Pohjamudissa

Jos voi joku juttu mennnä pieleen, niin tänään on mennyt pitkälti kaikki. Aamu alkoi ihan lupaavasti, kun heräsin ysin tietämillä ja aurinko paistoi ihan huikaisevasti. Suunnistin suoraan sängystä rantaan ihailemaan maisemaa ja seuraksi liittyi myös sisko + orava, joka tuli ihan viereen apehtimaan aamiaistaan. Hää oli vissiin käynyt aamupesulla, kun oli korvatupsut ihan märät. <3 (Siis sillä kurrella, sisko sukelsi järveen vasta vähän myöhemmin.)

Aamu oli ihan uskomattoman upea ja osas taas olla kiitollinen siitä, että sitä sai ihailla just täällä. (Jotenkaan se auringonnousu ei lähiössä oo ihan niin huikaiseva...) Orava mussutti vieressä siskon tarjoamia pähkinöitä, linnut kävi napsimassa välistä, kun kurren silmä vältti, oli ihan tyyntä eikä ees tuntunut järin kylmältä vaiks asteita oli vaan pari. Aika perfection siinä vaiheessa, mutta kovin pitkään en tästä päässyt nauttimaan...

Rannasta suunnistin pihan perälle ja sieltä palatessani alkoi alamäki. Ihan kirjaimellisesti, kun lippasin mutaseen tantereeseen siinä kohdassa, missä maa hiukan vietti. Tömähdin oikeen kunnolla persiilleni ja ylpeyden lisäksi kolahti hiukan myös vasen käsi. :( Verskojen persus oli ihan mutanen ja märkä samoin fleecen helma ja toinen hiha (se vasuri) ja villasukan varteenkin olin sitä mutaa onnistunut säätämään. Ihan hupaisa juttuhan toi oli, mutta kun se oli jo toka kerta, kun lippaan mutaiseksi sateessa muuttuneeseen nurtsiin. Ois ees ollut jäätä, niin ois ollut hiukan katu-uskottavampi mätkähdys. Alkukesästä vetäsin kunnolla selälleni tonne rinteeseen ja sillon mua vaan nauratti, mut tää toka kerta kirvoitti kyllä enemmän ärräpäitä kuin varsinaista naurua. Toki mulla on mukana vaan yhdet sisäverskat, jotka nyt kuivuu nyrkkipyykin jäljiltä saunassa ja oon näiden ulkoverskojen ei ihan niin freesit lahkeet yrittänyt tunkee (toisiin) villiksiin niin tiiviisti ettei tartu päiväpeitteeseen mitään settiä. Se fleece (myös kuivumassa, silleen kivasti viriteltynä saunan irrallisen selkänojan ritilään, kun en ollut ihan vissi josko pyykkinaru ois kestänyt sitä litimärkänä melko painavaa takkia), oli toki se olennainen elementti ulkoilun osalta eli mukana on melko kevyt takki, joka olis ollut tarpeeks lämmin jos sen alle ois laittanut ton fleecen... Hyvä syy siis olla ulkoilematta... :/ Eniten ehkä riipii se, etten voinut ottaa opiksi siitä ekasta kerrasta ja tuoda kerralla hiukan enempi asuvaihtoehtoja siltä varalta että käy just näin... .. . (Tai olennaisempi kysymys ehkä on, että jos oon täällä pitkälti joka viikonloppu, niin miks mulla ei oo täällä mitään varavaatteita?? On niitä kai joskus ollut, mutta jääneet jollain pyykkireissulla palautumatta. X/)

Mun vastoinkäymiskiintiö ei kuitenkaan ollut ton myötä kuitenkaan kasassa vaan edessä oli vielä muutama pinnan palo ja hermon kiristys. Rupesin sen pyykkisession jälkeen kokkailemaan perheelle apetta ja huomasin, että olin toki unohtanut päälisukkeen eli kesäkurpan kotiin. No, pakkasessa oli onneks jotain peruna-sipulisekoitusta ja siitä tuli itseasiassa aikas hyvää, kun sen paisteli pannulla, maustoi mustapippurilla, valkosipulilla (myllystä) ja tacomausteella (, joka sopii hämmentävän hyvin perunan kanssa). Sekaan loraus kermaa ja ripaus juustoraastetta ja kunnon muhitus - mums! (Toki yritin tonkin polttaa pohjaan, kun ensin ei tuntunut tapahtuvan mitään ja sitten laitoin levyyn vähän lisää höökaa, niin johan alkoi tapahtua.)

No, jahka kesäkurppatakaisku oli ylitetty, niin tajusin, että olin muistanut hellan levyjärjestelyt väärinpäin. Meidän hella on vuodelta papu (= vetreä nelikymppinen) ja siinä on kaks levyä + uuni. Jos uuni on päällä niin pelaa vaan toinen levy ja mähän muistin, että se on takalevy, joka sillon wörkkii. No tokihan se oli just toisinpäin, enkä tajunnut sitä perunasatsia takalevyllä kokkaillessani, että uunissahan ei silloin tapahdu mitään. Ei mennyt kuin vartti ennen kuin hokasin, että ne mun siellä paahtumassa olevat leivät ei tuu miksään, kun uunin lämpötila on inan huoneenlämpöä viileempi. No, meillä on toinenkin uuni, sellanen mini ja päätin yrittää mahduttaa leivät siellä muhivan kalan seuraksi. Tää onnistuikin muuten hyvin, mutta pitihän mun hiukan tiristää etusormee siihen tulikuumaan uuninluukkuun leipiä uuniin taiteillessani. No, ei tässäkään vielä mitään, mutta siinä uunissahan sitten riitti forssia ja osa leivistä kärähti niin, että päätyivät suoraan pelliltä kompostiin. Jeppajee.

Tän lisäks vielä kaataessani siskolle ruokajuomaa kuohutin puolet lasista yli niin että pöytä lainehti ja omaan lasiini dippasin sitä perunasettiä, kun hiukan lipes kauhasta sitä lautaselle viedessäni. Tässä vaiheessa alkoi jo hiukan kiristää, mutta onneks Hyvä ruoka, parempi mieli eli parin haarukallisen jälkeen maailma oli taas pikkasen parempi paikka.

Nyt taidan kuitenkin varmuuden vuoksi jatkaa tätä viltin alla lymyilyä sillä tää lauantai 19. päivä on ilmeisesti joku mun versio perjantain kolmannestatoista. Turvallista illan jatkoa itse kullekin, mullekin, jookos. :)