Mää sydän Samppa

No mut ou mai, kuka naputtelee postausta puhelimella ekaa kertaa ewö! Ei varmaan hulvattoman pitkään romaaniin riitä hermo ja aika, mut onneks mun rakas uus Samppa on oppinut koodaamaan mua aika hyvin:

Tai ehkä Samppa onkin nainen, ei kukaan mies voi ymmärtää noin täydellisesti puolesta sanasta. Tai vaan konsonanttiyhdistelmästä. Suurin osa mun näpyttelemistä sanoista näyttää alkujaan lääkemerkeiltä tai tsekkiläisiltä kaupungeilta, kunnes Samppa ehdottaa mitä mä oikeesti yritin sanoa. Mun aikaisempi luuri ei ollut ollenkaan noin hoksaavainen ja huomaavainen ja pidinkin tähän asti kosketusnäytöistä varsin vähän. Kymmensormijärjestelmä on edelleen mun suuri rakkaus, mut Samppa yrittää kyllä kiivaasti kiilata hyväks kakkoseks. Rekisteröitiin Sampan kanssa meidän suhdekin, oon hänen myötään naimisissa erään operaattorin kanssa seuraavat kaks vuotta. Että mullako muka joku sitoutumiskammo..?

Sain Sampalle niin ihanan kotelonkin, että viimeistään nyt sille iskee identiteettikriisi. Siirryin muuten kirjottelemaan perinteisesti koneella, loppui aika kesken aamun testailuissa. Muuten eteni ihan näppärästi ja varmasti testin toistekin, mutta kuvien kanssa täytyy vielä hiukan harkata. Mut ajatuksena kiva etten oo jatkossa vaan lainakoneen varassa vaan saan tarvittaessa naputeltua tavun tai kaks Sampan avustuksella.

Uutukaisen Sampan lisäksi viikko on ollut varsin vaiheikas, töissä kiehuu pinnan alla niin, että ensi viikon pulpahdus on varmasti vaikuttava. No, sitä odotellessa. Töiden ulkopuolella, ja vähän kyllä töissäkin, on paranneltu maailmaa milloin kenenkin kanssa ja ulkoiltu hyvinkin vaihtelevissa keleissä. Eilen oli kyllä kaunis ilta, kun jokivartta käpyttelin, tuli taas ihailtua yhtä Turun harvoista hyvistä puolista.

Törmäsin siinä käpytellessäni yhteen vasta-avioituneeseen (siis ihan pari tuntia aiemmin oli tahdottu) ystäväpariskuntaan ja oli kyllä niin ihana katsoa heitä, kun oikein hehkuivat onnea. No morsian hehkui ehkä myös valokynää ja mineraalipuuteria, mut kovasti onnellisilta näyttivät molemmat. ♥ 

Ollut kyllä ihana ystäväviikko, koettu suuria tunteita useampienkin ystävien kanssa, oltu ihan ihii ja hilipim ja kaikkee kivaa. Ehdin näkemään Ystävistä parhaintakin pikaisesti yhden sumpin verran, kun hää käväisi työreissulla Turussa ja mulla oli siinä just passeli väli kohdata kesken päivän. Siitä sai hurjasti virtaa ja taas iski harmitus, että miks ei voida asua samassa kaupungissa. No, nähtiin nyt ees toi hetki. Siitä kelpaskin toipuilla tänään pitkän kaavan loikoilulla ennen mökille lähtöä. Sen kerran kun kello ei ollut soimassa heräsin toki joskus kasilta, mut ei sekään haitannut, kun sai loikoilla nautinnollisesti, venytellä vähän, torkkua taas hetken ja kehrätä. Oon harjotellut Sampan kanssa noita aamuherätyksiä, eilen meni jo putkeen, mut keskiviikkona kello ei soinut, kun joku oli määritellyt herätyksen ma/ti/to/pe ja torstaina se taas soi, mut tunnin myöhemmin kuin piti. Siitäkään ei ollut syyttäminen Samppaa, olin vaan ilmeisesti päättänyt, että vasta seiskalta ehtii ihan hyvin heräämään.

Mut nyt taitaa mun koneen laina-aika loppua, kun isukki tulee syynäämään Midsomerin murhat. YLE ei oo oikeen jaksanut viime aikoina suosia telkkarinkatselua täällä mökillä, niin hää on tän ompun varassa. Mä jatkan vielä Sampan kanssa fiilailua ja jotain apettakin kai pitäis loihtia, oikein oivaa lauantain jatkoa ja palataan ehkä huomenna!

  

Teknisiä haasteita

Mulla on nyt joku huono tekniikkakarma. Blogitauko ei tyystin selity sillä, mutta ei se koneen paukahtaminen varsinaisesti oo auttanut asiaa... Nyt kun lainakoneelta koitan naputella, niin ei ensin antanut mun kirjottaa tähän kenttään mitään, nyt herjaa jatkuvasti jostain tallennusissuesta. Naputtelen tätä nyt HTML:n puolelle, kun ei päästä tohon normikenttään ollenkaan. Toivottavasti saan tän kuitenkin maailmalle ennen kuin häviää jonnekin bitteihin. Ja toi kuulosti siltä, kuin nyt olis tulossa jotain jälkipolvien kannalta erityisen merkittävää näppiksen louskutusta. No ei oo, mut haluun sen silti maailmalle, kun pitkästä aikaa tän näppiksen kimppuun pääsen.

Kulunut viikko on ollut teknisesti(kin) erityisen haastava, siis töissä, kotona ei juur enää oo mööpeleitä, jotka mua teknisesti haastais sen läppärin nukuttua ikiuneen tossa tovi sitten. Kuluneella viikolla on selvitelty yhtä sun toista mysteeriä ja toki aina niin, että ongelmat ilmenee H-hetkellä ja on luonteeltaan täysin käsittämättömiä. Oon erikoistunut törmäämään sellasiin jutskeihin, jotka tekee vaikutuksen meidän IT-tukeenkin ja joiden edessä ainakin yks palveluntarjoaja on ihan voimaton. Yhdelle asiakkaalle kun pahoittelin viivettä ja selitin sitä näillä teknisillä haasteilla, niin hän totesi, että niin kauan kun tietotekniikka takkuaa ollaan me onneks vielä korvaamattomia. Oon ollut ilmeisen korvaamaton tällä viikolla.

Aamulla haastavaa oli päästä järvessä siihen syvyyteen, että pystyi suorittamaan pinnan alla pari uinniksi laskettavaa liikettä. Ei se +4 muuten tuntunut niin pahalta, mut pikkasen otti jalkoihin kahlatessa. Nyt kylläkin aika vinkee fiilis ja ei silmätkään särkeneet noissa maisemissa. Ruoan jälkeen vois käydä kurkkaamassa josko siellä vielä joku suppilovahvero ois sinnitellyt tähän asti ja odotellut mua saapuvaksi. Mökillä siis pitkästä aikaa, kannatti kyllä lähteä, tasaa tota äärimmäisen kaoottista viikkoa aika hyvästi.

Muuten viikko ollut kovasti kiva töiden ulkopuolella, nauttinut niin suurempien kuin pienempienkin ystävien seurasta. Ne pienemmät on kyllä niin ihkuja. Voiko olla herkempää, kun lempparipoitsu eka ilmoittaa kesken legoleikkien, että on painavampaa asiaa vessaan. Sitten tulee sen vessareissun jälkeen onnellisen hymyn kera ilmoittamaan, että "Sä oot ihana." Minä ja toimiva suoli, me ollaan niin ihkuja. Awwwwws. Se vähän pienempi, mutta silti iso miäs (kummipoitsu on pian VUODEN, mitä peetä, onneks mä vaan nuorrun) ryömi aivan raivonpartaalla itkien ja huutaen sohvalla kohti ja asettautui syliin edelleen raivokkaasti karjuen. Sylissä ei ollut mitenkään päin hyvä, mutta volyymi nousi vielä pari piirua jos yritin laskea lattialle. Siinä sitten vietettiin laatuaikaa parkuen. ♥

Ne isommatkin ystävät on kyllä olleet aika ihania. Oon huono jakamaan omia asioitani ja on aina niin lämmittävää huomata, miten hyvä mieli siitä tulee kun sen sanallisen arkkunsa vihdoin aukaisee. Se on kyllä sitten sellanen Pandoran lipas, ei nyt välttämättä sen sisällön, mutta määrän puolesta. Siinä boksissa ilmeisesti turpoo laidat ja ruostuu saranat välittömästi, kun saa vähän happea, ei meinaa sitten kerran auettuaan mennä enää kiinni millään... Ehkä mun kamujen mielestä se pääsääntöinen umpinaisuus ei oo mitenkään huono asia. :D Mut ihana kyllä huomata miten niiden harvemmin nähtävienkin kamujen kanssa juttu jatkuu kuin mitään taukoa ei olis ollutkaan ja miten lämpimiä, empaattisia ja fiksuja ystäviä mulla onkaan. Lööööv.

Selkeyttää kyllä huimasti omia ajatuksia, kun sanoo niitä ääneen jollekin, mieluusti toki sellaiselle taholle, joka vielä kommentoi sitä tajunnanvirtaa jotenkin. Suosittelen lämpimästi puhumaan muillekin kuin sille kylppärin peilille, niin ilmeikkäät kuin sen hammastahnaroiskeet onkin, niin eivät korvaa kahta tai useampaa kuuntelevaa korvaa, iloista hymyä, myötätuntoista olkapäätä ja viisaita sanoja.

Onkohan mulla siellä enää yhtään lukevaa silmää ja lämmintä hymyä vastassa..? Siis Leidin lisäks, hän on ollut ihana aktiivi ja hienovarainen (MISSÄ SÄÄ OOTTT??????) haeskelija. Mussu. Siltä ja parilta muultakin suunnalta on haastetta odottelemassa, mut säästän ne vielä hitusen myöhemmäks, jotta saan tän blogiummetuksen purettua toistekin. :) Nyt kohti keittiöö ja perheelle apetta, ihanaa lauantain jatkoa ihan kaikille!



PS Kaikki kummalliset muotoilut, epäloogisuudet ja krijoitsusvihreet menee sitten lainakoneen, takkuavan Bloggerin ja järvessä jäädytettyjen aivojen piikkiin.