Kellahdus

Onneks tuli pilkottua toi talviloma osiin - jos yhden lomapäivän puitteissa on näin poikki, niin enhän mä ois selvinnyt viikosta putkeen millään... Nyt on ihan järkyttävä päikkäritarve, tekis niiiiin paljon mieli kellahtaa hetkeks tähän sohvalle, mut tunnin päästä kutsuu mökki enkä halua suunnata sinne erittäin äreänä kesken päikkäreiden. Joten, sen sijaan että ottaisin päikkärit, kellahdankin näppikselle ja marisen päikkäripuutteesta täällä. Toimii. 

Ollut melkosta haipakkaa tää toukokuu, töissä sen ei ois niin väliks, mut vapaa-ajalla erittäinkin tervetullutta. Viime viikonloppukin meni aika lennossa, kun kävi vaan välillä vähän nukkumassa ja vaihtamassa vaatteita ja sit suuntas taas nauttimaan helleviikonlopusta. Tai no ei se ihan pelkkää nautintoa ollut, konserttitalossa kun hekotettiin Martin Luolamiestä (mä niiiiin tykkään noista vierailuesityksistä), niin en ois kyllä pahastunut pienestä ilmastoinnista salin puolella. Martti oli ihan mahtava ja tunnelma katossa, mut meinas kyllä välillä happi loppua. Sen lisäksi onnistuin saamaan molemmat jalat totaalisen auki vanhoilla kengillä. Ko. popot olleet ihan toimivat parina aiempana kesänä, mut ilmeisesti toi helle oli liikaa ja ulkoreuna päätti syöpyä sisään jalkaan kummaltakin puolelta. Onneks tuli siinä nättinä iltana käpyteltyä jokirannassa enemmänkin, lopuks sai jo vähän keskittyä, että pysyi ilme peruslukemilla. 

Sunnuntaina Turku esitteli hiukan kohtuullisemmissa lämpölukemissa parhaita puoliaan, oli ihana noljua jokirannassa, kun oli tosi paljon väkeä liikenteessä ja kaikki kovasti hymyileväisiä ja hyvällä tuulella. Cafe Artin terassi tuli korkattua ja kerrankin pääsi Tintåånkin ekalla yrittämällä apehtimaan, yleensä se on aina niin täynnä, että ilman varausta ei oo mitään toivoa. Keskiviikkona tuli pitkästä aikaa syötyä RantaKertussa, tarkoitus oli napsasta jotain pientä, mutta eihän se Kertussa onnistu, kun annokset on aina niin tuhteja. Toivottavasti sää suosii ulkoruokailua ens kerralla, terassinsa on myös kovasti kiva. 

Tuli tossa kelluttua 23 tuntia risteilylläkin ja todettua, että ei se oikeen edelleenkään oo mun juttu. Ei ollut huono reissu ollenkaan, kun seura oli Ystävistä parhaimman muodossa parasta mahdollista, mutta se itse risteily ei kyllä ollut kovin ihmeellinen. Mulle on tosi moni kaveri mohissut sitä miten upee se uus laiva on ja buffa ihan älyttömän hyvä jne., mutta ei kyllä oltu YP:n kanssa järin vaikuttuneita. Kaikki oli ihan ok, muttei meidän silmään ja suuhun mitään kovin spessua. Meillä oli se joku vähän "parempi" aamiainen, enkä sitten tiedä miten huonosti asiat sillä normiaamiaisella on, kun tolla paremmalla vadit oli jatkuvasti tyhjinä, kakku keskeltä jäässä ja pöytiin ohjaamassa yks tyyppi, jonka suorittaessa ohjaustehtäväänsä väki jonotti odottamassa varauksensa käsittelyä. Ehkä sieltä oli sakkia yllättäen sairaana tms., toivottavasti aamiaisrutiininsa on normaalisti hiukan sujuvampi. No, tulipahan tehtyä ja nähtyä, voi sit taas joskus kymmenen vuoden päästä kokeilla uudestaan...

Niin se vaan aika juoksee maristessa päikkäritarpeesta ja tyhjistä vadeista, tarttis vissiin lyödä ne mökkikamat kasaan. Katotaan jos vielä ehdin narisemaan jostain toukokuun puolella vai säästyykö seuraavat jorinat kesäkuulle. Oon ollut viime ajat luppohetkeni niin koomassa, että oon vaan katsonut Nannyja Netflixistä - ihan loistavaa huttua siinä tajunnan rajamailla, sekuntia ennen sohvalle sammumista.
   

Hei mua harmittaa. :)

Onkohan tutkittu miten suuren osan elämästään nainen viettää sohvalla kynsien lakkauksen rampauttamana? Ainakin tää kyseinen nainen on taas kynsiensä panttivankina, eikä voi mennä pesemään naamaansa eikä nukkumaan, kun pitää kuivatella näitä kynsiä. Kun piti havahtua tähän projektiin puolenyön paikkeilla. Ois nälkäkin, mut minkäs teet. Ois sit ees hienot, mut en oo ihan varma tästä sävystä ja jälki on taas sellasta, että näyttää siltä kuin oisin vaan dipannut sormet ekaa niveltä myöden lakkapulloon. Just muuten se lopputulos, mitä tavoittelin.

Iskee aina ihan totaalinen uupumus siinä vaiheessa, kun veivaan sen lakkapullon korkin kiinni tokan kierroksen jälkeen. Niin nytkin ja vaiheikas viikonloppu luvassa, joten sille unelle ois ihan ollut käyttöä. Mut nyt en kyllä valita, viikonloppu näytti jo menevän yhdeltä osaltaan ihan pieleen, mut pelastui ja jopa koheni entisestään B-pläänillä, jeij. Kamu peruutti viime tipassa jo viime viikolla huomiseksi sovitun jutun ja kerrankin oikeesti hieman (*köh*) närästyin, kun syy ei mun mielestä ollut kovin pakottava. Tän närästykseni sitten yritin osoittaa hymiöitä vilisevällä tekstarilla, oon niin huono vähänkään negatiivisissa jutuissa. 

Ei se yks kerta mitään, mut ko. ystävän kanssa jää hommat valitettavan usein palaillaan/katellaan-tasolle ja jos se hänestä on kiinni, niin saan katella ihan keskenäni. Sitten vielä nää oho, tulikin muuta -systeemit niihin kattelua pidemmälle päätyneisiin juttuihin, niin mun kamelilla on taas yks korsi lisää kannettavanaan. En epäile etteikö ko. ystävä ihan haluaisi nähdä, ei siis peruuttele tai jätä roikkumaan menoja sen takia, mutta jotenkin vaan suhtaudutaan siihen sopimiseen eri tavalla. Tykkään suunnitella ees jossain määrin viikkoani ja buukkailla hommaa etenkin viikonlopuksi. Mieluusti päätän työviikon johonkin kivaan juttuun ja kyllä se sitten hiukan riipii torstaina kuulla, että jaa, eipä siitä sitten tullutkaan mitään, eli eipä ookaan sitten mitään tekemistä perjantaille. Nyt sain onneks järkättyä huomiselle muuta, kyllä vaan olis riipinyt jos oisin päätynyt sohvalle möllöttämään, kun laskin suunnitelmani ko. kamun varaan.

Tottakai aina joskus tulee peruutuksia, mut itse pyrin pitämään kiinni sovituista ja ne sen jälkeen tyrkylle tulevat menot vaan sumplitaan muuhun ajankohtaan. On ihan fine, jos tulee muutoksia, mutta niistä olis kauheen kiva saada infoa niin, että ehtii sitten järkkäillä sitä jotain varasuunnitelmaa jos niikseen. Myöskään parisuhteessa toisen menot ei oo mikään issue, kunhan niistä on jotain käryä niin, että voi halutessaan järkätä itselleenkin jotain menoa. Huvittavaa kyllä juurikin puhuin asiasta ko. ystävän kanssa, kun oli siellä päässä tullut pientä nappausta siipan muutettua suunnitelmia lennosta. No, ilmeisesti nyt laitettiin hyvä kiertämään. Tänks.

Nojoo, en jaksa tosta enää märistä, kun homman sai pelastettua erittäinkin parhain päin (tästä tulis loputon valitussaaga, jos mun huomisilta ammottais tyhjyyttään...), mut merkittäköön pöytäkirjaan, että peräänkuulutan toisten huomiointia ja sovituissa jutuissa pitäytymistä. Nih.

Tänään kävin taas esittelemässä noita poskionteloitani tohtorille ja voi toista, kun hän oli ihan yltiöväsyneen oloinen, oikeen sääliks kävi. Olin samalla tyypillä muutama viikko sitten ja sillon oli kyllä ihan eri habitus ja fiilis, nyt ilmeisesti olleet vähän rankemmat päivystysvuorot tms. vallalla. Mut söpö hän oli kaikesta väsymyksestään huolimatta, onneks mulla oli tollanen naisellinen ja viehättävä vaiva - aina hienoa päästä spekuloimaan nenäeritteensä väriä ja koostumusta. Mun täytyy ehkä vähän vielä harjoitella mun laineja, se "Mä en normaalisti kuulosta ihan näin mieheltä." ei ehkä kuitenkaan ollut se timanttisin veto.

Lääkärin jälkeen pillastuin H&M:n kotiosuudessa, ois niiiiin tehnyt mieli laittaa kaikki tekstiilit uusiks. Mut olin tooosiii maltillinen siihen mielitekoon nähden ja hassasin rahaa vaan yhteen tyynynpäälliseen, pöytäliinaks sittemmin muuntautuneeseen keittiöpyyhkeeseen, ihan järkyttävältä löyhkäävään tuoksukynttilään (älä osta kynttilää, joka on pakattu niin ettei sitä pääse haistamaan, siihen pakkaukseen on syy) sekä kynttilän alle passaavaan lautaseen. Sellanen semi-pillastuminen siis vaan, kun noi kaikki kuitenkin oli ehdottoman ja en voi elää ilman -tärkeitä. Parikin erilaista ihan jumalaisen pehmoista vilttiä jäi vielä kuuntelulle, hipelöitsin niitä kyllä antaumuksella, mutta joku järjen ääni sit sai estettyä niiden koriin pyrkimykset.


Jokohan nää kynnet vois olla kuivat? Mun kurkku ainakin on ja silmät, tahtoo vettä ja unta. Öitä!

   

Älä valita, ala valita

Marisinkin jo eilen Twitterissä miten se fyysisesti lähin kollega on niin 24/7 negatiivinen, että sulaa pian se sermi välistä, kun uhkuu niin täydellä teholla niitä myrkkyhuurujaan. Miten voi olla koko ajan ja ihan kaikki niin huonosti? Jatkuvaa marmatusta millon mistäkin, melko taukoomatonta pupatusta siitä, tästä ja tosta epäkohdasta. Mantran katkaisee tasaiseen tahtiin ponnekkaampi *ttu*tana ja sit taas jatkuu se negatiivisen kaivelu. 

Ymmärtäisin paremmin tai ees vähän, jos ihmisellä ois oikeesti asiat huonosti, mutta yksityiselämässään asiat käsittääkseni oikeinkin hyvin, välillä jopa hiukan kateellisena seuraan, miten kivalta vapaa-aikansa vaikuttaa ainakin Facebookin välityksellä. (Niin, kun ihmiset normaalisti infoo vaan niistä kurjista ja mitäänsanomattomista jutuista Facessa, niin toi on virkistävä poikkeus... Muah.) Lapset on jo isoja (, joskin soittelevat kollegalle töihin suunnilleen kerran tunnissa) ja vapaa-ajalla harrastetaan monipuolisesti siipan ja tuttavien kanssa, on ulkoilua ja kauniita maisemia, saunailtaa, nyhtöpossua ja pehmoista punaviiniä. Jos pystyy siellä kotona ottamaan hyvästä kaiken irti, niin jotenkin kuvittelisi, että siellä töissä pystyisi hiukan paremmin tai ees toisinaan ummistamaan silmiään niiltä aivan järkyttäviltä, jatkuvilta ja pääsääntöisesti ei ollenkaan itseään koskettavilta epäkohdilta. 

Se jatkuva marina ja paikotellen oikein pahantahtoinenkin kaivelu on vierustoverille aika raskasta. Tykkään kyllä kuunnella musaa töissä, mutta ihan kaikkea ei saa luureillakaan suljettua ja toisaalta sen myötä missaan paljon sellasta muiden kollegojen tuottamaa "passiivista tietoa", joka ois ollut hyvä kuulla ees sivukorvalla. Luureissa on myös se huono puoli, että havahdun aina jossain vaiheessa jonkun hyvän biisin tahtiin nykiessäni, että joku kollega on ilmeestään päätellen seissyt jo hyvän tovin vieressä seuraamassa. Samoin innostuin yks päivä venyttelemään oikein kunnolla. No, luurit päässä se nautinnollinen venytysääni, joka kurkusta karkas, ei kuulostanut ollenkaan pahalta, mut tiedostin kyllä, että sermien ulkopuolelle voi kuulostaa hippasen oudolta. Yritin naamioida sen yskäks, mut tais vaan pahentaa tilannetta.

Lueskelin taas viime viikonloppuna mökillä siskon lehtiä ja Kodin kuvalehden juttu 80-senttisestä Noora Västisestä* sai taas vähän kohottamaan katsetta omasta navasta. Aika huikean oloinen tyyppi tuo Västinen, joka 24-vuotiaana on ehtinyt jo tekemään vaikka ja mitä. Fyysiset haasteet on näemmä hänen kohdallaan tehty ylitettäväksi, ja tarmoa on perinteistä lyhyempään varteen ilmeisesti suotu useammankin hongakolistajan edestä. "Koulun hiihtokilpailuissa istuin pakkasessa kannustamassa. En miettinyt etten voi hiihtää. Mietin, että voin uida."

Turhan usein huomaan lähestyväni asioita negatiivisen kautta ja miettiväni nimenomaan niitä juttuja, jotka eivät syystä tai toisesta ole mahdollisia. Aivan liian usein olen itse syynä niiden mahdottomuuteen, moni asia varmasti onnistuisi kun vain pääsis itsestään yli ja uskaltaisi kokeilla. En ollut itse tajunnutkaan, että muotoilen usein kysymyksen negatiivisesti, kun saman asian voisi ilmaista positiivisestikin. Sen sijaan, että aina soittaessani kysyn "Onks huono hetki", voisin ihan hyvin kysyä, että onhan hyvä hetki tms. Pieni juttu, mutta pienistä jutuista se lähtee. Jatkossa siis sen sijaan, että kysyn että onko joku juttu huonosti, voin aivan hyvin kysyä, että onhan se hyvin. Hyvä, että tästä erikseen mulle mainittiin, itse en ois moista hokannut.

Sen sijaan siis, että ajattelisin esimerkiksi, että:

- Hirveen kiva, kun aamuisten lättyjen krääsä dunkkaa jokaisessa huoneessa ja tarttui varmaan puhtaisiin pyykkeihinkin, kiitos olemattoman liesituulettimen.

, voin ajatella, että:

- Voi että, kun ihanasti leijuu toi lättyjen tuoksu joka paikassa, säilyy niiden muisto paljon pidempään. Voiiii, ihan kuin ois kesä ja mökin lättykestit. Löööv.

Tai:

- VMP, ihan tyhjä lauantai, ei mitään kivaa tekemistä, oon varpisti foreveralone ja naapurin kissat syö mun naaman sit, kun oon tukehtunut noutopizzaan ja hoiperrellut rappikseen kuolemaan.

Mä taidan kuitenki lähtee tähän: 

- Ooo, ihana hemmottelulauantai, kerrankin aikaa itselle. Voi naputella ihan rauhassa blogia ja illalla vois mennä vaiks leffaan. Yksin. Lauantaina. Ei ollenkaan sad, vaan aikuisen ja itsenäisen, itsensä kanssa viihtyvän naisen merkki. Walter Mitty, täältä mää tuun!

* Kodin kuvalehti 1/2014

Korruptiolahjoja ja kärpäsmyrkkyä

Voi kun onkin ollut kiva viikonloppu ja pian päästään juhlimaan rakkaita. Perjantaina kävin hengailemassa kummimussun kanssa ja ihmettelemässä miten se tyyppi kasvaakin silmissä vaiks nähdään suunnilleen viikottain. Kaveri on kyllä edelleen niin hurmaava ja vie kummitätsyä ihan kuusnolla, kun vaan vähän hymyilee suun lisäksi myös silmillään ja välillä innostuu hekottamaan oikeen kunnolla. ♥

Eilen pääsin tutustumaan vaan kerran aiemmin tavattuun 2-vee rinsessaan ja neiti oli kyllä vallan välitön ja halaili enemmänkin. Oli aika liikkis, kun hää hiukan muksahti pihalla ja suu kääntyi väärinpäin, niin huikkasin, että tulee halittavaksi ja puhallettavaksi. Tarkoitin, että äidilleen, mutta hää marssikin mun luokse ja painoi pään reidelle. ♥ Yks ystävä on kylläkin vakaasti sitä mieltä, että tää lasten pääsääntöisesti myötämielinen suhtautuminen johtuu vaan hyvistä tuomisista eli on vaan korruptiolahjojen ansiota. No, saattoi tonnekin joku hiekkalaatikkosetti löytää tiensä, niin tai näin, niin oli kyllä varsin lämmittävää huomata miten nopsaan neiti lämpeni.

Mut miten ihana keli siellä oli eilen! Oltiin koko päivä pihalla (, kun sinne vihdoin hienoisen säädön jälkeen päästiin, joku muukin oli keksinyt lähteä Plantageniin ja Prismaan...) ja oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Kuolailin taas kamujen ihanaa rivaria, ois se oma pieni pläntti vaan aika jees. Ei toi partsi aja ollenkaan samaa asiaa + on kesällä niin pätsi ettei sinne oo mitään asiaa. Taidan ekaa kertaa jättää tänä kesänä ne loputtomat eurot kantamatta sinne Plantageniin enkä ees lähde käristämään niitä kuivakukka-astelmia tonne. Ei tarvita kuin yks kuuma päivä ja yhtäkkiä ne ihanat amppelit ja vehreät muratit on muisto vaan ja jäljellä on pelkät palaneet käkkärät ja lopullisesti nääkähtäneet asetelmat. Möh.

Nyt sää ei näytä ihan yhtä huikeelta, mutta elättelen silti toiveita, että päästäis ees äitienpäiväkahvit hörppäämään pihalla. Haikea fiilis, kun yksi ystävä viettää tänään ekaa äitienpäivää ilman äitiä, tosi paha mieli hänen puolestaan. Toisella ystävällä taas kerrassaan kummallinen äitisuhde, äidillään erikoinen käsitys äitiydestä (ja nyttemmin myös isoäitiydestä), todella kurjaa seurata miten ystävä pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen. Turhan selviönä sitä omia rakkaitaan pitää, pitäis vaan useammin muistaa kertoa miten tärkeitä ovat. Niin äiti, kuin muutama muukin. ♥

Eilen tuli korkattua grillikausi ja maisteltua kesän ekat mansikat. Eivät kyllä olleet kotimaisen veroisia, nättejä kyllä, mutta aika silkkoa sisältä. Onneks tänpäiväinen kakku on siskon vastuulla, voi luottaa, että on paitsi päältä kaunis niin myös huumaavan herkullinen. ♥ 

Aijuu, piti vielä märistä siitä torstaisesta Rock The Ballet -shöystä. Tai ei siis esityksestä vaan kanssakatsojista. Eteen parkkeeras joku täti, joka oli ilmeisesti kylpenyt jossain Poisonissa tai Chanelvitosessa. Yöh. Ihan järkyttävä löyhkä, joka maistui myös suussa puol minuuttia sen jälkeen, kun olivat tyttärensä kanssa istuneet eteemme. Kommentoitiin sitä kamun kanssa vähemmän hillitysti, tiedä sitten menikö pointti perille. Se käry oli jotain ihan käsittämätöntä ja haistoin sen vielä kotonakin, tarttui ilmeisesti hiuksiin ja vaatteisiin. Astmaatikko tai muuten hajuherkkä ei olis voinut siinä istua, en tiedä miten tollasissa menetellään jos on loppuunmyyty sali ja paikkaa olisi pakko vaihtaa. 

Ihan käsittämättömän itsekästä käytöstä siltä matamilta vaikkei toki varmaan itse enää parfyymiansa haista, jos on tottunut valelemaan sitä pullotolkulla päälleen. Myönnettäköön etten itsekään ollut ihan tuoksutta liikenteessä, olin rutiininomaisesti jo suihkaissut hajuvettä kunnes tajusin että olisi ollut fiksumpaa jättää se kokonaan pois. Oma käyttö kuitenkin on (käsittääkseni) aika maltillista ja käytetty tuoksukin varsin hillitty, ainakin sen tätsyn kärpäsmyrkkyyn verrattuna. Harmitti kaikkien oikeesti hajuherkkien puolesta ja vakaasti päätin, että jatkossa huomioin kanssaihmiset vastaavissa tilaisuuksissa vielä aiempaa paremmin ja teen kaikkeni etten ainakaan itse olisi vastaava hajusaasteen lähde. Ugh. Olen puhunut.
   

Meni jo

Koneen avatessani ajattelin, että täytyy kehasta miten paljon sitä saakaan virtaa ystävistä. No, siitä on jo tovi ja se virtapiikki meni jo. Mulla on taas se kasvohalvausfiilis ja kaikki tuntuu to-del-la ylivoimaiselta. Myös se nukkumaan meno eli näköjään helpompi nököttää tässä kuin navigoida makkarin puolelle.

Aamulla posautin taas komeesti pommiin, ei sitten minkäänmoista käryä kellon soimisesta. Tarviin selkeesti sen parisuhteen, edelleen ei muuten, mut ois kauheen kiva jos joku herättäis mut töihin... Ihan vaan hiukan hävetti taas hipsiä sinne tänään(kin) puol kympiltä. Ainoo mikä ees hiukan lämmittää, on se fakta että piikkejä on työaamukammassa jäljellä enää 12 piikkiä. Ei sillä että laskisin.

Töiden jälkeen treffasin yhtä ystävää ja käytiin piiiitkääästä aikaa Blankossa apehtimassa. Oli kovasti hyvää ja huomasin ilokseni, että yks mun Turun lempparitarjoilijoista on siirtynyt sinne eli palvelukin oli parasta mahdollista. Tulee kyllä aina niin hyvä mieli, kun häntä vuoden, parin välein näkee, ilo seurata ihmistä, joka on ihan hitsin hyvä siinä mitä tekee. Kaiholla muistelen omaa ravintolakesääni, niihin aikoihin kun pääsis takas, niin ei olis huolta huomisesta. Mut ei, onneks mä pääsen huomenna mm. vääntämään yhden toimittajan kanssa siitä, miten olis kauheen kiva jos heitin lasku vastais tarjousta. Jännää kyllä toi asiakaspalvelu joissakin paikoissa, kun voi vaan todeta, että "I´m sorry for the inconvenience but you have to pay this fee.", kun on itse kämmännyt tarjouksen. Hrng. Sanoinko jo, että 12 työpäivää jäljellä.

Mut juu, näin siis tosiaan kamua ja hää sai mut piristymään hetkeks oikeenkin kivasti, kunnes taas solahdin tähän koomamoodiin. Siskon soittaessa olinkin taas jo suunnilleen taju kankaalla ja (sori sys!) vähemmän pirtsakka puhekumppani. No, huomenna taas luvassa kamuterapiaa, kun päästään parantamaan maailmaa stressilomalla olevan työkamun kanssa. Hää teki sen, mistä moni meistä haaveilee ja kävi työterkassa ilmoittamassa, että tarvii aikalisän. Naurettiin just toisen työkamun kanssa, että ehkä pieni stressin merkki sekin, kun ilmoitin etten nyt kyllä ehtis pitää mitään saikkua, mut jotain piristeitä voisin ottaa etten ois näin helkkarin väskä.

 
Ehkä yks lomatarpeen merkki on se, etten näköjään voi olla ruikuttamatta noista töistä. :/ Hmmm, nyt koitan aktiivisesti keksiä jotain muuta naputeltavaa.

...

           ... 

..

Hmmm, no, voin vaiks kertoo, että toi brownie jädellä ja vadelmakastikkeella oli aikas herkkua ja että ostin ihanaa Kuolleenmeren suolaa Ruohonjuuresta ja se jalkakylpy tuntui tosi hyvältä ja ois pitänyt pestä pyykkiä, mut unohduin muhimaan tähän koneelle ja musta on tullut ihan hirvee, kun en oo oikein yhtään jaksanut kommentoida vaiks oonkin käynyt väijymässä kaikkien ihanien blogeja ja se ei ollenkaan tarkoita etteikö ne jutut ois olleet mielenkiintoisia, ostin suolan lisäksi ihania hunajavohveleita ja söin ehkä äsken muutaman ja nyt on aika ällö olo ja pitäis tehdä eväät huomiseks, mut en kyllä millään jaksais, kun koitan kerätä voimia että jaksan kerätä itteni sinne makkariin, toivottavasti huomenna olis ees pikkasen parempi sää, kun tänään on taas satanut vähän joka välissä ja nyt mulla on nenä tukossa mikä toivottavasti ei oo esimakua mistään kesäflunssasta. Hmmm, oiskohan siinä työrutinassa kuitenkin enemmän sisältöä...?

Okei, nyt on todellakin aika painua nukkumaan, kun työjutut alkaa vaikuttaa vähemmän huonoilta kuin muu narina. Öitä, pitäkääs peukkuja, etten ihan kauheesti nukkuis pommiin huomenna.

So not worth it

Mun iholääkärillä on muhun jännä vaikutus. En tiedä mikä siinä on, mutta siihen tuoliin kun pääsen, niin huomaan pian tilittäväni ties mitä itku kurkussa ja sellasella vauhdilla, että sanat meinaa takertua toisiinsa. Ei se välttämättä ees henkilöidy tohon lääkäriin vaikka hän hyvä tyyppi onkin, joku siinä vaan saa mut ymmärtämään oman tilanteeni ja hetkeks itsesääli ottaa totaalisesti vallan. Edellisellä kerralla olin niin tehokkaasti pihalla, että poistuin kahden viikon sairaslomalapun kanssa ja tällä kertaa otettiin puheeksi biologiset lääkkeet*. Ehkä mä sit oon virallisesti pipi.

Ko. lääkitys vaatii B-lausunnon TYKSistä, mutta tää lääkäri meinas, että moiseen ois hyvät mahkut, kun pitkälti kaikkea on kokeiltu eikä oikein mikään auta. No, kattoos ny miten käy, mut täytyy myöntää, että pieni toiveikkuus taas nosti päätään. Oon tietoisesti koittanut karsia yletöntä optimismia mitä tulee uusiin lääkkeisiin, kun pettymykset on olleet melkoisia tulosten ollessa olemattomia, mutta kieltämättä hiukan innostuin taas tälläkin kertaa. Koitan nyt tolkuttaa itelleni, ettei oo varmaa ettäkö sen B-todistuksen saan tai että ees suosittelevat TYKSissä ko. hoitomuotoa tai vaikka näin käviskin, niin ei nekään lääkkeet välttis pelitä. Peestä siinä on se, että siinä vaiheessa on tullut investoitua siihen kokeiluun 700 euroa (lääkekatto), summa jonka laittaisin vaikka viisinkertaisena tohon jos ois ihan vissi, että siitä on apua. Tiedä sitten mitä tässä pitäis toivoa, sovitaanko, että toivon ees hiukan terveempää ihoa, päästiin siihen tavotteeseen sit millä keinolla hyvänsä.

Ja edelleen haluan korostaa, että tää tauti ei oo (allekirjoittaneen kohdalla kuin sosiaaliseks-) kuolemaks, ihmiset kärsii (ja selviää!) paljon pahemmistakin jutuista, mut koska mun napa on kuitenkin mua lähinnä, niin tosta on nyt kertynyt sitä napanöyhtää riesaks asti. Jotenkin onnistun aina välillä ton peen unohtamaan (kunnes taas herään lakanat veressä tai kengät hankaa kipeään ihoon tai kyynärpäitä ei voi pitää pöydällä kun sattuu tai tukka on pakko pitää auki, kun hiusraja on niin karmeen näkönen tai nenä hilseilee veke tai kulmakarvat on ihan valkoset tai rikkisheivattu psori sääressä ei vaan tyrehdy niin että myöhästyt töistä kun et voi laittaa farkkuja jalkaan ettei ne oo veressä tai eteisen musta matto pitäisi taas imuroida, kun siihen on eilisen jälkeen ilmestynyt niin paljon karstaa tai sohvalla ei voi olla kyljellään kun sattuu tai jalkapöytien iho, joka on ainoa mikä on kämmenselkien ja kasvojen lisäksi esillä, näyttää siltä kuin olisit viime tipassa pelastunut tulipalosta tai kun olkapäillä on ikuinen lumikerros tai korvat kutisevat koko ajan tai kaikkea tätä yhtäaikaa), mutta siinä vaiheessa kun lääkäri katsoo ymmärtäväinen hymy huulillaan ja antaa ymmärtää että tilanne voisi olla aika paljon parempi, huomaan sittenkin olevani aika paskana tästä. Niin pinnallista ja pientä kuin se onkin.

(Ja tässä vaiheessa on siis hyvä kertoa jos sattuu olemaan joku uusi messissä tai joku on ollut niin onnekas, että on mennyt joku aiempi rutina ohi niin kyse siis on psorista.)

Tää on ollut yhtä itsetutkiskelua viime ajat vuodet ja varsinkin viime aikoina oon miettinyt aika paljon mikä on tärkeetä ja mikä ei. Töissä menee ihan päin peetä, vapaa-aika on 90% yritystä pysyä hereillä, kavereilta tulee palautetta, kun en osallistu tarpeeksi ja perun menoja ja parisuhdetta mulla ei oo eikä tuu ennenkuin joku mut täältä sohvalta hakee. Mut onneks mulla on vakityö ja ihan kiva titteli. Jippajei. 

Lueskelin eilen viimeisimmästä Me Naisista (toi ei vaan taivu kivasti) Poets of the Fallin Marko Saareston burnoutista ja toivon, että mun ei tarvi mennä ihan niin pitkälle ennen kuin pääsen tosta oravanpyörästä veke. Marko muutti kolmekymppisenä unelmaansa tavoitellessaan porukoidensa kellariin, mutta sitä edelsi sarja rohkeita tekoja eli loppuunpalamisen myötä tapahtunut irtautuminen toisen palveluksesta ja oman firman perustaminen, siitä luopuminen ja uuden uran starttaaminen. (Välikommentti tohon "niin pitkälle menemiseen", niin toivon siis ettei tarvitse muuttaa porukoiden kellariin, kun se on öbaut metriXmetri luukku eteisen lattian alla. Ne itsetuhoiset ajatukset voidaan jättää väliin myös, jos ei lasketa sitä itsensä pikkuhiljaa hengiltä syömistä, se juna meni jo.) Jutun mukaan Marko kuvaa kahdeksaa vuottaan mainosmaailmassa sanalla ahdistava ja ihan voin samalla adjektiivilla summata omat viisi vuottani, ala tosin on hippasen eri. Markon tilannetta varmaan hitusen auttoi se, että hää on lahjakas ja hällä oli unelma mitä tavoitella, voiskohan loputtomasta saamattomuudesta luoda uran? Jos vaikka eka koittais Guinessin ennätystenkirjaan maailman laiskimpana ihmisenä ja siitä se ajatus sit lähti...? Eniveis, ton jutun mukaan Marko starttaa kiertueelle sinkkuna eli Marko jos kun luet tätä, niin sopii soitella, mulle kyllä kelpais tollanen personal urheiluhieroja/elämäntapavalmentaja/akupunktiohoitaja.

Ja mun pointti oli...? No vaikka se, että tälläkin hetkellä mahasta vääntää, kun on hommia niin hitosti rästissä, mut onneks oon menossa töihin puol kuudeks, jotta pääsen alottamaan mahd. aikaisin ja ennen kuin asiakkaat herää uusine pyyntöineen. Jos ahdistus on se kuvaava tunne, niin "So not worth it"* on se päällimmäinen ajatus.
 

* Biologisella lääkkeellä tarkoitetaan yleisesti valmistetta, joka on valmistettu bioteknologisesti käyttämällä eläviä soluja valmistusprosessissa. Psoriasiksen biologisessa hoidossa käytetään laskimoon tai ihon alle annosteltavia lääkkeitä. Niiden annostelutiheys vaihtelee kahdesta kerrasta viikossa yhteen kertaan kolmessa kuukaudessa. Biologiset hoidot ovat ns. täsmälääkkeitä, jotka vaikuttavat vaimentamalla immuunivastetta, joka on psoriasiksessa väärällä tavalla kiihtynyt. Koska ne vaikuttavat koko kehossa, niillä on usein myös suotuisia vaikutuksia mahdollisiin niveloireisiin. Biologista hoitoa käytetään keskivaikeaa ja erityisesti vaikeaa psoriasista sairastavilla potilailla silloin kun muut systeemiset hoitomuodot eivät tehoa riittävällä tavalla. http://www.imnotpsori.fi/index.php/psoriopas/#page_7

* Sori, kökköenkkua välissä, mutta toi ei vaan käänny niin hyvin suomeks.

In process

Mähän en siis tossa viimeviestissä määritellyt, että minä sunnuntaina palaan asiaan. Ei kai sen nyt niin nuukaa onko kyseessä seuraava sunnuntai 27.5. vai ihan pikkasen myöhemmin 10.6. Eik?

Oli oikeesti tosi liikkistä huomata, että oli kaivattu ja olin jumantsui saanut yhden lukijankin lisää (tervetuloa!) - mun pitäis varmaan useemminkin pitää tahatonta ja suunnittelematonta blogihiljaisuutta, kun saa moista aktiivisuutta aikaan. Joo, nimenomaan tahatonta, ei ollut missään nimessä tarkoitus näin mykistyä, mutten vaan muka jotenkaan ehtinyt koneelle aiemmin. Ei siis etteikö olis ollut hinkua, mutta koitin olla viksu ja jättää koneen avaamatta iltamyöhällä ja silmät ristissä. Hitsi kun tän kanssa vois naputella partsilla (häikäisee niin ettei voi), oisin voinut tällä viikolla päivittää vaikka kahdesti / päivä, siinä määrin tiiviisti oon muhinut siellä illat. Muuten en ookaan kauheesti ehtinyt kotoa muhia, eka olin tosiaan reissussa (, josta lisää myöhemmin), sitten viime viikonlopun opiskelukamuja moikkaamassa Keski-Suomessa ja tän viikonlopun toipumassa perjantain maailmanparannuksesta porukoiden hoteissa. Hmmm, sit olin taas äsken ehkä tovin partsilla. ;D

Töissä jatkuu sama meno ja oli aika pysähdyttävää todeta, että kun näkee vanhoja kamuja harvemmin kuin kerran vuodessa, niin silti mulla ei tunnu olevan vuodesta toiseen muuta kerrottavaa kuin että oon tosi väsynyt ja stressaantunut. Toi asiantila ei valitettavasti muutu kuin paikkaa vaihtamalla (working on it!), joten oon nyt yrittänyt panostaa töiden ulkopuolisen elon laadukkuuteen ja mielekkyyteen. Silläpä oonkin kehrännyt ilta-auringossa partsilla kuin laiskin mahdollinen kissa, lukenut romskua ja syönyt jätskiä. Hengaillut porukoilla, ulkoillut ja nukkunut ihan hitosti (koskee vain sitä nukkumista, ulkoilu ollut melko maltillista). Tästä syystä se tänne naputtelukin on valitettavasti jäänyt, kun oon suosiolla mennyt nukkumaan toooosiii aikaisin (tai käytännössä mennyt seiskalta hetkeksi tirsoille ja herännyt aamukolmelta). Jotenkin tuntuu siltä, että koska työ vaatii multa liikaa, niin nyt en sitten todellakaan vaadi itseltäni mitään sen ulkopuolella. Ei sillä, että tossa olisi mitään varsinaisen uutta, oon maailman mukavuudenhaluisin ja laiskin ihminen ihan 24/7, mut nyt ajattelin olla sitä ilman sitä ainaista huonoa omatuntoa.

Nyt vaan lasken päiviä lomaan (33) ja yritän jotenkin saada hommaa parempaan balanssiin. En vaan halua olla näin loputtoman uupunut ja ottaa oikeesti pattiin, että mun iho (=psori) on huonommassa kunnossa kuin ikinä kiitos kaiken stressailun ja jatkuvan väsymyksen aiheuttaman itseni laiminlyönnin. Kauheesti hotsittaa noi T-paitakelit, kun kyynärpäät on ihan ruvella. Not. Ja menee vaikeeks se loputon laiskottelu, kun lonkat on niin rikki, että sattuu maata kyljellään. Joo joo, tää ei oo kuolemaks (paitsi ehkä sosiaaliseks kuolemaks) ja ihmisillä on ihan hirveesti kauheesti paljon kamalampia sairauksia, tiedän kyllä. Nyt vaan alkaa mun itsesäälimittari vetää punaselle ja ruikutan nyt näköjään jo tästäkin tänne(kin). Jiihaa.

Käsi ylös, kellä siis oli ikävä? :D Hmmm, ehkä tää mun self healing process on still in process... No, toivotaan että onnistun jossain välissä tekemään muutakin kuin ruikuttamaan, mut nyt oli näköjään tarjolla tätä. Nyt vaadin itseltäni poikkeuksellisesti jotain ja otan imurin kauniiseen käteen ja sitten hemmottelen itteeni oikein urakalla ja käyn lukemassa kaikki blogit - ihan ikuisuus viime päivityksestä silläkin saralla! Mur.

Aijuu, osui tossa yks merkkipäiväkin matkan varrelle, mut meni jotenkin ihan ohi. :( Mut jei silti, ONNEA mun vuos ja risat vanhalle blogille! :)

If you feel is fine

Phuuuuuuuuuuuaaaaaaaaaaahjjjjjrrrrrrrrrnnnnnnnnnhhhhhhhhhhhhhhhggggggggggggggggh.

Siinä se viikko sitten tulikin raportoitua, ei mulla muuta, kiitti moi.

Nooo, voin mä sen verran avata tota puhinaa, että viikko on ollut pitkä, jos se ei tosta tullut selväksi. Toi aloitus kuvaa sitä puhkuntaa, huokailua ja pöhinää, jota nykyään tiedostan pitäväni töissä melko jatkuvasti, en varmaan oo ollenkaan raskas kämppis kollegoille, kaatuu pian sermit välistä... Eilen päätin (työ)päiväni (mulla ei oo tarpeeks energiaa mihinkään itsetuhoiseen) iltaysiltä ja olin bussissa niin koomassa, että tajusin istuneeni jossain märässä vasta bussia vaihtaessani. Vasen kankku oli ihan märkä, enkä todellakaan halua tietää miksi. Yritän vaan vakuutella itelleni, että joku oli vaan pitänyt märkää sateenvarjoa siinä penkillä tms., että kyse ei oo mistään sen intiimimmästä eritteestä. Oli paidan helma, farkut ja pikkarit vasurista ihan märät ja kuorin ne jo tossa eteisessä suoraan pesukoneeseen. En välittänyt sen lähemmin perehtyä kosteuden lähteeseen, mut sovitaan jooko että se oli vaan vettä tai korkeintaan penkille läikkynyttä mehua. Mut siis oikeesti, miten seis saa ihminen olla, ettei tajua istuvansa noin märässä penkissä, että tulee kolmen kankaan läpi? Phuuuuuhnnjjgggnnhhhhh...

Osa koomasta sai selityksen myöhemmin illalla, kun suihkun jälkeen (jynssättyäni, kuorittuani ja puunattuani vasenta kankkua erityisen hartaudella) keskityin hengittämään ja räpyttämään silmiä sängyssä grilliltä haetun sämpylän ja karkkipussin kera (kaupat ei olleet enää auki, muutenhan oisin syönyt vain salaattia ja hedelmiä), niin alkoikin yhtäkkiä ukkostaa. En ollut yhtään tajunnut, että oli ukkosta ilmassa ja meitsi siitä(kin) syystä niin flaati. Oon tosi ukkosherkkä ja aina ihan jyrän alle jäänyt, kun on ukkosta ilmassa. Olo helpottaa heti ukkosen purkauduttua, mutta siihen asti pää on raskas, ajatus ei kulje (oli tosiaan taas ihan my finest work tossa ylitöissä... ;D) ja hengittäminenkin on jotenkin hankalaa, joskus oikein painaa rintaa. Onks kellään muulla tällasta vaan oonko ainoo outo? Oon joskus töissä tätä yrittänyt selittää, mut en oo oikeen saanut vastakaikua.

Oli kyllä muutenkin aika ukkosta tää koko viikko. Oon taas käynyt äärimmäisen hedelmällistä keskustelua kiinalaisen, ei ihan niin kielitaitoisen, toimittajan kanssa ("If you feel is fine.."), oppinut kansainväliseltä vieraalta, että halppislennot ovat kuin bussimatkailua, mutta kaikki jäävät pois vasta päätepysäkillä ("RyanAir... It's like a bus with wings...") ja reklamoinut toimittajaa huonosta laadusta ("Blokkasimme itse neljä huonoa pois, on mahdollista, että sinne jäi vielä öbaut kahdeksan huonoa." "Ymmm. Kävimme koko erän läpi ja näitä huonoja on 358. Tuhannesta.").

No joo, sepä siitä. Peruspeen lisäksi oon vaihtanut monia yhdistäviä silmien pyöräytyksiä kollegoiden kanssa, nauranut paljon, viettänyt laatuaikaa kerrassaan hurmaavan melkein 2-vuotiaan herran kanssa ja syönyt Kupittaan Cittarin salaatin. Plussan puolella ollaan siis. :)

Tänään pitäis räjäyttää tää kämppä atomeiksi ja illemmalla koittaa vähän aktivoitua pyörän selkään, jäänyt taas kaikki ulkoilu ihan ajatuksen tasolle tällä viikolla. :( Maanantaina luvassa reissupäivä Hki:ssä, Ystävistä parhain ja yks toinenkin sinne muuttanut kaveri - parhautta! Sit voin taas seuraavat pari kuukautta nyyhkiä miten niiiiin haluan muuttaa sinne - mahtavuutta!

No, sitä odotellessa käyn kurkkaamassa muiden kuulumiset ja jatkan omien unelmien toteutumisesta haaveilua täällä sängynpohjalla. Jossain välissä kauppaan, olis sit ees LKHM vuorossa, niin olis jotain iloa. Viimeks käytiin henkevä keskustelu mun ostamasta Pirkan sitruunapestosta (on hyvää!), nyt vois koittaa osuttaa koriin jotain eksoottisempaa ja kattoo mitä siitä saa aikaseks. Siis keskustelua. ;)

Ei mitään raportoitavaa

Höh. Oonpas mä taas ollut nihkeesti linjoilla. En tiedä mihin toi aika taas muka meni, mut voin kertoo, että toi kolmipäiväinen työviikko kävi ihan täydestä. Huoh. No, nyt onneks melko tajuissani kerrankin nauttimassa lauantaista hyvissä ajoin. Mulla oli aamulla joku mielenhäiriö ja kävin kiskasemassa tihkusateessa (todellakin alkoi sataa vasta viis minuuttia sen jälkeen kun lähdin) tunnin pyörälenkin ja nyt olo on kerrassaan (yli)suorittanut. Lopun päivää voikin sitten lusmuilla. :D

No ei vaan, pakko hiukan huushollata räjäyttää tää kämppä, kun yks kamu saattaa piipahtaa kylässä. Tai sit mä meen sinne, mut siivottava on kuiteskin, tää on taas luokkaa lätti. Harmi, että sää on noin suhru, oli tarkoitus ulkoilla heitin jälkikasvun kanssa, mut ei kyllä kauheesti kiinnosta hiekkalaatikon reunalla hengailu tossa tihkussa. Toivottavasti pääkaupunkiseudulla on paremmat kelit ettei HCR:läiset joudu sateessa juoksentelemaan. YP:kin siellä laukkaa ja pari työkamua, toivottavasti pääsevät kuivina maaliin.

Viikkoon ei tosiaan mahdu ihmeitä. Olin vielä hiukan puolikuntoinen ja keskiviikkona ja torstaina olo oli kerrassaan flaati. Pää oli jotenkin ihan pehmee, yläselässä tuikki ja rinta oli raskas ja olin taas melko vakuuttunut, että mulla on a) keuhkoveritulppa b) sydänlihaksen tulehdus tai c) molemmat. Tälleen luontaisena optimistina uumoilin just noita, esim. mikään alkava yskä tai ylipäätänsä pitkittynyt tauti ei käynyt mielessä. :D No, oli mitä oli, nyt olo on jo normimpi, joskin kaikki on edelleen enemmän tai vähemmän ylivoimaista - kivaa kun peruskunto on nolla, niin pienen sairastelun jälkeen se on totaalisesti miinuksella. :/ Jälkiviisaasti voi taas todeta, et ois ehkä kannattanut huilia päivä tai kaks himpessä, niin ois tautikin ollut nopsemmin ohi. Mut kun oon tällanen kiireinen, tärkee ja korvaamaton ihminen, niin enhän mä voi olla töistä pois.

Näin se meni.

Ei maar, kai se on pakko tarttua rättiin ja sitten imuriin, ei tää jaarittelemalla parane. Toivottavasti sää paranis päivän mittaan ja pääsis ulkoilemaan ilman, että on Esteri huudeilla. Aurinkoista - tai ees sateetonta - lauantaita!

Kuvatuksia

Haudi... Kypsin vappu ever on suoritettu ja kohta suunta kohti kotia. Ei tästä sen enempää, pinna melkoisen kireellä ja mieli paha eli tää miniloma oli oikein onnistunut.

Bongasin (taas) Tiinan blogista toukokuun kuvahaasteen ja ajattelin (taas) ottaa tähän osaa. Katsotaan josko tää toukokuu menis hitusen paremmin putkeen, toi huhtikuu hiukan hyytyi loppua kohden. 

Hiukan nyt käpystän tän heti alkuunsa sillä olo ei oo järin peaceful eli toistaseks en oo löytänyt inspiraatiota tohon ekaan aiheeseen. Katsotaan jos illemmalla löytyy joku sisäinen rauha, mut toistaiseksi skippaan ton ekan kuvan.

Bongasin myös Jennin blogista kivan Päivä kuvina -haasteen ja meinaan senkin tässä joku päivä toteutella jahka inspis iskee heti aamusta (ts. muistan heti aamusta kuvia räpsiä). Kuvauksellista toukokuuta siis itse kullekin, lähtekää mahd. moni mukaan noihin haasteisiin, näitä on kiva seurata!

Life sucks

Terkut mökiltä. Täällä ollaan vaikka tiukille otti. Ensin arvoin pari viikkoa (oikeesti, mun elämä on just näin vaikeeta) vietänkö vappua mökillä vanhusten kanssa (sisko töissä) vai kamujen kanssa Turussa. Oivia vaihtoehtoja kumpikin, mutta mökki veti lopulta voiton, kun oon vieläkin melkoisen heikossa hapessa ton flunssan jäljiltä. Vanhukset itse asiassa suuntas tänne jo eilen ja pääsin perässä vasta tänään, kun en eilen kyennyt mitään kahta metriä sänkyä kauempana suoritettavaa aktiviteettia työstämään. No, tänään sitten saavuin mökille LEPÄÄMÄÄN ja siinä vaiheessa kun bussin perävalot oli jo turvallisesti mun ulottumattomissa huomas isukki huomaavaisesti kertoa, että aijuu, mökkinaapurit sitten tulossa meille aattona. Ja heille sitten brunssille seuraavana aamuna. Aha.

Mun kaatuva maailma täältä.

Kuten kaikki kypsät, tasapainoiset ja alati aurinkoiset kolmikymppiset, vedin tietysti hirveet pultit. On se nyt perkele, että jos en jaksa viettää vappua omien kavereiden kanssa, niin totta maar oon ihan haltioissani, että pääsen viettämään sitä vanhempieni kavereiden kanssa. Not. Kirsikkana tän kuorrutetun ihanuuden päällä on vielä se huushollaus eli ruokavastaavana se toki on myös mun homma taikoa yhtä sun toista vappupöytään. Jos en muutenkaan oo mikään kokki kolmonen, niin erityisen paljon saatan vihata kokkailua täällä mökkioloissa ja etenkin useammalle hengelle.

Ilmoitin melkoisen jäätävään sävyyn, että seuraava bussi Turkuun lähtee 14:50, että sopii nakata mut takaisin sinne pysäkille. Tällä välin kiskottiin lähibaarin lounas kerrassaan viileissä tunnelmissa kitusiin, lähettelin siskolle "Vihaan mun elämää" -viestejä ja keskityin tylyttämään porukoita oikeen urakalla. (Okei, äiti oli, jälleen kerran viaton sijaiskärsijä, hää ei ollut naapureita kutsunut, mutta sattui nyt vaan istumaan väärällä puolella pöytää.) No, sitten käytiin ottamassa kiva disfunctional family -kohtaus lähimarketin parkkipaikalla ja isukki häipyi hampaitaan kiristellen nurkan taakse soittamaan naapureille ja perumaan vappukutsua mihin mä sain kirskuttua hampaiden välistä etten halua rajoittaa heitin vappua ja saattaa heitä vaikeaan tilanteeseen, mutten myöskään piruvie oo huushollaamassa koko vappua, kun nimenomaan vetäydyin mökille lepäämään. No, isukki ei saanut naapureita kiinni ja meikäläinen marssi markettiin täyttämään kärryt myös naapureiden mahdollista liittymistä silmällä pitäen. Ihan hyvää työtä ilmeisesti tein, koska kauppalasku oli suunnilleen kolminkertainen normaaliin viikonloppuapehdintaan verrattuna. Ihan kauheesti mulla ei oo käryä siitä mitä kaikkea kärryyni mätin, oli vähän vaikee nähdä siltä punaiselta raivon sumulta.

Meitsin henkisen iän ruumiillistuma täältä.

No, siitä sitten suunnattiin mökille jäätävän hiljaisuuden vallitessa enkä tästä oo juur puheliaammaks herennyt vieläkään. Naapurin mies piipahti pihalla isukin ollessa parkkeeraamassa ja hänen suunnatessaan kohti autotallia soitin isukille, että tekee kutsun suhteen miten parhaaksi näkee, mutta tietää sitten mikä ei mun mieleen ole. Tän jälkeen otin pienet rakentavat itkut ja sitten vedin puol levyä Fazerin uutta mansikkasuklaata (ei järin hyvää, mutta kyllä mä sen lopun puolikkaan vielä tähän kiukkuun vedän). En nyt sitten tiedä mikä on lopputulema eli millaisella kokoonpanolla vappua huomenna juhlitaan. Pirun raastava tilanne, kun en todellakaan haluaisi porukoiden vappua rajoittaa saati saattaa heitä hankalaan tilanteeseen, mutten millään jaksaisi mitään kestintää flunssasta vielä toipuvana + ennemmin sitten olisin viettänyt vappua omien kamujen kanssa, jos pelkkä perhepiirissä juhlistus ei ole vaihtoehto. Naapurit on oikeinkin mukavia, mut tälleen puolkuntoisena en tosiaan jaksanut lähteä vapunviettoon to-del-la hyvien kamujenkaan kanssa, joten ei oikeen hotsita tollanen vähän vähemmän tuttukaan seura. Eniten harmittaa se, ettei isukki voinut infota tosta ajoissa, vaikka varmasti tiesi mun suhtautumisen. Prkl.

No, ehkä käyn nyt marttyyrina hakemassa tippaleivän kahvipöydästä ja pidän mykkäkoulua vielä tovin. Loputtomiin, jos on vieraita tulossa huomenna ja vielä hetken jos kutsu on peruttu. Joo, oon ihana.

Indeed.

PS Jotta mun maljani olis ylitsevuotavainen, niin vi-haaaaaan tätä uutta Bloggeria + unohdin nenäkannun kotiin. Hrngh.

Itku pitkästä ilosta

Jos joku oli huolissaan miten mun lauantai-ilta sujui, niin kiitos, se meni oikein hyvin. Vähemmän siistiä ollut nää sitä seuranneet kaks päivää, kun tää flunssa pääsi totaalisesti valloilleen. Huoh. Ja sniif. Ja auts. Ja trööt. (Toi viiminen kuului ylä- ei peräpäästä.)

Nyt oon itse asiassa niin voipunut, että nojaan sängyssä seinään ehkä maailman epäergonomisimmassa (kirjotetaanks se ollenkaan noin?) asennossa ja kädet yltää nippanappa näppikselle. Mun kymmensormijärjestelmä on 9½ mitä tulee erikoismerkkeihin ja numeroihin (tässä ei oo sitä sivunumeronäppistä) eli pardon me, jos tulee näpyteltyä jotain ihan kummaa. En oikeen luota näihin ruumiin ja sielun voimiini ettäkö kaikki typot bongaisin eli pahoittelut jos kirjoitusasu on kumma. En kyllä ota sisällöstäkään täyttä vastuuta. 

Mut joo, lauantai oli siis ihan mahtava, oli ihan huippua nähdä tolla kombolla piiiitkästä aikaa ja emäntä oli loihtinut vaiks ja mitä herkkuja. Jossain vaiheessa todettiin, että meistä on selkeesti tullut vanhoja, kun keskitytään enempi syömiseen kuin juomiseen. :D No, tulihan sitä maailmaakin parannettua, mutta onneks rajattiin se heitin seinien sisälle, eikä suotta lähdetty mihinkään baariin karjumaan (mitä mä sanoin siitä vanhuudesta). Oli ihan mahtia vaan istuskella kiireettä ja viihdyttiin puol kolmeen asti niissä merkeissä. Heitin uus kämppä oli kyllä ihan uskomattoman onnistunut ja kateellisena mykistyneenä ihailin rempparatkaisuja. Mulla niin ei oo mitään silmää saati nouhauta johonkin seinien kaateluun ja ovien siirtelyyn, mut heillä moista oli toteutettu todella onnistuneesti. Keittiö ja olkkari olivat kiitos kaadettujen seinien yhtä suurta tilaa ja lopputulos avara, valoisa ja sanalla sanoen upea. Tahtoo kans! (Tahtoo kans sellasen kupin kerrallaan kahvia tuoreista pavuista työstävän masiinan - jotain ihan jumalaista se kahvi...)

No, jos se lauantai oli onnistunut, niin sunnuntai sitten kaikkea muuta eli liikuin sängystä vain todella flegmaattisesti ja apaattisesti jääkaapille ja vessaan- onneks oli se kevään tähän mennessä komein keli, ihan kivalta näytti kaihtimien raosta. Mistään krapulasta ei tietoakaan, mutta siinä vaiheessa se flunssa päätti puskea päälle oikeen kunnolla ja olin kykeneväinen vaan hiukan lukemaan hömppäromskua kroonisen torkunnan välissä. Tänään oli pakko raahautua töihin, mut ei se kyllä hyvältä tuntunut (ja ajatus huomisesta työpäivästä tuntuu vielä vähän pahemmalta...). Mun kurkku on jotenkin umpeutunut kolmasosaan normaalista eli nieleminen on melkoisen tuskallista, sama vika nenässä joka on pitkälti muurautunut umpeen. Pää tuntuu olevan täynnä sitä itseään (ei kusta vaan räkää), mutta mitään ei tuu ulos. Lämpö heilahtelee pienen nousun ja alilämmön välillä (kirjoitin eka allilämmön ja nää mun allit on tosiaan aika kuumat) ja koko kroppa on ihan fletku (mun piti eka ottaa tohon päivän kuvaan, jossa aiheena vihannes, kuva itestäni, mutten jaksanut äheltää tässä sängyllä niin, että ois näkynyt jotain muutakin kuin epämääräinen mytty peiton alla). Ei kiva. Puhuin aiemmin illalla puoltoista tuntia yhden ystävän kanssa ja viimisen puol tuntia olin suu auki koko ajan kuin joku vähämielinen, kun ilma ei kertakaikkiaan enää kulkenut nenän kautta. Todella toivon, että yön aikana tapahtuu jotain ihmeitä ja herään ees osa oireista karisseena ja mielellään kiitos suht normaalilla lämmöllä varustettuna. Jooko. Pliis.

Nyt mulla kyllä jomottelee suu siinä määrin lupaavasti, että eiköhän tää pasahda poskionteloihin, kuten flunssa nykyään aina, sen kerran kun puolentoista - kahden vuoden välein sitä sairastan. Ou joi.

Joo, valivali ja ruikunruikun, onkohan mulla mitään kivaa kerrottavaa sitten lauantain? Hmmm. No eipä juur. Ehkä lopettelen suosiolla ja vetäydyn Strepsilsin, kuumemittarin ja Duactin kera totaaliseen vaakatasoon (nyt vasta puoliks). Pitäkää peukkuja (taas), että tää on jo voiton puolella, mä niiiiiiin vihaan tätä flunssaa. Räyh.

Bad breakup - it's not you, it's me

Oi oi, olipas siellä kerrassaan mahtava keli! Rannassa oli väkeä liikkeellä enemmänkin ja oli ihan mahtia käpytellä ekaa kertaa tänä vuonna arskat päässä auringon lämmittäessä nenänpäätä. (Mennessä toki paistoi aurinko vastaan eikä tuullut ja takaisin tullessa melkoinen vastatuuli, perinteistä...)

♥

Oli muuten melko harvakseltaan tolla reitillä roskiksia tai mä en ainakaan nähnyt siinä vaiheessa, kun toi sumppi oli hörpitty. Roskikset on lähinnä siellä ei talvikunnossa pidettävällä ihan joen viereisellä kaistaleella ja sinne en viitsinyt lähteä möyrimään, joten kanniskelin sitten tota tonkkaa mukanani tovin jos toisenkin. Olikin sitten hyvä syy piipahtaa terassille roskiksen perässä eli nyt on sitten terassikausikin virallisesti korkattu tältä vuodelta. Kai se lasketaan jos hörppii vissyä?

Ei se joki tuolta kauheesti kimalla, mutta rantaterassi siis kyseessä.

Oli kyllä ilmeisen tehokas annostus raitista ilmaa, sillä kotiin palatessa oli ihan hirmuinen nälkä. Kiskasin Kokkikartanon kana-kookos-keiton (parasta!) ens hätään kitusiin ja sit iskikin sippi eli simahdin tähän sohvalle ja iltapäivä/alkuilta-osuus lauantaista tuli tehokkaasti tuhistua. No, tuli ehkä ihan tarpeeseen, kun viime yö tuli taas vietettyä tässä sohvalla ja heräsin jo kuudelta, kun oli jäänyt automaattihälytys puhelimeen päälle ja se pirisi sitkeesti kassissa. Nyt oonkin sitten tällasessa ihanassa tokkurassa ja mietin miten sitä hyötykäyttäis loppuillan. No ainakin syömällä, se keitto ei enää kauheesti lämmitä...

Mulla on näköjään taas ollut melkoista hiljaiseloa blogin suhteen tää viikko... No, siellä töissä on taas tullut istuttua tovi jos toinenkin, mutta mahtui viikkoon sentään pari muutakin juttua. Yhtenä iltana sain mieluisia vieraita, kun kahvipöydän ympärille kerääntyivät yksi nykyinen, yksi entinen ja yksi pitkällä sairaslomalla oleva työkaveri. Oli kyllä ihan mahtia parantaa maailmaa ja purkaa stressiä. Toki perhe ja "nokukamutkin" ovat isona tukena, mutta kyllä noi työkamut ymmärtää ihan eri tavalla jos töissä on haastavaa. Tuli vallan hyvä mieli ja puhuttiin me sentään muustakin kun vaan töistä. Sain yhdeltä kamuista jättimäisen tulppaanikimpun ja tulee ihan hurjan hyvä fiilis aina kun osuu silmät siihen. ♥

Valitettavasti jouduin vähemmän kivaan tilanteeseen ton oivan lisäksi, sillä jouduin tekemään bänät mun kynsi-ihmisen kanssa. Oon maailman huonoin tollasissa tilanteissa, kun pitäis antaa ihan naamakkain huonoa palautetta (sähköpostireklamoinnissa taas oon ihan guru). Meillä on ollut hään kanssa hiukan laatuongelmaa + oon tosi niuho mitä tulee kynsiin (Ai mitä tulee kynsiin?! Heh, ihan mihin vaan... Esim. pomo on joskus sanonut yhdelle työkamulle, että oon liian tarkka. :D) ja nyt aattelin, että pakko testata jotakuta toista, kun en voi jatkuvasti juosta siellä korjauttamassa ilmenneitä ongelmia. Kauheeta vaan, kun se tekijä on tosi suloinen tyttö ja yrittäjyytensä alkumetreillä, joten mua kävi sitä todella surku. 

Pääsääntöisesti hää on tehnyt todella hyvää ja huolellista jälkeä, mutta valitettavasti on ollut aina jotain pientä ongelmaa + hällä menee siihen operaatioon nelisen tuntia (ei, mulla ei oo mitään ylenpalttisia koristeluja vaan hyvinkin pelkistetty linja), mikä jo alkaa käydä allekirjoittaneen aikatauluille ja etenkin persiille (neljä tuntia 45 minuuttia on melko pitkä aika istua paikallaan). Tämän johdosta kurkkaan josko nurtsi olis vehreämpää jossain muualla, mutta tänä kertominen oli kerrassaan sydäntäsärkevää, vaiks hää sen hirveen kivasti ja ymmärtäväisesti ottikin. Mulla oli niiiiiin huono omatunto, että selittelin asiaa parhain päin eteisessä varmaan vartin (en voinut paukauttaa sitä paljastusta heti kärkeen, kun aattelin että hiton kiusallista sit sen loppuajan, vaan säästin sen viimeiseen puoleen tuntiin ja siihen asti kiemurtelin kuin tulisilla hiilillä) ja koska mun kävi niin surku, niin ostinpa sitten vielä käsihoitolahjakortin äipälle, jotta ei asiakassuhde tyystin katkeisi. Ei nyt takerruta siihen, että meitin mama ei oo mikään hemmotteluhoitojen suurkuluttaja vaan tulee luultavasti olemaan tosta lahjakortista melko kummmissaan eikä siihen, että otin toki sen simokalliin version, kun ois ollut pari huokeempaakin vaihtoehtoa tarjolla. Mä oon niin huono tässä. :D

Oon siis maailman huonoin sanomaan kellekään mitään negatiivista ja tottunut sietämään milloin mitäkin epämukavuutta (fyysistä tahi henkistä), jotta ei vaan tarvi sanoa mitään vähemmän positiivista. Esim. joskus ala-asteella kun olin kampaajalla, niin se kampaaja ensin jynssäs päänahan kynsillä hiuksia pestäessä (ehkä se oli joku versio stimuloivasta juurihoidosta) ja sitten föönas mun kuontalon tulikuumalla puhalluksella ja se fööni parin sentin päässä päänahasta. Ei mikään varsinaisen rentouttava kokemus, mutten kehdannut sanoa, että voitko ottaa hiukan etäisyyttä ja vähän säätää lämpöä ennen kuin päänahka on ilmiliekeissä, ei, se oli paljon helpompi kärvistellä siinä tuolissa ja toivoa ettei tukka tipu tyystin moisen käsittelyn jälkeen. En myöskään oo vielä koskaan pystynyt sanomaan yhdellekään miehelle ettei mua kiinnosta (ei sillä, että joutuisin moisiin tilanteisiin turhan usein), vaan tempasen aina esiin jonkun mystisen eksän, joka on esim. palannut ulkomaankomennnukselta tai ihmeparantunut tappavasta taudista tai vapautunut jostain tropiikista, jossa ollut vangittuna vuosia ja haluaa vielä yrittää uudestaan tms. It's not you, it's me.

Eipä sit vissiin juur muuta. Oon taas vaan jotenkin tosi kypsä kaikkeen ja niin haluaisin jotain uutta. Aamu tuli taas surffailtua mm. Oikotiellä niin uuden kämpän kuin työnkin perässä. I wish. Oon vaan niin kertakaikkisen kypsä tähän sohvalla muhimiseen, mutta kun oma aloitteellisuus on luokkaa nolla, niin harvoinpa tästä saan persustani ylös jos ei oo mitään sen ihmeempää luvassa. Edelleen toivoisin, että ois sitten kiikkustuolissa muutakin muisteltavaa kuin jumittuneet niskat ja kroonisen krapulainen olo jatkuvasta sohvalla torkkumisesta, tää blogin nimi vaan on turhan osuva. :( No, jos huomenna vaiks käväsis leffassa ja hetken eläis jonkun muun elämää ja itsekin kuvittelis omaavansa moisen... 

Tjooh, taidan nyt jäädä pohtimaan syntyjä syviä ja jotain uusia kuvioita, jotain uutta, ihanaa ja ihmeellistä, kaikkihetimullenyt, kiitos!