Maailmanlopun merkit

Sori kaverit... Älkää ampuko viestintuojaa, mutta nyt näyttäis pahasti siltä, että se maailmanloppu tuleekin vasta tänään. Jotkut maailmanlopun merkit ainakin on ilmassa, sillä allekirjoittanut heräsi jos seiskalta ja nyt on jo riisipuurotkin muhimassa uunissa. O.o Siinä määrin poikkeuksellista, epäluonteenomaista ja erikoista, että eiköhän tänään jotain muutakin mullistavaa tapahdu. Ei tiätty haittais vaiks olis jotain muutakin kuin se maailmanloppu. Mun puolesta vois vaikka olla tän mun monivuotisen saamattomuuden loppu ja jatkossa luontainen varhainen herätys. Jooko?

Eilinen sujui kaikinpuolin rauhallisissa merkeissä, apehdittiin hyvin ja ähkyyn asti ja vaan oltiin, se on kyllä parasta. Tää päivä on perinteisesti sellanen pyjamapäivä, hiihdetään vaan kaikki aamutakeissa ja mussutetaan suklaata joka käänteessä. Parasta sekin. 

Huomenna tuleekin sukua kylään ja ajattelin taas vaihteeksi tekaista Hellapoliisin Banoffeen, se on niin äärimmäisen simppeli, että onnistuu jopa multa. Oon vielä hiukan oikaissut tosta eli teen herkun ihan normaaliin piirakkavuokaan ja laitan vain puolet banaaneista. Tulee ihan tarpeeks banaaninen mun makuun vaikka jättää päällisen banskut veke, säilyykin sitten nätimpänä, kun se tummuva banaani ei näy sieltä kerman ja keksimurujen alta. Kannattaa testiä, niin herkkua ja eri näppärää, kun vaan paranee vanhetessaan eli sen voi tehdä valmiiksi odottelemaan jääkaappiin jo hyvissä ajoin. Ne Bastogne-keksit myös tekee kivaa jouluisuutta, yks tota maistanut työkamu kysyikin onko mausteena piparimaustetta vai mistä jouluinen maku tulee.

Välipäiviksi pitäis virittäytyä töihin, mutta se ei oikeestaan tee tiukkaakaan, kun suurin osa on vapaalla ja ne vähät töissä pakertavat pääsääntöisesti erittäinkin leppoisalla tuulella. Johonkin väliin pitäis vielä mahduttaa treffit yhden Turussa sukuloivan ystävän kanssa + käydä tervehtimässä ekaa kertaa toisen ystävän viikko sitten maailmaan tullutta maailman parasta joululahjaa. Kuvista päätellen nuoriherra on varsinainen hurmuri ja varmasti taas kohtalokas tälle mun orastavalle vauvakuumeelle. Hiukan ehkä pääsin taas irti Stockan lastenosastolla ja tulokkaan lahjapussista löytyy nyt öbaut puolet Teddy Kompanietin valikoimasta. Mutku ne on niin ihkuja! En vaan voinut vastustaa kiusausta... (Myöskään sen 4-6 kk:n ikäisille tarkoitetun pyjaman suhteen... *köh* *kasvunvaraa*)

Jeps, mutta nyt täytyy varmaan käydä kurkkaamassa sitä mun puuroa. Oikein oivaa joulupäivän jatkoa kaikille, olkoon se täynnä yhdessäoloa, jouluherkkuja, kynttilänvaloa, lepoa ja nautiskelua!

Kuvitus täältä, täältä, täältä ja täältä.

  

Joulua!

Tunnelmallista, tuoksuvaa ja taianomaista joulua!

♥

Voiiiiiii.... Ollut ihan mahtavin ystäväviikko. Tai oikeestaan pari viikkoa. Tai kai aina on enempi vähempi ystäväviikko, mutta nää pari viikkoa on olleet jotenkin erityisen mahtavat. Parhautta. ♥

Näillä erityisen ystävällismielisillä ja ystäväorientoituneilla viikoilla oon:

Juhlistanut itsenäistä Suomea seurueessa, josta olin suurimman osan nähnyt yli vuosi sitten. Voi kun lämmitti mieltä nähdä pari erityisen ilahtunutta ilmettä, kun saavuin (vain tunnin myöhässä, *köh*) paikalle. Oi. ♥ 

Tarjoutunut avuksi yhdelle ystävälle, jonka iloisen yllättynyt ilme tämän kuultuaan oli kerrassaan korvaamaton. Itse nakkikaan ei ollut paha, päinvastoin, mutta erityisen hyvä mieli tuli siitä, että pystyi olemaan avuksi. Ystävälle. ♥ 

Liikuttunut huomatessani miten innoissaan ystävät ovat olleet yhdestä allekirjoittaneen kohdalle osuneesta hyvästä jutusta. Lämmittänyt melkein enemmän se myötäelo ja -ilo, kuin se itse juttu. Niisk. ♥ 

Tippaa on linssiin nostanut myös huomata miten vähän pienemmät ystävät, lempparitytsyt ja -poitsu juoksevat nykyään halaamaan ja sopottavat hengästyneen innostuneesti kuulumisiaan. Löööv. ♥ 

Räkättänyt tälläkin viikolla vedet silmissä Erittäin hyvän ystävän kanssa yhtä sun toista, hitto että se ihminen voi tuoda ihan loputtomasti iloa mun elämään. Eilen jouduin puremaan sormea melkoisella voimalla etten olisi ulvonut naurusta töissä. Se tukahtunut puhina varmaan tosiaan oli normaalimman kuuloinen ratkaisu. Heh. ♥ 

Seurannut lämmöllä miten tärkeän ihmisen ääneen tulee erityistä lämpöä tämän puhuessa itselleen tärkeistä ihmisistä ja asioista. Todennut olevani tärkeä myös. ♥ 

Melko varautuneena ihmisenä paljastanut itsestäni ystävälle jotain arkaa ja haavoittuvaa ja epätäydellistä ja selvinnyt siitä hengissä. Hitto että luottamus on pelottava juttu. Jumantsui. ♥ 

Fiilistellyt illan kesäisen Helsingin reissun kuvia kaihoillen. Ollapa siellä. Ystävistä parhaimman kanssa. ♥ 

 

Plussaa ja miinusta

Tykkään...

...  kynttilänvalosta ja kuumasta glögistä. Ja tästä viltistä.

... puoliarkillisesta talouspaperista. Suhtauduin siihen alkuun todella epäluuloisesti, mutta nyt en voi ymmärtää miksi kukaan käyttää ehdoin tahdoin tuplamäärän paperia, kun 99,9 prosenttiin paperitarpeista riittää se puolikas arkkia.

... siitä, että aamulla ei soi kello. Parhautta. 

... mun uudesta neuletakista. Se on sellanen halittavan ihana, jonka sisään voi upota. Lähdin ostamaan pipoa, palasin neuletakin kanssa. Ja laukun. Ja huivin. Eiks ne nyt oo aika sama asia?
 
...  kookosöljystä. Ei tunnu pakkasetkaan iholla kuivuutena, kun sutii tota pintaan säännöllisesti.

... tosta lumesta. Oli ihan huippukaunista, kun käpyttelin kamujen luota kotiin. Ja hiljaista. Ja vähemmän pimeetä. 

... hymyilevistä ihmisistä. Ovat tosin valitettavan harvassa.

... 2,5-vee lempparipoitsusta. Parhautta, kun hää varta vasten roudaa tuolin viereen, katsoo kauniisti silmiin ja hymyilee ujosti. Lööv.

... siitä, että Cittarista saa piilarinestettä. On ehkä saanut jo kauankin, itse bongasin moisen putelin vasta tovi sitten. (Toki vasta sen jälkeen, kun olin kituutellut yhden viikonlopun mökillä minimaalisella nestetipalla, kun en ehtinyt ajoissa optikolle.)

... puhtaista lakanoista. Puuvillasatiiniset on ihanimmat. 

... ystävän yllätyksenä ja pyytämättä leipomasta limpusta. Muuten vaan -lahjat on parhaita. 

... kukista. Että voi yksi kimppu saada ihmisen hyvälle tuulelle. Vielä kun löytäisin jostain sellaisen leikkokukkaveitsen, niin sais nyrhittyä ne imupinnat hiukan ammattimaisemmin.

... possuista. Syökää kanaa!

... Sokos Wiklundin alakerran kahvilan* take away -mukeista. Ei polttanut yhtään sormia ja kannen suutuntuma oli hyvä.

... Fröbelin palikoista. Palikoiden tuotantoon tänään varsin intensiivisesti tutustuneena täytyy nostaa hattua siitä, miten antaumuksella hommaansa tekevät. Lempparipoitsu on ihan fani.



En tykkää...

... löysistä sukista. Ei oo mitään raastavampaa kuin, että sukka lähtee kiertymään kengässä niin, että pian kantapää on jalkapöydän päällä tai koko kantapää paljaana sukan valuttua kohti varpaita. Argh.

... yli-itsevarmoista ihmisistä. Ei tarvi olla koko ajan äänessä ja aina ei voi olla oikeessa.

... mainosjakeluista. Selaan ehkä promillen luukusta tipahtavasta mainospeestä, mutten kuitenkaan pysty laittamaan sitä ei mainoksia -tarraa oveen, jos siellä kuitenkin joskus ees kerran olisi jotain mielenkiintoista.

... aurajuustosta. Enkä vuohenjuustosta. Sitä raclette-juustoa en pysty ees maistamaan, haisee mädäntyneiltä jaloilta.

... saamattomuudesta(ni). 

... huonosta käsihygieniasta. Nestemäisen käsisaippuan pitäis olla lakisääteinen juttu, ei oo kauheesti ällöttävämpää kuin henkilö, joka ei pese käsiään kunnolla. Kyllä vaan jaksaa loputtomiin hämmentää ne leidit**, jotka vessakäynnin jälkeen vaan käyttää kädet vesihanan alla sekunnin verran, mikä pointti siinä on?

... hämyreistä.

... siitä, että unohdan aina puhtaat pyykit koneeseen ja bongaan ne siinä vaiheessa, kun yritän silmät ristissä navigoida sohvalta sänkyyn. Gnrh. Eiks vois olla jotain ripustusautomaattia?

... pölyjen pyyhkimisestä. Kaikki pluttaus (tiskaus, vessan ja lattian pesu) menee, mutta pölyjen pyyhintä on kyllä niin arsesta. Imurointi myös.

... siitä, että mun vuorokausirytmi on just näin olematon.



*Näitä saattaa olla käytössä muuallakin, en vaan oo vielä bongannut.
**Ehkä miehetkin tekee näin, havainnointia tullut suoritettua pitkälti vain naisten veskissä.

Ihastunut* omppu

Uh. Oon niin täynnä. Oikein ahistaa. Mut silti toi omppupannari huhuilee mua keittiöstä. Onneks oon niin täynnä etten jaksa lyllertää keittiöön. Win-win.

Sain viime viikolla kamun luona ihan yltiöhyvää pannaria ja tänään sain toimeksi tehdä sitä itsekin. Äärimmäisen simppeli homma, jos onnistuu multa, niin onnaa taatusti sultakin:

Omppupannari

muutama omppu (öbaut 4-6, riippuu koosta)
sokeria + kanelia omppujen päälle
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl (tai hiukan reilummin) suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 munaa
8 dl maitoa
70 g voita

vispikermaa
vaniljasokeria
Fazerin Wiener Nougat Crush -seosta (*hence ihastunut, crush, juu nou)

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää maito, munat ja jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota jonkin aikaa. Viipaloi omput pellille, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kippaa turvonnut taikina pellille omppujen päälle, paista 200 asteessa kunnes muistuttaa pannaria. Yritä malttaa antaa pannarin hiukan jäähtyä. Vatkaa sillä välin kerma ja mausta se vaniljasokerilla, ripottele sekaan Nougat Crushia. Leikkaa pannarista kohtuullinen pala ja levitä päälle nougat-kerma. Ahmi. Santsaa isompi pala. Lyllerrä sohvalle urahdellen haavoittuneen karhun tavoin ja jää sille tiellesi.

PS Lupailin sitä canneloni-ohjetta... No, niitä viimeks kokatessa innostuin sitten räjäyttämään vanhentuneen tomaattipyreen silmäni kautta kattoon ja ympäri kämppää, pikkasen jäi tekovaiheet kuvailematta, kun koitin huljutella simmua vähemmän verestäväksi. Tulossa siis jahka innostun niitä taas tekemään / luovun kuvaideasta ja vaan naputtelen sen tänne jahka henki taas kulkee ton pannarin jäljiltä. Kannattaa tosiaan tsekata pyreen päivämäärä, lähtee aika äpäkästi se vuoden vanha töhnä purkista jahka saa vähän ilmaa itseensä... 

  

Roisi repeämä ja pilkettä vasemmassa nimettömässä

Voi oon niin fiiliksissä! (Ja ihan hiton väsynyt, mut yritän pitää noi fiilikset voitolla. :D) Ihan mahtavin viikonloppu, kakskolmasosaa suoritettu ja vielä saan rakkaat isänpäiväsyömingeille luokseni hetikohtapian. Ihanuutta. ♥ 

Perjantaina pääsin sukulaisiin herkuttelemaan ja ihastelemaan ihan mahtavaa kotia. Tädin miesystävällä on ihan huikea satavuotias kämppä keskustassa ja kuolasin sen suppiskeiton lisäksi niitä loputtoman korkeita huoneita, olkkarin erkkereitä, kaikkia jänniä koloja, mutkia ja ulokkeita sekä sinne tänne ripoteltuja ikkunoita. Ja se sisustus! Sellanen kadehdittava sekoitus uutta ja vanhaa, muistoja ja tunnelmia, kombo jossa mikään ei oikeastaan sovi yhteen, mutta kaikki kuitenkin mätsää ihan nappiin. Tahtoo. 

Oli muutenkin tosi kiva istua iltaa vähän harvinaisemmassa seurassa, oikein harmitti, kun jouduin poistumaan paikalta aikaisemmin. Muut tosin taisi olla ihan vaan huojentuneita, olin ehkä niin fiiliksissä, että räpätin melko taukoomatta. Hups. No, niillä hyvillä fiilareilla olikin hyvä siirtyä jatkamaan illanviettoa yhden ystävän kanssa, muista milloin viimeksi ollut Turun yöeloa haistelemassa. Olihan sen ihan kiva huomata, että vielä joku jaksaa mullekin hymyillä ja kohdistaa silmäkulman pilkettä, vähemmän viehättävää vaan, että sen silmäkulman lisäksi kaikilla (siis oikeesti IHAN KAIKILLA) kimalsi myös vasemmassa nimettömässä. Mun puolesta sitä silmää ei niin tarvis iskeä, jos parin päivän päästä on aikeissa viettää isänpäivää hyvällä omatunnolla. Mur. Mut muuten siis oikeinkin kiva ilta, vaikka toki onnistuin repäisemään uusiin farkkuihin ihan kohtalaisen holen heti pöytään istuessani. Lahkeeseen sentään, ei tullut mitään sen roisimpia repeämiä...

Eilen sitten sainkin Ystävistä parhaimman ihan liian pitkästä aikaa luokseni. Parasta. Ollaan viimeks nähty joskus elokuussa mun työreissun yhteydessä turhan pikaisesti ja nytkin loppui aika ihan kesken vaikka hää vasta hetki sitten poistuikin. Meillä oli kunnon herkkumenyy, kun veresteltiin Budapestin muistoja langoksien ja valkosipulikeiton muodossa. Niin herkkua. Ja Ruokahommien munakoiso-halloumitornit oli ihan törkyhyviä, kannattaa testiä! Simppeliä ja niiiiiin maukasta. Jälkkäriksi piti vielä puuhastella banoffee, mutta se jäi odottamaan seuraavaa kertaa, olis päästy sen kimppuun vasta joskus aamukolmelta, kun ihan vaan pikkasen taas venähti se kokkailu.

Nyt pitäis jatkaa tätä hyvän ruoan ja juoman teemaviikonloppua ja siirtyä keittiön puolelle kokkailemaan canneloneja pian paikalle pärähtävälle perheelle. Katotaan josko saisin aikaiseks naputella sen reseptin tännekin, huippuherkullinen ja niin simppeli, että onnistuu multakin. :)

Onnea kaikille isille, erityisesti mun omalle ihanalle! ♥

Ihania miehiä ja halvaustilaa

Uh. Mulla oli maaaailman kypsintä eilen. Oli jo töissä sellanen fiilis, etten millään haluaisi vaan mennä kotiin, mutten jotenkaan saanut toimeksi soittaa kellekään ja päädyin sitten kotiin. Virhe. En saanut mitään järkevää aikaiseksi koko hitsin iltana, möllötin vaan koneella ja surffailin Oikotiellä etsimässä kotia. Kauheesti muuten arvostan jos kämpästä on kaikkiaan neljä kuvaa, niin on toki hyvä jos yks niistä on lähäri hellasta ja kaapin vetimistä. Oli tosin melko karu kämppä muutenkin, ehkä oli ihan peliliike siltä välittäjältä keskittyä niihin hellan nappuloihin... Ei mulle taaskaan ollut kotia tarjolla, joko mätti sijainti, kunto tai hinta tai sitten niissä kaikissa oli toivomisen varaa. Huoh.

Mulla on taas jokasyksyinen kaikkimullehetinytäkkiijotainuutta-oireyhtymä ja niiiiiin tahtoisin jotain vaihtelua. Oon ihan tyytyväinen niin kauan kun on jotain menoa ja tekemistä, mutta kotona kaatuu seinät päälle ja halvaannun vaan sohvalle. Tai sitten unissani sänkyyn, tuli taas jotain äärimäisen tärkeetä googlaillessani vastaan unihalvaus, josta kärsin valitettavan usein. Oon tosta joskus ammoin puhunut yhden ystävän kanssa, ja sain silloin häneltä selityksen oudoille kokemuksille, mutta nyt luin ekaa kertaa asiasta. Noi halvaukset on järkyttäviä ja niitä tulee ihan turhan usein. Siinä on aina se sama kuvio eli kämpässä on joku tunkeilija enkä pysty liikkumaan ja huutamaan apua. Melko ahdistavaa. Muistan vieläkin erittäin elävästi yhden kokemuksen lomareissulta yli kymmenen vuoden takaa. Otettiin kamun kanssa pienet päivätirsat ja "heräsin" siihen, että mun sängyn vieressä oli vieras tumma mies kyykyssä mun pään vieressä enkä pystynyt liikkumaan enkä päästämään ääntäkään. Kamu tuhisi viereisessä sängyssä ja mä huusin paniikissa pääni sisällä. Ihan hirveetä. Sinällään huojentavaa lukea asiasta, tekee jutusta tälleen valveilla vähemmän pelottavan, valitettavasti tää tieto tuskin seuraa sinne uneen asti. Kellään muulla vastaavia kokemuksia?

Muuten ollutkin turhan eloisaa unissa, mistä hitosta ne kaikki ammoiset ihmiset kumpuaakaan? Sellaisia tyyppejä joita en oo nähnyt vuosiin, enkä kyllä mielestäni oo heitä miettinytkään. Aamulla aina herää jotenkin ihan totaalipöllämystyneenä, kun yön on huininut ihan kummallisessa seurassa. Mut eipä sillä, ennemmin vietän vaikka kaikki yöt satunnaisessa sakissa kuin yhtäkään hetkeä halvaustilassa.

Muuten viikko on mennyt oikeinkin oivissa merkeissä, keskiviikkona pääsin taas viettämään laatuaikaa mun 2,5-vee lempparipoitsun kanssa ja kyllä hää vaan taas niin sai sukat pyörimään jalassa. Äitinsäkin totes poitsun ihastuneen, kun hää niin mua lääppi ruokapöydässäkin. No, tunne on kyllä ihan molemminpuoleinen, toinen on niin hurmaava. Oli hoidossakin selittänyt, että "äidin ja minun ystävä tulee kylään". Lööv. ♥

Käytiin kuolaamassa katsomassa muitakin hurmaavia miehiä ja tais siellä pari aika komeeäänistä naistakin olla. Ei se Kakola ehkä mikään ihan tajunnanräjäyttäjä ollut, mutta ei ollenkaan huono. Ja Veeti on aika tikissä, laulaminen välittömästi ei ihan niin pienen punnerrussession jälkeen ei näyttänyt tuottavan minkäänmoisia ongelmia. Ainoo mikä tossa hiukan häiritsi oli se kerrassaan kökkö huumori, joka tosin tuntui uppoavan takana istuvaan tätiin ihan kympillä. No, kai se oli sellasta jokaiselle jotakin musikaalihömppää, ei vaan oikein toimi mulle sellanen höö höö höö, väännetään rautalangasta -huumori. Muuten kyllä siis arvostan, että mulle väännetään rautalangasta. :D

Nyt pitäis varmaan vetäytyä makkarin puolelle, kun muu mökki alkaa hiipua. Toivon, että tavoitan uniin ne iltapäivän seesteiset sienimetsätunnelmat eikä kukaan halua tunkeutua mun uneen mua halvaannuttamaan. Mökillä tosin en muista moista kokeneeni, ehkä täällä on parempi karma tai jotain. Mut nyt siis unta, öitä!

Mää sydän Mami

Hops, mihis se on taas viikko vierähtänyt..? Mun niin piti aktivoitua blogin osalta ja päivitellä ahkerasti yhtä sun toista, mut johonkin nää päivät taas juoksi enkä ehtinyt kuin kääntymään koneella ja / tai sammumaan sen ääreen. 

Talvi ainakin ehti tulemaan tässä välillä, yllättävän pitkäkestoinen ensilumi, kun on nautittu valkeasta maasta torstai-illasta asti. Tai mähän siis nukuin onneni ohi ja heräsin vaihtuneeseen vuodenaikaan vasta perjantaina, saatoin ehkä sipata turhankin kirpakan ulkoiluilman uuvuttamana ennen kuin maisema muuttui valkoiseksi. Aina se jotenkin tulee niin yllätyksenä miten paljon toi lumi tuokaan valoa maisemaan, perjantai-iltana ei ollut taskulampulla mitään virkaa mökille tullessa, kun hanki ja kuu hoiti hommat niin, että melkein häikäisi. 

Aikaisemmin viikolla pääsin ihan liian pitkästä aikaa herkuttelemaan Mamiin ja oli kyllä taas niin mahtia! Sitä kurpitsakeittoa täytyy pian päästä lusikoimaan uusiks, oli ihan tolkuttoman hyvää. Eikä se kuha ja jälkkäriksi johonkin mahaan tungettu porkkanakakku appelsiini-mascarponejädelläkään olleet huonoja juttuja... Toi on kyllä jotenkin niin ihanan epäsuomalainen paikka, ihan kuin olis jossain kansainvälisemmässä kohteessa, kun käy tuolla apehtimassa. Ihanaa myös, että palvelu kulkee ruoan kanssa käsikädessä ja on aina viimeisen päälle sekin.

Nyt oon taas jo päässyt hyvästi luiskahtamaan mökkikoomaan, josta pitäis jotenkin kammeta ylös ja orientoitua alkavaan viikkoon. No, onneks siellä häämöttää mm. Kakola ja 2,5-vee lempparipoitsun treffaus, joten eiköhän tästä jotenkin selvitä. Tän viikon kulttuuriantia edusti Puhdistuksen leffaversio, josta täytyy valitettavasti todeta ettei ollut mun heiniä. Oon varmaan tolkuton juntti, mutta sekä kirja että leffa jätti mut aika kylmäksi. Kirjan kieli on todella rikasta, kuvaus hyvää, taustatyö vaikuttava ja tarina tempaava, mutten silti pitänyt kirjasta tai nauttinut sen lukemisesta. Leffan suhteen sama juttu eli hienot näyttelijäsuoritukset, upea kuvaus, hyvä käsikirjoitus, miljöö yms. toimii, mutta ei ollut mun juttu. M'oon juntti.

Jeps, mut nyt kahvia ja pullaa tai käytännössä siskon törkyhyvää kookos-ananaspiirakkaa, sit kamat kasaan ja kohti Turkua. Mun puolesta maisema saa säilyä valkeana, mutta toivotaan että hetken käy plussan ja harmaan puolella niin, että kesärenkailla reissuun lähteneet vanhukset pääsee jossain välissä kotiin...


PS Ei omakohtaista kokemusta, mutta sisko testasi kehutun Tangle Teezerin, kun ostin sen sille lahjaksi ja on kuulemma tooooosi hyvä! Tai sitten sanoo niin vaan mun mieliksi. :D Mut jos tukka on takkuuntuvaa sorttia, niin kannattaa varmaan testiä. Sisko: "Mä vaan näytän mun tukkaa sille harjalle ja..." sekä "Mun elämä romahtaa jos se harja joskus hajoo." Että näin. :)

Saipa! Saipa!

Mä niin rakastan näitä hitaita viikonloppuja. Niitä aamuja, kun saa herätä ihan rauhassa ja vähän vielä torkahtaa ja kääntää kylkeä ja venytellä. Ja torkkua vielä vähän. Keittää kahvia ja juoruta puhelimessa. Pestä koneellinen pyykkiä ja tuntea itsensä sen myötä tosi tehokkaaksi. Suunnitella tekevänsä yhtä ja toista ja tehdä sitten kolmatta. Parasta.

Aika parhain viikko ollut muutenkin. Tiistaina käytiin perheen kanssa hohottamassa Ilmari Saarelaisen huikea Parasta ennen. Näin sen jo keväällä ja silloin hekotuksen lomassa surin vain sitä, että meidän porukoilta jää se näkemättä. No, onneksi Ilmari tuli visiitille Turkuun toistamiseen ja olin heti kärppänä varaamassa lippuja. Oli niin ihana seurata toisten iloa ja nauratti se allekirjoittanuttakin toisellakin kerralla. Suosittelen lämpimästi, toimii myös elämää vähemmän nähneille!

Muuten on taas räkätetty EHY:n kanssa yhtä ja toista, etenkin Vedetään hatusta ykköskauden helmiä. Oon ollut jotenkin tosi poikki koko viikon ja siten erityisen räkätysaltis. Eilen kävin tyhjentämässä puoli apteekkia vitamiineista, toivotaan että niillä on ainakin joku lumevaikutus, ton räkätyksen ei tarvitse karsiutua (okei, naapurit ei ehkä arvosta mun taipumusta muistaa hassut jutut vessassa), mutta muuten ei haittais vaikka oisin pikkasen pirteempi. Oon jopa nukkunut normaalia enemmän, mutta näytän siltä kuin oisin ottanut ne tirsat haudassa. Just puhuttiin kolmospyöreitä täyttäneen kamun kanssa, että jos toi yläluomi (tai se sen päällinen, mikä sen nimi mahtaakaan olla) laskeutuu tätä vauhtia, niin on kyllä joku kiristysleikkaus edessä. Mulla vielä nousee alapuolelta noi tolkuttomat silmäpussit vastaan, niin enhän mä kohta näe mitään, kun simmut jää kaiken turvotuksen väliin uppeluksiin.

Mjaah. Mut just nyt en jaksa ottaa suurempaa stressiä siitäkään, vaan jatkan väsyräkätystä. Tää viikko tiivistyy aika hyvin tohon H-P Björkmanin Saipa-fiilikseen, sillekin hirnahdeltu kerran tai kaks. Mennään täällä viikonloppukin.





Aijuu: Emmi, ollos lämpimästi tervetullut lukijaksi! :)

Mutaa ja muiskis

Vietin viime(kin) viikolla paljon aikaa yhden erityisen hyvän ystävän kanssa (jos Ystävistä parhain on YP, niin olkoon hän jatkossa EHY) ja sain taas nauraa melkoisen 24/7. Meillä on EHY:n kanssa jotenkin ihan erityistä läppää, jollaista en tavoita muiden ystävien kanssa. Hän jotenkin saa hauskimmat puoleni esiin (tai ainakin saa mut kuvittelemaan niin) ja ajoitus vaan toimii hänen kanssaan loistavasti. Niin loistavasti, että viime viikolla oon esim. hoippunut lähikaupan (juu, LKHM toki oli vuorossa) hyllyjen välissä naurusta hervottomana EHY:n naurattaessa puhelimitse sekä virnuillut itsekseni kanssa-asioijia hämmentäen julkisessa vessassa EHY:n heitettyä erityisen hyvän läpän (jäljempänä EHL) juuri ennen vessaan menoa.

Hymyilen nytkin kuin vähämielinen muistellessani kaikkia hänen kanssaan räkätettyjä EHL:iä, onneksi nyt virnuilen privaatisti kotisohvan uumenissa. Tää ystävyys on rakentunut jotenkin ihan huomaamatta, alku ei ollut järin ruusuinen ja pitkään oltiin vaan työkamuja, mutta jossain vaiheessa tajusin, että tää ihminenhän on mulle ihan hiton tärkeä. Niin se vaan voi ensivaikutelma pettää - kerrankin positiivisesti! ♥

Olikohan mulla joku pointti tässä jaarittelussa..? Tuskin. No, ainakin se, että on kyllä ihan käsittämätöntä miten paljon energiaa ja hyvää mieltä voikaan ystävistä saada. Toivon vastavuoroisesti tarjoavani sitä nauruterapian merkeissä ko. ystävälle, jolla nyt on surua ja murhetta. Oon kyllä etuoikeutettu omatessani niin ihania ja ihanan erilaisia ystäviä, harmi vaan että osa heistä ei oo ihan alvariinsa saatavilla ts. asuvat kauempana, toki onneksi puhelimitse tavoitettavissa. Se hyvä puoli tosin siinäkin, että näkeminen on sitten entistäkin ihanampaa. Ooo, onpas nyt ihanaa. Mulla on varmaan joku tikkariyliannostus ja sen myötä maailmoja syleilevä sokerihumala. Thih. Tai joku vastareaktio maanantaiangstille. Maanantaiangstille, joka olisi yltynyt hallitsemattomiin mittoihin ilman EHY:n EHL:iä. Joo, noi lyhenteet raastaa muakin. Sorppa.

 
Tjoo, ei mulla muuta, kunhan viettelen etukäteistä ystävänpäivää ja koitan muistaa kertoa kaikille ihanille ystävilleni miten tärkeitä ovat. Myös sulle! ♥ Muista säkin!

PS Kuvitus muuten ihanasta löydöstä eli Candyshopin herkuista. Tohon Butter Londonin "Mutaan" on ihan parasta upottaa varpaat. Lööv. 


Aijuu... Laitaks fcookie mulle privameiliä jos oon tervetullut, en tiedä miten saan yhteyttä. :( 

Pöllitty idea ja viivästynyt toteutus

Tuli luonnoksista vastaan seuraava listaus ja tovin mietin että mikähän hitto tää on... Pikkuhiljaa kirkastui ja uskoakseni liittyy Nolliksen ammoiseen Likainen tusina -postaukseen. Oli mun mielestä hupaisa idea ja piti itsekin sitä kommentoida (/siitä postata?), mutta jäi näköjään idean tasolle. No, ei anneta pienen plagioinnin ja viiveen häiritä, joten tässä, olkaas hyvä, mun likainen (=karismaattinen, seksikäs, polvet notkauttava, kuolanerityksen maksimoiva) tusina:

Denis Leary
- Uh, se renttu-palomies-kombo vaan on niin kuuma.
Christian Berkel
- Se sielukas katse Perikadossa vie perikatoon.
Liam Neeson
- Love Actually:n halittava nalle oli aika kuumis The A-Team:ssa. Huono leffa, mut Liam ja Bradley sängellä - ei sen juonen niin väliä.
Andrew Lincoln
- Voisko sen Opettajat uusia?
Robert Carlyle
- Se pieni huvittunut hymynkare...
Julian Rhind-Tutt
- Green Wing:in vastustamaton Dr. Macartney. Lööv.
Kari Ketonen
Kari on ihanuutta. TJEU.
Javier Bardem
Nimikin on kuuma.
Luca Zingaretti
Komisario Montalbanossa on muutakin silmäniloa kuin vain maisemat.
Scott Patterson
Mmm, toimii lippiksellä ja ilman.
Bradley Cooper
Tykkäsin Bradleystä jo ennen sinisiä piilareita ja megamenestystä. 
Michael Vartan
Voi niitä Aliaksen aikaisia kaihoisia katseita. Täytyy katsoa noi muutkin kaudet uusiks.

Joo joo ja ai nou, mut makuasioista ei voi kiistellä... :D

Mut pistäkääs hei muutkin listaten, eli ketkä saa sydämen läpättämään ilmestyessään valkokankaalle tms. näytölle. Siltä varalta ettei kukaan innostu, niin pakkohaastan littleB:n, Jennin, Kirsun ja Pepperin, sori tytsät, muahhahhah. Kaikki muutkin saa siis toki "osallistua" kommenteissa / omassa blogissa. Jee. :) 

Hmmm... Ihan kuin heillä ois joku yhdistävä tekijä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta... ;D
Kollaasin kuvat wööldwaidwebistä:
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
ja  
täältä

Haasteeseen osallistuminen ei sitten edellytä mitään kuvakollaaseja ja seitsemänsadan linkin operointia - nää oli ihan omaksi hermojen menetykseksi iloksi.

PS Toki saa listata myös sankarittaria jos ne aihettaa sankareita enemmän läpätyksiä. Tai sekä että. Kaikki käy! :)

Kui?

Viikon sisään oon kummastellut esimerkiksi:

- Mistä sitä tiskiä oikein kertyy vaikka en oo juur yhtään kotona?

- Miks joistakin tikkareista falskaa se tikku? Siis ruikkii sieltä tikun alaosasta sitä sulanutta tikkaria. Peestä.

- Miks mulla ei oo ikinä käteistä? Koska on tosi tyylikästä pyytää kamua jättämään ravintolassa tippiä myös omasta puolesta. 

- Miten monta pikkuomppua voi syödä putkeen ilman että tulee maha kipeäksi? Ainakin kuusi.

 

- Voiko erään palveluntarjoajan palvelu olla juuri niin käsittämättömän huono kuin kuvittelit? Voi. Kevyesti. Ja huonompikin.

- Miten iloiseksi voi tulla kollegan kiitoksista? Tosi.

- Miten nopsaan kengät kastuu läpimäriksi kaatosateella? Noin kolmessa minuutissa. Elin otsassa kasvaa täyteen mittaansa suunnilleen samassa ajassa, kun odottaa bussia kolmekymmentä minuuttia niissä läpimärissä kengissä.

- Miten hellyyttävä radion tahdissa lauleskeleva hammaslääkäri voi olla? Erittäin.

- Miksi sohvalle vahingossa nukahtaminen ei ole ikinä ongelmallista, mutta kun varta vasten yrittää ottaa tirsat, niin ei tule uni?

- Miten syvälle voi jemmata siskon nimpparilahjan? Ilmeisen syvälle. Ei ole vielä tullut vastaan.

- Miten liikkiksiä noi pennut voi olla? Tahtoo oman.

- Kuinka paljon mua kiinnostaa tyhjentää pesukone ja ripustaa pyykit? Aika vähän.



Edit 01:15... - Miten totaalisesti voi menettää hermonsa taistelemalla näiden asetusten kanssa..? En ymmärrä miks toi fonttikoko kettuilee mulle Firefoxissa, siinäkin hallinnoinnissa ja esikatselussa koko normi, mutta julkaistussa versiossa kumman pieni. Auttakee! Millä saan sen kohilleen? En oo tehnyt mitään muutoksia ja Chromessa + IE:ssä (mites muissa, kommentteja kiitos :)) koko kohillaan. Argh. 

Edit 01:20 Mit..? Ai että toi edellinen kappale on nyt sitten fonttikooltaan ok? Ja tismalleen sama kuin toi muukin teksti. En ala. 

 

Ryhtymistä

Oon ihan ekspertti mitä tulee ryhtymisen suunnitteluun. Eka tiskaan, sillä välin pyörii pyykit, sitten pölyt ja sitten... tsekkaan vaan eka ton Bloggerin... Joo, parin tunnin päästä mökille... no tässähän vois sitä ennen vaikka järkätä ton lipaston laatikot... kurkkaan vaan äkkiä Twitteriin...

Viimeks marisin sitä, että oon ihan turisti omassa kämpässäni. No, tällä erää turisteilen jossain erittäin kyseenalaisella hygienialla varustetussa kohteessa, jossa kulttuurierot normaaliin kotiini ja inhimilliseen eloon ovat huimat. Yöh. Viime viikko meni kipeillessä, joka toinen päivä kuvittelin että kyllä tää tästä ja liehuin ties missä ja sen seuraavan päivän taas otin lukua sohvalla. Mihinkään väliin ei osunut sitä extreme make over -päivää tälle kämpälle. Eilen käytiin nappaamassa (ymh, käytän me-muotoa, mutta todellisuudessa mun funktio oli taas olla tiellä ja jossain vaiheessa mut vaan käskettiin lenkille = pois tieltä) mökiltä laituri veke ja tänään oon taas keräillyt täällä sohvalla sen reissun seurauksena. Tiedän kyllä, että nykyään kaikki flunssat kestää ihan simopitkään ja sillä asteikolla mun puoltoista viikkoa ei ees oo pitkä sairastus, mutta VOITKO LOPPUA JO, menee hermo! Ja haluan siivota tän läävän!

Säkylän Sotkussa oli ihan siistiä. Ja hyvät munkit.

Nytkin siellä on ehkä syksyin kaunein päivä ja kuka muhii viltin alla sohvalla? Mur. Hiukan houkuttais lähteä vähän käpsyttelemään ulos, mutta pelkään että oon sitten niin sippi, että tää slummista siedettäväksi -projekti ei taas etene mitenkään. Täältä sohvalta käsinhän se siis etenee. Hurjasti.

Ens viikolla taas tiedossa kaikenlaista kivaa ja niin toivon, että tää flunssa nyt malttais hellittää, jotta jaksais nauttia täysin palkein kaikesta. Mut jos nyt OIKEESTI ryhdistäydyn ja OIKEESTI tartun rättiin ja moppiin ja imuriin ja tiskiharjaan ja ihan eka niska-pers-otteella itteeni ja rykäisen tästä sohvalta ylös. Nih!

Kuvat flunssan varrelta napsittuja. Ruokahaluunhan toi tauti siis ei vaikuttanut mitenkään. Oon nyt syönyt muutamankin eri version Paninin maalaissalaatista (ei kuvassa), joka varioituu näköjään hieman sesongin mukaan ja kovasti oon kaikista versiosta tykännyt. Suosittelen!

Edit heti: Mitä mun fonttikoolle on tapahtunut? Näyttää muokkauksessa ja esikatselussa ihan normilta, mutta kun tekstin julkaisee, niin fontti menee paljon pienemmäks? Firefoxissa, ei Chromessa eikä IE:ssa? Kui? En oo kajonnut mihinkään asetuksiin enkä oikein tiedä mihin kajoaisin, kun muissa näkyy normisti? Enivan?

Sumu(i)sta

Kipeenä ei sais miettiä liikoja. Hulahtaa helposti turhan syviin syövereihin. Eilinen meni ihan jees, kun vaan möllötin leffoja ja söin jätskiä. Ois pitänyt jatkaa samalla linjalla tänäänkin. Mut oli jätski lopussa. Ja poskiontelot pikkasen täydemmät.

Oon siitä stressistä mouhonnut kerran, pari (*köh*) aiemminkin, mutta laitetaan nyt vielä kerta kiellon päälle, tällä kertaa poikkeuksellisesti ei sieltä syvimmästä pyörteestä vaan pikkasen lähempää jälleenrakennusvaihetta. Alan ehkä vasta pikkuhiljaa käsittää miten puhki oon viime vuodet ollut. Tai en ehkä todellakaan vieläkään käsitä, mutta alkaa olla joku aavistus. Tai sitten oon vaan peruslaiska ja mielelläni laittaisin sen kaiken saamattomuuden stressin piikkin. Go figure. Mut toi eka kuulostaa vähemmän nololta, joten mennään sillä.

Työkaveri meni kesällä työterveyslääkärille ja jäi sairaslomalle työuupumuksesta. Sairasloman lisäksi tilannetta seurataan ja hän käy säännöllisesti juttelemassa lääkärin kanssa. Ohjeena on ollut välttää kaikkea stressiä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Välttää kaikkea suorittamista ja liikaa suunnitelmallisuutta myös arjessa, olla vaan ja lepäillä. Toipua. 

Toinen ystävä jäi juuri sairaslomalle fyysisistä oireista. Hän elää kauheassa kierteessä, jossa fyysiset oireet ruokkivat henkisiä ja toisinpäin, kroppa yrittää viestittää että nyt ei enää jaksa ja pysty ja kykene, mutta ystävä ei malta kuunnella, perfektionisti kun on. No, nyt tuli ainakin hetkellinen stoppi, toivottavasti siitä on edes hetkellistä apua. Ko. ystävä on todella suorituskeskeinen ja vaatii itseltään paljon liikaa niin töissä kuin kotonakin. Kunnianhimo siivittää päiviä sekä töissä että ruokakaupassa, imurin varressa, lenkkipolulla ja vaipanvaihdossa. Kaiken tulisi olla tip-top ja useampia juttuja voisi vielä kehittää jotenkin, testata vaikka uuden ruokalajin / viikko, siinähän se hoituu näppärästi mökkirempan ohessa. Ulospäin kaikki näyttää suorastaan kadehdittavalta ja yllätys olikin suuri, kun puolen vuoden tauon jälkeen nähtäessä ystävä purskahti itkuun ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen. Kun ei vain jaksa enää.

Itse olen em. ystävän vastakohta mitä tulee siihen arkeen. Kunnianhimo valitettavasti jää työoven tuolle puolen ja kotona en vaadi itseltäni enää yhtään mitään. Viimeiset viisi vuotta kuluneet aika sumussa, juuri sanoin näille em. ystäville, kun viime viikonloppuna nähtiin, että oon jotenkin ihan turisti täällä kotonani. Tuntuu, että oon koko ajan siivoamassa kun en missään välissä jaksa tehdä sitä kunnolla. Lipaston laatikot täyttyy ties mistä, kun niitä ei vaan jaksa käydä läpi. Laskut erääntyvät, kun niitä ei muista maksaa. Tiskaus ja pyykkäys pyörii kädestä suuhun periaatteella eli jotain saa toimeksi siinä vaiheessa, kun käytössä on se viimeinen lusikka tai vikat puhtaat sukat. Mökkikassi ei missään välissä tyhjene kokonaisuudessaan ja kosmetiikat eivät ole vielä löytäneet matkapussukasta omalle paikalleen. Kavereita pitkästä aikaa nähdessä en todellakaan osaa sanoa mitä kuuluu, kun ei oikein kuulu mitään, sinne sumuun. Tiuhempaan nähtävät kaverit eivät enää edes kysy, kun tietävät jo vastauksen. Töitä. Mitäs sitä muuta.

Tän siis ei kerrankin pitänyt olla se perinteinen uu oon niin stressaantunut -itkuvirsi, vaan nyt tuntuu siltä, että se usva alkaa ehkä hiljalleen hälvetä. Ehkä. Uudet työkuviot on a) niin mieluisat, että siitä saa virtaa ja b) työmäärä siinä määrin kohtuullinen, että koko ajan ei vedetä ihan kieli vyön alla. Ainakin toistaiseksi (yt. pessimisti ei pety). Nyt elättelen toiveita, että virtaa riittää joskus vielä tänne kotiinkin ja voisin olla täällä kotonani, en vaan se turisti, joka jotenkin selvittää itsensä aamuisin töihin. Myöhässä. Ehkä joskus vielä on jotain muutakin vastattavaa kuulumisiin. Ehkä. Toivottavasti.

On taas tullut viime aikoina muutamia pysäytyksiä, jotka viestivät että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja että aika on rajallista. Elämä on arvokasta. Ei sitä kannata käyttää hapen haukkomiseen sohvalla. Surullista kyllä, tästä nykyisestä toivon pilkahduksesta on täysin kiittäminen uutta toimenkuvaa, itse en olisi muutosta saanut aikaan. No, toivottavasti saan edes tartuttua annettuun mahdollisuuteen enkä ryssi tätä tilaisuutta toipua ja löytää tietäni ulos sumusta. 

Yllä olevat kuvat tuli räpsittyä keskiviikkona, kun kävimme maaseutumatkailemassa rakkaan ystävän kanssa. Ystävän, joka toipuu parhaillaan rankoista syöpähoidoista, jonka miehellä on sama tilanne, ja jonka kanssa surtiin yhdessä äitinsä yhtäkkiä menettänyttä ystävää.

Pyyhkäistyä

Tällä viikolla oon...

... iloinnut ihanan ystävän paluusta. On hienoa huomata, että 2,5 vuotta voidaan pyyhkäistä pois 2,5 minuutissa ja jatkaa kuin mikään ei olisi ollut välissä oudosti. Juonut jasmiiniteetä, nauranut ihanien pikkuneitien kanssa ja tuntenut olevani just siellä missä just sillä hetkellä pitääkin.

... tuntenut pohjatonta surua ystävän puolesta. Itkenyt niin, että silmät ovat vielä aamullakin kipeät. Kironnut miten epäreilua elämä voikaan olla ja itkenyt vielä vähän lisää.

Johan se onkin jo keskiviikko. Njaa, tänään ei kyllä oikeestaan tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista.

Soitan näköjään tota The xx:n Coexistiä puhki kappale kappaleelta. Noihin ekoihin pakkomielteisiin, Fictioniin ja Tidesiin en oo kyllästynyt vieläkään, mutta äsken ihan parasta mahdollista kävelyseuraa oli Swept away. Puoltoista tuntia repeatilla. Ja jatkuu vielä kotona. Löööv.

Pitkän päivän ihana ilta

Ooo, ihana päivä! Siis kokonaisuutena. Mahtui tähän päivään sopiva satsi pinnan kiristystäkin, niin tuntui noi hyvät jutut sitten entistä paremmilta. Yks raskastakin raskaampi kollega oli jotenkin ihan extrahevi tänään, ihminen, joka ei voi olla hetkeäkään hiljaa ja jolla on mielipide ihan kaikesta. Ihan. Kaikesta. Kaikki on minä, mää, mun, mulla, mua ja musta tai sitten jos homman on tehnyt joku muu, niin sitten se onkin yhtäkkiä me. "Me tehtiin tää..." kun toisella ollut osaa eikä arpaa koko hommaan. Mur.

No, hää oli taas suuna päänä ja parhaana koko päivän, mutta onneks sain pari kertaa tuikattua aika hyvän puukon, puhuttiin tosin toisen kollegan kanssa, että hää on niin teflonia, ettei taida jäädä naarmuakaan moisista, ei ainakaan tartu kiinni. No, hää on onneks huomisen työreissussa ja pääsee hetkeks pätemään muualle. Surullista sinällään, että ilmeisesti kompensoi vähemmän menestyksekästä perhe-eloaan töissä ja siksi pitää niin hirveetä mekkalaa itsestään, kun kotona täytyy vaieta - kurjaa, mutta näin useamman vuoden tiiviin yhteistyön jälkeen alkaa vähän ymmärrys rakoilla.

Mjoo, mut siinä oli se kiristysosuus. Muuten oli muiden kollegojen kanssa erittäinkin hupaisaa ja mulla oli erittäinkin hyvä hetki parin potentiaalisen asiakkaan kanssa. Tai siis ainakin omasta mielestäni oli... Joskus vaan tulee sellainen hitto että nyt menee putkeen -fiilis, kun kevennät just oikeissa kohdissa ja kaikki hörähtää ja saat kerrankin selkeästi artikuloitua ja sisältökin on kohdallaan ja pomo hymyää vieressä ja asiakkaat on ihan superkivoja... Sweet.

Jäi siitä niin hyvä fiilis, että kynsihuollon jälkeen jäin vielä jokirantaan reiluksi tunniksi fiilistelemään ihanaa iltaa ja keliä. Kivan paljon ihmisiä liikkeellä ja pääsääntöisesti hyvällä tuulella. Paitsi yks tosi yrmy pappa. Yhdelle miehelle huomasin hymyileväni turhankin hersyvästi, kun ihailin maisemaa ja jäi jotenkin se hymy päälle, kun käänsin katseen häneen. Hää vaikutti melko yllättyneeltä. :D Noo, sattuuhan sitä. :DD

Lisää tällaisia päiviä jooko, kiitos. :) Kaikeksi huipuksi löysin vielä yhden uuden biisin The xx:ltä ja oon viettänyt sen parissa koko päivän repeatilla. En löytänyt kuin liveversioita ja niitä en viitsi tähän linkata, mutta jos ompi Spotify käytössä niin käypä kurkkaamassa The xx Fiction, löytyy myös täältä (mutta ei saanut suoraan linkattua). Löööv. <3