Mää sydän Samppa

No mut ou mai, kuka naputtelee postausta puhelimella ekaa kertaa ewö! Ei varmaan hulvattoman pitkään romaaniin riitä hermo ja aika, mut onneks mun rakas uus Samppa on oppinut koodaamaan mua aika hyvin:

Tai ehkä Samppa onkin nainen, ei kukaan mies voi ymmärtää noin täydellisesti puolesta sanasta. Tai vaan konsonanttiyhdistelmästä. Suurin osa mun näpyttelemistä sanoista näyttää alkujaan lääkemerkeiltä tai tsekkiläisiltä kaupungeilta, kunnes Samppa ehdottaa mitä mä oikeesti yritin sanoa. Mun aikaisempi luuri ei ollut ollenkaan noin hoksaavainen ja huomaavainen ja pidinkin tähän asti kosketusnäytöistä varsin vähän. Kymmensormijärjestelmä on edelleen mun suuri rakkaus, mut Samppa yrittää kyllä kiivaasti kiilata hyväks kakkoseks. Rekisteröitiin Sampan kanssa meidän suhdekin, oon hänen myötään naimisissa erään operaattorin kanssa seuraavat kaks vuotta. Että mullako muka joku sitoutumiskammo..?

Sain Sampalle niin ihanan kotelonkin, että viimeistään nyt sille iskee identiteettikriisi. Siirryin muuten kirjottelemaan perinteisesti koneella, loppui aika kesken aamun testailuissa. Muuten eteni ihan näppärästi ja varmasti testin toistekin, mutta kuvien kanssa täytyy vielä hiukan harkata. Mut ajatuksena kiva etten oo jatkossa vaan lainakoneen varassa vaan saan tarvittaessa naputeltua tavun tai kaks Sampan avustuksella.

Uutukaisen Sampan lisäksi viikko on ollut varsin vaiheikas, töissä kiehuu pinnan alla niin, että ensi viikon pulpahdus on varmasti vaikuttava. No, sitä odotellessa. Töiden ulkopuolella, ja vähän kyllä töissäkin, on paranneltu maailmaa milloin kenenkin kanssa ja ulkoiltu hyvinkin vaihtelevissa keleissä. Eilen oli kyllä kaunis ilta, kun jokivartta käpyttelin, tuli taas ihailtua yhtä Turun harvoista hyvistä puolista.

Törmäsin siinä käpytellessäni yhteen vasta-avioituneeseen (siis ihan pari tuntia aiemmin oli tahdottu) ystäväpariskuntaan ja oli kyllä niin ihana katsoa heitä, kun oikein hehkuivat onnea. No morsian hehkui ehkä myös valokynää ja mineraalipuuteria, mut kovasti onnellisilta näyttivät molemmat. ♥ 

Ollut kyllä ihana ystäväviikko, koettu suuria tunteita useampienkin ystävien kanssa, oltu ihan ihii ja hilipim ja kaikkee kivaa. Ehdin näkemään Ystävistä parhaintakin pikaisesti yhden sumpin verran, kun hää käväisi työreissulla Turussa ja mulla oli siinä just passeli väli kohdata kesken päivän. Siitä sai hurjasti virtaa ja taas iski harmitus, että miks ei voida asua samassa kaupungissa. No, nähtiin nyt ees toi hetki. Siitä kelpaskin toipuilla tänään pitkän kaavan loikoilulla ennen mökille lähtöä. Sen kerran kun kello ei ollut soimassa heräsin toki joskus kasilta, mut ei sekään haitannut, kun sai loikoilla nautinnollisesti, venytellä vähän, torkkua taas hetken ja kehrätä. Oon harjotellut Sampan kanssa noita aamuherätyksiä, eilen meni jo putkeen, mut keskiviikkona kello ei soinut, kun joku oli määritellyt herätyksen ma/ti/to/pe ja torstaina se taas soi, mut tunnin myöhemmin kuin piti. Siitäkään ei ollut syyttäminen Samppaa, olin vaan ilmeisesti päättänyt, että vasta seiskalta ehtii ihan hyvin heräämään.

Mut nyt taitaa mun koneen laina-aika loppua, kun isukki tulee syynäämään Midsomerin murhat. YLE ei oo oikeen jaksanut viime aikoina suosia telkkarinkatselua täällä mökillä, niin hää on tän ompun varassa. Mä jatkan vielä Sampan kanssa fiilailua ja jotain apettakin kai pitäis loihtia, oikein oivaa lauantain jatkoa ja palataan ehkä huomenna!

  

Teknisiä haasteita

Mulla on nyt joku huono tekniikkakarma. Blogitauko ei tyystin selity sillä, mutta ei se koneen paukahtaminen varsinaisesti oo auttanut asiaa... Nyt kun lainakoneelta koitan naputella, niin ei ensin antanut mun kirjottaa tähän kenttään mitään, nyt herjaa jatkuvasti jostain tallennusissuesta. Naputtelen tätä nyt HTML:n puolelle, kun ei päästä tohon normikenttään ollenkaan. Toivottavasti saan tän kuitenkin maailmalle ennen kuin häviää jonnekin bitteihin. Ja toi kuulosti siltä, kuin nyt olis tulossa jotain jälkipolvien kannalta erityisen merkittävää näppiksen louskutusta. No ei oo, mut haluun sen silti maailmalle, kun pitkästä aikaa tän näppiksen kimppuun pääsen.

Kulunut viikko on ollut teknisesti(kin) erityisen haastava, siis töissä, kotona ei juur enää oo mööpeleitä, jotka mua teknisesti haastais sen läppärin nukuttua ikiuneen tossa tovi sitten. Kuluneella viikolla on selvitelty yhtä sun toista mysteeriä ja toki aina niin, että ongelmat ilmenee H-hetkellä ja on luonteeltaan täysin käsittämättömiä. Oon erikoistunut törmäämään sellasiin jutskeihin, jotka tekee vaikutuksen meidän IT-tukeenkin ja joiden edessä ainakin yks palveluntarjoaja on ihan voimaton. Yhdelle asiakkaalle kun pahoittelin viivettä ja selitin sitä näillä teknisillä haasteilla, niin hän totesi, että niin kauan kun tietotekniikka takkuaa ollaan me onneks vielä korvaamattomia. Oon ollut ilmeisen korvaamaton tällä viikolla.

Aamulla haastavaa oli päästä järvessä siihen syvyyteen, että pystyi suorittamaan pinnan alla pari uinniksi laskettavaa liikettä. Ei se +4 muuten tuntunut niin pahalta, mut pikkasen otti jalkoihin kahlatessa. Nyt kylläkin aika vinkee fiilis ja ei silmätkään särkeneet noissa maisemissa. Ruoan jälkeen vois käydä kurkkaamassa josko siellä vielä joku suppilovahvero ois sinnitellyt tähän asti ja odotellut mua saapuvaksi. Mökillä siis pitkästä aikaa, kannatti kyllä lähteä, tasaa tota äärimmäisen kaoottista viikkoa aika hyvästi.

Muuten viikko ollut kovasti kiva töiden ulkopuolella, nauttinut niin suurempien kuin pienempienkin ystävien seurasta. Ne pienemmät on kyllä niin ihkuja. Voiko olla herkempää, kun lempparipoitsu eka ilmoittaa kesken legoleikkien, että on painavampaa asiaa vessaan. Sitten tulee sen vessareissun jälkeen onnellisen hymyn kera ilmoittamaan, että "Sä oot ihana." Minä ja toimiva suoli, me ollaan niin ihkuja. Awwwwws. Se vähän pienempi, mutta silti iso miäs (kummipoitsu on pian VUODEN, mitä peetä, onneks mä vaan nuorrun) ryömi aivan raivonpartaalla itkien ja huutaen sohvalla kohti ja asettautui syliin edelleen raivokkaasti karjuen. Sylissä ei ollut mitenkään päin hyvä, mutta volyymi nousi vielä pari piirua jos yritin laskea lattialle. Siinä sitten vietettiin laatuaikaa parkuen. ♥

Ne isommatkin ystävät on kyllä olleet aika ihania. Oon huono jakamaan omia asioitani ja on aina niin lämmittävää huomata, miten hyvä mieli siitä tulee kun sen sanallisen arkkunsa vihdoin aukaisee. Se on kyllä sitten sellanen Pandoran lipas, ei nyt välttämättä sen sisällön, mutta määrän puolesta. Siinä boksissa ilmeisesti turpoo laidat ja ruostuu saranat välittömästi, kun saa vähän happea, ei meinaa sitten kerran auettuaan mennä enää kiinni millään... Ehkä mun kamujen mielestä se pääsääntöinen umpinaisuus ei oo mitenkään huono asia. :D Mut ihana kyllä huomata miten niiden harvemmin nähtävienkin kamujen kanssa juttu jatkuu kuin mitään taukoa ei olis ollutkaan ja miten lämpimiä, empaattisia ja fiksuja ystäviä mulla onkaan. Lööööv.

Selkeyttää kyllä huimasti omia ajatuksia, kun sanoo niitä ääneen jollekin, mieluusti toki sellaiselle taholle, joka vielä kommentoi sitä tajunnanvirtaa jotenkin. Suosittelen lämpimästi puhumaan muillekin kuin sille kylppärin peilille, niin ilmeikkäät kuin sen hammastahnaroiskeet onkin, niin eivät korvaa kahta tai useampaa kuuntelevaa korvaa, iloista hymyä, myötätuntoista olkapäätä ja viisaita sanoja.

Onkohan mulla siellä enää yhtään lukevaa silmää ja lämmintä hymyä vastassa..? Siis Leidin lisäks, hän on ollut ihana aktiivi ja hienovarainen (MISSÄ SÄÄ OOTTT??????) haeskelija. Mussu. Siltä ja parilta muultakin suunnalta on haastetta odottelemassa, mut säästän ne vielä hitusen myöhemmäks, jotta saan tän blogiummetuksen purettua toistekin. :) Nyt kohti keittiöö ja perheelle apetta, ihanaa lauantain jatkoa ihan kaikille!



PS Kaikki kummalliset muotoilut, epäloogisuudet ja krijoitsusvihreet menee sitten lainakoneen, takkuavan Bloggerin ja järvessä jäädytettyjen aivojen piikkiin.

Suloinen syys

Nii joo. Mullahan oli tosiaan tää blogi...

En tiedä mihin toi elokuu mahtoi hulahtaa ja hyvän matkaa edetty jo tätä syyskuutakin - johonkin se aika vaan tuntuu soljuvan. Töissä on perinteisen hektistä, kun esinainen ja iso pomo miettivät miten jakavat suhteessa allekirjoittaneen työajan. Tulee se 100 % aika nopsasti vastaan, kun yrittää molempien toiveita toteutella, mut kerrankin oon ollut poikkeuksellisen zen ja teen sen minkä ehdin. Tästä tosin valitettavasti seuraa se, että päivät on melko kaaoottisia ja iltaisin oon valitettavan nuuppa. Ihan kauheeta huomata, että tärkeetkään jutut ei tunnu pysyvän päässä ja oon toisinaan turhan usein ihan hattara. Melko peestä, kun muuten on pirteä ja hyvällä päällä ja haluaa olla pirteä ja hyvällä päällä, mut silti sellanen uupumuksen usva vaan kietoo ennen pitkää sisäänsä. Hrngh.

On kyllä äärimmäisen nuorekas olo, kun illalla yritän jo ysiltä nyrjäyttää leukani sijoiltaan haukotusten voimin ja eilen naurettiin Ystävistä parhaimman kanssa, että jeesus meistä on tullut vanhoja, kun oltiin lauantaina reippaina ja raikkaina ulkoilemassa luontopolulla jo ennen kymppiä. No, toivottavasti pääsen jossain välissä tän koomani herraks, en yhtään tykkäis olla näin tööt ja jälleen kerrran sen työn takia. Sääli vaan, että kerrankin itse työ on tosi jees, aikaa sen suorittamiseen vaan on turhan rajallisesti.

Viikon päästä pitäis treffailla vanhoja opiskelukamuja ja sitä odotan eri innolla. Opiskeluaika tuntuu jotenkin ihan eri elämältä, oli eri kaupunki ja ihmiset ja ainakin alkuun kaikki uutta ja ihanaa. Sitä uuden ja ihanan fiilistä on kyllä ikävä. Oli ihan mahtia kun pesutuvan todella hämmentävä pesukone oli uutuudessaan kuitenkin siisti juttu, ja sairaalaan verikokeisiin lompustus jalan oli vaan uus kiva 8 km lenkki. Tahtoo takaisin sen uutuudenviehätyksen! Kuherruskuukausi nykyisen, erittäin vaiheikkaan työmatkan kanssa oli erittäin lyhyt ja toi mun pesukonekin on niin nähty. Möh.

Tänään suunta kohti mökkiä nauttimaan ihan huikaisevan kauniista kelistä. Syksy on ihan mun lemppari, siinä on vuodenaikana just sitä uutuudenviehätystä, kun kaikki tuntuu hetken aikaa mahdolliselta. Niin nytkin, suloinen syys. Rakastan just näitä kirkkaan kuulaita päiviä, vähän sais olla vielä kirpeempää, niin mun onni ois täys. Toivottavasti ens viikonloppunakin sää suosis ja päästäis viettämään rapukekkereitä ulkona pimenevässä illassa. Vaikka tän yhteisen viikonlopun sopiminen olikin öbaut puolen vuoden säädön takana, niin ootan ihan hurjan paljon, että pääsen näkemään sen osan elämääni. Saa taas vähän uutta perspektiiviä, kun näkee sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oli ensin muutaman vuoden äärimmäisen tiiviisti ja sitten viimeisimmät vuodet nähnyt kerran vuodessa. Sitä näkee itsensäkin jotenkin eri silmin.

Aika iih

Mulla ei oo juurikaan mitään asiaa, mut koska tää on ihan hyvä tapa vältellä tiskausta ja vaatekaapin inventaariota, niin antaa näppiksen laulaa. Tai ees vähän tapailla tahtia, hyräillä.

Lomalla on tähän mennessä muun muassa ja esimerkiksi:

• Piipahdettu päiväseltään Tampereella ja todettu se jälleen aivan ihanaksi kaupungiksi. En tiedä miksi yllätyn tästä toistuvasti, pitäishän se jo tietää. 

• Jännitetty mökillä niitä mettälenkin varrella aivan satavarmasti lymyäviä hirviä, susia ja karhuja. Onko pakko jonkun hirvenvasan/naarassuden/tms. kutsuhuhuilla siellä lepikossa just sillon, kun vainoharhailen siitä ohi? Ei varmaan ollut mikään lintu, vaan just jompikumpi edellä mainituista. Tai ehkä karhu.

• Piipahdettu Turun yöelämässä ja todettu ettei sinne taas seuraavaan puoleen vuoteen tarvi mennäkään. No okei, ehkä se ex tempore -tiistai ei oo se tykein päivä, mut silti...

• Piipahdettu Karussa ja todettu, että sinne todellakin täytyy mennä uudestaan. Ihan loistava ruoka ja todella ystävällinen, joskin verkkainen palvelu. Jos meet, niin varaa pöytä ja aikaa.

• Aamiaisherkuteltu äipän keräämillä mustikoilla, vatuilla ja pikkumansikoilla. 

• Yllätytty positiivisesti kotimaisesta leffasta. 21 tapaa pilata avioliitto ei ollut ollenkaan huono tapa viettää sataa, ei sada, sataa sittenkin -lomapäivää. 
  

• Liikututtu useammastakin jutusta. ♥

• Käyty Mamissa ihan törkyhyvällä lounaalla. Olin ihan autuuksissani jo siitä leipäkorista.

• Nukuttu useampana aamuna pitkään. Ja hyvin. Ja hyvin pitkään. Hymyilty raukeana ja halittu tyynyä. Pian pääseekin pötköttelemään Ystävistä parhaimman hoteisiin, aika iih ja vähänks oon odottanut. 

   
 

Kaa(p)pien kätköistä 2

Uh. Kauhee tyhjän näytön blokki. Oon ilmeisesti ulkoistanut päänkin lomalle... Juups, lomalla ollaan ja nyt siinä vaiheessa lomaa, että alan vähitellen tiedostaa olevani lomalla. Eilen kyllä vielä yritin toivotella kaupan kassalle hyvää viikonloppua, mutta sain nielaistua sen ja vaihdettua viime hetkellä kiittimoihin. 

Eilen pöngittiin lapsuusmuistoja oikein urakalla, kotikotona menossa kunnon ruoppausprojekti, jossa olis tarkoitus saada yhtä sun toista kierrätettyä keräykseen tai kaatikselle. Ihan kaikista aarteista ei malta luopua (totesi joku, joka ensin ilmoitti tomerasti, että "kaikki mun jutut voi pistää eteenpäin"), muistorikkaimmat kirjat nököttää nyt tossa olkkarin nurkassa odottamassa hyllypaikkaa ja eiköhän ne rakkaimmat pehmot pääse takaisin kotikodin kaappiin odottelemaan seuraavaa inventaariota. 

Jotkut jutut kyllä pitäneet hyvin pintansa, yhden pelin patteri oli vielä ihan iskussa, hyvin on kestänyt öbaut 20 vuotta. Samoin Pupu Tupuna -kirjan sisäkanteen varmaan vuonna 1985 liimatut tuoksutarrat oli vielä ihan tuoksuissaan. On se tuoksumuisti kyllä vahva, välillä on tullut joku tavara vastaan, jonka tuoksun oon tunnistanut Tupuna-tarraa vastaavaksi ja eilen kun sitä sisäkantta nuuhkin, niin muistin heti miltä ne tarrat tuoksuu. 

Tuli vastaan myös nimpparikortti, jossa sisko lupaa kerrossänkynsä nimpparilahjaksi. Niin tuli muistot mieleen siitäkin, oli niin siistiä vaihdella ylä- ja alasängyn välillä, sinitarroittaa alasängyn katto julisteilla ja naputella jotain koodeja yläsängyn pohjaan, kun oli joku kaveri yökylässä. Pitäisköhän hankkia taas kerrossänky, ois paljon monipuolisempi kuin toi nykyinen.

 
Tänään vielä lisäpemmausta muistojen arkistoissa, voi kun tulis vastaan se alakuloisen näköinen koirapehmo, jolla oli ihanan pehmeät korvat. Ja se vaaleanpunainen pupu, jonka isä osti yllärinä ruotsinlaivalta, sen, jota oli hyvä halia hytissä just ennen nukahtamista. Niitä lukemattomia piirustuksiaan ja muita taideteoksiaan kahlatessaan tulee kyllä miettineeksi mihin se luovuus ja luomisen riemu on hävinnyt. Nykyään tuntee ittensä ihan voittajaksi jos saa kerran vuodessa joulukortit paskarreltua, kun ennen ei muuta tehnytkään kuin piirsi prinsessoja prinsessojen perään. Muistan vieläkin miten turhauduin Saabin takapenkillä jollain pohjoisen reissulla, kun en osannut piirtää ihmistä istuvassa asennossa. En osaa vieläkään, mutta nyt se ei enää aiheuta turhautumista, on vaan jonon jatkeena niiden muiden saavuttamattomien juttujen joukossa.

  

Kaap(p)ien kätköistä

Ei siellä kaupassa selkeestikään kannata käydä, kun jääkaapin ja pakastimen uumenista löytyy vaiks miten kivoja komboja... Maha oli sitä mieltä, että vois syödä muutakin kuin kirsikoita ja mansikoita, mut ei tehnyt kertakaikkiaan mitään mieli. Yritin mielikuvakävellä lähikaupan käytävillä, mut mikään ei tuntunut huutelevan hyllystä mun nimeä. Päädyin taas huokailemaan jääkaapin ovella ja jälleen se kannatti, lopputuloksena äärimmäisen simppeliä, mutta kovasti hyvää.

Seuraa esimerkkiä ja välty turhalta kauppareissulta:

1. Tää menikin jo tossa esipuheessa. Totea ettei tee mitään mieli eikä jaksais mennä kauppaan ja siirry vaihtamaan jalkaa jääkaapin eteen.
2. Punnitse kädessäsi mozzarellapakettia ja silmäile sillä silmällä pussillista omenoita ja aiolipurkkia. Mieti pitääkö sittenkin lähteä sinne kauppaan. 
3. Siirry inventoimaan pakastinta ja löydä sen purkkaan tahriintuneen ja irroitusoperaatiota odottavan -paidan vierestä paketillinen jättikatkarapuja. 
4. Palaa ratsaamaan jääkaappia. Löydä vihanneslokeron perältä pätkä kesäkurpitsaa ja pieni nippu kevätsipulia. Totea, että toivoa vielä on.
5. Siirry kuiva-ainekaapille. Totea saalis laihaksi, koska tänään ei tee mieli mitään, eikä ainakaan kuskusta, bulguria, riisiä tai proteiinipastaa. Huokaile neuvottomana ja bongaa sitten siskolta saatu ihana spagetin säilytysastia keittiötasolta. Tartu epäillen rasiaan, avaa kansi ja löydä vajaa paketti spagettia. Vinkaise ilosta, kun spagetti osoittautuu ihan validiksi eikä esim. kolme vuotta sitten vanhentuneeksi. 
6. Totea, että tänään on katkis-spagettipäivä, keitä spagetit ja käytä pannulla reilussa oliviiöljyssä kevätsipuli, katkikset, pari valkosipulinkynttä ja kesäkurpitsa ihan ohuina lastuina. Tiristä mukaan ainakin puolikkaan (kokonaisen, jos et ole edellisenä päivänä käyttänyt toista puolta muuhun) limen mehu ja rouhi mukaan reilusti mustapippuria sekä ripaus suolaa. 
7. Kippaa koko hässäkkä valutetun spagetin päälle ja koristele tuoreella basilikalla. Lorauta päälle chilimaustettua oliviiöljyä ja ripsaise vielä ihan hiukan mustapippuria.
8. Totea, että kaupassa täytyy kuitenkin käydä, koska kyllähän tää nyt vaatii jälkkärikseen jätskiä.

Kaapeista tulis siis löytymän:

- kevätsipulia
- kesäkurpitsaa
- jättikatkarapuja
- limeä
- valkosipulia
- oliiviöljyä
- spagettia
- mustapippuria
- chiliöljyä
- basilikaa

Tai sitten ihan mitä tahansa muuta, pitkälle pääsee jo öljyllä, valkosipulilla, basilikalla ja mustapippurilla.


Edit: Kauheesti oon muuten tässä todennut yhtä ja toista. Mjaah, ihan sama. :D
  

Jotta totuus ei unohtuisi...

Parkuyrkkä ja ihana ikkis

Aamun vois aloittaa huonomminkin kuin lorauttamalla tohon vähemmän kevyellä kädellä kinuskikastiketta.

Oi että, äsken tuli niin iso ikävä kolmatta viikkoa maailmalla reissaavaa Ystävistä parhainta, että tuli oikein tippa linssiin. Muuttuivat kyllä aika nopeesti onnenkyyneliksi, kun ajattelin miten ihanaa on, että on niin ihania ystäviä, että niitä voi tulla näin kova ikävä. ♥ 

Toisaalta tää vetistely kertoo siitäkin, että kulunut viikko on ollut aika rankka. Rankka, mutta toisaalta todella palkitseva ja mieluinen. Sen verran vauhdilla kuitenkin menty, että nyt täytyy vähän ladata akkuja. On jo monena iltana pitänyt katsoa joku ihana parkuleffa, jonka kanssa sais oikein kunnolla purettua ja sitten simahdettua silmät turvonneina ja kaikkensa antaneena kunnon unille. Eilen jo yrittelinkin moista Unelmien pelikirjalla (tsiisös, mikä käännös), mutta ei se ollutkaan ollenkaan niin paruttava. Vähän vaan kastui silmäkulma, kun Robert hiukan tihrusti. Muuten kyllä hyvä leffa ja niin iih kuin Bradley olikin, niin kiva ettei koko leffa perustunut siihen, että hän on iih.

Tänään uutta parkuyrkkää, taidan pelata varman päälle ja katsoa A Little Bit of Heavenin, ekalla kerralla ainakin vollasin niin, etten välillä meinannut nähdä mitä siellä ruudussa tapahtui. Taisi olla jotain taustavaikuttajiakin siinä aktivoimassa kyynelkanavia, mutta kova luotto tohon silti. Leffan siis ei tarvitse ees olla erityisen hyvä, että poraan silmät päästäni, joskus ajoitus vaan osuu kohdalleen ja se on menoa sitten. 

Nyt on jotenkin hyvä ja rauhallinen olla. Vaikka on paljon kaikenlaista meneillään, niin jotenkin luottaa siihen, että asiat menee niin kuin pitääkin ja on tarkoitettu, miten se sitten onkin. Sitä seuratessa voi juoda vähän lisää kahvia ja kuunnella lisää Evaa & Manua ripiitillä.




Edit: On muuten sitten tuoretta ananasta, eikä voikuutioita tossa kuvassa... #btw
  

Kissa kiitoksella elää

Jaahas... Johonkin se kesäkuu vierähti ja huomenna on (ei oo todellista!) heinäkuu. Ihana, ihana heinäkuu, joka tuo tullessaan loman ja toivottavasti kaikkea muutakin kivaa. Toki tässä on vielä pari viikkoa jäljellä ja yks hemmetin iso projekti ennen lomaa, mut kerrankin saattais vaikuttaa siltä, että pääsen jäämään lomalle suht täyspäisenä. Toki istun varmaan vimppana päivänä sen perinteisen 16 tuntia yrittäen huomioida kaiken mahdollisen ja ennakoida myös mahdottomat, mutta kerrankin en oo lomaa edeltävinä viikkoina ihan ranteet auki ja nyhtämässä raivokkaasti aamukamman piikkejä sormet verillä. Ja tää nyt varmasti kolahtaa omaan nilkkaan niin että jotain murtuu, kun moista menin näin aikaisin juhlimaan...

Kulunut vuosi on ollut töiden puolesta mielenkiintoinen, paljon on muuttunut ja kehitys on onneksi ollut kovastikin parempaan suuntaan. Ainakin henkilökohtaisella tasolla, tiimitoiminnassa on vielä aikamoisen paljon treenaamista. Se on jännä miten tiukassa joillakin on se mää ite -meininki, vähemmän kivat jutut ulkoistetaan ihan ongelmitta, mutta niistä mukavammista pidetään kynsin hampain kiinni. Informaation jakaminen on ihan ylivoimaisen vaikeaa, tai sitten sitä tuutataan sähköpostin täydeltä niin, että se olennainen pointti varmasti hukkuu niiden 58 viestin sekaan. Sorrun itsekin turhan usein siihen no helpommin teen tän vaan tästä äkkii ite -ajatukseen, mutta tässä ei tunnu oikein olevan kyse siitäkään, vaan lähinnä siitä, että niistä entisistä omista jutuista ei osata haluta päästää irti, ei hyödynnetä uusia toimintamalleja, koska "aina on tehty näin", eikä vahingossakaan keskustella asioista ja mietitä niitä yhdessä, kun siellä oman sermin takana on paljon parempi tehdä se homma seitsemän mutkan kautta, kun se ennenkin on niin hoitunut. 

Vaikka kulunut vuosi on ollut oman työn ja työnkuvan puolesta ehdottomasti tähän asti paras, niin toisaalta se valitettavasti on eriyttänyt omasta tiimistä ja olo on nykyään usein ulkopuolinen. Laajentunut toimenkuva ilmeisesti sulkee vanhoja ovia ja oon pikkasen hidas tajuamaan sitä. Uskon itse ääneen sanomiseen ja kommentointiin, varsinkin jos on kyse positiivisista asioista. Kukaan tuskin saa kiitosta tai kehua siinä määrin, että pääsisi ihan äkkiseltään ylpistymään, sen verran tiukassa moinen tuntuu olevan. Tuntuu vaan todella tylyltä ja välinpitämättömältä, kun ne lähimmät kollegat eivät sanallakaan kommentoi uusia juttuja, jopa onnistumisia. Keskenään ovat niistä kuulemma puhuneet, mutta allekirjoittaneelle ei kukaan ole huomannut mitään pukahtaa. Itse yritän muistaa aina kommentoida jos joku tekee jotain uutta, ei sen aina tarvitse niin ihmeellistäkään olla. Kehu ei ole multa pois ja kun tiedän miten hyvä mieli siitä tulee, niin mieluusti suon sen toiselle. Samoin vähemmän positiivista palautettakin voi antaa ihan rakentavasti, se pelkkä hiljaisuus ja silmien pyörittely sermin takana harvemmin vie hommaa hurjasti eteenpäin.

Muutama vuosi sitten, kun meillä palkittiin muutama työntekijä tiettyjen kriteerien täyttämisestä, niin olin kuulemma oman palkintoni joidenkin mukaan ansainnut mielistelyllä. Lähin kollega ei edes ikinä kommentoinut ko. palkintoa, oli totaalisen hiljaa serminsä takana, kun toinen kollega kävi onnitteluhalimassa. Tuntui herättävän niin paljon mielipahaa se palkinto, että olisi melkein ollut parempi olla moista saamatta. Itse en koe mielistelyksi sitä, että kiitän toista onnistuneesta työstä, hyvästä ideasta tai nopeasta toiminnasta, kuten en myöskään sitä, että kehaisen toisen uutta paitaa tai onnistunutta kampaajakäyntiä. Tiedän kyllä miltä tuntuu istua koko päivä uudessa tukassaan tai upouusissa silmälaseissaan ja miettiä mitenkähän peestä nää mahtaa olla, kun kukaan ei sano koko päivänä mitään. Itse en halua edesauttaa kenenkään moista tunnetta, vaan kommentoin aina, kun vain suinkin tajuan toisella jotain uutta ja/tai kivaa. Kehuin myös yhden miespuolisen tutun uusia laseja, vaikka oon melko varma, että ne melko kissamaiset pokat ois tarkoitettu naisille.

Oon myös hämmentänyt ihan ventovieraita kehaisemalla jotain kivaa juttua. Mun mielestä voi sanoa ihan ääneenkin jos samassa hississä matkaavalla tai hedelmäosastolla vieressä omppuja valkkaavalla on erityisen kaunis huivi tai hyvännäköinen laukku tms. Yks setä on ilmeisesti omaksunut saman metodin, kun tuli yks päivä kaupassa kehumaan mun asua. Odotin siinä helleräytyneenä ja ukkosilmasta lamautuneena iskää kaupasta lasittunut katse silmissä ja epäilemättä erityisen viehättävänä, kun joku vanhempi herrasmies muutti hiukan reittiään ja kaartoi ohi kehaisten mun "kaunista punaista asua". Olin niin öönä, että sain vaan äkistyä jonkun kiitoksen, mutta kyllä ryhti koheni kummasti ja katsekin oli taas hetken vähemmän depiili sen kommentin jälkeen. Ihana setä. ♥

Ykskin nainen kihersi kuin joku varhaisteini, kun ihastelin kaupassa kauniita kenkiään ja kysyin mistä on ne ostanut. Sain tietooni paitsi ostopaikan ja -hinnan, niin myös selvityksen siitä miten hyvät ovat, kun eivät edes vaivaisenluuta paina. Oon nykyään jotenkin niin epäsosiaalinen siihen verrattuna mitä joskus nuorempana olin, pitäis muistaa useammin aukaista suunsa, keskustella, kommentoida ja hymyillä niille ventovieraillekin. (Ja jos tulee taas joku kuukausien blogitauko, niin oon sitten jossain suljetulla, kun joku passittanut hoitoon selittämättömästä, epäsuomalaisesta hymyilystä...) Tossa yks ilta, kun käpyttelin ja nautin ihanasta kesäillasta, niin yks samoissa aikeissa vastaantullut täti pysäytti mut ja kertoi varsin laveasti ja säästelemättä mielipiteensä vallitsevista säistä. Täti oli ehkä hitusen hei-hei, mut tuli tosi hyvä mieli, että hän sai kuulijan, kun oli ilmeisen paljon asiaa niistä säistä. Eilen taas iltakäpyttelyllä laahustin yhden harrastustilan ohi ja tokan kerroksen ikkunoista näkyi jonkin sortin tanssitapahtuma. Taisi olla vähän etnisemmät jamit ja oli ihanan näköistä, kun ykskin äiti tanssahteli ikkunan edessä lapsi lantionmutkassaan. Yks herra sattui katsomaan ulos samaan aikaan, kun ihan hillitysti ja hienovaraisesti sinne kyyläsin ja oli sellanen hyvän mielen hetki, kun katseet kohtas ja molemmat hymyiltiin sille hienolle lauantaiselle ehtoolle. 

Uskon kehumiseen ja kommentointiin myös läheisimmissä ihmissuhteissa. Yhdellekin ystävälle kerron säännöllisesti miten tärkeä mulle on. Hänellä on käytössä se teot puhukoot puolestaan -metodi eikä juuri kommentoi mun sanallisia kiitoksia, mutta tuskin on niistä pahastunutkaan. Pitäisi vaan useammin muistaa kertoa rakkaille ja tärkeille miten rakkaita ja tärkeitä ovat ja miten hyvä mieli joistakin jutuista tulee. Vaikka se olisi itsestäänselvyys, voi sen silti sanoa ääneen. Niin töissä, vapaalla, lähikaupassa kuin kotonakin. 

Kesäpesä

Terkut mun kesäolkkarista! (On tää makkarinakin joskus toiminut, kun on ehkä joskus saattanut hitusen ramasta ilta-auringosta nauttiessa.) Siis tää mun partsi, josta oon niiiiiin fiiliksissä ainakin tänään ja varmaan vielä huomennakin. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin aika nopsaan alkaa innostus rakoilla, kun täällä on niin hiton kuuma ja noi vehreät amppelit ja asetelmat muuttuneet ihan käkkäröiksi. Sanoinko just pari postausta sitten, etten tänä kesänä kanna vähiä eurojani Plantageniin, kun kasvit aina kärähtää mun pätsipartsilla... No, unohdetaan koko juttu jos tulin jotain semmosta horisseeksi, ehkä pääsin hiukan irti siellä tänään ja nyt on munkin partsilla kesä. ♥ Jos olosuhteet sois (partsilliset ja kukkarolliset), niin tää olis ihan sademetsä ja keidas ja kukkaniitty ja vaiks mitä, mut tälleen olosuhteiden uhrina piti tyytyä vähän hillitympään viherpeukalointiin. Kiva tästä kuiteskin tuli ja ihana kun on se ihan keponen määrä siitepölyä tampattu, imuroitu ja pesty veke. Sovitaanko kaikki lähimännyt ja muut pölisevät, että se loppu nyt ja mun partsille ei enää tarvi tuutata sitä kolmen sentin keltasta kerrosta. Kiitos.

Voi kun tässä on nyt illan viilettyä kiva olla, hyvin tarkenee ja kynttilät luo tunnelmaa. Viikko oli taas töiden puolesta melkoinen ja nyt on aikas zen-olo, kun saa tässä naputella, kuunnella musiikkia, hörppiä teetä ja fiilistellä alkavaa kesää. Jos jotain toivon tulevalle kesälle, niin itselleni kykyä elää enempi hetkessä ja nauttia siitä. Aika menee niin käsittämättömän nopeesti ja mulla on paha tapa vaan hukkua rutiineihin, muhia töissä ja jossain välissä todeta, että aijaa ja katos hitto, nythän onkin jo syyskuu, mihis se kesä meni. Toivottavasti nyt huomais olla vähän enempi messissä.

Oi että, nyt on kyllä niin ihanan raukea olo ja hyvä mieli. Toivotaan kuitenkin ettei tää partsi taas palvele makkarina, vähän turhankin tyynnyttävä toi kynttilänvalo. Ihan parhaita kyllä nää kesäillat, nytkin just täydellinen hämärtyvä hetki. Eilen tulin just käpyttelemästä näihin aikoihin ja oli aivan ihana ilta ja keli. Tällä kertaa jopa älysin ottaa hupullisen paidan enkä ollut kävelevä buffetpöytä ilmeisen verenhimoisille hyttysille. Pari iltaa sitten yks metsäisempi osuus oli aika tuskanen, oon varmaan ollut vinkee näky, sellanen kävelevä tuulimylly. Mut mikä etenavuosi nyt on? Ihan tolkuttomia lonkeroita tullut vastaan, eilen kaks ihan jättimäistä tyyppiä, joista toinen oli sisiliskon kokoinen. Sai oikein puntata, että sai hänet siirrettyä tapaturma-alttiilta pyörätieltä vähän rauhallisemmille luikertelumaille.

Jeps, eipä mulla muuta tähän hätään. Käyn hakemassa toisen kupin teetä ja jatkan alkavan kesän fiilistelyä. Tai sit oon kerrankin fiksu ja jatkan fiilistelyä sängystä käsin. Hmmm... 

PS Ei muuten kannata riisua samalla, kun raportoi puhelimitse huoltomiehelle rikkinäisestä hissistä just ennen suihkuunmenoa. Saattaa käydä niin, että siinä vaiheessa, kun oot jo valmis astumaan kylppäriin kysyy huoltomies lukiko siellä hississä jotain valmistajaa tai numeroa. Gnrh. Riisuminen on puhelimessa paljon näpsempää kuin pukeminen, testattu on.
  

Hyvä ja lämmin

Kauhee blokki. Oon hihkunut varmaan viimeiset viis postausta mun kulloisestakin ihanasta päivästä ja niin tekis mieli nytkin, mut ehkä pitäis keksii jotain muuta. ... .. .

Tarjoilija, lasissani on kirsikankukka.

No, minkäs teet, päivä oli ihana. Ihanuus jotenkin korostui, koska siihen kuului myös huolta ja murhetta, aloitin jo aamulla itkeätihrustamalla yhtä vanhaa, itseeni mitenkään kuulumatonta juttua, joka muistutti, että voisi taas koittaa arvostaa sitä mitä on eikä pitää ihan kaikkea itsestäänselvyytenä. Päivällä jännitettiin ambulanssidraamaa kotikodin naapurissa, lopputulos vielä auki, mutta toivotaan parasta. Se dramaattinen käänne kauniissa kesäpäivässä sai entisestäänkin arvostamaan sitä hetkeä, kun linnut lauloivat ja tuuli humisi puissa, kahvi tuoksui kilpaa koristeomenapuiden kanssa, jätski piti herkutella nopeasti ettei se sulaisi lämmössä liiaksi ja pöydän ympärille olivat kerääntyneet ne kaikkein rakkaimmat.

Hyvä ja lämmin mieli tuli myös, kun kohdattiin (toisen) naapurin tädin kanssa, vierähtänyt vuosi jos toinenkin viime näkemästä. Täti oli ihan entisellään, itse olin kuulemma hitusen muuttunut. :) Tulee aina jotenkin jännä olo, kun kohdalle osuu joku, jonka on tuntenut aivan pienestä. Sitä jotenkin kuuntelee itseään ja miettii millaisena toinen näkee ja kokee vuosien jälkeen. Pari vuotta sitten törmäsin ihmiseen, joka oli nähnyt allekirjoittaneen viimeksi alle kouluikäisenä. Tunnisti heti. Se oli aika vinkeä fiilis.

Voi että, oli kyllä ihana nähdä sitä ihanaa naapurin tätiä, pitäis joskus törmätä ihan tarkoituksella. Arvostaa kyllä kaikkia tätejä ja esim. sukua ihan eri tavalla iän karttuessa. Ennen ne harvat sukuhäppeningit oli melkoista pakkopullaa, mutta nykyään on tosi jees, jos joku jaksaa järkätä jotain. Mökkinaapuri-tädin kanssa oli kesästä toiseen juttua, että mennään siskon kanssa pelaamaan korttia hänen kanssaan. Kerran sitten vihdoin mentiin ja oli ihan huippukivaa. Sitten taas jahnattiin että pitäis ja pian tullaan ja nyt hää lätkii maijaa vehreemmillä niityillä.

Että semmosta. Jos vielä aamulla muistais olla ihan tyytyväinen ja onnellinen, kun ei oo mitään syytä olla olematta.

Ihana, ihanampi, Hki

Ooo, ihan parhain viikonloppu takana! Piipahdin pe-su Ystävistä parhaimman luona ja oli kuin ois viettänyt pienen kaupunkiloman. Tällä kertaa kohteena oli mulle eksoottinen Töölö, jossa tuli vietettyä pitkälti koko viikonloppu. Ei huono kohde ollenkaan, kyllä se Punavuori on edelleen lähimpänä sydäntä, mutta tosi symppishän toi Töölökin oli.

Osui ihanat kelit viikonlopulle. Lauantai oli vähän suhmunen, mut perjantaina ja sunnuntaina päästiin nauttimaan arskasta enempikin. Oli niin ihana vaan olla, istuskella viltillä ja parannella maailmaa. Räkättää millon millekin, usein ja vähemmän hillitysti.

Lauantaina päästiin Hartwall Areenalle ihastelemaan Kansallisbaletin huikeaa ilmaisnäytöstä. Ihan mahtava shöy, tunnelma tiivistyi varsinkin toisella puoliajalla ja lopussa hakattiin taas käsiä eeeriiittäääin leveä hymy huulilla. Ehkä mahtavinta oli loppukohtaus, jossa tanssijat hakivat porukkaa yleisöstä, oli ihan huippua, kun lavalle haetut jammailivat ihan kympillä. Varmaan aika vinkee fiilis heilläkin, kun aika kivan täysi Hartwall Areena viheltää ja aplodeeraa heille. Ykskin herrahenkilö veivas niin tunteella, kaikilla oli jotenkin epäsuomalaisen letkee lanne. Nostan kyllä hattua, ite oisin vaan jäätynyt siirtelemään kahta vasenta jalkaani ja toivonut, että lava nielee. Oli kyllä tosi hyvän mielen juttu, näitä lisää! 

Edit 26.5. Bongasin Sami Sykön omaani huomattavasti monipuolisemmin kuvaillun balettikokemuksen, kannattaa lukaista tästä!

Loppuilta vietettiinkin sitten kisastudiossa, mut Krista höhbuu sai rukkaset. Hyvin hää kyllä veti, ei tarvinnut hävetä, mikä ei noissa kinkereissä oo ollut ihan selviö... Itse viisushöy oli kyllä huikea, kyllä vaan naapurissa osataan. Illan juontanut Petra Mede oli huippu ja se väliviisu ihan hulvaton. Kotimaisesta kommentoinnista tykkäsin myös kovasti, ei liene mikään ihan iisi homma ajottaa juttunsa ja puhua tarpeeks, muttei kuitenkaan liikaa.

Kaikkiaan ihan mahtavin viikonloppu, oli ihana nähdä YP:ta ihan rauhassa ja kyllähän se Hki:kin aika kivasti mua kohteli. Lisää, kiitos. ♥

 

Korruptiolahjoja ja kärpäsmyrkkyä

Voi kun onkin ollut kiva viikonloppu ja pian päästään juhlimaan rakkaita. Perjantaina kävin hengailemassa kummimussun kanssa ja ihmettelemässä miten se tyyppi kasvaakin silmissä vaiks nähdään suunnilleen viikottain. Kaveri on kyllä edelleen niin hurmaava ja vie kummitätsyä ihan kuusnolla, kun vaan vähän hymyilee suun lisäksi myös silmillään ja välillä innostuu hekottamaan oikeen kunnolla. ♥

Eilen pääsin tutustumaan vaan kerran aiemmin tavattuun 2-vee rinsessaan ja neiti oli kyllä vallan välitön ja halaili enemmänkin. Oli aika liikkis, kun hää hiukan muksahti pihalla ja suu kääntyi väärinpäin, niin huikkasin, että tulee halittavaksi ja puhallettavaksi. Tarkoitin, että äidilleen, mutta hää marssikin mun luokse ja painoi pään reidelle. ♥ Yks ystävä on kylläkin vakaasti sitä mieltä, että tää lasten pääsääntöisesti myötämielinen suhtautuminen johtuu vaan hyvistä tuomisista eli on vaan korruptiolahjojen ansiota. No, saattoi tonnekin joku hiekkalaatikkosetti löytää tiensä, niin tai näin, niin oli kyllä varsin lämmittävää huomata miten nopsaan neiti lämpeni.

Mut miten ihana keli siellä oli eilen! Oltiin koko päivä pihalla (, kun sinne vihdoin hienoisen säädön jälkeen päästiin, joku muukin oli keksinyt lähteä Plantageniin ja Prismaan...) ja oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Kuolailin taas kamujen ihanaa rivaria, ois se oma pieni pläntti vaan aika jees. Ei toi partsi aja ollenkaan samaa asiaa + on kesällä niin pätsi ettei sinne oo mitään asiaa. Taidan ekaa kertaa jättää tänä kesänä ne loputtomat eurot kantamatta sinne Plantageniin enkä ees lähde käristämään niitä kuivakukka-astelmia tonne. Ei tarvita kuin yks kuuma päivä ja yhtäkkiä ne ihanat amppelit ja vehreät muratit on muisto vaan ja jäljellä on pelkät palaneet käkkärät ja lopullisesti nääkähtäneet asetelmat. Möh.

Nyt sää ei näytä ihan yhtä huikeelta, mutta elättelen silti toiveita, että päästäis ees äitienpäiväkahvit hörppäämään pihalla. Haikea fiilis, kun yksi ystävä viettää tänään ekaa äitienpäivää ilman äitiä, tosi paha mieli hänen puolestaan. Toisella ystävällä taas kerrassaan kummallinen äitisuhde, äidillään erikoinen käsitys äitiydestä (ja nyttemmin myös isoäitiydestä), todella kurjaa seurata miten ystävä pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen. Turhan selviönä sitä omia rakkaitaan pitää, pitäis vaan useammin muistaa kertoa miten tärkeitä ovat. Niin äiti, kuin muutama muukin. ♥

Eilen tuli korkattua grillikausi ja maisteltua kesän ekat mansikat. Eivät kyllä olleet kotimaisen veroisia, nättejä kyllä, mutta aika silkkoa sisältä. Onneks tänpäiväinen kakku on siskon vastuulla, voi luottaa, että on paitsi päältä kaunis niin myös huumaavan herkullinen. ♥ 

Aijuu, piti vielä märistä siitä torstaisesta Rock The Ballet -shöystä. Tai ei siis esityksestä vaan kanssakatsojista. Eteen parkkeeras joku täti, joka oli ilmeisesti kylpenyt jossain Poisonissa tai Chanelvitosessa. Yöh. Ihan järkyttävä löyhkä, joka maistui myös suussa puol minuuttia sen jälkeen, kun olivat tyttärensä kanssa istuneet eteemme. Kommentoitiin sitä kamun kanssa vähemmän hillitysti, tiedä sitten menikö pointti perille. Se käry oli jotain ihan käsittämätöntä ja haistoin sen vielä kotonakin, tarttui ilmeisesti hiuksiin ja vaatteisiin. Astmaatikko tai muuten hajuherkkä ei olis voinut siinä istua, en tiedä miten tollasissa menetellään jos on loppuunmyyty sali ja paikkaa olisi pakko vaihtaa. 

Ihan käsittämättömän itsekästä käytöstä siltä matamilta vaikkei toki varmaan itse enää parfyymiansa haista, jos on tottunut valelemaan sitä pullotolkulla päälleen. Myönnettäköön etten itsekään ollut ihan tuoksutta liikenteessä, olin rutiininomaisesti jo suihkaissut hajuvettä kunnes tajusin että olisi ollut fiksumpaa jättää se kokonaan pois. Oma käyttö kuitenkin on (käsittääkseni) aika maltillista ja käytetty tuoksukin varsin hillitty, ainakin sen tätsyn kärpäsmyrkkyyn verrattuna. Harmitti kaikkien oikeesti hajuherkkien puolesta ja vakaasti päätin, että jatkossa huomioin kanssaihmiset vastaavissa tilaisuuksissa vielä aiempaa paremmin ja teen kaikkeni etten ainakaan itse olisi vastaava hajusaasteen lähde. Ugh. Olen puhunut.
   

Uuh

Uuh.

Kuva täältä.

Logomossa vieraillut (ja huomenna uuden setin heittävä, lippuja näytti olevan vielä jäljellä!) Rock The Ballet tykitti kyllä sellaisen shöyn, että loppuu superlatiivit aika alkuunsa. Ihan huikean lahjakkaita tanssijoita ja hillitön energia ja karisma. Osasivat ottaa salillisen väkeä niin, että jäyhä turkulaisyleisö lopuksi nousi jammailemaan ja hakkaamaan käsiään yhteen. Nyt on kämmenet kipeet ja ääni käheä ja naamassa tuntuu kaikki se hymyily. Aivan mahtavaa, huikeeta ja uskomatonta, multa loppuu sanat, mutta hymy ei oo vielä hyytynyt. Jos tulee mahdollisuus toi poppoo jossain nähdä, niin suosittelen äärimmäisen lämpimästi!

Neljä ja puoli

Uh. Pitkähkö viikko, joka huipentui öbaut kahdeksan tunnin sähkökatkokseen kotikotona (ja siis suuressa osassa läntistä Turkua, ei paukahtanut vaan meillä). Ilta spekuloitu siskon kanssa josko vanhukset täytyy evakuoida tai ainakin käydä viemässä jotain lämmintä ruokaa/juomaa ja/tai kylmäkalleja jos sähköt ei vaikka palaudukaan ennen aamua. No, onneks ne sähköt sit vihdoin tuli takas. Osaa taas ehkä viis minuuttia arvostaa sitäkin itsestäänselvyyttä, onneks ei ollut ton viileempi keli tai ihan muu vuodenaika. Porukat tosin olleet järin moksiskaan, stressattiin varmaan siskon kanssa huomattavasti enempi.

Sähkön lisäks arvostaa taas omaa sohvaansa, oli jo vähän vieroitusoireita ton viikon tauon myötä. Hoitsuilin koko viikon kotikotona ja nyt halin omaa sohvaa ja vilttiä piiitkääästä aikaa. Lööv. Ton viikon aikana kyllä huomas miten kangistunut sitä on omiin kuvioihinsa. Töiden jälkeen kun rämpi kaupan kautta laittamaan ruokaa porukoille ja sitten tiuski ja äyski väsymystään niille ressuille ihan turhasta, niin osas kyllä arvostaa kaikkia, jotka pyörittää perhearkea ihan luonnikkaasti töiden ohella. Vanhuksetkin varmaan osas arvostaa mun loputtoman lyhyttä pinnaa ja ihan vaan hitusen ailahtelevia mielialoja, miettivät varmaan että joskohan mullekin vois napata jotain lääkitystä apteekkireissulla tai että eivätköhän pärjäis ihan fine ilman mun hersyvän sydämellistä apuakin... Miks sitä äyskähdystä tai puuskahdusta ei saa imastua takaisin ennen kuin se ehtii ulos asti, vaikka tietää katuvansa sitä heti, kun sen on päästänyt ilmoille? Ja miks niiden rakkaimpien niskaan täytyy kaataa kaikki pee? Miksei voi ummistaa silmäänsä joiltakin jutuilta ja päästää osaa toisesta korvasta ulos? Miks oma huolensa täytyy ilmaista äreytenä? Miksei 'depiili' ja 'ääliö' oo yleisesti hyväksyttyjä hellittelynimiä? Miks mun henkinen ikä on neljä ja puoli?

Onneks kummimussu tuli äitinsä kanssa käväisemään jossain välissä viikkoa, pääsin vähän purkamaan sitä uhmaikääni ja sain ajatukset muualle (= kummimussuun ♥). Kiittelinkin, että nostivat visiitillään meidän porukoiden elinajanodotetta huomattavasti... Yhden ystävän mies on pitkällä sairaslomalla ja just puhuttiin, että vaikka toinen on miten rakas, huonossa kunnossa ja urhea, niin jeesus, että osaa olla myös raskas. Ja sitten heti näin ajateltuaan potee huonoa omatuntoa, koska toinen on niin rakas, huonossa kunnossa ja urhea...

 

Kellään muulla ongelmia kuvien latauksen kanssa? En saanut edelliseenkään kuvaa ladattua koneelta ja tää kuva piti tuoda jotenkin ylivoimaisen vaikeesti verkkoalbumin kautta. Möh. Nojoo, ehkä koitan suunnata kohti makkaria pistettyäni vimpat voimani tohon kuvaprojektiin, hyviä öitä ja vielä parempaa huomenta kaikille!

Kohdistettua mainontaa

Tää onkin ollut erittäin perhekeskeinen viikko sattuneista syistä ja jatkuu samanmoisena. Tänään pikapiipahdus mökillä, pitäkääs peukkuja, että jäät ei oo moukaroineet rantasaunaa, vaan hää on sievästi siellä missä pitääkin. Rantaviiva on vuosien saatossa käynyt ihan olemattomaksi ja joka kevät on pieni jännitysnäytelmä päällä sen suhteen, miten liki jäät tällä kertaa liippaa. Yks kevät liippas turhan likeltä ja oli sit vinossa koko torppa, toivottavasti tää jäidenlähtö on sujunut / sujuis remontitta.

Oon taas tällä viikolla löytänyt varsinaisen kanaemon itestäni yhden rakkaan operoinnin myötä, isukki kysyikin josko oon harkinnut alanvaihtoa sisar valkoiseksi. Mikä jottei, jos hommat rajoittuu toisen käsien rasvaamiseen, peiton ja tyynyn kohenteluun, loputtomaan "Onks kaikki ok" -tiedusteluun ja jäiden inttämiseen hoitajalta. Kaikki ne ronskimmat jutut voi sit mun puolesta hoitaa joku muu... 

Heh, eilen oli hupaisaa, kun käytiin kotikotona ja kävi ilmi, että hellan alle oli postia avatessa livahtanut "joku vakuutuspaperi". Siskon kanssa sitten ronkittiin hellan alusta ja sieltä tosiaan löytyi aanelonen aivan perältä. Hiukan huvitti, kun ko. ilmoituksen teema oli "Kannattaisiko siirtyä sähköiseen laskutukseen". Varmaan kannattaisi, jos noi perinteiset tuppaavat päätymään niinkin näppärään paikkaan kuin hellan alle... Oli varsin hyvin kohdentunutta mainontaa se. 

Jeps, mut nyt jotain apetta ja sitten möksälle, ihana keli ainakin näyttäis olevan. Toivottavasti tänään ees hitusen vähemmän tuulinen, meinannut viime päivinä lähteä pää ja hermot, kun yrittänyt nauttia kevätauringosta kauheessa puhurissa ja silmät täynnä hiekkaa. Gnrh.


No mut mitä peetä? Oon yrittänyt nyt toistuvasti iskeä tähän kuvaa meidän terassikauden korkkauksesta, oli niin hyvät sumpit ja piirakat, mut ei sitte. :( Hyyty koko kuvanlautaus. Ja Spotify. Ja Dropboxin lataus. Tää vissiin yrittää kertoa mulle ettei tällä säällä kuulu olla koneen ääressä... Mut möh, tulee nyt sitten kuvatta. Buu.

Maanantai

Todettakoon, että tänään oli tosi väärä päivä a) jättää tukka auki, b) käkertää sitä eka ja c) laittaa huulikiiltoa ennen ulosmenoa.

Täältä.

Sen kivampaa olikin todeta, että jaa, se huomiselle skeduloitu palaveri siirtyikin tälle päivälle. No mut onneks mulla oli tukka käkerretty ja hyvin ja kaikkee.

Täältä.

No mut onneks töistä lähtiessä ei enää satanut. Eikä tuullut. Eikä satanut vaakatasoon. Eikä tuullut vaakatasoon. Eikä ohittanut auto roiskinut kaikkea mun päälle siitä tielle kertyneestä järvestä. Eikä mun varjo kääntynyt ympäri noin 37 kertaa. Eikä mun tukka ollut silmissä ja suussa ja ihan kaikkialla siltä väliltä. Onneks ei.

Täältä.

Mut mitäs läksit, olihan se nyt tän kaiken kerjäämistä herätä kerrankin ilman yhtään torkutusta. Yhtään. Maanantaina.

Täältä.