Iisi(mpi)

Aika ihanaa istuskella erittäin monetta tuntia partsilla, kietoutua vilttiin (!) just sopivassa lämpötilassa, katsella kynttilöitä ja hiljalleen sammuvia naapuritalojen valoja, hörppiä teetä ja vaan olla. Pieni raukeus alkaa vallata ja tiedät, että pitäis mennä nukkumaan, mutta ihan vielä ei malttais. Hirvee hoppu tonne makkariin ei oo senkään takia, että sen lämpötila on jotain ihan muuta. Mun opiskelijakämppään kymmenen vuotta sitten ostettu tuuletin ei varmaan sillonkaan ollut ihan viimeisintä mallia. Ikä ei häntä muuten paina, mutta käyntiäänensä on kauniisti ilmaistuna varsin tehokas, moni ruohonleikkuri olisi kateellinen. Viime yönä oli aamun jo sarastellessa pakko turvautua häneen ja ilmeisesti olin muutaman huonomman yön jälkeen niin tattis, että nukuin ihan ongelmitta siinä möykässä totaalisesti pommiin. Huomenna olis työmenoa, jossa olis soveliasta olla paikalla just eikä useamman akateemisen vartin jälkeen. Ehkä täytyy jäädä tähän partsille, kallistaa vaan tuoli lähemmäs vaakatasoa.

Tänä kesänä ei taida enää saada aikaiseks, mut ens kesänä vois kyllä todellakin harkita jotain parvekepetiä. Tai no jos nyt aletaan toivomaan, niin sovitaan, että ens kesänä asun siinä mun omassa kodissa, joka säilyy kivan viileänä helteelläkin, joten ei oo tarvetta nukkua puutarhassa. Paitsi jos erityisesti haluaa niin. Ja se on aidattu. Ja siellä ei oo örkkejä.

Aamu alkoi erittäin maanantaimaisesti ja ekan puolen tunnin aikana olin ehtinyt todeta nukkuneeni pommiin, hikoilla noin 27 litraa suihkun jälkeen, unohtaa puolet eväistä kotiin ja huomata bussipysäkillä, että mielenterveyteni rippeitä vaalivat kuulokkeet olivat jääneet kotiin. Hieno aamu. Varsinkin, kun sitä seuranneen tunnin vietin enimmäkseen bussia odottaen. Ilman niitä kuulokkeita.

Jotenkin se suunta sitten kuitenkin kiepsahti nousujohteiseksi ja kotiutuessani olin jo vallankin hyvällä tuulella. Jotain osuutta tais olla taas kauppatorilla, jossa kävin tyhjentämässä pari kojua ja saamassa jälleen hyvää palvelua. Ostin ihan tolkuttoman kassillisen yhtä sun toista vihreää ja saattoi sieltä joku amppeli löytää tiensä partsillekin asti. Sorrilla oli pinaatti tarjouksessa ja nappasin sitä mukaan kunnon nyssäkän. Hiukan jo ripottelin sitä kesän ekojen kantarellien ja valkosipulin kera jauhelihan sekaan. Aikas toimiva kombo, vaiks tossa kuvassa näyttääkin jo kertaalleen syödyltä. Pöllin YP:ltä idean suikaloida porkkana kuorimaveitsellä salaatin joukkoon. On helpompi syödä kuin palana, vähemmän raastava työstää salaattiin kuin raaste + vielä aika kivan näköinenkin salaatin seassa. 

Iltaa piristi entisestään kutsu opiskelukamun nelikymppisille syyskuussa, ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Ja oli kiva huomata itsestään, että olin 100 % iloinen kutsusta, yleensä onnistun aina kehittämään pienen stressin varjostamaan kivojakin juttuja. Nyt ei ollut minkäänmoista havaittavissa, ehkä musta on tulossa iisi(mpi). Tai sit aloitan stressaamisen vasta viikkoa ennen.

Jos muuten oot yhtä ajan tasalla kuin allekirjoittanut, etkä oo lukenut Caitlin Moranin Naisena olemisen taitoa silloin kaks vuotta sitten, kun ihan kaikki muut luki sen, niin lukaise ihmeessä. Oon puolivälissä ja jos toi ei radikaalisti muutu loppua kohden, niin voin kyllä suositella. Ja pahoitella naapureille sitä partsihörinää, on siinä naisella sana hallussa. 

- Näin kolmekymmentäviisivuotiaana rintani ovat yhä kuin kaksi persikkaa. Persikat, jotka löytää kassin pohjalta unohdettuaan, että ne oli ottanut joskus mukaansa välipalaksi. Persikat, joiden toisella puolella on tarkka jälki avaimista ja tahmeaan kohtaan on litsaantunut bussilippu. Persikat, joita katsoo ruokakaupassa epäilevästi. Niitä saisi kymmenen yhdellä punnalla, mikä saa pohtimaan: "Kaipa näistä voisi tehdä smoothien..."

- Minulle kehkeytyy ihastus Joulupukkia kohtaan. Jos menisin naimisiin hänen kanssaan, minun ei ainoastaan odotettaisi pysyvän lihavana, vaan minä myös näyttäisin hoikalta seisoessani hänen rinnallaan. Perspektiivi olisi ystäväni.

                                                                 Caitlin Moran, Naisena olemisen taito

   

Röyhyskabaa ja raparperia

Myönnettäköön, että tää lomapäivä ois voinut alkaa pikkasen paremmin kuin tolla pötsin tähystyksellä, mutta jahka siitä kakomisesta päästiin, niin päivästä sukeutui oikein oiva. Nyt on siitä letkukurkkauksesta muistona vaan kipee kurkku ja noin 428 litraa nieltyä ilmaa massussa. Se sisään koristu ilma pyrkii samaa tietä ulos ja naapurit varmaan kuvittelee mun pokanneen jonkun kunnon karjun, kun harjottelen täällä aakkosten röyhtäilyä. Jos siis ikinä on röyhtäilykisaa tiedossa, niin (ylä-)tähystyksen kautta skabamaan, voitto on taattu...

Jos muuten mielii jotain tohtorismiestä pokailla, niin en suosittele mitään nenä/korva/kurkku- tai pötsiosaston tyyppejä, ainakaan jos heidän kanssaan viettää aikaa poskiontelopunkteerauksen tai ton tähystyksen tiimoilta. Kummankaan toimenpiteen yhteydessä ei kyllä oo ollut mikään ihan naisellisin mahdollinen fiilis. Tai tietty jonkun eriteinnostuneen mielestä se nenästä punketeerauksen myötä puskeva vihreä setti voi olla tosi jees ja tähystyksen aikaansaamat kakoäänet ja muu korina musiikkia korville. Itse en kuitenkaan kokenut olevani ihan hehkeimmilläni.

Onneks se operaatio oli nopsasti ohi ja olo koheni yllättävän pikaisesti. Kävin nauttimassa sämpyläaamiaisen jokirannassa ja haahuilin siitä linnan puistoon arpomaan mahtaako Esteri liittyä mun puistoseuraksi vai ei. Onneksi hän vaan piipahti ja just, kun olin jo tekemässä lähtöä. Sain toteutettua mun muka ex tempore -lounastelunkin vähän viiveellä ja kävi munkki, kun kamun aikatauluun passasi lyhyen varoitusajan apehdinta. Oli ihan tosi kivaa lounaalla ja tuli hurjan hyvä mieli, kun sain tuumasta toimeksi. Toivottavasti treffataan samoissa, tai joissakin muissa, merkeissä pian uudestaan.

Lounaan jälkeen hortoilin toiseen suuntaan jokea ja päädyin käpyttelemään melkein kotiin asti, kun symppis hiekkatie jatkui aina vaan ihanassa jokimaisemassa. En oo (daiju) ennen mennytkään kyseistä reittiä, täytyy toi virhe korjata tän kesän aikana monesti.

Otin pienet välikuolemat sohvalla ja lopettelin ton Slaughterin dekkarin, niisk. Tuli ihan orpo olo, kun se loppui, täytyy pian ottaa joku uus opus työn alle. Tykkään kyllä hänen tuotannostaan, jos ei oo vielä tuttu, niin kannattaa lukea ensin Grant County -sarja, ja sitten vasta tarttua tohon Will Trent -sarjaan, ovat jatkumoa ja hyviä kaikki.

Illemmalla polkasin vielä kotikotiin raparperivarkaisiin, löysin yhden lupaavan raparperisiirappiohjeen, jota aattelin testailla. Bongasin tänään Clas Ohlsonilta vaiks mitä ihanuuksia (miksei kukaan oon kertonut, et siellä on vaiks mitä härpäkettä), mutta jätin hyllyyyn, kun en muka keksinyt niille purkeille ja purnukoille käyttöä. No nythän sitä löytyi, haaveissa siintää sellaset ihanat kotikutoiset purkkilot täynnä jumalaista siirappia, jota voi sitten idyllisesti napata kyläviemisiksi tai antaa vieraalle matkaan mukaan. Käytännössähän tuun kämmäämään sen siirapin totaalisesti ja ne purkit makaa eka aikansa siinä tahmassa, kunnes vähin äänin heitän ne roskiin, kun se syömäkelvoton tankura ei lähde niistä enää millään. Toi on ihan tieto, mut hetken saan vielä haaveilla tollasesta epäluonteenomaisesta keittiöhengettäryydestä ja käydä ostamassa ne putelit Clasulta. 

Mut jos sit vähän unta, niin jaksaa huomenna taas lomailla. Sovitaanko, että tää mun kupu vois olla hiukan vähemmän tynnyri huomenna, burp.

Mässäilevät munkit ja kummalliset kubistit

Uuh, onpas mulla taas ollut kiva viikko. Siis vapaa-ajan puitteissa, suotta mennä siihen työviikkoon... Sen verran pitkä viikko näemmä, että maanantaista ei enää mitään muistikuvia (siis oikeesti, ei minkäänmoista muistijälkeä mitä oon tehnyt töiden jälkeen), mutta tiistai-ilta kului teatterissa, keskiviikko kummimussun ja kumppanien parissa, eilen parannettiin maailmaa Erittäin hyvän ystävän kanssa ja tänään hengailin kummipoitsun äipän kanssa vimosilla ristiäishankinnoilla. Parasta. 

Vähemmän parasta on, että kiskastuani irtotiskistä ostamani salaatin, mulla on ollut erittäinkin huono olo viime tunnit. Otin pienet (ei ihan niin suunnitellut) unetkin, mutta olo ei helpannut yhtään. Nyt yritän kehitellä kaikenlaista sijaistoimintaa etten miettis tota massua. No, mitä ikinä, niin kunhan on ohi sunnuntaiks, ritiäisissä jänskätettävää ihan tarpeeks muutenkin, tarvi mitään pötsiä ressata siihen lisäks... 

Keskiviikkona oli ihan huippua, kun oltiin yhden kamun ja jälkikasvunsa kanssa kummimussulla kylässä. Ko. kamulla on kaks aivan ihanaa tyttöstä ja olin ihan fiiliksissä, kun nuorempi ja ujompi heistä turvautui muhun ja sittemmin vapautuikin illan mittaan. Hää oli niin suloinen, kun kiehnäsi vieressä koko ajan ja esitti vaikeesti saatavaa, syliin sai maanitella öbaut puol tuntia, vaiks näki että mieli teki tulla. Sen palkitsevampaa olikin, kun hää loppuillasta rötväs sylkyssä varmaan tunnin ja sitten piti jo letittää tukkaa ja piirellä selkään, kutittaa kylkiä ja juoksuttaa sormia käsivarsia pitkin. Ehkä liikkiksintä oli, kun osan hengatessa olkkarissa, hää toistuvasti kuiskas "tuu mun kaa", kun ei yksin tohtinut liittyä seuraan. Meillä oli sellanen oma salaseura (päätin suosiolla säästää sen "seurassa ei saa kuiskia" -muistutuksen toiseen kertaan) ja liikuttiin tiiminä koko ilta. Ihana pieni. ♥ 

Kummimussukin oli taas niin vieraskorea ja esitteli parhaimpia puoliaan. Toivon tosiaan, että on yhtä hyvällä päällä sunnuntaina ettei kummitätsy oo ihan helisemässä. Hän seuraa jo niin kovasti kaikkea ympärillään ja interaktiivisuus on kova juttu, saattaa olla että se passiivinen köllöttely ristiäisrituaalien aikana ei oo ihan niin siisti homma... *gulps* No, täytyy siinä vaiheessa ulkoistaa hänet kummisedälleen, en oo kovin mustis siitä sylikummeudesta. :D

Mitäs sit muuta? Tällä viikolla oon virittäytynyt talviloman tunnelmiin, kun YP sai vihdoin postitettua Mondon Praha-oppaan, jota on ollut toimittamassa mulle viimeiset kolme kuukautta. Ensiselailulla aivan mahtava opus, joka virittelee tunnelmaan ja saa matkakuumeen nousemaan. Tästä on näköjään just tullut uusi painos, toi mulla oleva on vuodelta 2004 eli jokunen paikka on saattanut hitusen muuttua. Mut tärkeintä tossa onkin se tunnelma ja yleisinfo, jos ei joku pulju oo enää pystyssä, niin sitten mennään johonkin toiseen. Mut voiko Antti Helinin esipuhe enää paremmin nostaa odotuksia:

"Praha on niin keskellä Eurooppaa, sen sydämessä, kuin vain voi olla. Kaikki, mitä Keski-Euroopassa on koskaan ollut, löytyy Prahasta: murhatut marttyyrit, keskiyön kummitukset, mässäilevät munkit, paholaisen palvelijat, absinttihöyryiset taiteilijat, kummalliset kubistit, vainotut juutalaiset, sosialismin saarnamiehet ja kiihkeäsieluiset opiskelijat."
_ _ _

"Ketkä asuttaisivatkaan paremmin tätä ihmeellistä kaupunkia kuin tšekit, jotka rakastavat satuja. Tarinoiden lisäksi prahalaiset rakastavat mustaa huumoria ja olutta. Sen parempaa yhdistelmää voi kaupungille tuskin löytää."

Siihen perään vielä Ilkka Kariston Prahaan sijoittuva (tosi)tarina Kaksikymppiset niin oon ihan myyty ja nyhdän aamukampaani fanaattisesti. 

"Kello oli jo yli kaksi. Baarimikko tahtoi ajaa meidät kadulle. "Haluaisitko mennä katsomaan paikkaa nimeltä Nový Svět, Uusi Maailma?" Martina kysyi. Vain idiootti kieltäytyisi. Minua ei häirinnyt edes tieto aikaisesta aamuherätyksestä - olin seuraavana päivänä jatkamassa matkaani Venetsiaan. Martina osti baarimikolta vielä viinipullon mukaamme. Selitin, että moinen ei olisi Suomessa mahdollista. "Täällä palveltiin janoisia jo 1300-luvulla", baarimikko vastasi."

Oih.

Mondon oppaat on kyllä olleet ihan huippuja, Roomassa ja Barcelonassa ois jäänyt paljon kokematta ilman oppaan vinkkejä, harmittaa ettei Budapestiin tullut moista hankittua. Parhainta noissa kyllä on se tunnelman luonti ja maalailu, joka saa odottamaan reissua kahta kiihkeämmin. Nyt taidankin käpertyä Praha-oppaan viereen ja sukeltaa "maagisen kaupungin salaisuuksiin", ne mysteerit saa tulla uniin asti.

Hajunsyöjää, täyttä sotaa ja yks zombie

Heh. Näytin tänään siskolle yhden erityisen onnistuneen kuvan YP:stä, kun se osui silmään konetta availlessani. Ko. kuva oli tallennettu mun työpöydälle, kun perjantaina päiviteltiin YP:n profiilia LinkedIniin ja kuva jäi sitten siihen. Mulla on normaalisti työpöydän taustana kuva Denis Learystä (niin kuuma!) ja sisko totes, että ai sä oot vaihtanut kuvaa. Ymmm. Tosiaan joo laitoin YP:n kuvan tohon taustalle ja tuijottelen sitä alvariinsa. :D Jep jep. Huutonaurua.

Toisen kerran hiukan huvitti, kun meinasin epähuomiossa putsata rillit vessanpuhdistusaineella. Molemmissa puteleissa turkoosia nestettä ja hengailivat vierekkäin siivouskaapissa, niin ihan meinasin pruutata sitä veskikamaa ikkunanpesunesteen sijaan. Ois voinut se hajunsyöjäominaisuus tulla tarpeeseen, jos vaikka on noussut pissi päähän.

Päivä sujui muutenkin hilpeissä merkeissä - vielä jaksaa naurattaa, kun huomenna ei tarvi herätä töihin... Naapurinrouva kävi kahvilla ja oli kiva tavata häntä ihan kunnolla. Oon aina ollut jossain muualla kun ovat olleet kylässä enkä oo jotenkaan jaksanut vääntäytyä mukaan, jos on tullut kutsua heillepäin. Oon niin epäsosiaalinen täällä mökillä enkä haluais muuta kuin hengailla tukka pystyssä ja virttyneissä verkkareissa oman väen kesken. Mut nyt oli kyllä kerrassaan kiva turista ja nauttia siskon loihtimista herkuista.

Nyt oon vaan öhissyt tässä sängyllä viimiset pari tuntia kupu täynnä ja ylihyvästä kirjasta haaveillen. Toi Dennis Lehanen Täyttä sotaa minkä just lopetin oli ihan ok, mutta nyt kaipais sellasta ihan sai-raan hyvää, jota ei malta laskea käsistään. Sellasen, joka veis niin hyvin mukanaan, etten koko ajan muiluttais kielellä tiettyä kohtaa ikenestä ja pohtis onkohan mun alaviisurit puhkeemassa...

Ehkä tarkistan kirjatarjonnan, käyn pesemässä hampaat ja kaivaudun vällyjen väliin. Kauniita unia ja piiiiitkääää huomista vapaata (jos se siis toivottavasti on vapaa sullakin)!

Mutkalla

Ette tiedäkään minkä parissa oon viettänyt tänään hyvän tovin... Päätin viettää oikein ihanaa laiskottelupäivää, nukuin pitkään ja lueskelin kirjaa (en enää pysy laskuissa kuinka mones osa Unni Lindellin Cato Isaksen -sarjassa) sängyssä. Siinä välissä vähän kokkailin ja juorusin puhelimessa, mutta sen jälkeen keskityin olennaiseen eli... tididii... katsomaan tutoriaaleja juutuubista. :D 

It's a girl curl!

Tavoitteena siis astetta kikkurampi kutri ja aseena suoristusrauta. (Joo, ei oo maailman loogisin yhdistelmä. :)) Oon maailman huonoin kaikkien hiusvempeleiden kanssa eli mun käsi/silmä/peili/kuuma rauta -koordinaatio ei oo nollassa vaan lähinnä miinuksella. Mut OMG, FTW ja EOU (EnOisUskonut): mulla on kikkurat! Just sellasta loivaa, rentoa lainetta mitä hainkin, sellanen harkitun (jeah right) huoleton lopputulos. Symmetrisiä en ois noista saanut vaiks oisin mitä tehnyt, mutta kaikin puolin parempi näin, kun ei näytä niin väsätyltä, enempi semmosta bed head -luokkaa.

Laskeva aurinko näköjään päätti, että mulla on juuresta harmaa, puolivälistä punanen tukka ja blondit latvat, mut käsittääkseni siis ei. :D

Pikkasen Niin maan perketisti pitää kyllä reenata, ihan toi ei vielä synny työaamuna. Tai toki, jos tähtään lounaalle. Vielä täytyy testata kestävyys, yleensä mulla ei pysy minkään sortin kikkarat kuin sekunnin, ainakaan jos ees harkitsen ulkoilmassa liikkumista (ei ees mitään varsinaista ulkoilua, vaan ihan riittää että pistää pään ovesta ulos). Taidankin tästä siis siirtyä pienelle lenkille, niin tulee testittyä toi säänkesto. 

Edelleen to-del-la jännät sävyt, hyppäs noi auringonlaskun värit näköjään suoraan meitsin moppiin.

Mut oli siis pakko tulla hehkuttamaan tännekin, kun suoriuduin moisesta suuremmitta vammoitta (ihan pikkasen vaan palo etusormi) ja kerrankin sain aikaseks suunnilleen sitä mitä pitikin. Aiemmissa yritelmissä ko. raudan kanssa on vaan mennyt hermot, sormet ja se vähänenkin kiilto tukasta.

Jeps, nyt siis ylös ulos ja lenkille, pitäkääs peukkuja, että kotiin palatessa on ees joku laine jäljellä.

Edit 01.04. 10:55 Niii, mullahan tosiaan oli sen eilisen lenkin jälkeen suunnilleen yks suortuva inan mutkalla ja muissa kikkurat kaukainen muisto vain. :( Mut en luovuta vielä! Nyt hassaan omaisuuden kaikkiin kiharatöhniin, -tahnoihin ja -suihkeisiin - vinkkejä otetaan vastaan! 

Angry pötsi vol 2

Tää on kyllä ihan paras hetki illasta, kun kuuntelee mahansa solinaa ja pohtii joskohan sitä viettää yön sängyssä ja seuraavan päivän töissä vai yön wc:n puolella ja seuraavan päivän kotikonttorilla. Tuli ihan puskista tää vatsaissue, eikä oo mitään totaalisen kokonaisvaltaista laatua, mut olo vois olla parempikin. Ilmeisesti jotain moista nyt liikkeellä, kun siskollakin massu ollut vähemmän normi ja apteekissa olivat tuumanneet, että on yleistä. Mulla koko homma alkoi iloisesti, kun olin yhdessä kahvilassa muutama tunti sitten. Yhtäkkiä vaan tuli tosi huono olo ja tarve päästä raittiiseen ilmaan enkä oikein tiennyt mitä maha oli aikeissa tehdä, mutta siitä pulputuksesta päätellen hää oli aktiivisella päällä. Nou hätä, en aiheuttanut mitään pahennusta julkisella paikalla tms., mutta joku issue pötsillä (onks tää nyt se angry pötsi?) tuntuu olevan, olo edelleen kumma. Vetäsin salaatin just ennen kuin toi oireilu alkoi, mutta ilmaantui kyllä niin samantien etten oikeen usko, että se vika siinä salaatissa piili. Kai.

Was it you?

No, oli mikä oli, mut toivottavasti on ohi aamuksi. Ois taas yhtä sun toista töissä ja ihan kaikkee ei pysty etänä sumplimaan. Pitäis myös päästä kirjastoon, kun yritin kuumeisesti lukea yhtä kirjaa, jossa oli vimppa palautuspäivä tänään, mut toi vatsasystis sitten hiukan sekoitti kuvioita. Nyt kirja on luettu ja pitäis käydä lainaamassa jatkoa, kun oli ihan sairaan hyvä. 

Eilisilta.

Jos hetkeks asiasta appelsiiniin mandariiniin. Ziisös, että voin vihata sellaisia mandariineja, joissa on ihan simotiukka kuori ja tota valkosta karstaa. Just zuumailin maanantaina kaupassa, et ai hitsi kun on hyvännäköisiä mandskuja ja erehdyin kahmimaan niitä pussillisen. Eilen meinas lähtee järki ja peukalon kynsi, kun yritin nyhtää kahta esille kuorestaan samalla, kun praattasin puhelimessa YP:n kanssa. Siinä oli koko tiskipöytä siinä mehussa, kynnenalus täynnä hedelmälihaa ja koko peukku sen myötä kipee ja lopputuloksena valkonen pallukka, jonka sai kuoria vielä kertaalleen, että sai suurimmat nöhdät veke. Sit ne toki oli vielä niin happamia, että meinas tulla hiki syödessä. Argh!

Tää ilta.

Mut juu, takaisin siihen kirjaan: Otin siis pienen lukukirin ja lukaisin Val McDermidin Piinapenkin. Kirjasarjaan perustuvaa sarjaa Murha mielessä on esitetty ykkösellä ja just alkoi kuudes kausi pari viikkoa sitten. Mulla on toi telkun kattelu jäänyt niin olemattomiin, että näitä en oo viimeisimpiä en oo seurannut, mutta ainakin aiemmin sarja oli toooosi hyvä (sillon siinä oli myös loistava Hermione Norris, sääli että hää jäi siitä veks, mutta toimii varmaan ilmankin), kannattaa siis tsekata, YLE 1 sunnuntaisin öbaut kympiltä. Ja kirja siis oli hyvä, suosittelen! Ei ehkä ihan herkimmille, oli melko yksityiskohtaisesti esitelty ne murhaajan kidutusmetodit...

Nojoo, ehkä koitan nyt vetäytyä tonne makkarin puolelle toivoen ettei tuu mitään äkillisempää asiaa wc:n puolelle... Pysykääs muut terveinä, toivottavasti tää munkin mikälie on ohimenevää laatua!

Eniten harmittaa kaikki

Voi höh. Tää sunnuntai oli varsinainen antikliimaksi. Enkä nyt tarkoita noita vaaleja, vaan ihan henk.koht. eloa. Tai sen puutetta. Viime viikot on taas olleet vallan työkeskeiset ja nyt onnistuin jotenkin sunnuntain kunniaks taas saamaan itteni melkoisen kokonaisvaltaiseen stressitilaan. Ei kiva. Ei sit yhtään.

Näissä epätoivon hetkissä on se viehättävä piirre, että vetää ihon aina tosi huonoon kuntoon eli pian on sitä ressattavaa kaksin verroin. Seepran iho-oireet täältä.

Hiukan tää tuli puskista, kun eilen vielä tsemppasin uuden työn ihmeitä opettelevaa siskoa ja sitä aiemmin viikolla lohdutin vessassa stressinsä kourissa nyyhkinyttä uutta työntekijää. Hälle koitin tolkuttaa ettei tää oo niin vakavaa, ja että ajan myötä hommiin saa eri tavalla perspektiiviä eikä enää niin ressaannu. Muahhahhah. Oikeesti oon jo kuvitellut oppineeni kantapään kautta (niistä miljoonista kerroista), mutta näköjään sitä vieläkin solahtaa hyvinkin sujuvasti työahdistuksen syviin pyörteisiin. Höh.

Omakuva täältä.

Eilen kaikki oli vielä hyvin, vietettiin laatuaikaa siskon kanssa mm. leffan, pitsan ja jätskin merkeissä eikä ollut huolta huomisesta. No ei kai, kun se huominen oli siinä vaiheessa sunnuntai. Kummasti muuttui ääni kellossa, kun tänään huominen olikin maanantai. Gaah! Ottaa niin päähän, kun jotenkin vaan luovutin ja lähdin siihen imuun mukaan enkä kyennyt kuin a) kiukuttelemaan perheelle puhelimessa ja livenä b) lukemaan yhden kirjan c) torkkumaan aina lukemisen välillä. Toi kirja ja uni oli siinä määrin tehokasta todellisuuspakoa, etten saanut aikaiseksi tarttua mihinkään muuhun ettei vaan olis ajatus karannut Jimmy Perezin sielunmaisemista, murhista, Kari Ketosesta ja LKHM:stä mihinkään todenperäisempään. Ärsyttää niin tää oma "heikkous", kun jää pyörittelemään ties mitä pienessä päässään eikä voi vaan antaa olla ja miettiä työjuttuja vaan töissä. Mur.

Kohtalotoveri täältä.

To-del-la ärsyttävää on myös se, että tää on ehkä seitsemässadas kerta, kun ruikutan asiasta täällä, vähänkö oon raskas. (Itse asiassa taas reilusti raskaampi, tää ressi ei juur suosi terveellisiä elämäntapoja...) Äärimmäisen peestä, että huonot hallintakeinot heijastuu tännekin, mutta tää nyt vaan helpottaa oloa ees hitusen, kun saa täysin subjektiivisesti oksentaa pahaa oloaan tänne. En jotenkaan jaksa tosta useimmille ystäville avautua, mulla on ollut sama virsi niin pitkään, etten enää oikeen kehtaa sitä hoilata. Nytkin on huono omatunto siitä, etten jaksanut parille kamulle ees vastata puhelimeen + se krooninen mielipaha siitä, että vietin taaaaaas koko hemmetin päivän vaakatasossa, ryssin vuorokausirytmini entistä pahemmin, kiukuttelin rakkaille ja ties mitä muuta negaa vielä. Ihan sunnuntaista parhain siis. 

Paniikkibuttoni täältä.

Ahdistavinta tässä on se, että oon taas jotenkin niin lamaantunut, etten saa oikeen mitään toimeksi. Istun iltaa myöden töissä, mutta työteho on jossain max. 60 prosentissa. Tuijotan vaan ahdistuneena pursuavaa sähköpostia ja klikkailen 'lähetä/vastaanota'-namikkaa, mutten saa oikein tartuttua mihinkään. Se on pirullista miten vaivihkaa ja valon nopeudella tohon kehään päätyy ja miten hiton hankalaa siitä on murtautua ulos. Kaiken aikaa takaraivossa vaan kaikuu "Souuu naat wöööörth iiiiit" - tässä hommassa ei oo ihmishenget kyseessä, joten hittoako mun täytyy omallani leikkiä. Öööh. Toi kuulosti turhan traagiselta. En siis oo (vielä) missään itsetuhoisessa tilassa, mutta tuskin toi mitään elinajanennustetta (kirjotetaanks se yhteen, näyttää ihan kummalta) kauheesti kasvattaa.

Eniten harmittaa se, etten tällä hetkellä ees pysty odottamaan innolla tulevaa viikonloppua Ystävistä parhaimman seurassa, kun ahdistaa se, että työt täytyy suoria entistä lyhyemmässä ajassa. Ihan peestä. Älä nyt ees hyvä ihminen nauti siitä (uskoakseni ansaitusta) lomasta, vaan ota ihmeessä stressiä siitäkin. Good girl, well done.

Elämän totuudet täältä.

Mjaah. Tossa taiskin tulla kurnutettua suunnilleen kaikki ja siinä määrin tunteella, että oon (taas) ihan poikki. Ja nälkäinen, kun en juur oo jaksanut tänään kokkailla. Jääkaapille siis, hyvä ruoka, parempi mieli.

Viikon vinkit

Niiii... Tän viikonhan piti jatkaa sitä viime viikon hyvää buustia ja hilpeetä mieltä... .. . Ehkä tää maanantai ei ollut mikään ihan varsinainen kliimaksi, mut jos ajatellaan, että tästä voi vaan parantaa, niin sit tää oli vallan oiva aloitus. ;) No joo, ei ees mitään erityisen peetä, perinteisen huonot su/ma unet ja siitähän se ajatus sitten lähti. Myöhässä töihin, kympiltä jo kauhee nälkä, kun viikonloppumahaa taas venytetty odottamaan ruokaa 24/7, töissä keskiverron kaoottista, yhtäkkiä kello seitsemän ja taas simomyöhään kohti kotia, kaupassa totaalinen repsahdus herkkuhyllyllä - sekä suolaisella että makealla, jing ja jang nääs, ja bussissa taas ihan käsittämätön kokoelma toinen toistaan raastavampia tapauksia. Sitäkin ilahduttavampaa oli lukea edellisen häpihäpizoizoi-postauksen iloa komppaavat kommentit. Ihanuutta! ♥

Tästä virkistyneenä täytyy laittaa jakoon pari piristävää tekijää elikäs viikon vinkit:

Hyvä kirja, parempi mieli. Oon taas löytänyt lukemisen riemun, jos se nyt ikinä ihan totaalisesti kadoksissa olikaan. En oo muutamaan kuukauteen katsonut telkkua ollenkaan, joten aikaa on jäänyt lukemiselle. Ihan parasta löytää joku toooosi hyvä kirjailija ja lukea useampi teos putkeen. Viimeksi ahmin Åsa Larssonin Rebecka Martinsson -sarjaa, josta hotkin neljä kirjaa putkeen. Nyt on ihan orpo olo, kun ei ole seuraavaa putkessa enkä äkkiseltään löytänyt tietoa useammista teoksista, ainakaan suomennetuista moisista. Toivottavasti tulis pian täydennystä, jäin totaalisesti koukkuun.

Hoidettu hipiä, levollinen mieli, karhee kylki, kiree pinna. Moniongelmaisen ihon omaavana en välttis kilju innosta pakkasen kiristyessä - tai näin ennen, nyt ei juurikaan hetkauta, kun vaan sivelee kookosta pintaan. Älyttömän monikäyttöinen (lisää infoa esim. täältä), enkä nyt ota kantaa sisäiseen käyttöön, kun sen hyödyistä ja haitoista ollaan niin montaa mieltä enkä itse ole aiheeseen tarpeeksi perehtynyt, vaan hehkutan tota töhnää nimenomaan ulkoisessa käytössä. Huulet, kasvot, kroppa, kynsinauhat, kantapäät - you name it... Kosteuttaa ihan älyttömän hyvin ja ainakin allekirjoittaneella myös rauhoittaa ärtynyttä ihoa. En oo suuren suuri kookoksen ystävä, mutten oo tuosta tuoksusta häiriintynyt, mun mielestä haihtuu melko nopsaan tai sitten musta on jo tullut immuuni. Oon koittanut kysellä lähipiiriltä josko löyhkään häiritsevästi kookokselta, muttei kukaan ainakaan oo kehdannut myöntää että haisen bountyltä... Ollakseen öljy toi imeytyy todella hyvin ja nopsaan ja sitä tosiaan sopii sutia ympäri ämpäri. Öljy on huoneenlämmössä kiinteää, mutta muuttuu käsissä lämmitettäessä juoksevaksi. Todella riittoisa ja kun aina ottaa purkista puhtaalla lusikalla, niin säilyy hyvänä koko purkillisen verran. 500 ml maksaa öbaut kympin ja sillä kyllä rasvailee tovin jos toisenkin. Kannattaa testiä, paitsi jos oot totaalinen kookosvihaaja, niin sitten tuskin pääset tuoksusta yli. (Yritin ottaa tähän "tutoriaalikuvia", jossa lämmitin öljyä kämmenissä ja sivelin pintaan, mutta lopputulos oli niin rivon oloinen, että ne kuvat olis sopineet paremmin sinne Nolliksen käsityöblogiin... Jätetään siis julkaisematta. ;D)

Kun nyt tuli tosta hipiästä juttua, niin sitähän voi kosteutuksen lisäksi myös värjätä. Oltiin yhdellä asiakkaalla viime viikolla piipahtamassa ja poikkeuksellisesti tuli pistettyä nokka ulos ihan päivänvalolla. Itseäni en nähnyt, mutta pomo ja esimiesnainen näyttivät siinä kirkkaassa tammivalossa niin kertakaikkisen valjuilta ja rähjähtäneiltä, että todella toivoin noiden rasvojen parin viikon säännöllisen käytön tehneen ihmeitä. No, viikonloppuna onnistuin syynäämään nassua päivänvalossa eikä se nyt ihan pahalta näyttänyt. En sitä nyt mitenkään hehkeäksi lähtis väittämään, mutten ehkä ollut ihan niin harmaa kuin pomo siinä hankien keskellä. Noi on siitä kivan mietoja, että noilla ei voi kauheesti kämmätä eli yhdessä yössä ei saa muututtua oranssiksi. (Ja toi mun käsi tossa edellisessä kuvassa ei oo oranssi oikeesti, toi on joku valoissue...) Tossa Acossa on ehkä paras päivettävässä rasvassa kohtaamani (trust me, näitä on testailtu) tuoksu, ei mitään ruskettajan jälkihönkyä vaan täydellisen neutraali, jopa raikas tuoksu. Toi Garnier taas lupaa kymmenen hyvää ja ykstoista kaunista, ei se nyt mikään tajunnanräjäyttäjä oo, mutta kyllä sen voimin kehtaa lähikaupassa käydä jos ei jaksa sen ihmeemmin nassuaan sutia. Melkein jopa sillon kun hyvännäköinen mies on vuorossa. (Kun mä nyt näköjään mainitsen ton herra hyvännäköisen toistuvasti, niin keksitäänkö jooko hälle joku lyhennys, kun on muuten niin kielen lamauttavan pitkä... LKHM? Siis LähiKaupanHyvännäköinenMies, joo, sillä mennään.)

Koska ulkoinen hehkeys kuitenkin lähtee kokonaisvaltaisesta hyvästä olosta, kannattaa sen naamankuorinnan lisäksi viritellä verenkiertoa muussakin päin kroppaa. Itse pyrin pötköttelemään piikeillä silloin tällöin - jos ei muuta, niin tulee itseään hemmotteleva olo siitä, että varta vasten makaa piikeillä itseään kiduttamassa. No joo, ei toi mitään kidutusta oo niin kauan, kun köllii ton kanssa sängyssä. Ihan heti en kyllä kävis lattialla ton päälle, täytyy siellä alla olla pientä joustoa ja pehmustetta. Ton maton tuotekuvassa se muikki makaa poski tota vasten, mutta mun nähdäkseni siinä saa kyllä jo olla melkoinen fakiiri. Mulle riittää, että piikit kaivautuu patjan ja allekirjoittaneen välissä selkään, niskaan ja päänahkaan, siinä on jo ihan tarpeeks stimulointia mulle. Mut kivan lämmin siis tulee ja silleen vallan rento fiilis.

Kun yöpuulle on siirrytty piikkien rentouttamana ei aamua kannata ryssiä jollain sydänkohtausherätyksellä. Sarastusvalo virittelee kivasti kohti aamua niin ettei eka kiekasu tuu ihan puskista. Tossa versiossa on sellanen kivan kumea hiljalleen voimistuva plong-plong, jota voi jopa hetken kuunnellakin, jos ei ihan heti jaksa kurottaa kohti katkaisijaa. Paha vaan, että siitä katkaisijasta löytyy myös torkkuvipu eli sitä lempeää heräämistä voi harjoitella vaikka seuraavan tunnin. Ja sitä seuraavan puolituntisen viettää vähemmän leppeissä merkeissä pommiin nukkuneena tukka pystyssä pitkin kämppää ryntäillen. 

Mielen ja hipiän lisäksi tulee helliä myös simmuja. Pyyhkimättä jääneet pölyt unohtuvat äkkiä, kun pöydälle hankkii eläviä kukkia. Pienikin live-kimppu tuo kummasti väriä ja jaksaa ilahduttaa - ainakin siihen "voi pee, nää varrethan on totaalisesti mädäntyneet tänne maljakkoon, hyi hitto" -hetkeen asti.

Kaunista, virkistävää ja kaikin puolin hehkeää viikkoa!

PS Toi 'viikon vinkit' on lainakäytössä. Eräs jokaiseen tilanteeseen mielipiteen omaava kollega suosii termiä ja tällä pohjustuksella saa yleensä kattavan selvityksen siitä mitä olisi pitänyt tehdä, huomioida, mitä seuraavaksi, mitä hän olisi tehnyt, kuinka tämä olisi voitu estää, mitä maksaa, kuka maksaa... Kaikki tämä täysin pyytämättä kuten nää munkin vinkit, mut meitsin versio toivottavasti vähemmän raastavassa haastavassa sävyssä. :)

PS 2 Heijee, uus lukija! Terrrrrvetuloa Linda! :)

Piiis mään

Oijoi, otin pienen välikuoleman ja nyt taas hämmentävän pirteenä - just tää tavoiteltu rytmi... ;D Tuli kotiin joskus puol kuuden maissa, kun armas kollega ihanaisesti heitti mut kotiin, ja siinä vaiheessa tuntui, että aikaa ja virtaa on vaikka millä mitalla. Äkkiä se siitä taas totuudeks muuttui ja huomasin koomaavani tässä sohvalla. No, en sentään silmäillyt olkkarin maisemia luomien läpi, mut melkoisen raukeissa tunnelmissa siinä mentiin. Mulla oli jotenkin hitsin kylmäkin ja olo kaikinpuolin flaati. Siis oli. Nyt mulla on suorastaan kuuma täällä viltin alla, yks pesukone tyhjennetty, toinen täytetty ja aivot ihan ylikierroksilla. Eli nyt siis nukkumaan. Jeps.

Päivä oli perinteisen kaoottinen ja meille napsahti parin kollegan kanssa yhden asiakkaan tiimoilta yks extranakki, jonka parissa tuli pemmattua arkistoja enemmänkin. Jännä miten sitä jotkut jutut muistaa ihan kirkkaasti ja toiset tuntuu ihan vierailta, vaikka mapista löytyy omat puumerkit. Samoin ajantaju on mulla ilmeisen hukassa, tänään mietin pariinkin otteeseen, että "se tais olla viime keväänä tai sit 2010", vaikka todellisuudessa ko. homma oli hoidettu jo 2009 (syksyllä). Mun on välillä myös tosi vaikea hahmottaa miten pitkään oon esim. hoitanut tota postia tai asunut takaisin Turussa. Samoin jotkut reissut tai kesätyöt muistaa vaan siitä*, että niitä on tottunut ajattelemaan vuosiluku perässään, Barcelona 2009, vaatekauppa 2005, mutta jos joku kysyis montako vuotta sitten olin Barcelonassa pitäis ensin miettiä se luku siihen perään ja sit hiukan miinustella. Samoin en välttis pysty heti mieltämään pitkäänkö oon ollut savutta, sekin pitää miettiä jonkun kautta esim. vaatekauppakesänä vielä poltin, seuraavana kesänä en, ja sit taas otetaan sormet avuksi. Onks kellään muulla tällasta hahmotushäiriötä vai onks mulla joku uniikki issue?

No joo, nyt mulla tuntuu oleva häiriötä enemmänkin, se raukeus löysi tiensä takaisin mun luomiin... Himmee fiilis, kroppa on väsy, mutta mieli ei. Ei sitten niin ollenkaan. Käyn jotenkin ihan ylikierroksilla, mutta fysiikka alkaa pettää. No, joskohan se mielikin tosta suostuis lepotilaan, jahka pää koskettaa tyynyä. Öitä ja oman kullan kuvia, ken hää lieneekin! (Ja koska mulla ei oo, niin voisin uinua vaikka Javier Bardemin ja Denis Learyn kanssa, jooko, kiitos.)

Aijuu: Unista tuli mieleen Unni Lindellin Unenvartija ja Orkesterimonttu. Pidin, tykkää säkin!

* Edit 23:42: Oikoluku kunniaan... Siis muistan kyllä ko. reissut ja työt ilman numerointia, mutta niiden ajankohtaa siis on vaikea hahmottaa... XD

Keskiaikaista hissimusaa suolatussa sängyssä

Mikä on tehokkain tapa selättää joulustressi? Viettää vaan joulunalusviikon kuumeessa, niin ei tarvitse stressata lahjaostoksia, joulusiivousta tai leipomuksia. Eikä hirveesti mitään muutakaan.
Tällä viikolla on mm. :

- Kuunneltu Pulssin totaalisen jäätävää jonotusmusaa. Se oli joku täydellisen epävireisten soitinten kombo keskiaikaisella hissimusateemalla. Vain säkkipilliversio ois voinut olla pahempi. (Sitä torin tuntumassa toisinaan musisoivaa säkkipillistiä ei muuten oo näkynyt hetkeen. Sääli, niin ilo korville ollut hää.)

- Pakoiltu hyvännäköistä lähikaupan miestä hyllyjen välissä. Miks se on aina vuorossa, kun mun ostoskori ei kestä katseita (= eineksiä + herkkuja)? Tällä viikolla oli vielä epäviehättävyyden maksimointi päällä, kun siihen mikroriisipuuro/maksalaatikko/kingis/kinuskimunkki/limu-komboon oli vielä yhdistetty varsin autenttinen kuumeluukki eli harmaankalpea hipiä, megalomaaniset (siis jos ihminen on nukkunut suurimman osan viikkoa niin miten voi näyttää vastikään haudasta revityltä??) silmäpussit ja linttaan nukuttu tukka. On kyllä edelleen mysteeri tää mun sinkkuus...

- Vietetty 70% viikosta kotona ja tästä 99% sängyssä. Tai no, ehkä siellä jääkaapilla on kuitenkin mennyt prosentuaalisesti hiukan enemmän aikaa.

- Katottu kaverilta ikuisuuslainassa ollut Gilmoren tyttöjen kutoskausi. Kuviteltu viimeiseen jaksoon ja viimeiseen ottoon asti, että kyseessä on vimppa kausi. Ihmeltelty, että hiukan tää jäi kesken ja todettu pienen guuglauksen jälkeen, että kausia on kaikkiaan seitsemän. (Oon muuten tota sillon tällön ykköseltä seurattuani pitänyt sitä sanailua paikoitellen vähän turhan nokkelana ja paikoitellen tosi ärsyttävänä, mutta pienessä kuumepöhnässä ja ilman tekstitystä toimi ihmeen hyvin.)



I'm afraid that the ultimate gift ship has sailed. A while ago. It's probaly in Fidji by now.

- Todettu, että Stockan läpi oikaisu pienessä kuumepöhnässä aatonaatonaattona ei ole hyvä idea.

- Tapeltu to-del-la takkuavan netin kanssa. Laiminlyöty tästä syystä myös Bloggeria.

- Kuolattu Javier Bardemia. Katsottu siinä ohessa Eat Pray Love, joka ei ollut elokuvana ihan niin huono, kuin mitä siitä oli lupailtu. Katsoin tosin Director's cutin, tiedä sitten millanen se teatteriversio on ollut. Kirja on kyllä jakanut aika hyvästi ihmiset kahtia. Mulla oli se lomalukemisena kevätreissulla ja sinne rantsulle sopi ihan täydellisesti. Pidin siis, mutta esim. toinen työkavereista ei päässyt alkua pidemmälle ja toinen ei kehdannut sanoa että inhosi sitä, totesi vaan ympäripyöreesti ettei ehkä ollut ihan hänen juttunsa.

Penelopella on kyllä aika rankkaa. Ressu on niin ruma ja lahjaton ja sit vielä tollanen mölli miehenä.

Sääliks käy.

- Pahoiteltu melko voimallista valkosipulin löyhkää melko söpölle lääkärille. Kaottu nieluviljelyssä.

- Saatu vallan ilahduttava hymy aamubussissa kanssamatkustajalta. Hää tais vähän flirtata tai sit hällä oli vaan roska silmässä. Huono näkö ainakin, jos ei muuta, meitsi kun tihkui sitä aamukahdeksan 'tulen töihin eilisessä meikissä ja tukassa ja kuumeessa, kun pakko saada pari hommaa hoidettua' -glamouria. Hymy oli sitäkin ilahduttavampi.

- Syöty pahimpaan makeannälkään kettu-karkkeja. Ei ne olleetkaan ihan niin pahoja. Ihan.

- Saatu keskiviikkona postiluukusta mahtuakseen liian iso paketti, joka täytyy noutaa yhdestä Suomen (siis Suomen, ei pelkästään Turun) ruuhkaisimmasta postikonttorista. Onneks oisin ollut tiistaina ja torstaina kotona sitä vastaanottamassa.

- Häröilty siskolle puhelimeen vastattaessa. Keräilin puhelimen soidessa sen verran syvästä koomasta etten ollenkaan tajunnut onko tulossa työ-vai henkilökohtaisempi puhelu. Se näytössä vilkkuva siskon kuva siis ei antanut tarpeeks vinkkiä.

- Suolattu popcornien lisäksi myös sänky. (Mitä ikinä oireita tää tauti onkaan pitänyt sisällään, niin makuaistin ja / tai ruokahalun menetys ei oo niihin kuuluneet...)

- Oltu jostain syystä kaiken kaikkiaan yllättävän hyvällä tuulella. Ja vain kaksi päivää töissä. Hmmmm.

- Peruuteltu menoja ja lykätty työjuttuja ens viikolle. Hyviä välipäiviä mulle!

- Mietitty tapaninpäivän menyytä, kellään mitään hyviä jouluisia drinksuvinkkejä? Lämpösiä on netti pullollaan, mut viileempiä joulutunnelmia tuli vastaan vähän vähempi. Täytyy ehkä ottaa suhteet käyttöön ja tiedustella asiaa ammattilaiselta - toisilla on tuttavapiirissä lääkäreitä, asianajajia, pankinjohtajia yms. ihan joutavia, paljon pidemmälle pääsee kun kamu on baarimestari. 

- Syöty lukuisia Strepsilsejä.
 

- Todettu, että tukan voi kuumeessa nukkua todella jännästi pystyyn. Siis aivan päälaelta. Siis aivan pystyssä. Päälaelta. WTF?

No joo, olihan tässä. Nyt taidan valua tästä risti-istunnasta kyljelle ja heittää Bridesmaidsin pyörimään. Oli hiukan hintsu toi lähiärrän anti, mut tähän koomaan toi on varmaan ihan passeli. Ja siinä on näköjään Gilmoren tyttöjen Sookie, niin pysytään teemassa.

Mut pysykääs muut terveenä, niin mäkin yritän parantua aatoksi.

Edit 03:35: Se Bridesmaids oli ehkä huonoin leffa ikinä. Jotenkaan mulle ei tosta kannesta käynyt ilmi toi genre eli joku ihme feminiiniversio pissakakkahuumorista. Hyi hitto miten huono leffa, en ymmärrä miks ees jatkoin katsomista ekan kymmenen minuutin jälkeen. Ziisös.

(Maailman epäseksikkäin mies täältä ja pariskunta täältä.)

Tärähtänyttä

Ou mai gaad! Mulla on viikon tauko täältä, ihan peestä. Ihmettelin perjantaina konetta pakatessani, että miten mun nettitikku on vaan siinä koneen päällä irrallaan ja tajusin vasta sitten etten hitsi vie oo kajonnutkaan koko masiinaan sen jälkeen, kun sen viime sunnuntaina repusta purin. Mihin tää viikko on mennyt? Ja miten voi olla jo joulukuu??

Vielä jaksaa kakkarat kukkia joulukuussa bussipysäkillä.

Tää viikko on mennyt odotellessa piiiiitkääää viikonloppua ja viime päivät siitä nauttiessa. <3 Ollaan yllätys yllätys mökillä ja kerrankin en oo näin sunnuntaina ihan rikki, kun ei kerrankin tarvi vielä suunnata täältä mihinkään. Toinen <3. Huomenna vasta ja sitten saakin piiiiiiiitkästä aikaa nukkua tiistaina kotona piiiiitkään. Kolmas <3. Oikein ootan, että saan piiiiitkästä (okei, raastavaa, ehkä lakkaan veeeeenyttämäääästääää tota sanaa) hengailla kotona ihan tajunnan kera eikä vaan töiden jälkeen ihan koomassa. Tää viikko meni taas jotenkin ihan sumussa, ens viikolla aion kyllä tehdä jotain kivaa tasapaksun normiarjen piristykseks. Hiukka (=totaalisesti) vielä auki mitä, mut enköhän mä jotain keksi. :) (Vinkkejä otetaan vastaan, though...)

Tällä(kään) viikolla en näköjään pystynyt ottamaan yhtään kuvaa ilman, että se olisi totaalisen tärähtänyt, heilahtanut ja epätarkka. No, toivottavasti tosta ylemmästä kuitenkin välittyy itse tuote, sillä toi oli tosi jees löytö hillohyllystä. Syön aika paljon turkkilaista ja rahkaa, mutta molemmat on mun makuun siinä määrin happamia, että sekaan täytyy tunkea yhtä sun toista, jotta menee alas. Yleensä tuuppaan niihin jotain hilloa, mutta siinä on se vähähiilarisuuden hyöty vähän plus-miinus-nolla, jos tuuttaa sekaan erittäinkin hiilaririkasta hilloa. Tossa persikkamössössä oli hiilareita muistaakseni kymmenisen  / 100 g eli hilloon verrattuna vallankin vähän. Tosta löytyy myös banaaniversio, jossa hiltsua pikkasen enempi, oisko ollut jotain 15 ja 20 välillä. Hää oli kovasti hyvää, kun laitoin turkkilaisen joukkoon ja lirautin perään pikkasen mehutiivistettä (Pirkan joku eksoottiset hedelmät tms.), hasselpähkinärouhetta ja seesaminsiemeniä. Hiukan vielä ripsasin joukkoon lucumaa lisämakeutukseksi, mutta ilmankin meni alas ongelmitta. Kannattaa testiä!

Nyt on vaan löllötelty mökillä ja kuunneltu sateen ropinaa. Ois jo melkoiset kinokset, jos kaikki toi sade ois tullut lumena. Ei oo kyllä mikään hillitön joulufiilis, kun on ihan musta maisema. Tulis vaan jo kunnon talvi, siihen ehti jo parina viime talvena tottua ja kelpais taas se valkea näkymä. On taas ollut niin tuskan takana roudautua aamuisin bussipysäkille sinne pimeään ja märkään. Tällä viikolla se megalomaaninen tuuli ei oo ihan hirveesti helpottanut asiaa, ollut vielä normaalia huonompi tukkapäivä 24/7 ja orastava päänsärky alvariinsa. Et sitä kaunista kimeltävää talvea kiitos ja pikatoimituksena, tattis!

Mut nyt en valita, koska oon LOMAlla. Autuutta jäljellä vielä kaks päivää, tuli kyllä niin tarpeeseen tää pieni breikki. Toivottavasti huomenna pääsis vähän ulkoilemaan ja päiväkin valkenis jossain välissä. Illalla täytyy viritellä kotiin jouluvalot partsille ja kaivaa kynttelikkö esiin, jos vaikka sitten tulis sitä joulufiilistä. Ens viikolla täytyykin käydä hankkimassa joulukorttitarpeet ja sitten alkaakin armoton paskartelu. Onneks tän vuoden teema on jo selvillä, niin voi sitten liukuhihnalta leikata ja liimata. Yleensä alotan ton projektin aina ihan liian myöhään illalla ja kirjoittelen viimeiset kortit silmät ristissä joskus puolen yön tuolla puolen. Miten sitä ei vaan osaa aloittaa ajoissa? Ikinä.

Luin taas tossa viikolla pari hyvää kirjaa. Norjalaisen Thomas Engerin kerronta oli kerrassaan sympaattista ja tarina vei mukanaan. Päähenkilön oman elämän tragedia sai odottamaan jatkoa eli nyt täytyykin haalia käsiin sarjan kakkonen, Aavekipu. Peter Jamesinkin päähenkilöltä löytyy traagisia käänteitä omastakin takaa ja kirja etenee vauhdilla. Tässä on kehuttava ilahduttavan lyhyitä lukuja - inhoan jättää lukua kesken, joten bussissa lukiessaan arvostaa lyhyempiä pätkiä. Jamesilta mulla onkin toka osa tossa odottelemassa, sen kimppuun pian siis!

Mut sitä ennen käyn kurkkimassa mitä muille kuuluu ja sit vois taas apehtia jotain. Kauheen rankkoja nää viikonloput... :)

Bongasin muuten tän Facebookista, siis miten hirveitä nää voi olla?? Voiks nää olla ihan todellisia? Oooo Ämmmm Geeeee.

Italialainen jumaluuskompleksi

Kyllä osaa taas olla koomanen viikko takana. Tänään poistuin töistä poikkeuksellisesti jo neljältä ja mökkiruokarumban jälkeen olin kotona jo ennen puolta kuutta. Nii, tästähän vois kuvitella, että illalla olikin sitten aikaa tehdä vaiks ja mitä, mut näköjään varteenotettavin vaihtoehto oli taas sammua tähän sohvalle.

Inhoon tota piirrettä itsessäni yli kaiken, siis sitä, että itsekseni aivan liian usein (= pitkälti aina) passivoidun tähän sohvalle. Mua ei ees väsytä töiden jälkeen, jos on tiedossa jotain kivaa, esim. kahvittelua kamun kanssa, mutta sitten jos pitäis saada jotain kehittävää aikaseks itsekseen löydän itteni jatkuvasti koomailemasta tästä sohvalta. :/ Nytkin kallistuin vaan hetkeks kirjan kera tähän sulattelemaan ruokaa ja siitä sitten löysin itseni pari tuntia myöhemmin. Vetelisin varmaan vieläkin sikeitä ellei puhelin olis soinut. Mur. Siis ei mur, että puhelin soi vaan mur, grrrr ja räyh mulle kun oon tällanen laiskimus.

The crime scene.

Tällä viikolla oon kyllä ollut normaalia flegmampi ja eilisen vietin kotikonttorilla, kun mun maha oli ihan kumma ja pikkasen oli lämpöäkin. Jostain sitä unta riitti päiväänkin, sinnittelin välillä tunnin hereillä, mutta muuten posotin pitkälti koko päivän. Mikä lie riivannut, nyt ei ollut ainakaan suoranaisesti niitä stressikramppeja, ehkä toi oli joku äärimmäisen lievä mahatauti / ruokamyrkytys / tms. Mulla on pääsääntöisesti melko hyvä vastustuskyky (toivottavasti myös nyt, kun töissä taas väkeä flunssassa) ja toikin saatto olla joku tauti, joka ei ton kummemmaks puhjennut. Toisaalta jees (tässä tapauksessa tosikin, en tod. olis halunnut mitään mahatautia), mut välillä vois ottaa ennemmin sen taudinkin kuin olla kolme viikkoa kauheessa kurkkukivussa ja koko ajan odotella, että millon se tauti puhkeaa. No, täytyy kyllä olla todella tyytyväinen tästä vähästä sairastelusta, toivottavasti meno jatkuu samanmoisena.

Aina ennen koomaan vajoomista ja bussissa oon pikkasen saanut lueskeltua, alkuviikolla vuorossa oli Giorgio Faletin Viimeinen katse. Tykkäsin kirjailijan tyylistä tosi paljon, hyvä tarina, mielenkiintoiset hahmot ja sympaattista kuvausta. Kannattaa tsekata, mä ainakin laitan siskon kirjastolistalle "tilaukseen" Faletin muut suomennetut Minä Tapan ja Minä olen jumala (pientä italialaista dramaattisuutta havaittavissa noissa nimissä). Toi Giorgio on ilmeisesti joku raastava monilahjakkuus, esittelyn mukaan hää on työskennellyt asianajajana ja mainosalalla sekä toiminut kilpa-ajajana, näyttelijänä ja muusikkona. Varsin ärsyä, kun yhdelle ihmiselle suodaan noin ruhtinaallisesti taitoja, ois nyt mullekin voinut osua noista vaiks yks...

Ajattelin jossain vaiheessa etten naputtele tänne mitään ennen kuin mulla on jotain positiivisempaa sanottavaa kuin ainaista ruikutusta väsymyksestä ja töistä, mut siihen jos lähdetään, niin ois ollut aika hiljasta viime hetket (, mikä ei välttis olis ollenkaan huono juttu... :D). Toivottavasti saisi jollain keinoin repästyä itteni täältä sohvalta ja etsiskeltyä teeman mukaisesti sitä elämää, jota täällä sohvan pohjalla ei ihan hillittömissä määrin oo ollut tarjolla. Oon vaan niin hitsin peruslaiskanlötkee luonne, että tää ameebamainen olotila on turhan luonnikas. No, joskohan toi viikonloppu tois hiukan uutta virtaa tullessaan, pitäkääs peukkuja!

Otetaans tähän loppuun pieni italofiilistely ja fläsbäkki Eroksen ja Tinan muodossa. Tsekkaa Tinan kintut, täti on aika kuosissa. Eiks noi oo vakuutettukin muutamasta millistä?

Vilttiketjussa

Tiddiditiddididii! Torrrrrrstai! Ja sen myötä huomenna perrrrrjantai! Vähänks oon häpi! :) Tää viikko on mennyt ihan simonopeesti, pitkälti varmaan maaaaailman mainioimman maanantain ansiosta. Huomenna mökille (jep, mä en vaan saa siitä tarpeekseni) ja ansaittua lepoa. Ja parhaassa seurassa: bongasin muutama viikko sitten Hemtexistä maailman pehmeimmän viltin, jonka pitkin hampain jätin sinne. Ajattelin, että on mulla noita vilttejä, ei raaski taas ostaa yhtä. Mut en vaan mitenkään päässyt siitä viltistä yli ja nyt oon pari viikonloppua marissut mökillä, kun siihen olis ollut just ihana kietoutuu. No, eilen sitten loppui itsekuri lopullisesti ja kävin kotiuttamassa viltin. Tai siis kaksi. Pakkohan mun oli ottaa toinenkin, kun sit oisin taas kitissyt pari viikkoa miks mulla ei oo kotonakin tollasta vilttiä ja siinä vaiheessa, kun oisin mennyt moista hakemaan ois ne tietenkin olleet jo loppu. Ihan perusteltu juttu siis, eik jeh?

Niin pehmee ja ihana. Toi peitto siis. Mäkin, toki.

Eilen piti käydä yhden kamun kanssa keskustamassa pyörimässä, mutta se sitten peruuntuikin ja päädyin työkamun kanssa yhteen kauppakeskukseen. Hemtexistä siis poistuin iiiisooon kassin kanssa ja tarttuipa mukaan joku clubikorttikin, jolla sai 10 % alennusta. Kaikki muut etukortit multa jo varmaan löytyikin...

Jotkut tosiaan maksavat siitä, että saavat kuunnella hissimusiikkia himpessä.

Myöhemmin illalla käperryin uuden torkkuviltin ja ihan älyttömän hyvän kirjan kanssa sohvalle (ja heräsin sieltä kaikki valot päällä ja piilarit päässä 04:45). Sisko on meidän perheen kirjastokuriiri ja nyt (kin, useimmat valinnat on menneet tosi putkeen) hää oli löytänyt ihan älyttömän hyvän dekkarin, joka piti otteessaan vimpalle sivulle asti. Kyseessä on Kristina Ohlssonin esikoisteos Nukketalo, jonka kerronnasta tuli hiukan mieleen Unni Lindelin Käärmeenkantaja. Molemmat tosi hyviä kirjoja, kyllä vaan pohjoismainen dekkari jyrää!

Huomaa alla ihunainen viltti. <3

Nyt suunta kohti astia- ja pyykkikoneen tyhjennystä. Mua ei jotenkaan nukuta yhtään, mutta koska oon kerrankin päättänyt (tai siis montakin kertaa päättänyt, mutta nyt meinaan myös onnistua) navigoida töihin hyvissä ajoin, niin vois varmaan koittaa vetäytyä makkarin puolelle. Huomenna töissä edessä yhtä sun toista, mut onnnneks on perjantai, niin en jaksa (ihan) kauheesti kiristellä mistään. Älä säkään. :)