Sivut

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

Levottomat jalat

Mä oon jotenkin ihan levoton. Ehkä tää viikkokausien nunnailu ja mökkihöperöityminen alkaa ottamaan valtaansa ja vastaiskuna iski joku lauantailevottomuus. Ei kauheen hedelmälliseen maaperään iske täällä, vanhukset syynää leffaa ja sisko lukee eli oon on my own. Sisko ehdotti pyrähdystä Suomi 24:ssa, mut niin levoton en taida olla. :D


Tänään oli tosi nätti päivä, mutta olin pakotettu ihailemaan sitä pitkälti sisältä käsin, kun pesin aamulla tän mopin enkä sitten viittinyt painella pää märkänä pihalle. Tulee kyllä niin hitsin nopeesti pimeetä, jäi taas sienimettä aikeeks, kun ei sinne oikeen ollut mieltä enää kolmen jälkeen suunnata. Osa levottomuudesta siis johtunee siitä, että oon möllöttänyt sisällä suunnilleen koko päivän ja nyt sitä virtaa piisais muillekin. Great.


Ilta menikin Ifolorin kuvakirjaa tehtaillessa. Noita on niin kiva tehdä, nyt väsäilin siskolle joululahjakirjaa meidän viimeisimmästä reissusta. Tuli niin muistot mieleen ja niiiiiiiin tahtoisin taas jonnekin reissuun. Se lomafiilis on jotain niin huippua, kun kaikki on uutta ja ihmeellistä ja todellista L-O-M-A-A. Awwwwwww.




Tjooh. Ehkä mä kurkkaan pikaseen työpostit, se yleensä karsii aika nopsaan ylimääräisen levottomuuden ja kippaa kohti koomaa. Ehkä säälittävyyden huippu, kun viikonloppuna kahlaa tylsyyksissään työposteja. Tarttis ehkä tehrä jotain?

lauantai 26. marraskuuta 2011

Voi itku

Jestas sentään, että tulikin tehtyä hyvää ruokaa ja ihan vahingossa. Nyt on siis haikein mielin päätetty grillikausi ja saatettu grilli viime viikonloppuna talvilevolle vajaan. Koska edelleen yritän päästä mökkikokkailuista mahd. helpolla oli listalla tänään simppeliä pastaa. Osui jotenki kovasti hyvä kombo lautaselle, joten naputtelenpa siitä tännekin. Tää nyt oli tortellinien kera, mutta hiilareita karsastava voi jättää ne pois ja nauttia vaikka kasvisspagun (esim. Maketsun pastaohje vaikuttaa testaamisen arvoiselta) kera.

Nyyh.
Pasta siis oli vallan simppeli eli ensin paistelin pannulla broiskun filesuikaleita ja kippasin mukaan puoli rasiaa pekonikuutiota ja sipulia (kaupasta tarttui mukaan ihka uusi tuttavuus eli banaanisalottisipuli, ei kyllä eronnut mun mielestä normista kuin muodon osalta, itketti ainakin siinä määrin kuin normikin). Itketin itseni lisäksi myös kesäkurpat ja lisäsin ne "tikkuina" mukaan, kun muu setti alkoi olla kypsää. Jälleen turvauduin uusavuttomien maustamisratkaisuihin ja kippasin perään purkillisen aurinkokuivattu tomaatti/feta -mössöä (Skånemeijerier) ja rouhin myllystä reilusti mustapippuria ja valkosipulia, hiukan saattoi myös lorahtaa kermaa, jotta pysyi notkeampana. Annoin muhia ja keittelin sillä välin ricotta/basilika -tortellinit ja paahdoin uunissa leipää. Sit vaan tortellinit ja kastike sekaisin, lautaselle, parmesania päälle ja ääntä kohti. Toimi erityisen hyvin meloni/kurkku/feta -salaatin kaverina.


Nyt oonkin sen verran täynnä tota settiä, että taidan kallistua tähän viltin alle ja ottaa kirjan kauniiseen käteen. Huh.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Italialainen jumaluuskompleksi

Kyllä osaa taas olla koomanen viikko takana. Tänään poistuin töistä poikkeuksellisesti jo neljältä ja mökkiruokarumban jälkeen olin kotona jo ennen puolta kuutta. Nii, tästähän vois kuvitella, että illalla olikin sitten aikaa tehdä vaiks ja mitä, mut näköjään varteenotettavin vaihtoehto oli taas sammua tähän sohvalle.

Inhoon tota piirrettä itsessäni yli kaiken, siis sitä, että itsekseni aivan liian usein (= pitkälti aina) passivoidun tähän sohvalle. Mua ei ees väsytä töiden jälkeen, jos on tiedossa jotain kivaa, esim. kahvittelua kamun kanssa, mutta sitten jos pitäis saada jotain kehittävää aikaseks itsekseen löydän itteni jatkuvasti koomailemasta tästä sohvalta. :/ Nytkin kallistuin vaan hetkeks kirjan kera tähän sulattelemaan ruokaa ja siitä sitten löysin itseni pari tuntia myöhemmin. Vetelisin varmaan vieläkin sikeitä ellei puhelin olis soinut. Mur. Siis ei mur, että puhelin soi vaan mur, grrrr ja räyh mulle kun oon tällanen laiskimus.

The crime scene.
Tällä viikolla oon kyllä ollut normaalia flegmampi ja eilisen vietin kotikonttorilla, kun mun maha oli ihan kumma ja pikkasen oli lämpöäkin. Jostain sitä unta riitti päiväänkin, sinnittelin välillä tunnin hereillä, mutta muuten posotin pitkälti koko päivän. Mikä lie riivannut, nyt ei ollut ainakaan suoranaisesti niitä stressikramppeja, ehkä toi oli joku äärimmäisen lievä mahatauti / ruokamyrkytys / tms. Mulla on pääsääntöisesti melko hyvä vastustuskyky (toivottavasti myös nyt, kun töissä taas väkeä flunssassa) ja toikin saatto olla joku tauti, joka ei ton kummemmaks puhjennut. Toisaalta jees (tässä tapauksessa tosikin, en tod. olis halunnut mitään mahatautia), mut välillä vois ottaa ennemmin sen taudinkin kuin olla kolme viikkoa kauheessa kurkkukivussa ja koko ajan odotella, että millon se tauti puhkeaa. No, täytyy kyllä olla todella tyytyväinen tästä vähästä sairastelusta, toivottavasti meno jatkuu samanmoisena.


Aina ennen koomaan vajoomista ja bussissa oon pikkasen saanut lueskeltua, alkuviikolla vuorossa oli Giorgio Faletin Viimeinen katse. Tykkäsin kirjailijan tyylistä tosi paljon, hyvä tarina, mielenkiintoiset hahmot ja sympaattista kuvausta. Kannattaa tsekata, mä ainakin laitan siskon kirjastolistalle "tilaukseen" Faletin muut suomennetut Minä Tapan ja Minä olen jumala (pientä italialaista dramaattisuutta havaittavissa noissa nimissä). Toi Giorgio on ilmeisesti joku raastava monilahjakkuus, esittelyn mukaan hää on työskennellyt asianajajana ja mainosalalla sekä toiminut kilpa-ajajana, näyttelijänä ja muusikkona. Varsin ärsyä, kun yhdelle ihmiselle suodaan noin ruhtinaallisesti taitoja, ois nyt mullekin voinut osua noista vaiks yks...

Ajattelin jossain vaiheessa etten naputtele tänne mitään ennen kuin mulla on jotain positiivisempaa sanottavaa kuin ainaista ruikutusta väsymyksestä ja töistä, mut siihen jos lähdetään, niin ois ollut aika hiljasta viime hetket (, mikä ei välttis olis ollenkaan huono juttu... :D). Toivottavasti saisi jollain keinoin repästyä itteni täältä sohvalta ja etsiskeltyä teeman mukaisesti sitä elämää, jota täällä sohvan pohjalla ei ihan hillittömissä määrin oo ollut tarjolla. Oon vaan niin hitsin peruslaiskanlötkee luonne, että tää ameebamainen olotila on turhan luonnikas. No, joskohan toi viikonloppu tois hiukan uutta virtaa tullessaan, pitäkääs peukkuja!

Otetaans tähän loppuun pieni italofiilistely ja fläsbäkki Eroksen ja Tinan muodossa. Tsekkaa Tinan kintut, täti on aika kuosissa. Eiks noi oo vakuutettukin muutamasta millistä?



tiistai 22. marraskuuta 2011

Nahkalippalakkinen setä on aina oikeassa

Voi röhnä. Pätkii taas yhteys niin totaalisesti, että alkaa pian kiristää ihan tosissaan. :( Jotenkin oon kuitenkin tästä huolimatta saanut ihan sujuvasti muhittua koko hiton illan tässä sohvalla koneen ääressä. No, näppärästihän tässä taas meni viime yökin, niin mikäs jottei se seuraava iltakin.

Ei, mulla ei oo oksennustautia. Tykkään vaan räjäytellä mikrossa yhtä sun toista, tällä kertaa puuroa. Mut ihan parhautta auringonkukan- ja pellavansiemenien, hasselpähkinärouheen ja marjojen kera. <3
Eilen kävin piiiiitkästä aikaa vähän pyörimässä keskustassa. Oon jotenkin niin fakkiutunut tohon työ-ruokakauppa-sohva-mökki-mökkisohva-ruokakauppa-työ -kuvioon (tää on tätä villiä kolmikymppisen citisinkun elämää, niitä menovinkkejäkös mun piti tässä blogissa jaella), etten oo ihan hetkeen piipahtanut keskustassa kuin bussia vaihtamassa. En siellä eilenkään jaksanut tolkuttomasti hääriä, mut heti tuli ees hitusen urbaanimpi olo. Yritin metsästellä siskolle yhtä cd:tä ja totesin taas, että levyosastoilla (ja aiempien kokemusten mukaan myös -kaupoissa, nyt en varsinaisiin kauppoihin ehtinyt) saa ihan huippuhyvää palvelua. Kiitos siis Wiklundin ja Stockan levyosastojen miekkosille, tuli kovasti hyvä mieli loistavasta palvelusta vaikkei kaivattua levyä ollutkaan saatavilla. Keväällä metsästin Villa Nahin cd:tä oikeen urakalla, mut löytyihän se (viimeinen kipale) sitten kuudennesta kaupasta. Hiukan tuli hoppu kun oli vieraita tulossa ja emäntä vielä luuhasi levykaupoissa, mut olin sen päättänyt hankkia enkä ihan heti luovuttanut (hiukan meinasi usko loppua siinä viidennessä kaupassa). Sillonkin sain asioida ihan älyttömän mukavien ja avuliaiden henkilöiden kanssa, taitaa olla ihan ammattitauti. :) Hankin melkoisen harvakseltaan musaa ja silloinkin yleensä CDON:ista (kuten nytkin, kun sitä siskon cd:tä ei löytynyt tänään myöskään Prismasta), mutta oli kiva huomata, että tolla saralla sai kyllä erinomaisen hyvää palvelua. Huh, tulipas avauduttua. No, hyvästä aiheesta ja kerrankin postiivisempaa tilitystä. :)

Oi mums! Oon syönyt noita viimeks joskus pienenä ja unohtanut moisten olemassaolon tyystin. Oli pakko ottaa, kun osuivat Ruohonjuuressa silmään. (Mut miten ärsyn toisessa laidassa toi etiketti voi olla???)
Kehuin tänään työkamullekin saamaani hyvää palvelua ja tuli juttua Stockmannin levyosaston yhdestä naismyyjästä. Työkamu kehui saaneensa ko. myyjältä aina loistavaa palvelua ja tiesin heti kenestä hän puhui. Oltiin työkamun kanssa samaa mieltä siitä, että hää varmasti on myyjä, joka muistetaan ja mietin, että olisi hienoa jos mut joskus muistettais vastaavasti jossain random-keskustelussa. Tai onkohan joku joskus muistanut? No, yhden työpaikan oon saanut livauttamalla työnantajan puhelimessa suorittaman "ei olla vielä mietitty ens kesää, en tiedä onko tarvetta" -kiemurtelun väliin, että "olinseteidäntarjoilijasilloinpikkujouluissa", silleen kauheen luonnikkaasti kesken toisen lauseen. Se paikka oli sitten mun eli jollain on ilmeisesti ollut meikäläisestä positiivinen asiakaspalvelukokemus. :) Olis kyllä hauska tietää mitä itsestä puhutaan (ne narsismin merkit tais täyttyä tässä, ihan vissisti joo musta puhutaan... :D), tarkoitan siis että puhuuko joku vastaavasti kuin itse hehkutin esim. noita myyjiä ja muisteltiin työkamun kanssa sitä Stockan myyjää. Se on jännä miten joku voi tehdä vaikutuksen (hyvän tai huonon) ihan hetkessä ja sen tyypin muistaa vielä vuosien päästä vaikka kyse olisi ihan merkityksettömästä jutusta. Tai eihän se sitten oo merkityksetön, jos siitä on moinen muisto jäänyt. 

Joo, terkkuja vaan sille blondille Stockan levyosaston mukavalle naismyyjälle + niille poitsuille, hoiditte hommanne siinä määrin hyvin, että oon näköjään vieläkin liekeissä. Täytyy ajatella, että kai mullakin sitten on ollut hetkeni, kun esim. olin kysytty tarjoilija siitä huolimatta, että teknisesti olin siinä hommassa totaalisen lahjaton (enkä vieläkään saa kahvikupillista pöytään ilman, että puolet on tassilla :D), samoin jotkut nykyiset kollegat tuntuu toisinaan suosivan meikäläistä yhteistyökumppanin valinnassa mistä nurisen hommien kasautuessa vaiks salaa oon tyytyväinen, kun joku tykkää. Hyvä mää, hyvä kaikki asiakaspalvelijat, jotka tuovat siihen pikaiseen palvelutilanteeseen sitä jotain! Pistetään samaan syssyyn sitten kiitokset sille Prisman kassallekin, olit kovasti kiva, kun pakkasit oma-alotteisesti sen marinadiin söhryyntyneen kanan omaan pussiinsa.

Höh, oisin linkittänyt tähän aasiakas.net -sivuston esimerkiksi asiakaspalvelijan kannalta vähemmän hehkeistä tilanteista, mutta se sivu ei nyt vastaa ollenkaan. :( Onkohan hyytynyt koko sivusto, kun ei Facebookin perusteella oo ihan viime aikoina päivitelty? No, siellä Facessa päivittelivät nahkalippiksensä perään kysellyttä miestä, yli 20 eri alojen asiakaspalveluammattilaista tunsi tapauksen. Nahkalippis-setä ainakin on tehnyt, jos ei hyvää, niin ainakin lähtemättömän vaikutuksen moneen. :D

Mut seuraavassa ehkä ihanin asiakaspalvelija ikinä, en kestä ton kampaajan ilmeitä. :D




Mites mulla on nälkä vaiks mielestäni oon pupeltanut yhtä sun toista pitkin iltaa? No, jos keittiön kautta makkarin puolelle, oiskohan yhtään hunajakeksiä enää jäljellä...?

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Pomon pallilla

Pöh, taas Turussa. Oisin taas voinut jäädä muhimaan mökin rinnakkaistodellisuuteen, ei juuri nappaa toi tuleva työviikko. No, onneks käyn tällä erää jostain syystä ihan ylikierroksilla, toivottavasti saan tän tunteen vietyä tulevaan viikkoonkin (toivottavasti silti saisin myös nukuttua hiukan...).


Tänään olikin sitten grillikauden päättäjäiset, kun alkaa toi sää olemaan asteen verran vilposampi tolle meidän grillimestarille (=iskä). Voin kertoo, että hitusen haastellista on ollut sen grillilihan kanssa viime ajat, on menty pitkälti broiskulla ja pippuripihvillä. Hiukan olin kyllä hidas tota hokaamaan, ihmettelin vaan että eiks sitä yhtä grillilautastakaan enää tehdäkään ja voi hitsi, kun se oli niin näppärä ja missäs kaikki vartaat on, ei näy missään. Tajusin vasta pari viikkoa sitten, että ehkä (siis ihan vaan ehkä) niiden sesonki on hiukan niinkö ohi, eiköhän niitä taas löydy hyllystä ens kesänä. Pikkasen pidemmät piuhat mulla... :D

Leipähän ei oo kiellettyjen listalla jos se on käynyt grillissä. 
Sehän on sillon vähän niinkö lihaa.
Selailin mökillä viimeisintä Kodin kuvalehteä (onpas muuten jotenkin tosi ärsyttävä nimi lehdellä) ja siinä oli ihan mielenkiintoinen juttu Saku Tuomisesta (mäkin haluun titteliksi luovuusgurun), joka kritisoi työaikoja, ajankäyttöä ja tekemisen tapoja. Tossa oli monta hyvää pointtia ja tunnistin itseni / oman tilanteeni turhan monesta kohdasta.   

"Ihmiset uupuvat enemmän ja helpommin kuin koskaan. En usko, että suurin ongelma on se, että he tekevät liikaa töitä. Isompi ongelma on se, että työtehtävät ovat epämääräisiä. Vaikka töitä tekisi valtavasti, tuntuu että mitään ei saa aikaiseksi. Se uuvuttaa. Ihminen saa tyydytystä saadessaan jotain aikaan."

Ehkä (heh, ei sitä ihan rivien välistä oo tarvinnut koodata...) tää mun hienoinen uupumukseni on käynyt täältäkin ilmi. Ärsyttää tää oma ruikuttamiseni ja itse en varmaan jaksaisi jonkun toisen blogissa moista alituista valitusta lukea, ihmettelisin vaan että mikset hyvä ihminen tee asialle jotain. Se kuitenkin tuntuu olevan helpommin sanottu kuin toteutuksen tasolle saatettu, joten jatkan marinaa. :) Sitä Tuomisen mainitsemaa tyydystä on tosiaan vaikea saada, kun koko ajan on hommia pirusti rästissä ja kun vihdoin saat jonkun homman valmiiksi, niin se on jo valmiiksi ihan hitosti myöhässä. Koko ajan tasapainoilet melkoisen heikolla jäällä ja toivot, että saat lirkuteltua / rukoiltua / hitonmoisella munkilla hommat sujumaan vaikka aikataulu vuotaa kuin seula. Samalla selittelet asioita parhain päin asiakkaille / yhteistyökumppaneille / alihankkijoille / millon kenellekin ja toivot että muistat suunnilleen mitä kenellekin olet väittänyt. Nyt aletaan mennä taas sitä vaihetta, että oon siinä määrin stressaantunut ja kyrsiintynyt, että lamaannun enkä saa oikestaan mitään tehtyä. Ja sitten on taas kahta kauheampi kiire. On muuten hyvä fiilis.

"Vatvomme tunnin asioita, jotka olisi mahdollista päättää kymmenessä minuutissa ja toisaalta me yritämme ratkaista haastavia asioita aivan liian lyhyessä ajassa. Päivät täyttyvät tehottomasta puuhailusta (säätämisestä), ja tästä seuraa, että ajaudumme tekemään kunnon töitä lähinnä vain iltaisin ja viikonloppuisin." 

Been there, done that ja huomenna uudestaan. Tuntuu, että palaveria pukkaa ovista ja ikkunoista ja jokaisen session tuloksena on kilometrien pituinen to do -lista. Niitä asioita on niin helppo listata, mutta käytännön toteuttaminen onkin sitten ihan toinen juttu. Eniten vihaan niitä memoja (vihaan myös tota sanaa), jotka putkahtaa sähköpostiin sellaisen palaverin tai tapaamisen hedelmänä, johon itse ei ole osallistunut. Sepä onkin sitten kiva koittaa toisen muistiinpanoista päätellä, että mitähän tässä tarkalleen ottaen ajettiinkaan takaa ja onks tää homma miten urgentti.

"Huonosta johtamisesta puhutaan paljon, mutta ehkä kaikkein suurin johtamisongelma on jokaisen työtä tekevän korvien välissä. Harva osaa johtaa itseään."

Allekirjoitan tän vaikka CAPSeilla. Mulla mitä ilmeisimminkin on henkilökohtainen johtajuusongelma. Okei, meiltä löytyy elävästä elämästä ne karikatyyreimmät hahmot huonon henkilöstöjohtamisen käsikirjasta, mutta eniten on kyllä ehkä hiomista tossa omassa johtajuudessa. Mä en osaa johtaa itseäni. Piste. (Ja tää pätee myös vapaa-aikaan, hyvin harvoin onnistun johtamaan itteni sohvalta salille.)

Nojoo, ei itse asiassa ollut ollenkaan tarkoitus (jälleen kerran) tilittää tästä, mutta jotenkin taas lämpenin aiheelle, sitä nää sunnuntaiangstit (= seuraava päivä on maanantai) teettää. Jeps, se siitä, mutta jos kiinnostaa, niin ton Tuomisen jutun voi kokonaisuudessaan lukea täältä.


Okei, pakko vielä paasata tästä hiukan... Ehkä eniten harmittaa, että normaalisti (mielestäni, voi olla vaan allekirjoittaneen harhainen käsitys) oon ihan organisointikykyinen ja aikaansaava henkilö, mutta tossa työssä noi piirteet ei vaan oikeen pääse oikeuksiinsa. Se jatkuva priorisointiongelma on todella raskas, kun tilanteet elää ihan koko ajan ja sitä aikomaansa työjärjestystä täytyy muuttaa ihan jatkuvasti. Raastavin on se tunne, kun tuntuu ettei ole saanut mitään koko päivänä aikaiseksi vaikka painaa hommia kuin pieni eläin. Ehkä mun täytyy uudelleenkouluttautua haravoijaksi, oon aina tykännyt siitä, kun siinä näkee työnsä jäljen niin kivasti.


Mut joo, sepä siitä vol. 2, nyt en enää itekään jaksa naputtaa aiheesta. Täytyy huomenna harjoitella sitä johtajuutta, katotaan josko saisin pomotettua itteni vaikka imurin varteen, ehkä jopa lenkille. Voi kun tulis pian lunta, siellä on niin kypsän pimeetä ettei yhtään kiinnosta laittaa nokkaansa ulos. Parhaimmillaan pakkanen käväs kotimatkalla kuudessa ja puolessa, kyllä se talvi sieltä on tulossa. Nyt mulla on taas kauhee hinku ostaa joku päähine (nimenomaan päähine, kun en tiedä haluanko pipon, lakin, hatun, baskerin vai minkä), jotta voin todeta sitä kotona uudemman kerran päähäni mallatessani, että ei, päähine (mikään päähän laitettava, oli se sitten pipo, lakki, hattu, baskeri tai mikä vaan hiusten päälle sijoittuva tekstiili) ei vaan sovi mulle vaan näytän välittömästi jonkun syndrooman omaavalta sieneltä. Sitten voinkin taas siirtyä käyttämään sitä hupullista takkia, kun siinä on se huppu ja sehän on melkein sama asia kuin että käyttäis pakkasella fiksusti päähinettä. Voi olla pienen (öh, ei niinkään pienen, mahdunkohan mä vielä siihen hupulliseen takkiin?) ihmisen elämä vaikeeta.

Otetaan silti loppuun Kelisin Good Stuff, vaiks tää staffi onkin ollut vähemmän hyvää. Mut jei hei silti: uus lukija!!!! Kovasti paljon tervetuloa Maketsu! :)



Sano se sävelin

Onpas mulla ollut kunnon nörtteilypäivä, muhinut koneella oikeen urakalla. Töissä tulee istuttua koneen ääressä 80% ajasta, joten iltaisin sitä ei oikeen oo mielekästä hirveesti harjoittaa. Melkoisen viikonloppupainotteista siis tää surffailu ja bloggailu, nyt oon kyllä ottanut vahingon takaisin siinä määrin huolella ettei taida veri kiertää enää missään osassa ahteria.

Tänään innostuin rakentelemaan You Tubeen soittolistaa, Spotifyssa mulla moinen onkin ollut, mutta se free-versio muuttui jossain vaiheessa to-del-la rajalliseks, enkä oo vielä saanut toimeks hankkia sitä omaks asti. En ees oikeestaan ollut rekisteröinyt aiemmin tota You Tuben soittolistaa, mutta tänään kun jotain kipaletta haeskelin, niin osui tarkemmin silmään moinen mahdollisuus.

Täällä on jostain syystä ollut parina viikonloppuna paikotellen tosi heikko yhteys ja ton soittolistan kasailu sillä vähemmän tykillä yhteydellä oli hieman haastavaa ihan helkkarin raastavaa. No, sain kuitenkin jotain kasaan (aikamoinen osa hukkui aina välillä, kun yhteys pätki ja viimeisimmät biisit ei tallentuneetkaan listalle...) ja noita varmaan tulee päiviteltyä jahka taas ehdin Tuubissa surffaamaan. Tein noi ihan omaksi iloksi, mutta koska jaettu ilo on kaksinkertainen, niin jos kaipaa naisangstia tai siivoushömppää, niin sopii kurkata noita listoja:

Tää eka on simppeliä siivousmusaa, oikeen kunnon hömpänpömppää. Kirjotin tonne juutuupin profiiliinkin, että yks kamu kerran repes ihan täpöllä, kun joku erehty kehumaan mun musamakua. Mut jos sovitaan, että makuasioista ei voi kiistellä. :)


Tää toinen taidepläjäys taas pärähtää soimaan, kun on joku kunnon hormonihyrrä päällä tai täytyy kuurata se kämppä juuriharjalla + tyhjentää viemärin sihti hiuksista + käydä sen ydinjätteen kimppuun, jota haljennut roskapussi on valuttanut siihen ämpäriin.


Täytyy kyllä sanoo, että hirmu kivaa tollasen listan teko, tuli paljon ikuisuusvanhoja kipaleita mieleen ja sit taas toisaalta noista puuttuu vaikka mitä helmiä, kun ei vaan saanut muilutettua niitä kielen päältä Tuubin hakuun asti. No, onneks noita voi sit täydennellä, kun taas syttyy joku lamppu ja muistuu artistin nimen lisäks mieleen peräti biisikin. :D

Tjoo, ehkä mun täytyy nyt siirtyä tästä päiväpeiton päältä ihan lakanoihin asti, kun muu mökki vetelee jo sikeitä täyttä päätä. Mennyt taas ihan käsittämättömän nopsaan tää viikonloppu, toivottavasti huominen kestäis ihan ikuisesti...

Aijuu, meinas tärkeimmät unohtua: Ihanuutta!!! Lämpimästi tervetuloa musiikkiterapian, musteläikkätestien ja hernepussien heittelyn jaloon maailmaan Pepper ja Shirley. :)

lauantai 19. marraskuuta 2011

Pohjamudissa

Jos voi joku juttu mennnä pieleen, niin tänään on mennyt pitkälti kaikki. Aamu alkoi ihan lupaavasti, kun heräsin ysin tietämillä ja aurinko paistoi ihan huikaisevasti. Suunnistin suoraan sängystä rantaan ihailemaan maisemaa ja seuraksi liittyi myös sisko + orava, joka tuli ihan viereen apehtimaan aamiaistaan. Hää oli vissiin käynyt aamupesulla, kun oli korvatupsut ihan märät. <3 (Siis sillä kurrella, sisko sukelsi järveen vasta vähän myöhemmin.)


Aamu oli ihan uskomattoman upea ja osas taas olla kiitollinen siitä, että sitä sai ihailla just täällä. (Jotenkaan se auringonnousu ei lähiössä oo ihan niin huikaiseva...) Orava mussutti vieressä siskon tarjoamia pähkinöitä, linnut kävi napsimassa välistä, kun kurren silmä vältti, oli ihan tyyntä eikä ees tuntunut järin kylmältä vaiks asteita oli vaan pari. Aika perfection siinä vaiheessa, mutta kovin pitkään en tästä päässyt nauttimaan...


Rannasta suunnistin pihan perälle ja sieltä palatessani alkoi alamäki. Ihan kirjaimellisesti, kun lippasin mutaseen tantereeseen siinä kohdassa, missä maa hiukan vietti. Tömähdin oikeen kunnolla persiilleni ja ylpeyden lisäksi kolahti hiukan myös vasen käsi. :( Verskojen persus oli ihan mutanen ja märkä samoin fleecen helma ja toinen hiha (se vasuri) ja villasukan varteenkin olin sitä mutaa onnistunut säätämään. Ihan hupaisa juttuhan toi oli, mutta kun se oli jo toka kerta, kun lippaan mutaiseksi sateessa muuttuneeseen nurtsiin. Ois ees ollut jäätä, niin ois ollut hiukan katu-uskottavampi mätkähdys. Alkukesästä vetäsin kunnolla selälleni tonne rinteeseen ja sillon mua vaan nauratti, mut tää toka kerta kirvoitti kyllä enemmän ärräpäitä kuin varsinaista naurua. Toki mulla on mukana vaan yhdet sisäverskat, jotka nyt kuivuu nyrkkipyykin jäljiltä saunassa ja oon näiden ulkoverskojen ei ihan niin freesit lahkeet yrittänyt tunkee (toisiin) villiksiin niin tiiviisti ettei tartu päiväpeitteeseen mitään settiä. Se fleece (myös kuivumassa, silleen kivasti viriteltynä saunan irrallisen selkänojan ritilään, kun en ollut ihan vissi josko pyykkinaru ois kestänyt sitä litimärkänä melko painavaa takkia), oli toki se olennainen elementti ulkoilun osalta eli mukana on melko kevyt takki, joka olis ollut tarpeeks lämmin jos sen alle ois laittanut ton fleecen... Hyvä syy siis olla ulkoilematta... :/ Eniten ehkä riipii se, etten voinut ottaa opiksi siitä ekasta kerrasta ja tuoda kerralla hiukan enempi asuvaihtoehtoja siltä varalta että käy just näin... .. . (Tai olennaisempi kysymys ehkä on, että jos oon täällä pitkälti joka viikonloppu, niin miks mulla ei oo täällä mitään varavaatteita?? On niitä kai joskus ollut, mutta jääneet jollain pyykkireissulla palautumatta. X/)


Mun vastoinkäymiskiintiö ei kuitenkaan ollut ton myötä kuitenkaan kasassa vaan edessä oli vielä muutama pinnan palo ja hermon kiristys. Rupesin sen pyykkisession jälkeen kokkailemaan perheelle apetta ja huomasin, että olin toki unohtanut päälisukkeen eli kesäkurpan kotiin. No, pakkasessa oli onneks jotain peruna-sipulisekoitusta ja siitä tuli itseasiassa aikas hyvää, kun sen paisteli pannulla, maustoi mustapippurilla, valkosipulilla (myllystä) ja tacomausteella (, joka sopii hämmentävän hyvin perunan kanssa). Sekaan loraus kermaa ja ripaus juustoraastetta ja kunnon muhitus - mums! (Toki yritin tonkin polttaa pohjaan, kun ensin ei tuntunut tapahtuvan mitään ja sitten laitoin levyyn vähän lisää höökaa, niin johan alkoi tapahtua.)

No, jahka kesäkurppatakaisku oli ylitetty, niin tajusin, että olin muistanut hellan levyjärjestelyt väärinpäin. Meidän hella on vuodelta papu (= vetreä nelikymppinen) ja siinä on kaks levyä + uuni. Jos uuni on päällä niin pelaa vaan toinen levy ja mähän muistin, että se on takalevy, joka sillon wörkkii. No tokihan se oli just toisinpäin, enkä tajunnut sitä perunasatsia takalevyllä kokkaillessani, että uunissahan ei silloin tapahdu mitään. Ei mennyt kuin vartti ennen kuin hokasin, että ne mun siellä paahtumassa olevat leivät ei tuu miksään, kun uunin lämpötila on inan huoneenlämpöä viileempi. No, meillä on toinenkin uuni, sellanen mini ja päätin yrittää mahduttaa leivät siellä muhivan kalan seuraksi. Tää onnistuikin muuten hyvin, mutta pitihän mun hiukan tiristää etusormee siihen tulikuumaan uuninluukkuun leipiä uuniin taiteillessani. No, ei tässäkään vielä mitään, mutta siinä uunissahan sitten riitti forssia ja osa leivistä kärähti niin, että päätyivät suoraan pelliltä kompostiin. Jeppajee.

Tän lisäks vielä kaataessani siskolle ruokajuomaa kuohutin puolet lasista yli niin että pöytä lainehti ja omaan lasiini dippasin sitä perunasettiä, kun hiukan lipes kauhasta sitä lautaselle viedessäni. Tässä vaiheessa alkoi jo hiukan kiristää, mutta onneks Hyvä ruoka, parempi mieli eli parin haarukallisen jälkeen maailma oli taas pikkasen parempi paikka.


Nyt taidan kuitenkin varmuuden vuoksi jatkaa tätä viltin alla lymyilyä sillä tää lauantai 19. päivä on ilmeisesti joku mun versio perjantain kolmannestatoista. Turvallista illan jatkoa itse kullekin, mullekin, jookos. :)


torstai 17. marraskuuta 2011

Vilttiketjussa

Tiddiditiddididii! Torrrrrrstai! Ja sen myötä huomenna perrrrrjantai! Vähänks oon häpi! :) Tää viikko on mennyt ihan simonopeesti, pitkälti varmaan maaaaailman mainioimman maanantain ansiosta. Huomenna mökille (jep, mä en vaan saa siitä tarpeekseni) ja ansaittua lepoa. Ja parhaassa seurassa: bongasin muutama viikko sitten Hemtexistä maailman pehmeimmän viltin, jonka pitkin hampain jätin sinne. Ajattelin, että on mulla noita vilttejä, ei raaski taas ostaa yhtä. Mut en vaan mitenkään päässyt siitä viltistä yli ja nyt oon pari viikonloppua marissut mökillä, kun siihen olis ollut just ihana kietoutuu. No, eilen sitten loppui itsekuri lopullisesti ja kävin kotiuttamassa viltin. Tai siis kaksi. Pakkohan mun oli ottaa toinenkin, kun sit oisin taas kitissyt pari viikkoa miks mulla ei oo kotonakin tollasta vilttiä ja siinä vaiheessa, kun oisin mennyt moista hakemaan ois ne tietenkin olleet jo loppu. Ihan perusteltu juttu siis, eik jeh?

Niin pehmee ja ihana. Toi peitto siis. Mäkin, toki.
Eilen piti käydä yhden kamun kanssa keskustamassa pyörimässä, mutta se sitten peruuntuikin ja päädyin työkamun kanssa yhteen kauppakeskukseen. Hemtexistä siis poistuin iiiisooon kassin kanssa ja tarttuipa mukaan joku clubikorttikin, jolla sai 10 % alennusta. Kaikki muut etukortit multa jo varmaan löytyikin...

Jotkut tosiaan maksavat siitä, että saavat kuunnella hissimusiikkia himpessä.
Myöhemmin illalla käperryin uuden torkkuviltin ja ihan älyttömän hyvän kirjan kanssa sohvalle (ja heräsin sieltä kaikki valot päällä ja piilarit päässä 04:45). Sisko on meidän perheen kirjastokuriiri ja nyt (kin, useimmat valinnat on menneet tosi putkeen) hää oli löytänyt ihan älyttömän hyvän dekkarin, joka piti otteessaan vimpalle sivulle asti. Kyseessä on Kristina Ohlssonin esikoisteos Nukketalo, jonka kerronnasta tuli hiukan mieleen Unni Lindelin Käärmeenkantaja. Molemmat tosi hyviä kirjoja, kyllä vaan pohjoismainen dekkari jyrää!

Huomaa alla ihunainen viltti. <3

Nyt suunta kohti astia- ja pyykkikoneen tyhjennystä. Mua ei jotenkaan nukuta yhtään, mutta koska oon kerrankin päättänyt (tai siis montakin kertaa päättänyt, mutta nyt meinaan myös onnistua) navigoida töihin hyvissä ajoin, niin vois varmaan koittaa vetäytyä makkarin puolelle. Huomenna töissä edessä yhtä sun toista, mut onnnneks on perjantai, niin en jaksa (ihan) kauheesti kiristellä mistään. Älä säkään. :)

tiistai 15. marraskuuta 2011

Kyl mää siit nii pal kauhiast tykkään

Krääh. Tänään on räydytty karussa arkeen paluussa, mutta toisaalta menty eilisen jäljiltä vielä hiukan ylikierroksilla eli reality bites on täydessä purennassa vasta huomenna. Sit voikin jo onneks alkaa odottelemaan viikonloppua.


Eilen oli ihan huippumahtava päivä, kun ensin inspiroiduin (siis ihan oikeesti, tää ei oo mitään kettuilua) koulutuksessa ja sitten vietin perinteisen mahtavan illan Ystävistä parhaimman parhaimmassa seurassa. <3

Koulutuspaikka sai kuolaamaan kateudesta, sillä meillä ei esim. oo taukotilassa kylmäkaapillista limua ja vissyä, hedelmiä ja keksejä, vessassa kaikkea mahdollista hiuslakasta, laastareista ja hajuvesistä lähtien ja kahdella Fatboy:llä sisustettua huonetta, jossa voi makoilla läppärin kanssa ja etsiä inspiraatiota. Kelpais, toimis, tahtois, haluis. 


Koulutuksen jälkeen venailin Ystävistä parhainta missäpä muuallakaan kuin Stockan kellon alla. Siinä hyvin konkretisoitui Turun ja Hkin ero: sen kymmenen minuutin aikana mitä siinä pojotin, virtasi siinä väkeä enemmän kuin varmaan koko päivän aikana Turussa keskustan kävelykadulla. Helsingissä on jotenkin tosi vapauttavaa se, että tusinaan mahtuu niin monenmoista hiihtäjää, ettei ehdi kauheasti kiinnittää itseensä huomiota. Kyllä taas näytti ko. kaupunki mulle parhaita puoliaan enkä olis millään malttanut lähteä kotiin. (Näin jälkeenpäin ajatellen oli kuitenkin ihan hyvä etten jäänyt punkkaamaan Ystävistä parhaimmalle ja suunnannut aamujunalla suoraan töihin. Ois voinut siinä aamujunassa tuntua vähemmän hyvältä idealta.... ;D)

Helsingissä olis kyllä ihanaa se, että a) Ystävistä parhainta näkis muutenkin kuin poikkeuksellisesti ja b) työtilaisuuksia ei vois olla ainakaan vähemmän kuin Turussa, jossa niitä on ihan olemattomasti + c) edelleenkään tää Turku ei herätä mussa mitään ihan karrelle polttavaa roihua, vaan oon kerta kerralta ihastuneempi Hkiin. Suuri miinus Hkissä (tai missä tahansa muussa kaupungissa) taas on se, että perhe on muualla ja mökkimatka pitenisi öbaut 130 km. Nää faktat pitää mut toistaiseksi aikas tiiviisti täällä, mutta toivon että voisin lämmetä tälle Turulle inan enemmän. Huomenna täytyy taas koittaa käydä vähän ihastumassa, kun suuntaan kamun kanssa kohti keskustaa.


Eilen käytiin Ystävistä parhaimman kanssa apehtimassa Vapianossa, josta joku vinkkasi jossakin blogissa (nice to meet you nuoruusiän dementia). Olin alkuun hieman epäluuloinen naama nurin ja valittamassa rasittavuuteen asti (Jos Ystävistä parhain on mulle Ystävistä parhain, niin oonkohan mä sille Ystävistä raskain? Niin fyysisesti kuin henkisestikin... :D) siitä miten paikka ei ollut tolkuttoman tunnelmallinen ja miten kummallinen formaatti siellä oli. No, en tiedä josko vieläkään lämpenin ihan totaalisesti sille tilausmetodille, mutta ainakin ruoka oli to-del-la hyvää ja sehän se on tärkeintä. Tuolla siis ruoka noudetaan itse tiskiltä, eri ruoat "ladataan" korttiin, joka laskutetaan poistuessa. Laiskanlötkeänä ja mukavuudenhaluisena luonteena arvostan eteen kannettua ruokaa ja jotenkin se alkupalalajitelma olisi ehkä vaikuttanut hieman spesiaalimmalta, jos se olisi tuotu pöytään enkä olisi ensin odotellut, kun eri laatuja lapattiin rasioista lautaselle ja kantanut sitten lajitelmaa pöytään itse. Toisaalta pastan valmistumista oli vinkeä seurata ja todella soisin, että se omassakin keittiössä valmistuisi yhtä nopsasti (+ olisi yhtä hyvää). Tollasenaan homma toimi, mutten tiedä miten siistiä on ruuhka-aikaan venailla siellä tiskillä että se oma annos päätyy valmistukseen asti. 

No, as said, tää on tätä mun mukavuudenhalua ja peruspessimististä nillitystä, homma pelasi hyvin ja sekä ruoka että juoma olivat todella hyviä. Harmittaa olla näin hiton ennakkoluuloinen, olisi varmaan Ystävistä parhaimmallakin alkanut ruokailu hiukan kivammin, jos en olisi ensin naputtanut ja ollut naama väärinpäin vähän ihan kaikesta. My bad, veri sori.


Oon käytettävissä jos tarvitaan jotain maisema- tms. kuvausta. Erityisesti jos on haussa arkkitehtoonisiin yksityiskohtiin keskittyvä ikuistus ja todellisuudelle uskollinen kuvaus...


Ei nyt tarvi ollenkaan takertua siihen, että tossa ylemmässä kuvassa on oikeesti tää


, toi yläkuva antaa paljon mielenkiintoisemman kuvan mun Helsingin visiitistä. :) Mainitsinko jo, että ne Ifolorin kuvakirjat on tosi kivoja lahjaideoita. Voi tehdä vaikka 'Arvaa mikä tässä on' -teemalla... 

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös mun Hkin visiitti. Loppu aika taas ihan kesken, itse asiassa niin tyystin etten ehtinyt mahduttaa itteeni jälkkäriä, OMG. Aikaa oli kyllä pastan jälkeen hetki, mutta ei niin tarpeeks, että oisin saanut sen laskemaan ja tekemään tilaa esim. Torta Americanalle (Pieni tummasta suklaasta valmistettu kakku yhdessä pähkinävoin, cashew-pähkinöiden ja banaanin kera. Koristeltuna tomusokerilla sekä tuoreella mintunlehdellä.). Hiukan (eikä ihan vähänkään) jäi kaivelemaan eli tonne todellakin täytyy mennä uudestaan. (Nyt voin sit jo olla ihan prona tiskillä ja ehkä ymmärtää jonkun tarkentavan lisäkysymyksen ykkösellä toivoo nimimerkki 'Ai säkö et yllättynyt että oon täällä ekaa kertaa'...)


En sentään joutunut suorimaan apostolinkyydillä kotiin (noi tosin on Ystävistä parhaimman kintut), mutten myöskään päässyt raiteita pitkin vaan jälleen bussikyydillä. VR rukkaa rantarataa 26.11. asti, joten iltavuorot korvataan bussilla. Mulla siis ei oo mitään bussilla matkustamista vastaan ja usein valitsen sen ennemmin kuin junan, ihan fine, kunhan saan päättää siitä ite. Hiukan riipi, kun oli jo valmiiks bussiin mennessä veskihätä ja inhoon (jos mahdollista) bussien vessoja vielä enemmän kuin junan saniteettitiloja (mut hyvä mää, sain sinniteltyä kotiin asti). Tokihan toi bussi myös tuli sen verran täyteen, että joku täti punki mun viereen useamman nyssykän kera. No, poor her, olin varmaan parasta mahdollista vierusseuraa parin viinilasillisen ja valkosipulipastan jälkeen. :D

Mut siinä oli tosiaan Helsingin ihanuudet, toivottavasti löytyis huomenna jotain kivaa Turusta, pitäis käydä jossain apehtimassa / sumpilla. Miks tässä vaiheessa ei ikinä muista niitä kymmeniä vielä kokematta olevia paikkoja to do -listalla?

sunnuntai 13. marraskuuta 2011

Saarroksissa

Voi himpu, mulla on näköjään taas joku aterioinnin jälkeinen syväjäädytys meneillään, ihan hitsin kylmä. :/ Äsken vielä pesin kädet huussivisiitin yhteydessä melkoisen virkistävällä kaivovedellä ja nyt ei meinaa saada näpyteltyä, kun sormista on suunnilleen tunto veke. No, toi on pientä, sisko nimittäin kävi aamulla uimassa eli hää on kyllä melkoisen paljon sissimpi kuin allekirjoittanut, joka tyytyi vaan pluttaamaan lämpimässä saunassa ja kietoutumaan sen jälkeen lämmitettyyn pyyhkeeseen. Neiti.


Aamupäivällä käytiin taas äipän kanssa sienessä ja kyllä siellä vaan vielä niitä piisasi. Välillä olin ihan patissa, kun ei meinnannut päästä eteen, taakse eikä sivulle, kun kaikkialla oli suppiksia ja piti yrittää välttää niiden tallomista. Olin varmaan lähemmäs puol tuntia putkeen kyykyssä / linkussa ja joka tapauksessa pää alaspäin, tuntui jo, että menee ihan veri päähän ja jalat hapoille. :D Tossa metsässä (= toisella puolella tietä kuin missä ollaan normisti käyty) oli joku todella vallitseva sammalilmiö, se sammal tuntui nielleen vähän kaiken alleen, jatkuvasti vaan rutskui jalan alla ja tunsi, että joku kaatunut puu siellä taitaa sammaleen alla lymyillä. Sienetkin se oli haudannut alleen, ensin näkyi vaan pieni vilahdus suppista ja sitten kun tutustui lähemmin, niin sieltähän löytyikin sammaleen alta koko perhe ja puol sukua.


Kerrankin en oo ihan ranteet auki siitä faktasta että huomenna on maanantai, Hki-päivä tekee ihmeitä! :) Ei silti kylläkään yhtään huvittais suunnata Turkuun, mennyt ihan hitsin nopsaan taas tääkin viikonloppu. Tänään pitäis vielä parturoida siskon otari ja omat kynnet (tai muuten tulee Ystävistä parhaimmalta sanomista, kun nää on taas ihan yöh-pitkät), pikkasen pyykätä ja perata niitä suppiksia. Kiireinen ilta tulossa siis ja huomenna 06:28 junaan eli herätys on melkoisen varhainen. Pitäkääs peukkuja, että VR tällä kertaa haluaa viedä mut perille asti ja vieläpä ihan ajoissa...


Nyt on varmaan pian isänpäivän kakkukahvien vuoro, joku tyylikkäästi unohti lahjan kotiin eli iskä saa tänään vaan lämmintä kättä (= monta halia) ja jotain konkreettisempaa jahka seuraavan kerran nähdään. No, onneks ajatus on tärkein. Kai.

Onneks en oo ainoo, jolla on ongelmia kakshaaraisten latvojen kanssa...
Nyt on niin kertakaikkisen heikko yhteys, että siirryn suosiolla sumpille. Ens viikolla ois tavoitteena löytää tänne viikollakin, en haluuu-uuu olla pelkkä viikonloppubloggari, tahtoooooo tilittää täällä viikollakin. :)

Piece of cake

Ärgh, ärsyn hidas yhteys edelleen. Oisin väkerrellyt Ifolorin kuvakirjaa joululahjaksi, mutta yhteys on niin heikko ettei ees starttaa koko ohjelmaa. :( No, toivotaan, että inspiraatiota löytyy taas pian uudestaan. Noi kuvakirjat on kyllä mun mielestä ihan huippuja ja vallan mainioita lahjaideoita. Tekasin viime jouluksi perheelle kirjan meitin yhteisestä Gdanskin reissusta ja siskolle oman meitin toisesta reissusta. Ystävistä parhainta muistin synttärinä dokumenttiopuksella meidän viimeisimmistä vuosista, valitettavasti ei löytynyt matskua (sähköisessä muodossa / tarpeeksi hyvällä resoluutiolla) alkuvuosista. (Tai no, tiedä sitten miten valitettavaa, ettei ihan niitä kauheimpia teinityylejä oo tullut ikuistettua / ikuistuksia säilöttyä...) Pohjavaihtoehtoja noissa on ihan loputtomasti eli kirjasta saa varmasti räätälöityä just oman näköisen. Kuvatekstit ja muuta tajunnanvirtaa vielä mukaan, niin varsin personoitu ja persoonallinen paketti on valmis. Ohjelma on tosi simppeli ja toimitukset nopsia (tosin joululahjat kannattaa laittaa työn alle ajoissa). Noi ei oo mitenkään hinnalla pilattuja ja näköjään saa 15 prossan alennuksen jos pykää kirjan 15.11. mennessä. (Pykäis hitto soikoon jo yhteys pelais, tuplamur.)


Just laitoin Ystävistä parhaimmalle viestiä, että hitsi kun on ikkis, kun tulin ohimennen syynänneeks meidän Tallinnan kuvia. Ois ihan hirmunen matkakuume taas, mut ei kyllä budjetti riitä seutulippua pidemmälle. Onneks maanantaina pääsee taas töiden puitteissa Hkiin ja saa siinä samalla treffattua Ystävistä parhaimman. Kerrankin ootan maanantaita suorastaan innolla. :) Loppuviikko onkin sitten sitäkin hirveempi, kun täytyy kiriä se päivän poissaolo, mut murehditaan sitä vasta sitten, kun se osuu kohdalle. 


Tää päivä meni taas jotenkin hurjan nopeesti (ei varmaan mitään osuutta asiaan sillä, että pääsin ylös vasta puolenpäivän tietämillä), en oo vieläkään tottunut siihen, että tulee niin hitsin varhain pimeetä. Käytiin äipän kanssa hiukan käpyttelemässä ja vartti sen jälkeen kun oltiin kotiuduttu oli ihan pilkkopimeetä. Ihan kiva, että ehdittiin ajoissa takas, täällä kun ei oo katuvaloja. :D (Okei, oli mulla taskulamppu varoiks mukana.)

Huomenna ois tarkoitus käydä (hiukan varhaisemmassa vaiheessa päivää) tarkistamassa josko metsä vielä tarjoaa sieniä ja illalla onkin sitten pakko perata edellisiä saaliita ennen kuin homehtuvat partsille. Sienestäminen on ihan huippua, mut se perkaaminen vähän vähemmän. Erityisen hyviä suppisohjeita otetaan vastaan, niitä kun löytyy pakkasesta (ja partsilta) ihan reilusti. Joku piirakkaohje ois vallan kiva... :)

Tjoo, nyt on pepa siinä määrin puutunut, että taidan vaihtaa koneen kirjaan ja kallistua vaaempaan tasoon. Huomiseen!


lauantai 12. marraskuuta 2011

Gaah!

Onpas mulla nyt ärsyttävän heikko yhteys. Yritin toistuvasti lähetellä paria kuvaa kännystä, mutta ei näytä tulevan perille ja koneellakin pari ohjelmaa hyytyi. Mur! No käytetään sitten aikaisempia kuvia ja naputellaan pari riviä leivästä ennen kuin siirryn keittiön puolelle valmistamaan perheelle pizzaa. 




Ostin jossain vaiheessa viikkoa Vaasan Minihiilari-leipää ja totesin sen vallan maukkaaksi. Koostumus oli normileipää pehmeämpi, mutta maku oli oikeinkin kohillaan, parhaimmillaan paahdettuna. Se on hyvä syödä vähähiilarista leipää, kun muuten on tälläkin viikolla pupeltanut vaikka mitä herkkuja... ;D No, toi oli joka tapauksessa positiivinen tuttavuus, jota ostan varmasti toistekin.


Kumpi muuten kuuluu päällimmäiseks, leikkele vai juusto? Mun mielestä ehdottomasti juusto ja jos on kurkkua, niin ne siivut sitten kaiken päälle, kaikki muut variaatiot on ihan älyvapaita. :)

Tjoo, tää on nyt tosi takkusta, niin teknisesti kuin ajatuksenkin osalta, painun pizzalle, moro!

perjantai 11. marraskuuta 2011

Pinkkiä

Öh... Etsiskelin alkuillasta hetken läppäriäni kunnes tajusin, että se on vielä mökkireissun jäljiltä repussa... Ei oo taas juuri tullut koneella notkuttua ja nytkin pitäis jo laskeskella lampaita, mutta piti torstain kunniaks pikkasen kurkata. Avasin koneen itseasissa jo ysin maissa, mutta innostuin juoruumaan kamun kanssa pari tuntia puhelimessa, joten hiukan viivästyi tää nörtteily.


Tähän viikkoon on taas mahtunut oma annoksensa ressiä, hampaiden kiristelyä ja tukan tempomista, mutta onneks välissä on ollut pari hyvääkin hetkeä. Näin pitkästä aikaa todella hyvää ystävää, joka parhaillaan painiskelee rintasyövän kanssa. Ei voi kuin nostaa hattua hänen urheudelleen ja huomata sen oman navan olevan taas turhan lähellä. Vaikka kaikenlaista peetä mahtuu omaankin eloon, niin kovin on silti pientä hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa verrattuna. On se vaan niin hiton epäreilua miten sitä paiskataan niitä vähemmän kivoja juttuja joidenkin osalle isommallakin kauhalla. Kauhulla vaan odottaa milloin oma vuoro alkaa lusikoimaan sitä scheissea. Ystävä on kyllä ihan uskomattomalla asenteella liikenteessä, en valitettavasti jaksa uskoa, että itse olisin vastaavassa tilanteessa ihan niin valoisa.


Titityy, täältä.

Voi muuten raastaa ihmiset, jotka tulevat kipeinä harrastuksiin, jonnekin, julkiselle paikalle, ihan mihin tahansa. Olimme juurikin tämän roosanauhaisen ystävän kanssa eilen yhdessä harrastustoiminassa, jonne oli tiensä löytänyt myös todella yskäinen ja nuhainen nainen. Sitä niiskutuksen ja köhimisen määrää! Hää iloisesti yskähteli koko ajan kämmeneensä ja sen jälkeen klähmi niitä harrastusvälineitä, että kiitos vaan siitä taudista jo etukäteen. Teki mieli ottaa laukusta suihkutettava käsidesi ja ruikkia rouvaa kohti ja sumuttaa ne välineet sillä. Eniten ketutti ystävän puolesta, hänellä kun ei hoitojen myötä vastustuskyky ole ihan parhaimmillaan. Mikään ei oo ärsyttävämpää (okei, monikin juttu on, mutta tää on myös toooosiii ärsyä) kuin mennä jonkun kamun luo kylään ja todeta että toinen on hirveessä räkätaudissa tai että "meillä on mies / lapsi / koira / undulaatti / akvaariokala / tms kauheessa mahataudissa. Kiitos kun kerroit, oisinko ehkä voinut jättää tulematta. Pistää vihaksi myös ne ihmiset, jotka roudautuu hirveessä taudissa töihin tartuttamaan muutkin. Pysytään jumantsui siellä peiton alla pärskimässä ja köhimässä, tarvi tulla muita tartuttamaan! Mur! 


Alfred J. Kwak ja sen pinkki avecci, täältä.
Nyt vaan oon kovasti onnellinen että on jo torstai, tai perjantain puolellahan tässä jo ollaan. On tätä viikonloppua jo odotettukin... Huomenna taas mökille lataamaan akkuja. Täytyy käydä syynämässä josko vielä löytyis suppiksia ja muutenkin vois koittaa ulkoilla, kun on taas tyystin jäänyt tältä viikolta. Eiku kyllähän mä taas aamulla venasin bussia 25 minuuttia hiukan rapsakammassa säässä. 


Oikeesti kivaa, kun on hiukan vilposempaa ja huomattavasti vähemmän harmaata. Parina päivänä on suorastaan paistanut aurinko. Ois kyllä joskus kiva päästä ihailemaan sitä muutenkin kuin ikkunasta, hiukan taas venähtäneet päivät ja tulee niin hitsin aikaisin pimeetä, että ei mitään jakoo päästä nauttimaan auringosta. Tajusin vasta tänään, että huominen menee pitkälti palavereissa ja maanantai koulutuksessa, joten ens viikko kiritäänkin sitten vielä vähän lisää rästejä - ootan jo innolla. :/ No, sitä ehtii vielä murehtia, mut jos nyt vaikka jääkaapin kautta (iski yhtäkkiä ihan järkyttävä nälkä) makkarin puolelle. Nyt petollisesti ei väsytä yhtään, mutta kokemus on osoittanut, että viimeistään vartti palaverin alkamisen jälkeen alkaa leukoja repivä haukottelu ja raastava pilkkiminen. Ou joy. ;D


Tsirp, täältä.



sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Hrrrrr

Hui hitsi, onpas mulla kylmä. Iski tossa kesken apehdinnan ihan hirvee vilu ja nyt istun täällä fleece päällä, näpit ja varpaat ihan jäässä ja olo on jotenkin kaikin puolin flaati. Tullaan nyt ihmeessä sitten vielä kipeeks, niin on toi ens viikko sitten ihan täydellinen... :/

Riuku.
Meillä käy joku tintti riukupeellä verannalla. Meillä on sellanen orsinaulakko, jonka alla on nyt toistuvasti ollut dokumenttia jonkun siivekkään istunnoista. Äipän mukaan syyllinen on joku tietty talitintti, kauheen kiva, että hää on löytänyt passelin huussin meitin terdeltä. Ehkä tää on joku kostoisku, kun heitin kesähuussi (= meidän laituri) ei oo enää käytettävissä.

Peetä.
Tänään suppikset olikin suorastaan piilossa (Nolliksen suppiskuvaus on vallan osuva), sai syynätä oikeen urakalla, että sai saalista. Mut oli kyllä ihan mahtia taas käyskennellä siellä siimeksessä, lepää mieli täydellisesti, kun niillä mättäillä tassuttelee. Kauhee, kun siellä on jo ihan pimeetä, tuntuu, että viikonloppu mennyt hirmu nopeesti, kun nyt on jo jotenkin ihan ilta. Ois kyllä saanut jatkua pidempään, mut työangsti ei oo yhtään helpannut, päinvastoin. Nyt taidan vetäytyy hetkeks viltin alle tärisemään ja sit täytyykin suunnata kohti kotia. 



Ens viikolla sais sitten jumantsui olla paremmat fiilarit, emmääää jaksa tämmöstä ruikutusta enää itekään. ;D


lauantai 5. marraskuuta 2011

A niin kuin ahistus

Tahtoo muuttaa mökille. Piste. Viime yönä meni tunti mahakrampeissa, joista kärsin aina, kun homma menee turhan stressaavaks. Nyt niitä ei oo onneks pitkään aikaan ollutkaan, eikä ne nytkään olleet ihan pahimmasta päästä. Yleensä herään niihin, mikä on tosi kurjaa, kun on ihan pöpperössä ja pihalla eikä tajuu mikä iski. Nyt onneks olin vielä hereillä ja siten jossain määrin tilanteen herra. Ei kyllä oo meikäläisen vakanssi ollenkaan moisen arvoista ja olin jo ehtinyt toivoa, että stressinhallintakyvyt ois pikkasen kehittyneet, (kun niitä jatkuvasti joutuu treenaamaan ;)), mutta vielä on näköjään hiukan harjoiteltava. Mulla noi krampit tulee yleensä siinä vaiheessa, kun pahin stressi laukee, mutta pelkäänpä, että tää viikonloppu ei oo ihan tarpeeks pitkä palautumisaika. :(

Parhautta.
Oon ollut pari viikkoa niin poikki etten oikeen oo jaksanut pitää kamuihinkaan yhteyttä, viime viikonlopultakin on pari puhelua rästissä ja tänäänkään en oo jaksanut luuriin tarttua. Jotenkin täällä mökillä on niin ihanan todellisuuspakoista, etten välitä jutella ees niiden rakkaimpien ystävien kanssa. On vaan ihanaa, kun päivän tärkeimmät jutut on perheen ruokinta ja suppismetsä, blogeissa surffailu ja kirjan (+ suklaan) ahminta.

Oho. Mustat sormikkaat kädessä sai näköjään melkein efektikuvan.
Haluaisin vaan vetää Hemtexistä bongaamani (ja siellä valitettavasti vielä lymyilevän) maaaaaaailman pehmeimmän torkkuviltin niskaan ja vetäytyä talvihorrokseen. En haluuuuu-uu mennä maanantaina töihin. En, en ja en. Haluan naputella tänne muutakin kuin tätä peetä ja marinaa, mutta jotenkin oon niin ylikireessä tilassa, että nytkin hiukan kaihertaa mahassa (tai sitten se äskeinen ilta-ape ei ollut ihan priimaa) ja työkuviot tunkee väkisinkin mieleen. Ei kiva. En taho.

Mua ärsyttää olla jotenkin näin voimaton tän peen suhteen. Sitä lueskelee ihania blogeja, joissa ihmiset toteuttaa unelmiaan ja lähtee piipahtamaan tai pysyvästi uuteen maahan, hyppää oravanpyörästä ja priorisoi asiat uudestaan. Mä nyt oon hinkannut useamman vuoden epätyydyttävässä työssä enkä tunnu pääsevän sieltä muualle kuin sohvalle. Tjooh, oon terästänyt tota Pepsi Maxia itsesäälillä ja teiniangstilla. :D


(Tragi)koomisinta tässä on se, että enhän mä ees tiedä mitä haluaisin tehdä ja missä olla. Jotenkaan en oo kokenut Turkua ikinä oikein omaksi jutukseni ja aikoinaan opiskelupaikkaa miettiessä en ees hakenut Turkuun vaan nimenomaan kaikkialle muualle. Turussa kuitenkin on rakastakin rakkaampi perhe, jonka myötä oon melkoisen sidottu sinne. Mökki näyttelee myös koko ajan isompaa roolia, tänne tulo on tällä erää jotenkin niin selviö ja tässä tilanteessa suoranainen pakopaikka etten osaa kuvitella, etten pääsisi tänne tunnissa. Toisaalta paikallakaan ei oo niinkään väliä jos muut peruspalikat on kunnossa, mutta niiden oikeisiin lokeroihin tunkeminen ei oo ollut ihan simppeli juttu. Haluan vaan eroon tästä mykkyrästä mahassa + ois ihan kiva jos työpäivän päätteeks olis virtaa muuhunkin kuin kirjan tai telkun ääreen sammumiseen. 


Olipas tää nyt paatosta. Jos sovitaan, että kehittelen jotain vähemmän räytyvää aihetta seuraavaks kerraks, ihan peestä tällanen itsesäälissä piehtarointi. Oon vaan jotenkin niin hiton ahdistunut, että helpottaa ees hiukan kun niitä mörköjä voi maalailla tälle tyhjälle seinälle. Nyt siirryn fiktiivisempien mörköjen pariin ja kaivaudun (ihan tylsän vanhan, ei sen Hemtexin ihanan) viltin alle kirjan kera. Sopivasti jo ehdin unohtaa viimeisimmästä Kodin kuvalehdestä lukemani jutut nuorena Hodgkinin taudin sairastaneesta mua pari vuotta vanhemmasta tytöstä (huom: kolmikymppistä voi vielä sanoa tytöksi, tossa luki ensin nainen, mutta se näytti niin viralliselta) ja julkisessa invavessassa kroonisesti punkanneesta kodittomasta pariskunnasta. Onneks mulla kuitenkin on TODELLISIA ONGELMIA. Nih.