvinaisemmassa seurassa, oikein harmitti, kun jouduin poistumaan paikalta aikaisemmin. Muut tosin taisi olla ihan vaan huojentuneita, olin ehkä niin fiiliksissä, että räpätin melko taukoomatta. Hups. No, niillä hyvillä fiilareilla olikin hyvä siirtyä jatkamaan illanviettoa yhden ystävän kanssa, muista milloin viimeksi ollut Turun yöeloa haistelemassa. Olihan sen ihan kiva huomata, että vielä joku jaksaa mullekin hymyillä ja kohdistaa silmäkulman pilkettä, vähemmän viehättävää vaan, että sen silmäkulman lisäksi kaikilla (siis oikeesti IHAN KAIKILLA) kimalsi myös vasemmassa nimettömässä. Mun puolesta sitä silmää ei niin tarvis iskeä, jos parin päivän päästä on aikeissa viettää isänpäivää hyvällä omatunnolla. Mur. Mut muuten siis oikeinkin kiva ilta, vaikka toki onnistuin repäisemään uusiin farkkuihin ihan kohtalaisen holen heti pöytään istuessani. Lahkeeseen sentään, ei tullut mitään sen roisimpia repeämiä...

Eilen sitten sainkin Ystävistä parhaimman ihan liian pitkästä aikaa luokseni. Parasta. Ollaan viimeks nähty joskus elokuussa mun työreissun yhteydessä turhan pikaisesti ja nytkin loppui aika ihan kesken vaikka hää vasta hetki sitten poistuikin. Meillä oli kunnon herkkumenyy, kun veresteltiin Budapestin muistoja langoksien ja valkosipulikeiton muodossa. Niin herkkua. Ja Ruokahommien munakoiso-halloumitornit oli ihan törkyhyviä, kannattaa testiä! Simppeliä ja niiiiiin maukasta. Jälkkäriksi piti vielä puuhastella banoffee, mutta se jäi odottamaan seuraavaa kertaa, olis päästy sen kimppuun vasta joskus aamukolmelta, kun ihan vaan pikkasen taas venähti se kokkailu.

Nyt pitäis jatkaa tätä hyvän ruoan ja juoman teemaviikonloppua ja siirtyä keittiön puolelle kokkailemaan canneloneja pian paikalle pärähtävälle perheelle. Katotaan josko saisin aikaiseks naputella sen reseptin tännekin, huippuherkullinen ja niin simppeli, että onnistuu multakin. :)

Onnea kaikille isille, erityisesti mun omalle ihanalle! ♥

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Ihania miehiä ja halvaustilaa

Uh. Mulla oli maaaailman kypsintä eilen. Oli jo töissä sellanen fiilis, etten millään haluaisi vaan mennä kotiin, mutten jotenkaan saanut toimeksi soittaa kellekään ja päädyin sitten kotiin. Virhe. En saanut mitään järkevää aikaiseksi koko hitsin iltana, möllötin vaan koneella ja surffailin Oikotiellä etsimässä kotia. Kauheesti muuten arvostan jos kämpästä on kaikkiaan neljä kuvaa, niin on toki hyvä jos yks niistä on lähäri hellasta ja kaapin vetimistä. Oli tosin melko karu kämppä muutenkin, ehkä oli ihan peliliike siltä välittäjältä keskittyä niihin hellan nappuloihin... Ei mulle taaskaan ollut kotia tarjolla, joko mätti sijainti, kunto tai hinta tai sitten niissä kaikissa oli toivomisen varaa. Huoh.

Mulla on taas jokasyksyinen kaikkimullehetinytäkkiijotainuutta-oireyhtymä ja niiiiiin tahtoisin jotain vaihtelua. Oon ihan tyytyväinen niin kauan kun on jotain menoa ja tekemistä, mutta kotona kaatuu seinät päälle ja halvaannun vaan sohvalle. Tai sitten unissani sänkyyn, tuli taas jotain äärimäisen tärkeetä googlaillessani vastaan unihalvaus, josta kärsin valitettavan usein. Oon tosta joskus ammoin puhunut yhden ystävän kanssa, ja sain silloin häneltä selityksen oudoille kokemuksille, mutta nyt luin ekaa kertaa asiasta. Noi halvaukset on järkyttäviä ja niitä tulee ihan turhan usein. Siinä on aina se sama kuvio eli kämpässä on joku tunkeilija enkä pysty liikkumaan ja huutamaan apua. Melko ahdistavaa. Muistan vieläkin erittäin elävästi yhden kokemuksen lomareissulta yli kymmenen vuoden takaa. Otettiin kamun kanssa pienet päivätirsat ja "heräsin" siihen, että mun sängyn vieressä oli vieras tumma mies kyykyssä mun pään vieressä enkä pystynyt liikkumaan enkä päästämään ääntäkään. Kamu tuhisi viereisessä sängyssä ja mä huusin paniikissa pääni sisällä. Ihan hirveetä. Sinällään huojentavaa lukea asiasta, tekee jutusta tälleen valveilla vähemmän pelottavan, valitettavasti tää tieto tuskin seuraa sinne uneen asti. Kellään muulla vastaavia kokemuksia?


Muuten ollutkin turhan eloisaa unissa, mistä hitosta ne kaikki ammoiset ihmiset kumpuaakaan? Sellaisia tyyppejä joita en oo nähnyt vuosiin, enkä kyllä mielestäni oo heitä miettinytkään. Aamulla aina herää jotenkin ihan totaalipöllämystyneenä, kun yön on huininut ihan kummallisessa seurassa. Mut eipä sillä, ennemmin vietän vaikka kaikki yöt satunnaisessa sakissa kuin yhtäkään hetkeä halvaustilassa.

Muuten viikko on mennyt oikeinkin oivissa merkeissä, keskiviikkona pääsin taas viettämään laatuaikaa mun 2,5-vee lempparipoitsun kanssa ja kyllä hää vaan taas niin sai sukat pyörimään jalassa. Äitinsäkin totes poitsun ihastuneen, kun hää niin mua lääppi ruokapöydässäkin. No, tunne on kyllä ihan molemminpuoleinen, toinen on niin hurmaava. Oli hoidossakin selittänyt, että "äidin ja minun ystävä tulee kylään". Lööv.

Käytiin kuolaamassa katsomassa muitakin hurmaavia miehiä ja tais siellä pari aika komeeäänistä naistakin olla. Ei se Kakola ehkä mikään ihan tajunnanräjäyttäjä ollut, mutta ei ollenkaan huono. Ja Veeti on aika tikissä, laulaminen välittömästi ei ihan niin pienen punnerrussession jälkeen ei näyttänyt tuottavan minkäänmoisia ongelmia. Ainoo mikä tossa hiukan häiritsi oli se kerrassaan kökkö huumori, joka tosin tuntui uppoavan takana istuvaan tätiin ihan kympillä. No, kai se oli sellasta jokaiselle jotakin musikaalihömppää, ei vaan oikein toimi mulle sellanen höö höö höö, väännetään rautalangasta -huumori. Muuten kyllä siis arvostan, että mulle väännetään rautalangasta. :D


Nyt pitäis varmaan vetäytyä makkarin puolelle, kun muu mökki alkaa hiipua. Toivon, että tavoitan uniin ne iltapäivän seesteiset sienimetsätunnelmat eikä kukaan halua tunkeutua mun uneen mua halvaannuttamaan. Mökillä tosin en muista moista kokeneeni, ehkä täällä on parempi karma tai jotain. Mut nyt siis unta, öitä!