Itku pitkästä ilosta

Jos joku oli huolissaan miten mun lauantai-ilta sujui, niin kiitos, se meni oikein hyvin. Vähemmän siistiä ollut nää sitä seuranneet kaks päivää, kun tää flunssa pääsi totaalisesti valloilleen. Huoh. Ja sniif. Ja auts. Ja trööt. (Toi viiminen kuului ylä- ei peräpäästä.)

Nyt oon itse asiassa niin voipunut, että nojaan sängyssä seinään ehkä maailman epäergonomisimmassa (kirjotetaanks se ollenkaan noin?) asennossa ja kädet yltää nippanappa näppikselle. Mun kymmensormijärjestelmä on 9½ mitä tulee erikoismerkkeihin ja numeroihin (tässä ei oo sitä sivunumeronäppistä) eli pardon me, jos tulee näpyteltyä jotain ihan kummaa. En oikeen luota näihin ruumiin ja sielun voimiini ettäkö kaikki typot bongaisin eli pahoittelut jos kirjoitusasu on kumma. En kyllä ota sisällöstäkään täyttä vastuuta. 

Mut joo, lauantai oli siis ihan mahtava, oli ihan huippua nähdä tolla kombolla piiiitkästä aikaa ja emäntä oli loihtinut vaiks ja mitä herkkuja. Jossain vaiheessa todettiin, että meistä on selkeesti tullut vanhoja, kun keskitytään enempi syömiseen kuin juomiseen. :D No, tulihan sitä maailmaakin parannettua, mutta onneks rajattiin se heitin seinien sisälle, eikä suotta lähdetty mihinkään baariin karjumaan (mitä mä sanoin siitä vanhuudesta). Oli ihan mahtia vaan istuskella kiireettä ja viihdyttiin puol kolmeen asti niissä merkeissä. Heitin uus kämppä oli kyllä ihan uskomattoman onnistunut ja kateellisena mykistyneenä ihailin rempparatkaisuja. Mulla niin ei oo mitään silmää saati nouhauta johonkin seinien kaateluun ja ovien siirtelyyn, mut heillä moista oli toteutettu todella onnistuneesti. Keittiö ja olkkari olivat kiitos kaadettujen seinien yhtä suurta tilaa ja lopputulos avara, valoisa ja sanalla sanoen upea. Tahtoo kans! (Tahtoo kans sellasen kupin kerrallaan kahvia tuoreista pavuista työstävän masiinan - jotain ihan jumalaista se kahvi...)

No, jos se lauantai oli onnistunut, niin sunnuntai sitten kaikkea muuta eli liikuin sängystä vain todella flegmaattisesti ja apaattisesti jääkaapille ja vessaan- onneks oli se kevään tähän mennessä komein keli, ihan kivalta näytti kaihtimien raosta. Mistään krapulasta ei tietoakaan, mutta siinä vaiheessa se flunssa päätti puskea päälle oikeen kunnolla ja olin kykeneväinen vaan hiukan lukemaan hömppäromskua kroonisen torkunnan välissä. Tänään oli pakko raahautua töihin, mut ei se kyllä hyvältä tuntunut (ja ajatus huomisesta työpäivästä tuntuu vielä vähän pahemmalta...). Mun kurkku on jotenkin umpeutunut kolmasosaan normaalista eli nieleminen on melkoisen tuskallista, sama vika nenässä joka on pitkälti muurautunut umpeen. Pää tuntuu olevan täynnä sitä itseään (ei kusta vaan räkää), mutta mitään ei tuu ulos. Lämpö heilahtelee pienen nousun ja alilämmön välillä (kirjoitin eka allilämmön ja nää mun allit on tosiaan aika kuumat) ja koko kroppa on ihan fletku (mun piti eka ottaa tohon päivän kuvaan, jossa aiheena vihannes, kuva itestäni, mutten jaksanut äheltää tässä sängyllä niin, että ois näkynyt jotain muutakin kuin epämääräinen mytty peiton alla). Ei kiva. Puhuin aiemmin illalla puoltoista tuntia yhden ystävän kanssa ja viimisen puol tuntia olin suu auki koko ajan kuin joku vähämielinen, kun ilma ei kertakaikkiaan enää kulkenut nenän kautta. Todella toivon, että yön aikana tapahtuu jotain ihmeitä ja herään ees osa oireista karisseena ja mielellään kiitos suht normaalilla lämmöllä varustettuna. Jooko. Pliis.

Nyt mulla kyllä jomottelee suu siinä määrin lupaavasti, että eiköhän tää pasahda poskionteloihin, kuten flunssa nykyään aina, sen kerran kun puolentoista - kahden vuoden välein sitä sairastan. Ou joi.

Joo, valivali ja ruikunruikun, onkohan mulla mitään kivaa kerrottavaa sitten lauantain? Hmmm. No eipä juur. Ehkä lopettelen suosiolla ja vetäydyn Strepsilsin, kuumemittarin ja Duactin kera totaaliseen vaakatasoon (nyt vasta puoliks). Pitäkää peukkuja (taas), että tää on jo voiton puolella, mä niiiiiiin vihaan tätä flunssaa. Räyh.