Plussaa ja miinusta

Tykkään...

...  kynttilänvalosta ja kuumasta glögistä. Ja tästä viltistä.

... puoliarkillisesta talouspaperista. Suhtauduin siihen alkuun todella epäluuloisesti, mutta nyt en voi ymmärtää miksi kukaan käyttää ehdoin tahdoin tuplamäärän paperia, kun 99,9 prosenttiin paperitarpeista riittää se puolikas arkkia.

... siitä, että aamulla ei soi kello. Parhautta. 

... mun uudesta neuletakista. Se on sellanen halittavan ihana, jonka sisään voi upota. Lähdin ostamaan pipoa, palasin neuletakin kanssa. Ja laukun. Ja huivin. Eiks ne nyt oo aika sama asia?
 
...  kookosöljystä. Ei tunnu pakkasetkaan iholla kuivuutena, kun sutii tota pintaan säännöllisesti.

... tosta lumesta. Oli ihan huippukaunista, kun käpyttelin kamujen luota kotiin. Ja hiljaista. Ja vähemmän pimeetä. 

... hymyilevistä ihmisistä. Ovat tosin valitettavan harvassa.

... 2,5-vee lempparipoitsusta. Parhautta, kun hää varta vasten roudaa tuolin viereen, katsoo kauniisti silmiin ja hymyilee ujosti. Lööv.

... siitä, että Cittarista saa piilarinestettä. On ehkä saanut jo kauankin, itse bongasin moisen putelin vasta tovi sitten. (Toki vasta sen jälkeen, kun olin kituutellut yhden viikonlopun mökillä minimaalisella nestetipalla, kun en ehtinyt ajoissa optikolle.)

... puhtaista lakanoista. Puuvillasatiiniset on ihanimmat. 

... ystävän yllätyksenä ja pyytämättä leipomasta limpusta. Muuten vaan -lahjat on parhaita. 

... kukista. Että voi yksi kimppu saada ihmisen hyvälle tuulelle. Vielä kun löytäisin jostain sellaisen leikkokukkaveitsen, niin sais nyrhittyä ne imupinnat hiukan ammattimaisemmin.

... possuista. Syökää kanaa!

... Sokos Wiklundin alakerran kahvilan* take away -mukeista. Ei polttanut yhtään sormia ja kannen suutuntuma oli hyvä.

... Fröbelin palikoista. Palikoiden tuotantoon tänään varsin intensiivisesti tutustuneena täytyy nostaa hattua siitä, miten antaumuksella hommaansa tekevät. Lempparipoitsu on ihan fani.



En tykkää...

... löysistä sukista. Ei oo mitään raastavampaa kuin, että sukka lähtee kiertymään kengässä niin, että pian kantapää on jalkapöydän päällä tai koko kantapää paljaana sukan valuttua kohti varpaita. Argh.

... yli-itsevarmoista ihmisistä. Ei tarvi olla koko ajan äänessä ja aina ei voi olla oikeessa.

... mainosjakeluista. Selaan ehkä promillen luukusta tipahtavasta mainospeestä, mutten kuitenkaan pysty laittamaan sitä ei mainoksia -tarraa oveen, jos siellä kuitenkin joskus ees kerran olisi jotain mielenkiintoista.

... aurajuustosta. Enkä vuohenjuustosta. Sitä raclette-juustoa en pysty ees maistamaan, haisee mädäntyneiltä jaloilta.

... saamattomuudesta(ni). 

... huonosta käsihygieniasta. Nestemäisen käsisaippuan pitäis olla lakisääteinen juttu, ei oo kauheesti ällöttävämpää kuin henkilö, joka ei pese käsiään kunnolla. Kyllä vaan jaksaa loputtomiin hämmentää ne leidit**, jotka vessakäynnin jälkeen vaan käyttää kädet vesihanan alla sekunnin verran, mikä pointti siinä on?

... hämyreistä.

... siitä, että unohdan aina puhtaat pyykit koneeseen ja bongaan ne siinä vaiheessa, kun yritän silmät ristissä navigoida sohvalta sänkyyn. Gnrh. Eiks vois olla jotain ripustusautomaattia?

... pölyjen pyyhkimisestä. Kaikki pluttaus (tiskaus, vessan ja lattian pesu) menee, mutta pölyjen pyyhintä on kyllä niin arsesta. Imurointi myös.

... siitä, että mun vuorokausirytmi on just näin olematon.



*Näitä saattaa olla käytössä muuallakin, en vaan oo vielä bongannut.
**Ehkä miehetkin tekee näin, havainnointia tullut suoritettua pitkälti vain naisten veskissä.

So not worth it

Mun iholääkärillä on muhun jännä vaikutus. En tiedä mikä siinä on, mutta siihen tuoliin kun pääsen, niin huomaan pian tilittäväni ties mitä itku kurkussa ja sellasella vauhdilla, että sanat meinaa takertua toisiinsa. Ei se välttämättä ees henkilöidy tohon lääkäriin vaikka hän hyvä tyyppi onkin, joku siinä vaan saa mut ymmärtämään oman tilanteeni ja hetkeks itsesääli ottaa totaalisesti vallan. Edellisellä kerralla olin niin tehokkaasti pihalla, että poistuin kahden viikon sairaslomalapun kanssa ja tällä kertaa otettiin puheeksi biologiset lääkkeet*. Ehkä mä sit oon virallisesti pipi.

Ko. lääkitys vaatii B-lausunnon TYKSistä, mutta tää lääkäri meinas, että moiseen ois hyvät mahkut, kun pitkälti kaikkea on kokeiltu eikä oikein mikään auta. No, kattoos ny miten käy, mut täytyy myöntää, että pieni toiveikkuus taas nosti päätään. Oon tietoisesti koittanut karsia yletöntä optimismia mitä tulee uusiin lääkkeisiin, kun pettymykset on olleet melkoisia tulosten ollessa olemattomia, mutta kieltämättä hiukan innostuin taas tälläkin kertaa. Koitan nyt tolkuttaa itelleni, ettei oo varmaa ettäkö sen B-todistuksen saan tai että ees suosittelevat TYKSissä ko. hoitomuotoa tai vaikka näin käviskin, niin ei nekään lääkkeet välttis pelitä. Peestä siinä on se, että siinä vaiheessa on tullut investoitua siihen kokeiluun 700 euroa (lääkekatto), summa jonka laittaisin vaikka viisinkertaisena tohon jos ois ihan vissi, että siitä on apua. Tiedä sitten mitä tässä pitäis toivoa, sovitaanko, että toivon ees hiukan terveempää ihoa, päästiin siihen tavotteeseen sit millä keinolla hyvänsä.

Ja edelleen haluan korostaa, että tää tauti ei oo (allekirjoittaneen kohdalla kuin sosiaaliseks-) kuolemaks, ihmiset kärsii (ja selviää!) paljon pahemmistakin jutuista, mut koska mun napa on kuitenkin mua lähinnä, niin tosta on nyt kertynyt sitä napanöyhtää riesaks asti. Jotenkin onnistun aina välillä ton peen unohtamaan (kunnes taas herään lakanat veressä tai kengät hankaa kipeään ihoon tai kyynärpäitä ei voi pitää pöydällä kun sattuu tai tukka on pakko pitää auki, kun hiusraja on niin karmeen näkönen tai nenä hilseilee veke tai kulmakarvat on ihan valkoset tai rikkisheivattu psori sääressä ei vaan tyrehdy niin että myöhästyt töistä kun et voi laittaa farkkuja jalkaan ettei ne oo veressä tai eteisen musta matto pitäisi taas imuroida, kun siihen on eilisen jälkeen ilmestynyt niin paljon karstaa tai sohvalla ei voi olla kyljellään kun sattuu tai jalkapöytien iho, joka on ainoa mikä on kämmenselkien ja kasvojen lisäksi esillä, näyttää siltä kuin olisit viime tipassa pelastunut tulipalosta tai kun olkapäillä on ikuinen lumikerros tai korvat kutisevat koko ajan tai kaikkea tätä yhtäaikaa), mutta siinä vaiheessa kun lääkäri katsoo ymmärtäväinen hymy huulillaan ja antaa ymmärtää että tilanne voisi olla aika paljon parempi, huomaan sittenkin olevani aika paskana tästä. Niin pinnallista ja pientä kuin se onkin.

(Ja tässä vaiheessa on siis hyvä kertoa jos sattuu olemaan joku uusi messissä tai joku on ollut niin onnekas, että on mennyt joku aiempi rutina ohi niin kyse siis on psorista.)

Tää on ollut yhtä itsetutkiskelua viime ajat vuodet ja varsinkin viime aikoina oon miettinyt aika paljon mikä on tärkeetä ja mikä ei. Töissä menee ihan päin peetä, vapaa-aika on 90% yritystä pysyä hereillä, kavereilta tulee palautetta, kun en osallistu tarpeeksi ja perun menoja ja parisuhdetta mulla ei oo eikä tuu ennenkuin joku mut täältä sohvalta hakee. Mut onneks mulla on vakityö ja ihan kiva titteli. Jippajei. 

Lueskelin eilen viimeisimmästä Me Naisista (toi ei vaan taivu kivasti) Poets of the Fallin Marko Saareston burnoutista ja toivon, että mun ei tarvi mennä ihan niin pitkälle ennen kuin pääsen tosta oravanpyörästä veke. Marko muutti kolmekymppisenä unelmaansa tavoitellessaan porukoidensa kellariin, mutta sitä edelsi sarja rohkeita tekoja eli loppuunpalamisen myötä tapahtunut irtautuminen toisen palveluksesta ja oman firman perustaminen, siitä luopuminen ja uuden uran starttaaminen. (Välikommentti tohon "niin pitkälle menemiseen", niin toivon siis ettei tarvitse muuttaa porukoiden kellariin, kun se on öbaut metriXmetri luukku eteisen lattian alla. Ne itsetuhoiset ajatukset voidaan jättää väliin myös, jos ei lasketa sitä itsensä pikkuhiljaa hengiltä syömistä, se juna meni jo.) Jutun mukaan Marko kuvaa kahdeksaa vuottaan mainosmaailmassa sanalla ahdistava ja ihan voin samalla adjektiivilla summata omat viisi vuottani, ala tosin on hippasen eri. Markon tilannetta varmaan hitusen auttoi se, että hää on lahjakas ja hällä oli unelma mitä tavoitella, voiskohan loputtomasta saamattomuudesta luoda uran? Jos vaikka eka koittais Guinessin ennätystenkirjaan maailman laiskimpana ihmisenä ja siitä se ajatus sit lähti...? Eniveis, ton jutun mukaan Marko starttaa kiertueelle sinkkuna eli Marko jos kun luet tätä, niin sopii soitella, mulle kyllä kelpais tollanen personal urheiluhieroja/elämäntapavalmentaja/akupunktiohoitaja.

Ja mun pointti oli...? No vaikka se, että tälläkin hetkellä mahasta vääntää, kun on hommia niin hitosti rästissä, mut onneks oon menossa töihin puol kuudeks, jotta pääsen alottamaan mahd. aikaisin ja ennen kuin asiakkaat herää uusine pyyntöineen. Jos ahdistus on se kuvaava tunne, niin "So not worth it"* on se päällimmäinen ajatus.
 

* Biologisella lääkkeellä tarkoitetaan yleisesti valmistetta, joka on valmistettu bioteknologisesti käyttämällä eläviä soluja valmistusprosessissa. Psoriasiksen biologisessa hoidossa käytetään laskimoon tai ihon alle annosteltavia lääkkeitä. Niiden annostelutiheys vaihtelee kahdesta kerrasta viikossa yhteen kertaan kolmessa kuukaudessa. Biologiset hoidot ovat ns. täsmälääkkeitä, jotka vaikuttavat vaimentamalla immuunivastetta, joka on psoriasiksessa väärällä tavalla kiihtynyt. Koska ne vaikuttavat koko kehossa, niillä on usein myös suotuisia vaikutuksia mahdollisiin niveloireisiin. Biologista hoitoa käytetään keskivaikeaa ja erityisesti vaikeaa psoriasista sairastavilla potilailla silloin kun muut systeemiset hoitomuodot eivät tehoa riittävällä tavalla. http://www.imnotpsori.fi/index.php/psoriopas/#page_7

* Sori, kökköenkkua välissä, mutta toi ei vaan käänny niin hyvin suomeks.

Yks vielä ja vielä yks

Hmmmm... Oon oikeesti aika innoissani tästä vaihtuvasta vuodesta. Okei, juhlapyhä ja sen rajalliset viettovaihtoehdot herättää edelleen pientä närää, mutta se on kivaa, että vuosi vaihtuu ja voi taas olla pari kuukautta viikkoa päivää intsinä tehdyistä lupauksista, ruokaremontista, vuorokausirytmin oikaisusta, laskujen mapittamisesta, ajoissa töihin ehtimisestä, ystävien muistamisesta, kenkien huollosta, kukkien kastelusta, säännöllisestä siivouksesta ja kuntoilusta. Jippajei!

Oon myös hämmentävän innoissani pari päivää sitten öbaut viidentoista vuoden tauon jälkeen löydetystä neulomisharrasteesta. Miksei kukaan kertonut, että se on niin rentouttavaa? Oon ihan rakastunut tohon tulevaan maailman rumimpaan kaulaliinaan, eilenkin rentouduin sen parissa aamuviiteen (se vuorokausirytmin oikaisu alkaa vasta huomenna). Ihan sairaan kivaa, tohon jää niin koukkuun! Jos yks kierros (mikähän sen oikee nimi on, kierros, kerros, rivi, wot?) vielä ja sit vielä yks, aaa kato nyt toi sävy vähän vaihtuu, täytyy vielä pistellä pari riviä. Mulla on ihan älyttömän kaunis lanka, Novitan munakoiso, pölläsin kuvan niiden sivuilta, en kehdannut ottaa kuvaa tosta mun ruhjusta. Mun langassa on kyllä vissiin joku laatuvirhe, ei oo olleenkaan niin sileen näköstä kuin noi hanskat, mun näyttää kerran, kaks puimuriin jääneeltä. Mut vika siis selkeesti langassa, ei sen käyttäjässä.

Noi hanskat siis tehty sillä munakoisolla, kuva täältä.

Toi mun kaulaliina (, joka siis on ainoo malli josta ehkä kykenen suoriutumaan, suoraan vaan ja yhtä plaatua) on siis jotain rumuutta, leveys vaihtelee suunnilleen seitsemän sentin haitarissa ja jälki tosiaan on kumman nyppystä. Tällä tahdilla hää on valmis suunnilleen 2014. Mut mulle hää on maailman kaunein, koska hää on todellista terapiaa. Voiks olla letkeempää kuin tikuttaa tota menemään vailla ajatusta! Ihan mahtia! Mun tuleva vuosi ja tulevaisuus on sinetöity, nyherrän jatkossa kaiken vapaa-aikani ton parissa sohvannurkassa. Nih!

No joo, ehkä yritän malttaa uhrata aikaa ens vuonna parille muullekin jutulle, joista tulikin mainittua suurin osa. Onks kellään mitään persoonallisempaa lupausta vai meneekö muutkin tolla naistenlehtilinjalla? Vai ootko inhorealisti etkä lupaa mitään? 

Miks mun 'kerää miljoona leimaa puolessa vuodessa' -kortit menee aina vanhaksi toka vikan leiman kohdalla?

Toi lompakosta turhana ulkoistettu läjä symboloikoon sitä puhdasta pöytää, jolta huomenna startataan. En varsinaisesti lupaa mitään (nää on niin nähty), mutta toivon, että voisin tulevana vuonna olla kaikinpuolin tyytyväisempi itseeni. Toivon sitä samaa sulle, rakastetaan itseämme (ja pikkasen myös toisiamme)!

Määää sydän määää täällä.

PS Naapurissa on kuulemma startattu vuoden 2012 kuntohaaste jo tänään, jälkikasvu juossut ympäri kämppää heti aamusta, HCR ilmeisesti siintää suunnitelmissa. Eiku se onki vaan puolikas, kyllä näillä on selkeesti tähtäimet korkeemmalla pidemmällä. Huoh.