Iisi(mpi)

Aika ihanaa istuskella erittäin monetta tuntia partsilla, kietoutua vilttiin (!) just sopivassa lämpötilassa, katsella kynttilöitä ja hiljalleen sammuvia naapuritalojen valoja, hörppiä teetä ja vaan olla. Pieni raukeus alkaa vallata ja tiedät, että pitäis mennä nukkumaan, mutta ihan vielä ei malttais. Hirvee hoppu tonne makkariin ei oo senkään takia, että sen lämpötila on jotain ihan muuta. Mun opiskelijakämppään kymmenen vuotta sitten ostettu tuuletin ei varmaan sillonkaan ollut ihan viimeisintä mallia. Ikä ei häntä muuten paina, mutta käyntiäänensä on kauniisti ilmaistuna varsin tehokas, moni ruohonleikkuri olisi kateellinen. Viime yönä oli aamun jo sarastellessa pakko turvautua häneen ja ilmeisesti olin muutaman huonomman yön jälkeen niin tattis, että nukuin ihan ongelmitta siinä möykässä totaalisesti pommiin. Huomenna olis työmenoa, jossa olis soveliasta olla paikalla just eikä useamman akateemisen vartin jälkeen. Ehkä täytyy jäädä tähän partsille, kallistaa vaan tuoli lähemmäs vaakatasoa.

Tänä kesänä ei taida enää saada aikaiseks, mut ens kesänä vois kyllä todellakin harkita jotain parvekepetiä. Tai no jos nyt aletaan toivomaan, niin sovitaan, että ens kesänä asun siinä mun omassa kodissa, joka säilyy kivan viileänä helteelläkin, joten ei oo tarvetta nukkua puutarhassa. Paitsi jos erityisesti haluaa niin. Ja se on aidattu. Ja siellä ei oo örkkejä.

Aamu alkoi erittäin maanantaimaisesti ja ekan puolen tunnin aikana olin ehtinyt todeta nukkuneeni pommiin, hikoilla noin 27 litraa suihkun jälkeen, unohtaa puolet eväistä kotiin ja huomata bussipysäkillä, että mielenterveyteni rippeitä vaalivat kuulokkeet olivat jääneet kotiin. Hieno aamu. Varsinkin, kun sitä seuranneen tunnin vietin enimmäkseen bussia odottaen. Ilman niitä kuulokkeita.

Jotenkin se suunta sitten kuitenkin kiepsahti nousujohteiseksi ja kotiutuessani olin jo vallankin hyvällä tuulella. Jotain osuutta tais olla taas kauppatorilla, jossa kävin tyhjentämässä pari kojua ja saamassa jälleen hyvää palvelua. Ostin ihan tolkuttoman kassillisen yhtä sun toista vihreää ja saattoi sieltä joku amppeli löytää tiensä partsillekin asti. Sorrilla oli pinaatti tarjouksessa ja nappasin sitä mukaan kunnon nyssäkän. Hiukan jo ripottelin sitä kesän ekojen kantarellien ja valkosipulin kera jauhelihan sekaan. Aikas toimiva kombo, vaiks tossa kuvassa näyttääkin jo kertaalleen syödyltä. Pöllin YP:ltä idean suikaloida porkkana kuorimaveitsellä salaatin joukkoon. On helpompi syödä kuin palana, vähemmän raastava työstää salaattiin kuin raaste + vielä aika kivan näköinenkin salaatin seassa. 

Iltaa piristi entisestään kutsu opiskelukamun nelikymppisille syyskuussa, ihana nähdä kaikkia pitkästä aikaa. Ja oli kiva huomata itsestään, että olin 100 % iloinen kutsusta, yleensä onnistun aina kehittämään pienen stressin varjostamaan kivojakin juttuja. Nyt ei ollut minkäänmoista havaittavissa, ehkä musta on tulossa iisi(mpi). Tai sit aloitan stressaamisen vasta viikkoa ennen.

Jos muuten oot yhtä ajan tasalla kuin allekirjoittanut, etkä oo lukenut Caitlin Moranin Naisena olemisen taitoa silloin kaks vuotta sitten, kun ihan kaikki muut luki sen, niin lukaise ihmeessä. Oon puolivälissä ja jos toi ei radikaalisti muutu loppua kohden, niin voin kyllä suositella. Ja pahoitella naapureille sitä partsihörinää, on siinä naisella sana hallussa. 

- Näin kolmekymmentäviisivuotiaana rintani ovat yhä kuin kaksi persikkaa. Persikat, jotka löytää kassin pohjalta unohdettuaan, että ne oli ottanut joskus mukaansa välipalaksi. Persikat, joiden toisella puolella on tarkka jälki avaimista ja tahmeaan kohtaan on litsaantunut bussilippu. Persikat, joita katsoo ruokakaupassa epäilevästi. Niitä saisi kymmenen yhdellä punnalla, mikä saa pohtimaan: "Kaipa näistä voisi tehdä smoothien..."

- Minulle kehkeytyy ihastus Joulupukkia kohtaan. Jos menisin naimisiin hänen kanssaan, minun ei ainoastaan odotettaisi pysyvän lihavana, vaan minä myös näyttäisin hoikalta seisoessani hänen rinnallaan. Perspektiivi olisi ystäväni.

                                                                 Caitlin Moran, Naisena olemisen taito

   

Pakahduttavaa

Mulla on varmaan joku D-vitamiinin yliannostus, joka oireilee pakahduttavana tyytyväisyytenä. Ollut jotenkin (tästä ei ollenkaan mun juttu -pakahduttavasta helteestä huolimatta) ihan hitsin ihanaa viime aikoina. Ei toki ihan 24/7, se nyt ois jo liiankin pakahduttavaa, mut hyvinkin suuren osan ajasta. Ja mikä siisteintä, niin mulla on ollut tositosi kivaa myös ihan itekseni. Ei siihen onneen aina tarvita muita, vaiks onnekas oonkin mitä tulee niihin muihin.

Nytkin on ihan tosi täydellistä istuskella kesäpesässä sulattelemassa aamiaista, kuunnella musiikkia ja naputella tätä. Tässä partsilla on vielä aamupäivän ihanan viileää, muuttuu pätsiks vasta iltapäivän puolella ja silloin ajattelin polkasta jonnekin varjoon jäähdyttelemään. Ihmisellä on hyvä olla tavoitteita ja suunnitelmia.

Täydellistä oli myös mun minilomalla, kun suuntasin torstaina Helsinkiin Ystävistä parhaimman hoteisiin. Heilläkin on taloyhtiön puolesta kiva kesäpesä siinä pihalla ja oli ihan parasta grillailla ja istuskella siinä kynttilänvalossa pitkälle yöhön. Torstai-ilta hulahtikin siinä maailmaa parantaessa ja perjantaina suunnattiin Liuskasaareen nauttimaan vilvoittavasta merituulesta. Tosta on jo tullut vähän meidän kesätraditio, evästä, vähän vinhoa + viltti mukaan ja ihanainen kesäpäivä parhaassa seurassa on taattu. Onnistun vaan kehittämään noilla reissuilla ihan törkeät rajat, se tuuli puhaltelee siinä jotenkin niin petollisesti, ettei sitä porotuksen määrää oikein tajua. Palanut en oo koskaan, mut arska- ja olkainrajat on noiden reissujen jälkeen vähemmän hillityt. Siistii. Eilen yritin vähän tasoitella rajoja arskatta, kun käpyteltiin Seurasaareen. Toinen syy arskattomuuteen oli se keponen ulkolämpötila, jonka myötä mulle kehkeytyi lasien taakse kivan trooppiset kasvihuonetunnelmat heti, kun ne rillit oli hetkenkin päässä. Tää helle ei oikein pue mua.

Perjantai-iltana istuskeltiin taas yötä myöten Ystävistä parhaimman kesäpesässä ja saatiin pari YP:n ystävääkin seuraksi. Oon jotenkin perusnihkeä tutustumaan uusiin ihmisiin (tää on joku iän mukanaan tuoma valitettava juttu), kai siinä kohtaa laiskuus ja ujous vähemmän mairittelevalla tavalla. Ja 99 % tapauksissa nihkeily on ihan turhaa ja uusi seura + ilta osoittautuu tosi kivaksi, niin nytkin.

Ens viikollakin luvassa kivoja kohtaamisia, yks sellasen ystävän kanssa, jota en oo nähnyt varmaan viiteen vuoteen. Tiedä miten se aika niin on vierähtänytkin, mutta nyt pitäis ottaa vahinko takaisin. Kyseessä on sellainen tyyppi, jonka kanssa tulee yleensä muutamassa tunnissa suoritettua enemmän kuin jonkun muun kanssa kolmella treffikerralla. Ikinä tiedä mistä sitä päivän päätteks löytää ittensä, usein on tullut käytyä kaikki kaupunginosat ja muutama lähikuntakin läpi. Jatkuvasti en jaksais sellasta joka suuntaan sykkimistä, mut silloin tällön kivaa ja piristävää, kun poikkeaa siitä "peruskahvittelusta".

Nyt taidan lähteä lähikukkakauppaan amppeliostoksille. Oon tosi kiltisti hillinnyt itseni, kun päätin ostaa partsirehut vasta loman jälkeen, jotta niillä olis edes jotain saumaa selvitä ees hetki hengissä. Chili jo muutti mökiltä mukaan loman jälkeen ja nyt hän saa vihdoin pari kämppistä. Katotaan viikon päästä millasen kuivakukka-asetelman oon saanut aikaiseksi...

Ukkosta odotellessa osa 2

Että osaa olla seisova keli. Lehtikään ei värähdä ja ukkonen kyörännyt järveä jo pari tuntia. Ei oo kyllä mun juttu tämmöset kelit ollenkaan, aurinkoa saa olla ja kohtuullisen lämmintä, mut tämmönen painostava tropiikki on jotain ihan hirveetä. Innolla odotan tulevaa viikkoa, kun luvassa on +30 useampanakin päivänä. Mun kämpässä on sitten siihen vielä rapiat päälle, jipii.
  

Ömm, unohdetaan se seisova ilma. Täällä meni hetki sitten tuulikone päälle kuin napista painamalla, joku laittoi valot pois ja järvi muuttui ihan harmaaksi. Ukkonenkin otti harppauksen likemmäksi ja tänne tuli syksy. Toivottavasti toi nyt sais ärjyttyä aika pikasesti, mun pitäis vielä hakee parit kantarellit ojajemmasta ja mustikkaakin pitäis kerätä. Sen poiminta ei oo kyllä mun laji ollenkaan, kauheeta pylleröintiä ja vartin päästä kasassa on ihan onneton rippunen. Sienestys on paljon palkitsevampaa, muutama kantsu tai suppis pussissa näyttää jo kunnon saaliilta.
  

Just. Äsken hosuttiin kaikki istuinpehmusteet sisälle ym., mut nyt siitä tuulikoneesta loppui puhti ja toi ukkonen vaan jymyää taustalla. Tulis nyt vaan kunnon mäiske, että puhdistuis ilma ja olis sit joskus ohikin. Evakuoiduin tähän verannalle grillin viereen lakkailemaan kynsiä, kun kuvittelin, että vettä tulee ku aisaa ja ihan just, mut nyt tää homma hyytyi taas tyystin.
  

Aamulla oli muuten vinkeetä herätä siihen, että repesin unessa ihan totaalisesti. Heräsin (kuten kuulemma siskokin) omaan nauruuni ja oli täys työ yrittää tukahduttaa se hirnunta peittoon. Rupes vielä naurattamaan lisää, kun tajusin miten epämääräiseltä se yhtäkkinen korskahdus ja sitä seurannut tukahtunut ähinä varmaan kuulosti toiselle puolelle huonetta. Ei ookaan pitkään aikaan tullut tollasta hervotonta kohtausta, joka naurattaa vieläkin. Ja nauratti aamullakin uusiks, kun nukahdin vielä ja selostin seuraavassa unessa työkamulle ko. episodia. Naurujatkumo.
  

Nyt ei kyllä ihan hirveesti naurata, kun mietin tulevaa työaamua. Mennyt ihan käsittämättömän nopeesti nää neljä viikkoa. Tuntuu ihan kuin kesä ois jo vahvasti loppusuoralla, kun yleensä oon vasta aloitellut lomaani näillä main enkä suinkaan palaillut jo töihin. Onneks ens viikko on vaan nelipäiväinen ja karkaan jo torstaina Ystävistä parhaimman hoiviin. Jeij.

Ei sieltä sit vissiin oo sitä sadetta tulossa ihan just eli mustikat ja kantarellit kutsuu. Johan tässä tulikin joristua säistä ummet ja lammet, vähän vähissä noi puheenaiheet täällä mökkikoomassa.

 

Edit: En oo edelleenkään ihan vakuuttunut tästä kännyappsista... Tsekkasin tän naputuksen eilen vaan kännystä ja asemoitui siinä ihan nätisti, mutta nyt koneelta totesin, että kappalejako oli joko tosi olematon tai puuttui tyystin riippuen selaimesta ja kuvakoko oli luokkaa megalomaaninen. Sori, nyt viilattu hiukan vähemmän silmää särkeväksi.

 

Ukkosta odotellessa

Mjaah... Hiukan taas hakusessa tän mobiiliversion toiminnot, ekan version vahinkojulkaisin ja sitten vahinkopoistin...

 

Ukkonen lähestyy kahdelta suunnalta ja mun pitäis ennen totaalirytinää putsata grilliparila, mut se ei jotenkaan nyt ihan kauheesti puhuttele.

Jäin päiväkahvin jälkeen istuksimaan tähän terdelle ja iski taas kauhee hinku omasta pienestä pihasta. Ois ihan parasta istuksia omalla läntillä, se partsi ei vaan aja samaa asiaa. Joku pikkuinen rivari kompaktilla pihalla ois ihan ihana, sinne vois sit iltaisin pesiytyä töiden jälkeen.

 

Oon ihan fiiliksissä mun toistaseks hengissä olevista mökkiyrteistä, vähänks ois mahtia leikkiä puutarhuria sillä omalla pläntillä. Mun partsi on niin pätsi, että siellä ei saa kuin aurinkokuivattuja tomaatteja ja rutikuivia yrttejä aikaiseksi. Mööh.

 

No mut mitä peetä, nyt tää appsi ilmoitti, että "julkaistaan". Julkaistaan mitä? Tää on vaiheessa ja edellisen poistin... Ehkä tää kännyversio ei oo ihan mun juttu. Ja nyt loppuu hermon lisäks akkukin. Kai se on käytävä kurkkaamassa mitä tuli julkaistua ja yritettävä sitten tän varsinaisen julkaisua. Moe!

Edit koneelta: Joo ei mun käpy kestä tämmöstä. Piti vaan äkkii ja näpsästi naputella pari riviä kännystä, mut palo totaalisesti kiinni ton kanssa. Mun logiikkaan ei vaan uppoo, miten ne kuvat pitäis saada tohon uppoomaan ilman hirveetä vääntöä. Höh, tulis varmaan vähän useemmin naputeltua jos olis enempi mun töppösormille ja ilmeisen rajalliselle kapasiteetille suunniteltu jutski.

Edit 2: Se ukkonenkin meni vissiin ohi. Buu.

Loma

Terkut mun kesäkonttorilta! Auringossa jotenkin niin painostavan tukalaa, että vetäydyin läppärin kanssa suosiolla verannalle varjoon. Nyt mietin miten saisin pomolle perusteltua ens viikon etäkonttorin tänne Pyhäjärven rannalle... Eiks sillon oo hyvä loma, jos päivällä ei ehdi tai malta naputella ja illalla on niin poikki päivän ihanuuksista ettei useimmiten ees jaksa avata konetta..? Olleet kyllä ihan parhaimmat kohta neljä viikkoa, mennyt vaan niin nopeesti, että oon jo pari kertaa tankannut kalenterista, että joko tässä tosiaan käydään sitä neljättä viikkoa.

Oon vakaasti päättynyt olla ressaantumatta loppuvasta lomasta, kattoos ny miten hyvin se ajatus kantaa maanantaiaamuun asti. Koitan kynsin hampain jatkaa mun lomaromanssia Turun kanssa ja ylläpitää tätä valitettavaa etäsuhdetta mökkiin aina viikonloppuisin. Viikon päästä tosin suuntaan Helsinkiin Ystävistä parhaimman hoteisiin, joten nyt täytyy vetää kunnon mökkiöverit, jotta pärjää vieroitusoireidensa kanssa pari viikkoa. 

Ennen lomaa ja sen alussa kartoittelin erinäisiä lomanviettovaihtoehtoja niin parin tunnin auto- kuin muutaman tunnin lentomatkan päässä. Nyt oon ollut äärimmäisen tyytyväinen, että niistä aikeista ei sukeutunut sen kummempaa, ollut tosi ihanaa ihan vaan näillä huudeilla. Reissuun toki on ikuinen hinku, mutta ihan hyvä, että sinne ei tullut suunnattua just nyt. Nyt on ollut oikeesti aikaa olla ja kuulostella, löytää se sisäinen aamuyöstä heräävä vanhuksensa ja vaan nauttia. 

Toki lomaan on mahtunut muutama pinnan kiristys tai totaalikatkeaminen, mutta pääsääntöisesti oon ollut tosi lungisti. Nyt oon vielä saanut olla pari päivää ihan itsekseni päivät mökillä ja se on ollut ihan parasta. Suurin ongelma on ollut päättää meenkö eka laiturille lukemaan vai pitäisikö sittenkin käydä ensin vähän pyöräilemässä. Vai söiskö sen lounaan sittenkin nyt vai käviskö eka uimassa. Aika taivas.

Alkuviikosta piipahdin ystävien mökillä ja oli niin parasta vaan nauttia hyvästä seurasta ilman minkäänmoisia aikatauluja. Ainoa hoppu tuli syömisten kanssa, kun räpätettiin niin alvariinsa, että meinas unohtua herkuttelut tyystin. En oo mikään maailman luonnikkain kyläilijä ja toisten nurkissa muhija ja isäntä toteskin mulle heti alkuunsa, että nyt ei sit ujostella. Kerrankin pystyin noudattamaan sitä neuvoa täysin palkein, heidän kanssaan oli tosi helppo ja rento olla - piirre, jota arvostan kanssaihmisisssä äärettömän paljon. 

Ovat muutenkin ihan mun lempparipariskuntia, molemmilla ollut terveydellisiä haasteita ja muita vastoinkäymisiä vaiks muille jakaa, mutta se ei oo juuri tahtia hidastanut. Sopivat toisilleen ihan älyttömän hyvin ja ovat niin omia itsejään koko ajan. Mää tahdon kans just semmosta.

Näillä nurkilla on siskon kanssa otettu vähän lähiympäristöä haltuun ja noloa kyllä vierailtiin viime viikonloppuna ekaa kertaa Kauttuan Ruukinpuistossa. Aivan ihana paikka ja taivasteltiin vaan, että miten hitossa ei olla koskaan aiemmin eksytty sinne. Meillä kävi munkki ja Ruukinpuistossa asustavalla Annette Juuselalla oli taiteilijakodissaan avoimet ovet. Aivan huikea tapaus, jonka persoonaa 'valovoimainen' kuvailee vain kalpeasti. Kun olisi itsellään edes kolmasosa hänen karismastaan ja itsevarmuudestaan. Ja lahjakkuudesta, aika kadehdittavan monipuolinen taiteilija, jolta syntyy niin maalaus-, tekstiili- kuin veistostaidetta. Taiteilijatar esitteli suloista kotiaan ja tuotantoaan hengästyttävällä tahdilla ja räpyteltiin vaan siskon kanssa pöllämystyneinä tuosta hurmaavasta kohtaamisesta.

Toinen hurmaava kohtaaminen oli Jokisaunalla, jossa päästiin nauttimaan turhankin houkuttelevan designmyymälän ja hyvän kahvin lisäksi aivan loistavasta palvelusta. Mainio paikka ihanassa jokimiljöössä oli niin houkutteleva, että täytyy varmaan huomenna piipahtaa siellä lounaalla. Joskus mullakin on vielä se oma pieni paikka, jossa on takuupuhtaat veskit, ilmainen santsi ja asiakas toivottavasti kuin kotonaan.


Tää mun toimisto on muuten ihan loistava, mut pikkasen alkaa äässi puutumaan tässä portailla. Täytyy kysyä josko töistä mökkiytyneellä siskolla ois uinti-inspiraatiota ja sit voiskin aloitella päivällistä. Oon ihan tohkeissani, kun kaikki mun yrtit on vielä hengissä ja maailman söpöin chilipaprika alkaa olla syöntikunnossa. Niiden seuraksi ribsejä, uusia perunoita runsaan voin kera ja maissia, niin voikin sitten taas viettää loppuillan autuaassa tajuttomuustilassa pötsinsä vieressä.

Huomenta

En ois varsinaisesti pahastunut, vaiks unta oiskin riittänyt pikkasen pidemmälle kuin varttia yli viiteen... Tässä aamu-unettomuudessa on se huono puoli, että ehtii tulla nälkä monesti ennen aamupalaa. Se puoli kuudelta nautittu rahka ei tuntunut enää missään, äsken kävin nyysimässä kylmälaukusta banaanin. Tai sit tää onkin taas vaan "nälkää" eli niitä mun epämääräisiä mahaoireita, nykyään enää oikein tiedä että onks oikeesti nälkä vai mikä sen kaiherruksen aiheuttaa. Gnrh.

Oon ilmeisesti skipannut keski-iän kokonaan ja hypännyt suoraan vanhuuteen, mitä tulee aamulla nukkumiseen. Herään nykyään viikonloppuisin (ja näemmä erityisesti lomalla) tosi aikaisin ja ihan turhan vaatimattoman tuntimäärän jälkeen. Arkeahan toi ei koske eli työaamuina unta kyllä piisaisi vaiks puolille päivin. Ei muuten mitään, mutta vähän toi tuppaa kostautumaan jossain vaiheessa päivää ja sitten alkaa pinna kiristyä, jos ei löydy päikkäriväliä.

Se raparperisiirappi muuten onnistui yli odotusten! Ohjehan (alla) siis oli ihan sairaan simppeli, mutta se ei vielä mun kohdalla takaa onnistumisprosentin suhteen mitään. Ripsasin sekaan vielä suunnilleen ruokalusikallisen kookossokeria (ja ehkä inan vähemmän varsinaista sokeria, noi mun mitat on aina vähän niin ja näin), tiedä sitten vaikuttiko makuun suuntaan tai toiseen. Oli ihan älyttömän hyvää ja oon jo maustanut sillä useamman kipollisen jogurttia. Siitä siirapista jäi jämäksi sellanen ihanan vaniljainen raparperimössykkä, joka ei sen siirapin, tuoreiden mansikoiden ja turkkilaisen jogurtin kanssa ollut ollenkaan huono yhdistelmä. Toki unohdin tänne mökille aiotun siirappipurnukan kotiin, joten keittelen tänään uuden satsin täällä ja testin sen jämämössykän mansikoiden, rahkan, kermavaahdon ja marengin kera, toiminee niinkin. Pahoittelut ohjeen kuvanlaadusta, napsasin sen vaan kauppalistaksi mukaan (, kunnes tajusin, että raaka-aineet oli aika simppelit ja kaupasta tarvittiin vain vaniljatanko), on vähän epätarkka räpsäisy.

Mulla on käynyt hämmentävän hyvä munkki lomasäiden suhteen. Siis joo, keli ei oo ollut järin kesähelteinen, mutta vaiks Esteri on väijynyt nurkilla vähän väliä, niin ei oo ikinä tupannut seuraksi piknikille, puistohengailulle tai jokihortoilulle. Taivas on voinut roikkua koko päivän harmaana, mutta sade on joko jäänyt tyystin tulematta tai sitten ekat pisarat on ilmaantuneet, kun oon ollut jo kotimatkalla bussissa. Aika jeij, eli niin paljon kuin noita kelejä onkin parjattu, niin mun lomailua ne ei kyllä oo himmentäneet. Toki se aurinkokin on ihan tervetullutta ja nyt siitä toivottavasti päästään nauttimaankin, mutta ihan täydestä tää kesä on muhun näinkin mennyt.

Viikolla tuli hortoiltua jokirannassa ekaa kertaa tänä kesänä ihanaan Piccola Cantinaan ja kyllä se pähkinäjäätelö vaan osaa olla täydellisen hyvää. Jätskiä edeltänyt RantaKertussa nautittu lounas oli oikein passeli ja terassin täysin aidattu leikkipaikka keräsi kehuja kummipoitsun äidiltä. Sai hänkin haarukoitua muutaman suullisen rauhassa, kun ei tarvinnut koko ajan pelätä, että toinen juoksee kadulle tai jokeen. Kerttu on yks lemppareista muutenkin, ruoka on konstailematonta ja annokset tosi reiluja, tunnelma rento ja kesäterassille yleensä mahtuu, kiitos sen mittavan koon. 

Kertusta saa myös tosi ystävällistä palvelua ja kiittelinkin tarjoilijaa perusteellisesta lounasohjeistuksesta. Ärsyttää sellaiset paikat, joissa lounasmaksua lunastava on kykenemätön kertomaan mitä kaikkea lounaaseen kuuluu ja mistä mikäkin löytyy. Monissa paikoissa salaattipöytä ja kahvitarjoilut on ripoteltu minne sattuvat mahtumaan ja jos moiset eivät osu silmään, niin saattaa salaattipöytä jäädä tyystin hyödyntämättä. Mur.

Näistä muisteloista provosoituneena mun pötsi on taas sitä mieltä, että banaanin ja rahkan lisäksi sinne sopis tuutata jotain muutakin. Aamu-uinnille siis ja sitten tän aamun kolmannen aamupalan kimppuun. Jiihaa.

Röyhyskabaa ja raparperia

Myönnettäköön, että tää lomapäivä ois voinut alkaa pikkasen paremmin kuin tolla pötsin tähystyksellä, mutta jahka siitä kakomisesta päästiin, niin päivästä sukeutui oikein oiva. Nyt on siitä letkukurkkauksesta muistona vaan kipee kurkku ja noin 428 litraa nieltyä ilmaa massussa. Se sisään koristu ilma pyrkii samaa tietä ulos ja naapurit varmaan kuvittelee mun pokanneen jonkun kunnon karjun, kun harjottelen täällä aakkosten röyhtäilyä. Jos siis ikinä on röyhtäilykisaa tiedossa, niin (ylä-)tähystyksen kautta skabamaan, voitto on taattu...

Jos muuten mielii jotain tohtorismiestä pokailla, niin en suosittele mitään nenä/korva/kurkku- tai pötsiosaston tyyppejä, ainakaan jos heidän kanssaan viettää aikaa poskiontelopunkteerauksen tai ton tähystyksen tiimoilta. Kummankaan toimenpiteen yhteydessä ei kyllä oo ollut mikään ihan naisellisin mahdollinen fiilis. Tai tietty jonkun eriteinnostuneen mielestä se nenästä punketeerauksen myötä puskeva vihreä setti voi olla tosi jees ja tähystyksen aikaansaamat kakoäänet ja muu korina musiikkia korville. Itse en kuitenkaan kokenut olevani ihan hehkeimmilläni.

Onneks se operaatio oli nopsasti ohi ja olo koheni yllättävän pikaisesti. Kävin nauttimassa sämpyläaamiaisen jokirannassa ja haahuilin siitä linnan puistoon arpomaan mahtaako Esteri liittyä mun puistoseuraksi vai ei. Onneksi hän vaan piipahti ja just, kun olin jo tekemässä lähtöä. Sain toteutettua mun muka ex tempore -lounastelunkin vähän viiveellä ja kävi munkki, kun kamun aikatauluun passasi lyhyen varoitusajan apehdinta. Oli ihan tosi kivaa lounaalla ja tuli hurjan hyvä mieli, kun sain tuumasta toimeksi. Toivottavasti treffataan samoissa, tai joissakin muissa, merkeissä pian uudestaan.

Lounaan jälkeen hortoilin toiseen suuntaan jokea ja päädyin käpyttelemään melkein kotiin asti, kun symppis hiekkatie jatkui aina vaan ihanassa jokimaisemassa. En oo (daiju) ennen mennytkään kyseistä reittiä, täytyy toi virhe korjata tän kesän aikana monesti.

Otin pienet välikuolemat sohvalla ja lopettelin ton Slaughterin dekkarin, niisk. Tuli ihan orpo olo, kun se loppui, täytyy pian ottaa joku uus opus työn alle. Tykkään kyllä hänen tuotannostaan, jos ei oo vielä tuttu, niin kannattaa lukea ensin Grant County -sarja, ja sitten vasta tarttua tohon Will Trent -sarjaan, ovat jatkumoa ja hyviä kaikki.

Illemmalla polkasin vielä kotikotiin raparperivarkaisiin, löysin yhden lupaavan raparperisiirappiohjeen, jota aattelin testailla. Bongasin tänään Clas Ohlsonilta vaiks mitä ihanuuksia (miksei kukaan oon kertonut, et siellä on vaiks mitä härpäkettä), mutta jätin hyllyyyn, kun en muka keksinyt niille purkeille ja purnukoille käyttöä. No nythän sitä löytyi, haaveissa siintää sellaset ihanat kotikutoiset purkkilot täynnä jumalaista siirappia, jota voi sitten idyllisesti napata kyläviemisiksi tai antaa vieraalle matkaan mukaan. Käytännössähän tuun kämmäämään sen siirapin totaalisesti ja ne purkit makaa eka aikansa siinä tahmassa, kunnes vähin äänin heitän ne roskiin, kun se syömäkelvoton tankura ei lähde niistä enää millään. Toi on ihan tieto, mut hetken saan vielä haaveilla tollasesta epäluonteenomaisesta keittiöhengettäryydestä ja käydä ostamassa ne putelit Clasulta. 

Mut jos sit vähän unta, niin jaksaa huomenna taas lomailla. Sovitaanko, että tää mun kupu vois olla hiukan vähemmän tynnyri huomenna, burp.