Käteisellä, kiitos

Onpas mulla nyt kaikinpuolin haastavaa... Ei ees mennä siihen työhaastavuuteen, mut hitsi että käyvät haastamaan täällä blogissakin. Hiilarihirmulta pukkasi seuraavanlaista haastetta: 

Kerro viisi tavaraa/asiaa, jotka ostaisit, 

jos sinulla olisi kaikki maailman rahat!

 

Ai että vaan viis? Jos mulla ois kaikki maailman rahat, niin ei taitais ihan viiteen jäädä... ;D

1. No, oon aina ajatellut, että jos joskus voitan lotossa (mikä saattaisi edellyttää lottoamista, hypoteesin tasolla siis toistaiseksi...), niin potti menee kolmeen osaan: puolet mulle ja se toinen puolikas puoliks porukoille ja siskolle. Tää siis edellyttää useampinumeroista voittoa, ihan mitään 2,80 euroo en ihan heti oo jakamassa vaan pidän kaiken ite, muahhahha. Jos mulla siis olis kaikki maailman rahat, niin vanhuksilla ja systerillä olis myös asiat aika kivasti. Siltä varalta, että edellä mainittuihin iskis joku piheys tai kohdalle osuis joku vähemmän onnistunut sijoitus, niin hankkisin heille just sellaset asumukset kuin mielivät ja huolehtisin ettei heiltä ikinä mitään puutu. ♥ 

2. Kun nyt päästiin noihin huusholleihin, niin ihan ekana pyhittäisin kotikodin ja meidän mökin niin, että niihin ei ikinäkukaankoskaanmilloinkaan pääsis kajoomaan, vaan vielä mun lapsenlapsenlapsenlapset ja heitin jälkikasvun jälkikasvu saisi nauttia mökkimaisemasta ja leikkiä samoissa neliöissä kuin itse lapsena. Tässä yhteydessä taitaisi hulahtaa euro jos toinenkin Pyhäjärven suojeluun + tulisi ehkä ojennettua käsi muutamaan kultaiseen kädenpuristukseen kaavoitusmielessä varmistamaan kotikodin rauha ja ideaali sijainti. Ja koska munkin pitäis asua jossain aina silloin kun en fiilistele Pyhäjärvellä tai porukoilla, niin mullahan olis ääretön määrä ykkös-, kakkos- ja kolmoskoteja ympäri ämpäri ja joka ilmansuunnassa.

3. Vaikka mun lukemattomien kotien kamat olis synkattu, niin jos kuitenkin kävis niin, että just olis jääny mun lempiverkkarit Nykin kattohuoneistoon, niin äkkiikös mä ne kipasisin hakemassa, kun starttaisin Barcelonasta ja suuntaisin sen pikkukiepan jälkeen Malediiveille nauttimaan mun paalujen varaan rakennettuun luksusbungalowiin pientä iltasnackia, luonnollisesti mun personaalikokin loihtimana. Noi pienet kiepathan ei olis ongelma, kun osa siitä kaikesta maailman rahasta olis käytetty valonnopeudella kulkevan kuljettimen tuotekehittelyyn. Samalla vempeleellä toki sädetettäis rakkaat ja läheiset aina kulloinkin sopivaan kohteeseen mun luo - kuka muka sanoo ettei rahalla saa onnea ja / tai rakkautta?

4. Ja koska rahalla saa, jos ei itsekuria niin ehkä sitten itsetuntoa... Se oma traineri näkyy olleen tässä haasteessa suosittu ja osa on moisen jopa maininnut nimeltä. Mulla on ihan sama mitä nimeä se tyyppi tottelis, kunhan piiskais mua siinä määrin ankarasti, etten uskaltais muuta kuin tehdä toistoja. Siihen ihmeeseen ei tosin kukaan pysty, että piiskais mut tästä lähtöpisteestä huippu kuntoon ja timmiin kuosiin, mutta koska rahalla edelleen saa, niin kai mua sitten leikeltäis ja imettäis ja täytettäis tarpeeks, jotta ois sit jotain mitä pitää yllä. Hmmm, tohon ihmeeseen saattais huveta penni poikineen.

5. Mähän sanoin, että nää loppuu kesken. No, koska omasta hyvästä olis nyt huolehdittu melkoisen ylenpalttisesti, niin voisi sitten keskittyä muiden hyvään. Loput rahat pistäisin sileeks sen edestä, että kaikilla (siis ihan kaikilla) olis mahdollisuus kouluttautua ja koulia itsestään just se mistä on aina haaveillut. No, kai sen nälänhädän vois poistaa siinä samalla, leipää ja koulutus siis kaikille! Ja mulle jotain uravalmennusta, jotta tietäisin mikä musta tulee isona.

Äääh, hitto, unohdin tosta listasta sen maailmanrauhan.

Mites muuten, jos mulla olis kaikki maailman rahat, niin tarkottaisko se, että kaikki muut olis totaalisen rahattomia?  Hmmm, voi olla sit vähän hiljasta bilettää mun designervermeissä, tiarassa ja Birkinin kassi olalla, jos kaikki muut on rahatonna ja koditonna nääntymässä nälkään. Eiku mähän hoidinkin jo sen nälänhädän. Mut pitäiskö mun kumminki vitosena palkata joku kirjanpitäjä, koska jos mä istun koko maailman rahakirstun päällä, niin vois olla ihan jees, että siitä pitäis huolta joku, joka ei vieläkin hy-vin usein muuta mielessään euroja markoiks...

Tätä vissiin pitäisi jaella eteenpäin, mutta musta tuntuu, että tää on pitkälti jo kiertänyt kaikilla. Jos ei sulla, niin nappaa ihmeessä tästä! :)

 Kuva täältä.

Määää niin tykkään susta ja muuta noloa

Äkkii voi fiilis muuttua... Vetkusin tässä sohvalla mietin joskohan saan aikaseks yhtään mitään, kun oli taas peruskooma ja -ketutus päällä, mut onneks sit surffailin muiden kuulumisia ja bongasin, että yks ihana on saanut ihanaisen pikkuisen neitokaisen. ♥ 

Melkoisen söpöt varpulit täältä.

Oon ollut siitä koko illan ihan fiiliksissä ja ketutus on tiessään, moisen virtapiikin myötä sain myös jopa hiukan siivottua. Kierrokset nousi entisestään, kun mietin miten mahtaviin tyyppeihin täällä on törmännyt ja miten paljon tää mulle antaa. Niin lämmitti mieltä, kun ton tahattoman tauon jälkeen tuli kivaa kommenttia ja kävijälaskurikin oli taas ruksuttanut hiukan eteenpäin. En ois kyllä uskonut miten koukkuun tähän jää ja miten hienojen ihmisten kanssa täällä on päässyt tekemisiin.

Ehkä oon totaalisen todellisuudesta vieroittunut, mutta kyllä vaan koskettaa blogiystävien ilot ja surut. Monia huomaan miettiväni useinkin, toivottavasti oon osannut ees osan näistä ajatuksista tuoda kommenttiboksissa tai privaatimmin julki, ees sitten useamman (laina) ♥:men kera... :)

Heh, äskeisellä 'new baby' -haulla tuli vastaan myös tää... New babies ois ehkä osuvampi.

 

Oi, onpas mulla nyt joku hirvee hormonimyräkkä täällä meneillään... Ei vaan, virtsis (HUOM!!! Ei tällä kertaa liity niihin Tenoihin mitenkään vaan meitsi on ylpeä virtuaalikummitäti*) vaan on niin kovasti liikuttunut tuosta iloisesta perhetapahtumasta + sittemmin lisä-liikkuttunut hokattuaan miten hyviin tyyppeihin saan olla yhteyksissä tälleen todellisuusvieroitteisesti. Kiitos siis ihanat, että ootte olemassa, määää niin tykkään teistä! ♥

Joo, selkeesti jäi kaivelemaan, etten tänne ystävänpäivänä kyennyt ja muutenkin näköjään kaikki vieroitusoireet purkautuu tälleen nolosti.  Ehkä lopettelen, ennen kun innostun tunnustelemaan lisää... Mut ihanaa ystävänpäivää siis näin jälkikäteen, olkoon se joka päivä!

PS Kuinka moni kuvitteli tosta otsikosta, et oon innostunut tunnustelemaan LKHM:lle jotain noloa? You wish, ei se ollut tänään vuorossa.

* Okei, toinen puolikas virtsis-komboa, Toppis on oikeesti sylikummi ja mä tulin tokaks, se ois kuitenkin vinkunut tarkennusta.

Ei mitään yhteistä nimittäjää

Härregyyd mikä tauko! Ihan peestä! Hengessä kyllä ollut mukana ja parina iltana kävinkin jo kuulumisia lukemassa, mutta nukahdin ennen kuin ehdin omia naputella. Aika on taas mennyt töissä enkä vaan oo jaksanut enää niiden melko intensiivisten päivien päätteeksi omaa konetta avata. Mutta ihan peestä siis moinen tauko, ollut ikkis ja joku kieroitunut huono omatunto samalla kertaa. Pöh.

Oon ollut just noin paljon kotona.

Mistähän mä sitten naputtelisin, kun ei tosiaan oo töiden ulkopuolelta juur raportoitavaa. Kai mä nyt jotain muutakin oon tehnyt kuin muhinut töissä? Jooko? Pliis... No viime viikolla ainakin kävin moikkaamassa yhtä rakasta TYKSissä (no worries, ei mitään vakavaa) ja ihastelin sieltä käpytellessä ihanaa joki- ja kirkkomaisemaa. Sillon oli just ystävänpäivä (, jota niin piti täälläkin toivotella, mut jäi näköjään aikeeks) ja oli niin ihana näky, kun tuli siellä jokirannassa vastaan joku nuoripari ja tytöllä oli iiiisoo sydänilmapallo. Vähänks söpöä. ♥ 

Täytyis kyllä useammin käpytellä noissa maisemissa, tulee jotenkin niin hyvä ja kultturelli mieli. (Joo, siihen ei mulla näemmä kauheesti vaadita... :D) Oli niin kiva ilma ja hyvä mieli, että oisin voinut käpytellä siellä ihan loputtomiin, mutta eksyinkin siitä sitten kirjastoon ja tuli vielä vähän parempi mieli. Löysin pari ennen lukematonta teosta suosikeilta ja oli taas melkonen itsehillinnän paikka, että maltoin lopettaa siihen kuuteen kirjaan mitkä kassi veti. Poistuin sieltä lehtisalin läpi ja vastaan tuli vähemmän sydämellinen ystävänpäivän näky. Siellä istuskeli joku elämää nähneempi mies sanomalehti edessään muttei juur tainnut olla maailman tapahtumista kärryillä, hää tais vaan olla siellä lämmittelemässä. Just olin ihastellut, että kiva kun ei oo kauheesti pakkasta ettei MUN posket ja varpaat jäädy, mä nyt kuitenkin piipahdin ulkoilmassa ihan vapaasta tahdosta ja nimenomaan piipahdin. Huoh.

Kirjastossa on siis hyvä käydä lämmittelemässä, ei välttis kuivattelemassa.

Mitäs sit muuta? Pari kertaa tuli apehdittua ulkosalla ja kummallakin kerralla taas ihmetytti ja ärsytti miks ne tarjoilijat aina häviää siinä vaiheessa, kun pitäis saada lasku. Mikään ei oo raastavampaa kuin istuskella täysin lähtövalmiina odottelemassa että sais katsekontaktin johonkin toiseen tarjoilijaan, kun oma on hävinnyt kuin piip Saharaan tai että ylipäätänsä näkisi jonkun tarjoilijan, kun sali on yllättäen typötyhjä henkilökunnasta. Toisessa paikassa ei tosiaan näkynyt yhtäkään tarjoilijaa mailla eikä halmeilla ja laskua odoteltiin puolisen tuntia. Homma meni ensin ihan ok, tarjoilija tuli korjaamaan lautaset ja kysyi josko otamme jälkkäriä. Sanoin, että mietimme hetken, jonka jälkeen hän kävi viiden minuutin sisään kysymässä vielä kahdesti siitä jälkkäristä. Meillä oli siinä koko ajan juttu kesken, enkä vielä sillä kolmannellakaan tarkastuksella osannut sanoa josko otamme jälkkäriä. No, sitten sitä saatiinkin miettiä pitkään ja hartaasti, kun tytsyä ei näkynyt seuraavaan puoleen tuntiin. Myös viereisen pöydän väkin odotti laskua, tai siis mahdollisuutta pyytää lasku, ja tiskilläkin pyöri muutama ihminen ihmettelemässä mikä on meininki kun ei henkilökuntaa missään. Mulla sitten paloi käpy ja sanoin kamulle, että kai niillä on jotkut valvontakamerat ja aloin vetämään takkia päälle. Ilmeisesti siellä iski jonkun alertin päälle tai sitten niillä loppui se puolentunnin tiimipalaveri, kun tytsykin löysi vihdoin paikalle. Ihan hirveesti ei jätetty hälle tippiä.

Astetta kansainvälisemmin paikallisliikenteessä.

Siinähän sitä sitten olikin, laskiaspullaa nautittu sekä hillolla että mantelilla, oon kuvitellut etten yhtään tykkää siitä manteliversiosta, mutta eihän se ollutkaan ollenkaan hullumpi. Ainakaan se versio, jonka söin töissä, kun kaikki hillopullat oli loppu. (Ei siis ollut mikään vaihtoehto jättää pullaa syömättä... "Ai, kaikki hillot on loppu. No höh. En tykkää tosta mantelista. Mums, mums. Ihan hyväähän tää olikin.")

Leffassa oisin mieluusti käynyt katsomassa sen Marilynin, mut eihän se sitten enää näköjään pyörinytkään. Tää on niin tätä, oon aina joko liian ajoissa tai liian myöhässä. Nyt yritän tossa samalla silmäillä Finnkinon tarjontaa, mutta eihän se sivu nyt aukee ollenkaan... Ei siis vissiin leffaan huomennakaan. Täytyy sit vissiin vaan taas käydä kirjastossa. Eiku nyt se aukes, ootas, hmmm, ton Carnagen vois ehkä käydä päivällä katsomassa. Sit pitäis myös siivota, kun ei oo oikeen toi huushollaus ollut listalla ykkösenä viime aikoina. Tänään piti hoitaa kaikki alta pois, mutta päädyin vuorottelemaan torkkumisen ja lukemisen kanssa, tais tulla ihan tarpeeseen pieni huili. No, jos huomenna sitten aktivoituis ja tuntis ittes taas hetkellisesti ihmiseks...

Mut nyt syömään, kauhee nälkä! Teen ehkä taas tota maailman helpointa herkkua eli tuorejuusto, munat, ripsaus mausteita ja loraus kermaa sekaisin ja pannulle ja se on siinä. Ei mikään ensteks esteettisin näky, mut sitäkin herkumpi. Herkullista viikonlopun jatkoa!

Kahdeksansilmäinen kyklooppi, rommikaakaota ja giroilua

Terkut iiiiihanasta Helsingistä, iiiiiiihanan viikonlopun vietosta! Oli ihan mahtavat kolme päivää ja nyt oon taas ihan ranteet auki, kun pitäis orientoitua arkeen ja alkavaan työviikkoon. En ala.

Viikonloppu oli vallan monipuolinen ja aloitin sen vallan vaiheikkaasti jo junassa, kun lennätin limppani maahan, josta se kuohuten syöksyi edessä istuvan herran hienoja nahkakenkiä kohti. Kerrassaan suositeltavaa toimintaa, enkä onneks tuntenut itteäni ollenkaan ääliöks pylleröidessäni sen pullon perässä. En vieläkään tiedä mitä siinä kävi ja miks se pullo a) hyökkäs sinne lattialle ja b) miks siinä oli korkki auki, mut lopputuloksena c) päädyin konttaamaan sen perässä ja pahoittelemaan yhtäkkistä limu-Niagaraa vuolaasti edessä istuvalle herralle, joka d) osoittautui todelliseksi herrasmieheksi, joka ei ollut moisesta moksiskaan tai ei ainakaan näyttänyt sitä. 

No, koska reissu alkoi näin lupaavasti, niin pitihän sitä sitten jatkaa samaan malliin. Mulla oli matkustusasuna (trendikkäämpien blogeista bongattu termi) sellanen lörttökauluksinen neule ja se kaulus oli ilmeisesti niin hyvin tarjolla, että sinne piti Amarillossa jemmata osa annoksesta. En yleensä ikinä (kop-kop) pillaa (päälleni tai muutenkaan), joten toi oli hyvin poikkeuksellista - varsinkin kun harrastin samaa vielä kahdesti myöhemmin ko. viikonlopun aikana (kintsut huiviin ja salaattia toiseen lörttökaulukseen). 

No, ei tässä vielä kaikki... Varsinainen kliimaksi koettiin lounaalla, jossa tipautin oliiviöljypullon mun lautaselle sillä seurauksella, että lautanen halkes. Se oli ihan tosi hyvä hetki. Ei mitään käryä mitä siinä säädin, mutta lopputuloksena öljypullo läjähti mun ruokalautaselle, joka sen myötä oli viipaleina.

No, ton enempää en onneks täystuhoillut, hiukan jänskätti Ystävistä parhaimman luona, että mitähän tuhoa saan siellä aikaiseksi, mut olin loppuajan ihan hillitysti enkä ees tiskannut yhtään astiaa hajalle tms.

Perjantaipäivää vietettiin vallan raikkaassa ilmassa ulkoillen. Sää oli paikoitellen suorastaan hyytävä, mutta onneks meillä oli lämmittävää rommikaakaota matkassa. Mä taas kehittelin niitä mun omia sketsejä, kun hörpittiin sitä kaakaota ja se pintaan kertyvä ällöttävä nahka hulahti mun suuhun. Tsekkasin Ystävistä parhaimmalta josko sitä jäi huuliin ja hää katsoi mua hiukan pitkään, että ei noi huulet, mutta... Se koko hemmetin kelmu olikin mun etuhampaissa ja kuulemma vallan viehkeä näky. Tosta tuli sellanen Smack the Pony -henkinen tilanne mieleen, jossa nainen kysyy, josko huulissa on jotain, mihin toinen vastaa että ei ja nainen jatkaa tyytyväisenä matkaansa. Otin tosta taas sellasen hervottoman hepulin, mut ei se jotenkaan (taaskaan) oikeen aukee tässä. No, ehkä se vaatii tilkan rommikaakaota tuekseen.

No, tästä selvittiin suht kunnialla eli en katsonut tarpeelliseks turskia kaakoita nenän kautta ilmoille tms. enkä ees liukastunut missään vaiheessa, vaiks oli ihan simoliukasta. Käytiin lauantaina leffassa ja oikeen sattu jalkoihin sinne käpytellessä, kun piti koko ajan jännittää millon on nurin. Täällä Turussa (oho, yks piste Turulle) ei oo ollut ollenkaan noi liukasta, mutta tosiaan mennyt aikamuoto - nyt tais käydä nollassa eli huomenna sitten varmaan pääsee luistelemaan täälläkin. :/ Mut lauantaina tosiaan käytiin katsomassa Tompan tasapainoilua milloin missäkin eli nyt on nähty se viimeisin Mission Impossible. En normaalisti lämpee toimintapläjäyksille (vai voiko sanoo noin, jos niitä ei ees käy katsomassa?), mut pitihän toi nyt käydä Samulin takia tsekkaamassa. Yllätyin to-del-la positiivisesti ja oli ihan fiiliksissä a) leffasta, b) Tompasta ja c) Samulista. Toimi! Oon aina ihmetellyt Tompan megasuosion syytä eikä se nytkään mussa mitään ylimääräisiä läpätyksiä aiheuttanut, mutta kyllä se hommansa osas ja hoiti ton leffan vallan mallikkaasti. Itse leffa oli tällaiselle toimintapläjäyksiin (oisko tähän ollut katu-uskottavampaa termiä?) tottumattomalle melkoisen huikaiseva kokemus - sorit vaan sille viereisen penkin tädille, joka varmaan hätkähti enemmän niitä mun reaktioita, kuin valkokankaan käänteitä (toteaa nimimerkki 'Leffassa on ihan hyvä puuskahtaa ääneen, että 'Ei h**vetti' ja ottaa jatkuvasti hirveitä säpsyjä'... ;D). Ja sit se Samuli. Vähäks oli mainiota, kun Samulin tullessa ekan kerran kuvaan joku huusi "Hyvä Samuli!" ja porukka hurras ja taputti. :) :) Mulla ei ollut juurikaan käsitystä siitä sen roolista etukäteen, mutta se oli ihan kunnon rooli ja hyvin hää veti. Ei siis ollut mikään "puolikas Samulin poskea vilahtaa kolmensadan hengen joukkokohtauksessa ja tästä revitään hirveät lööpit" tyyppinen setti vaan oikeesti ihan kunnon rooli. Siistii!

Muuten aika meni hengaillessa ja surffaillessa. Tähän aamuun asti oli vakaa aikomus piipahtaa moikkaamassa Ystävistä parhainta Barcelonassa kesällä, kun Ryanair lentää jatkossa sinne Turusta suoraan. Tai niinhän mä siis luulin. Oli jo saatu kämppä valkattua miljoonista vaihtoehdoista ja lentolippu napin painallusta vaille ostettu, kun vielä syynättiin niitä lentotietoja. Mietin ihan läppänä Ystävistä parhaimmalle, että kai toi Gironan kenttä nyt sitten on se sama millä oltiin viimeks eikä mikään halpislentoyhtiöversio kolmen tunnin matkan päässä Barcelonasta, mihin YP totes, että on se se, mut voithan sä vielä mielenrauhan vuoks sen googlata. Niii. Sehän ei sit todellakaan ei ollut se kenttä 14 km Barcelonasta vaan joku ihan muu 100 km päässä. No, ihan kiva, että selvis tässä vaiheessa eikä puolenyön aikaan siellä kentällä sadan kilsan päässä varsinaisesta kohteesta... Mut ei kyllä mun mielestä tarttis mainostaa tota Barcelonan lentona, jos oikeesti lentää sadan kilsan päähän siitä. Mur. Eli sepä siitä reissusta, ois ollut niin näppärä jos olis Turusta päässyt SUORAAN Barcelonaan, mut tuskin jaksan muutaman päivän takia sinne Helsingin saati Gironan kautta sahata. Muutenkin täytyy antaa kritiikkiä siitä perinteisestä halpalentohinnoittelusta eli kulut nousi koko ajan tilauksessa edetessä ja loppulasku oli 80 euroa alkuperäistä isompi. Pöh.

Viikonlopun mittaan Ystävistä parhain myös lanseeras termin 'kahdeksansilmäinen kyklooppi', kun näytin sille minkä kuvan olin laittanut aamiaistarjoilusta tänne. YP:n silmissä ne kurkuilla katetut leivät ei olleet ollenkaan edukseen vaan muistuttivat siis kasisimmuista kyklooppia, mikä käsitteenä on ihan mielenkiintoinen. :D Muuten ei tehty mitään kummempia, käytiin mättöilemässä kintsussa, liukastelemassa kaduilla, Kappelissa kuohuvalla ja tosiaan kasvatettiin persusta kiinni YP:n sohvaan sitä reissua suunnitellessa. Oltiin kerrankin fiksuja (näin me toisillemme vakuuteltiin, mutta tosiasia taitaa olla ettei vanhat enää jaksa) eikä lähdetty sen ihmeemmin viihteelle, ja vaikka perjantaiyö venähtikin aamuun ennen nukkumaanmenoa ei olo lauantaina ollut perinteisen hutera vaan jopa normi. Jee - vanhuus ei tule yksin vaan villasukkien ja mukavuudenhalun kera. 

Tuli tosiaan nukuttua suorastaan poikkeuksellisen hyvin tänä viikonloppuna, mutta onnistuin silti ottamaan kevyet neljän tunnin tirsat kotiin päästyäni, oli vissiin jotain pientä jet lagia ilmassa... Olin kotona poikkeuksellisen aikaisin jo kolmelta ja mietin siinä pitäisikö soitella jollekin kamulle ja ehdotella treffejä vai mitä tekis. No, koska ramas ihan hiukan (siis oikeesti vaan vähän), niin päätin ottaa puolen tunnin torkut. Niiltä sitten heräsin neljä tuntia myöhemmin, hajanaisia muistikuvia kellon soinnista ja useammista torkutuksista, mutta mikään niistä ei ilmeisesti saanut havahtumaan oikein toden teolla. No, kai se tarpeeseen tuli ja nyt voi näköjään taas kekkuloida hyvällä omatunnolla ja vesittää taas tän vuorokausirytminsä.

Nyt taidan käydä hakemassa jääkaapista jotain apetta ja kurkkaamassa miten muiden viikonloppu on sujunut. Sit pitäis vielä miettiä huomista verhoiluaan, kun on taas luvassa asiakastapaamista maailmalla. Plus täytyy koittaa psyykata tulevaan aamuun ilman valmiiks rakenneltua aamiaista. Eiku mähän voin syödä junassa. Mulla on peräti käteistä. Todellisuuspakoa saa jatkettua päivällä. Huh.

Onnea on...

Ihan parasta! Pikapäivitys tänne, urgentimpien työpostien deletointi delegointi, suihkuun ja sitten Helsinkiä valloittamaan - iiiiihana viikonloppu edessä! Nauttikaas muutkin, mää aloitan jo! :)

Eka parhaimmat unet avaruuspatjalla (=Tempur) ja sitten aamiainen sänkyyn. En valita.

Mää kahdeksasti

Fcookie haastoi allekirjoittaneen tovi sitten kertomaan kahdeksan entuudestaan tuntematonta asiaa itsestäni. Hällä oli mielenkiintoinen matkateema, mutta veikkaan, että tässä väsymystilassa mulla ei pysy ajatus kasassa teeman verran eli mennään ihan satunnaisilla seikoilla ja sattumuksilla:

1. Ihan ekaks voin kertoa että tossa yläpuolella olevassa parissa rivissä tekstiä oli neljä (4) kirjoitusvirhettä ennen oikosilmäilyä. Varmaan niitä lymyilee siellä pari vieläkin... Kirjoitin myös sanan 'neljä' neljästi väärin. Ehkä hitusen pitkä viikko takana. 

2. En oo suorittanut vielä yhtään kohtaa mun To do -listastani. Mun mottohan siis on "Itsepetos on avain onneen.", eli ei välitetä tästä, aina voi tehdä uuden listan...

3. En osaa pestä ikkunoita. Lopputulos näyttää siltä kuin joku olis aivastellut ja räkinyt ikkunaan ja sitten levitellyt sitä kähmää ympäriinsä talouspaperilla. Todella sen tuntien vaivan arvoista, akkunat näyttää likaisemmilta kuin ennen "pesua".

4. Oon ollut tosi huono nukkumaan pienenä (nykyään mulla on rytmi sekaisin eli nukun liian vähän ja kummiin aikoihin, mutta pääsääntöisesti milloin ja missä vaan) ja heräilin jatkuvasti öisin. Mulla oli joku oma "sääntö", jonka mukaan sain tunkea porukoiden väliin vasta, kun viereisessä huoneessa punkkaavan siskon sänky narahti, sitten oli turvallista mennä eli mikään mörkö ei käynyt sängyn alta tai reitin varrella olevasta vaatehuoneesta käsiks. Se narahdus tuskin tuli ihan tunnilleen eli välillä venailin sitä tovin jos toisenkin. Mulla oli usein nostettu jotain nukkeja ja pehmoleluja ikkunan edessä olevalle pöydälle sängystä yöksi pois ja ne kun piirtyi sitä rullaverhoa vasten, niin niitähän mä sitten tuijottelin aamun sarastaessa kylmässä hiessä ja mietin, että mikä armeija sieltä mahtaa olla hyökkäämässä. Aamun kunnolla valjetessa valkeni taas mullekin, että joo, näähän olikin ihan tuttua väkeä, mutta seuraavana yönä oli taas samat jännitysmomentit ilmassa. Tai siis kirjoituspöydällä. Tjoo, huonouninen, eikä ehkä ihan niin fiksu lapsi. :D

5. Hetkellinen teema eli jatketaan lapsuusmuistoilla: Yhtenä yönä, kun oli taas kuulunut se salliva narahdus siskon sängystä ja suunnistin kohti porukoiden makkaria navigoin hiukka pieleen ja päädyin vaatehuoneeseen. En tiedä kauanko oon siellä hortoillut, mutta aika hiton pitkään hain sitä sängynpäätyä enkä uskaltanut laittaa valoa ettei porukat herää, jos vaikka kuitenkin oltais oltu samassa tilassa. Liu'utin (kirjotetaanks se noin?) kättä henkareissa roikkuvaa takkirivistöä pitkin ja olin ihan varma, että mut on kidnapattu. Ei tosiaan käryä kauan siellä kuulostelin kiihtyvää sykettäni, mutta helpotus oli melkoinen kun vihdoin uskalsin sytyttää valot ja totesinkin olevani vaatehuoneessa makkarin sijaan. 

6. Jos mulla olis koira, niin se olis sellanen valkoinen Cesar-mainoksen koira ja sen nimi olis Nasu. Oikeesti siis haluaisin possun, mutta sellaisen joka oikeesti pysyis mininä. Se Cesar-Nasu kuitenkin ehkä paremmin patistais mua lenkille, kuin taskussa kulkeva kaimansa ja hää on kyllä hurjan suloinen + tois mulle kukkia ja lehden sänkyyn ja mitä kaikkee se niissä mainoksissa tekeekään. ♥

7. Oon ollut pian kuus vuotta tupakoimatta, mutta näen edelleen toisinaan unta siitä, että vahingossa poltan. Nimenomaan vahingossa sillä niissä unissa aina havahdun puolessa välissä röökiä, että ai hitsi, mähän oon lopettanut. On muuten aika armoton ketutuksen määrä siinä vaiheessa ja herätessä suuri huojennus siitä, ettei lakko torpedoitunut ihan vahingossa, vaan koko homma olikin vaan unta.

8. Inhoan vaate- ja kenkäshoppailua ja mulla on paha tapa jättää moiset ostokset viime tippaan. Esim. uudet kengät shoppasin kaks tuntia ennen lakitusta ja jonotin Seppälän sovitukseen aika monen muun veronpalautuksen saaneen kanssa pari tuntia ennen kaverin häitä. Hyvin usein tuunaan vanhasta tai totean, että uus huivi saa luvan pelastaa homman.

Tjoo, tossapa noita, olinpas mä tylsä. Josko joku muu tarinois paremmalla menestyksellä, oisko Nolliksella fiksumpia faktoja?

Iloa Oulalle

Edit 070212 15:22 Ja täyskäännös takaisin, hyvästä ajatuksesta kasvoi ilmeisesti hurja vyöry ja homma kääntyi itseään vastaan:

 

http://yle.fi/uutiset/kotimaa/2012/02/aiti_pyytaa_syopasairaan_pojan_tukemiseksi_tehdyn_viestin_levitys_pitaa_lopettaa_3238035.html

Kiitokset kommenteissa asiasta vinkanneille, itse en ajatellut asiaa sen pidemmälle (as usual), vaan innostuin ikihyviksi mahdollisuudesta tuottaa iloa. Positiivistahan tässä jutussa on se, että ihmisillä tuosta vyörystä päätellen on ilmeisen paljon auttamishalua ja hyvää tahtoa, tällä kertaa ilmeisesti jopa liiaksi asti.
 

Poistan tämän postauksen kokonaisuudessaan illemmalla, jottei jää tänne kummittelemaan. Nyt sitten vaan toivotaan Oulalle pikaista paranemista ja pitkää iloa saapuvista korteista – toivottavasti niitä ei tule riesaksi asti!

Edit2 080212 23:15 Ähäps, en poistakaan. Eilen tipahdin totaalisesti kotiin päästyäni enkä ehtinyt saada konetta auki, kun jo nukahdin. Nyt on sellanen fiilis, että jätetään tää tänne todisteeksi mun lyhytnäköisyydestä ja (sosiaalisen) median kriittisestä lukutaidosta - tai tässä tapauksessa sen puutteesta. Tän jutun luettuani oli erityisen fiksu olo... :D No joo, yritys hyvä kymmenen ja ajatus oli tärkein. Yritän saada näistä mun sinivihreistä simmuista vähemmän siniset ja jatkossa suhtautua bongattuun tietoon hiukan kriittisemmin. Edelleen kuitenkin toivon, että Oulalle ehti lähteä muutama kortti päivää piristämään, omani tuon tiedon jälkeen hyllytin.

Eniten harmittaa kaikki

Voi höh. Tää sunnuntai oli varsinainen antikliimaksi. Enkä nyt tarkoita noita vaaleja, vaan ihan henk.koht. eloa. Tai sen puutetta. Viime viikot on taas olleet vallan työkeskeiset ja nyt onnistuin jotenkin sunnuntain kunniaks taas saamaan itteni melkoisen kokonaisvaltaiseen stressitilaan. Ei kiva. Ei sit yhtään.

Näissä epätoivon hetkissä on se viehättävä piirre, että vetää ihon aina tosi huonoon kuntoon eli pian on sitä ressattavaa kaksin verroin. Seepran iho-oireet täältä.

Hiukan tää tuli puskista, kun eilen vielä tsemppasin uuden työn ihmeitä opettelevaa siskoa ja sitä aiemmin viikolla lohdutin vessassa stressinsä kourissa nyyhkinyttä uutta työntekijää. Hälle koitin tolkuttaa ettei tää oo niin vakavaa, ja että ajan myötä hommiin saa eri tavalla perspektiiviä eikä enää niin ressaannu. Muahhahhah. Oikeesti oon jo kuvitellut oppineeni kantapään kautta (niistä miljoonista kerroista), mutta näköjään sitä vieläkin solahtaa hyvinkin sujuvasti työahdistuksen syviin pyörteisiin. Höh.

Omakuva täältä.

Eilen kaikki oli vielä hyvin, vietettiin laatuaikaa siskon kanssa mm. leffan, pitsan ja jätskin merkeissä eikä ollut huolta huomisesta. No ei kai, kun se huominen oli siinä vaiheessa sunnuntai. Kummasti muuttui ääni kellossa, kun tänään huominen olikin maanantai. Gaah! Ottaa niin päähän, kun jotenkin vaan luovutin ja lähdin siihen imuun mukaan enkä kyennyt kuin a) kiukuttelemaan perheelle puhelimessa ja livenä b) lukemaan yhden kirjan c) torkkumaan aina lukemisen välillä. Toi kirja ja uni oli siinä määrin tehokasta todellisuuspakoa, etten saanut aikaiseksi tarttua mihinkään muuhun ettei vaan olis ajatus karannut Jimmy Perezin sielunmaisemista, murhista, Kari Ketosesta ja LKHM:stä mihinkään todenperäisempään. Ärsyttää niin tää oma "heikkous", kun jää pyörittelemään ties mitä pienessä päässään eikä voi vaan antaa olla ja miettiä työjuttuja vaan töissä. Mur.

Kohtalotoveri täältä.

To-del-la ärsyttävää on myös se, että tää on ehkä seitsemässadas kerta, kun ruikutan asiasta täällä, vähänkö oon raskas. (Itse asiassa taas reilusti raskaampi, tää ressi ei juur suosi terveellisiä elämäntapoja...) Äärimmäisen peestä, että huonot hallintakeinot heijastuu tännekin, mutta tää nyt vaan helpottaa oloa ees hitusen, kun saa täysin subjektiivisesti oksentaa pahaa oloaan tänne. En jotenkaan jaksa tosta useimmille ystäville avautua, mulla on ollut sama virsi niin pitkään, etten enää oikeen kehtaa sitä hoilata. Nytkin on huono omatunto siitä, etten jaksanut parille kamulle ees vastata puhelimeen + se krooninen mielipaha siitä, että vietin taaaaaas koko hemmetin päivän vaakatasossa, ryssin vuorokausirytmini entistä pahemmin, kiukuttelin rakkaille ja ties mitä muuta negaa vielä. Ihan sunnuntaista parhain siis. 

Paniikkibuttoni täältä.

Ahdistavinta tässä on se, että oon taas jotenkin niin lamaantunut, etten saa oikeen mitään toimeksi. Istun iltaa myöden töissä, mutta työteho on jossain max. 60 prosentissa. Tuijotan vaan ahdistuneena pursuavaa sähköpostia ja klikkailen 'lähetä/vastaanota'-namikkaa, mutten saa oikein tartuttua mihinkään. Se on pirullista miten vaivihkaa ja valon nopeudella tohon kehään päätyy ja miten hiton hankalaa siitä on murtautua ulos. Kaiken aikaa takaraivossa vaan kaikuu "Souuu naat wöööörth iiiiit" - tässä hommassa ei oo ihmishenget kyseessä, joten hittoako mun täytyy omallani leikkiä. Öööh. Toi kuulosti turhan traagiselta. En siis oo (vielä) missään itsetuhoisessa tilassa, mutta tuskin toi mitään elinajanennustetta (kirjotetaanks se yhteen, näyttää ihan kummalta) kauheesti kasvattaa.

Eniten harmittaa se, etten tällä hetkellä ees pysty odottamaan innolla tulevaa viikonloppua Ystävistä parhaimman seurassa, kun ahdistaa se, että työt täytyy suoria entistä lyhyemmässä ajassa. Ihan peestä. Älä nyt ees hyvä ihminen nauti siitä (uskoakseni ansaitusta) lomasta, vaan ota ihmeessä stressiä siitäkin. Good girl, well done.

Elämän totuudet täältä.

Mjaah. Tossa taiskin tulla kurnutettua suunnilleen kaikki ja siinä määrin tunteella, että oon (taas) ihan poikki. Ja nälkäinen, kun en juur oo jaksanut tänään kokkailla. Jääkaapille siis, hyvä ruoka, parempi mieli.

Tyylillä

Ennen kun kerron mikä oikeesti oli tyylikästä tänään, niin voin kertoo mikä ei ollut ihan niin stailia... Seistä hikipäässä hinkuttamassa kännykkänsä näyttöä bussikuskin kyllästyessä venaamaan ja kurvatessa jo kohti seuraavaa pysäkkiä - ihan kauheen kiva, kun tekstarilippua käyttäessä näyttö jämähtää... .. . Not.

Tossahan tää blogi kiteytyikin. :D

No joo, mut se tyylikäs mitä tänään pääsin todistamaan oli se miten LKHM (LähiKaupanHyvännäköinenMies) hoiteli potentiaalisen myymälävarkausepäilyn/-epäillyn ihan hiton tyylikkäästi. Tiäks kun joskus joku homma menee kuin leffoissa ja ite vaan kihisee vieressä, et hitsin siistii. No, tänään oli sellanen hetki tossa meidän lähimarketissa. Ei itse asiassa ollut mitään sen suurempaa draamaa, mutta olin jotenkin ihan täpinöissäni LKHM:n muuvsseista. 

Olin just käynyt pullonpalautusautomaatilla toteamassa, että siinä oli joku errori ja lähestyin kassaa infotakseni asiasta. Kassalla istui yks täti ja sitten LKHM ilmestyi takahuoneesta kuin tilauksesta. Ehdin jo miettiä mielessäni, että jes mikä munkki, tikusta asiaa, mutta sitten LKHM jäikin jutskaamaan toiselle kassalle jonkun vanhemman rouvan kanssa. Oon ennenkin seurannut ihaillen LKHM:n asiakaspalvelutaitoja, hää tuntuu tuntevan kaikki ja kaikille on heittää jotain pientä extraläppää kassalla. No, hää siis käveli hymyillen kohti (läpäti-läpäti) sieltä takahuoneesta, mutta pyssäskin yhtäkkiä sen rouvan kohdalle ja alkoi heittää ihan tyhjästä jotain juttua. Nappas jonkun kanapaketin rouvan korista ja iski silmää (mulle I wish, mut kyl se tais räpsähtää enempi sille rouvalle). Mä jäin siihen vähän neuvottomana hengailemaan sen pullokassini (joo, tää ei ollut se tyylikäs osuus) kanssa, kun hää praattas rouvan kera. Ihmettelin vähän että mitä se sen rouvan kanssa jumittaa, kun yritin kyylätä sen verran intensiivisesti, että hääkin hokais että mulla on joku issue. No, viereisellä kassalla oli koko ajan asiakkaita ja yhtäkkiä LKHM vaan kääntyy ja nappaa siitä yhden tyypin tän asioitua ja ilmoittaa, että mennääs tonne perälle. Se tyyppi pöllämystyi varmaan niin paljon (= yhtä paljon kuin allekirjoittanut) ettei yhtään tajunnut mikä iski. Hitto että se meni tyylikkäästi! LKHM ei ees näyttänyt katsovan sitä tyyppiä vaan nauratti sitä rouvaa niistä kanafileistä ja yhtäkkiä se olikin ihan poliisina viemässä sitä jannua takahuoneeseen. Aika kuuma.

Mä sitten päätin vähemmän kuumasti jäädä orpoilemaan sen pullokassini kanssa, vaisusti kerroin sille kassatädille, että masiinassa on errori ja hää totes että voi mennä tovi ennen kuin vartija tulee eli heiltä ei ihan heti liikene ketään sitä korjaamaan. Kannoin sitten ne pullot takaisin himaan, mut ei ees harmittanut, kun pääsi todistamaan tollasta tyylitajua. Oh my. 

Mmmmm, toi sänki on täältä.

En noista Bondeista just perusta, mut jos sillä on vähänkään vastaavaa stailia kuin LKHM:llä ja toi sänki niin voin vaikka käydä kattomassa ton leffassa asti. Se, että mukana on näköjään myös Ralph Fiennes ja Javier Bardem ei oo ollenkaan huono juttu.

Tjoo, siinä ne päivän polttavimmat, nyt täytyy rimpautella siskolle ja toivotella tsemppiä uuteen työhön!

Mooning täältä.

Aijuu, pakko vielä jakaa yks vähemmän tyylikäs juttu. Tai tää on oikeestaan jo trauma. Meillä on kesästä asti ollut varaston extrajamppana yks tyyppi, jonka persvakoa pääsee ihailemaan joka kerran hänet kohdatessaan. Hää siinä hommassaan pyllistelee ja kumartelee melkoisen tiuhaan ja valkoinen perä vilahtaa vähän väliä. Tänään näytti olevan sen verran matalat/löysät pökät, että esittelyyn pääsi useampi sentti jo ihan ilman kumarteluakin. Itse asioin varastolla vain pari kertaa päivässä, enkä ymmärrä miten ne lähimmät työtoverit jaksaa sitä alituista rekkamiehen virnettä, kun itse oon niin totaalisen kypsynyt siitä verkkokalvoille piirtyvästä turhan intiimistä näystä. Kesällä hällä oli shortsit ja nyt verskat, ongelma ilmeisesti on keskuudessamme ympäri vuoden. En tiedä voiko olla ettei hän itse ole tästä alituisesta vilauttelusta tietoinen, mutta luulis että sinne vakoon jo kävis viima, kun se on jatkuvasti 5-10 cm esillä. Kaveri ei oo muutenkaan ihan ton Bondin (tai LKHM;n) kuumuusluokkaa ja vaikka olis millanen hottis, niin en välttis sitä persvakoa halua syynätä. (Verhottu perä on ihan asia erikseen, en ollenkaan pannut tänään pahakseni kun meidän atk-tuki pylleröi mun verkkopiuhan perässä...) Just mietittiin työkamun kanssa, et voiko tosta huomauttaa, oon oikeesti jo melko kyrpiintynyt siihen, että se perä vilkkuu alvariinsa. Oliks ehdotuksia miten tässä asiassa vois lähestyä...?