Sivut

sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Just nyt, just niinku

Iski pitkästä aikaa mulle aikoinaan hyvinkin tyypillinen happi loppuu, antakaa tilaa -ahistus. Sitä ei ookaan hyvään aikaan näkynyt ja oon itsekin ollut hiljaa tyytyväinen tästä aikuistumisestani. Jos ne henkiset itkupotkuraivarit ei oo itsellekään ihan hulvattoman kivoja, niin tuskin lähipiirilläkään on ollut niitä ihan tolkuton ikävä. 

Ennen olin paperipussin tarpeessa (silleen kuvainnollisesti, vaiks ei kai siihen ihan konkreettisesta hengittelystäkään ois haittaa ollut) ihan alvariinsa, mutta nyt oon tainnut vanhuuttani laiskistua siinä määrin, etten ihan joka asiasta jaksa nykästä herneitä kitusiin, tyydyn vaan huokailemaan dramaattisesti. 




Nyt on vissiin tarpeeks vaiheikas työviikko takana, niin heijastelee vähän vapaa-ajallekin. (Piti ensin kirjoittaa, että tarpeeks pitkä työviikko, mut sehän oli kolmipäiväinen eli taitaa olla enempi kyse laadusta kuin määrästä.) Eilen iski siskon kanssa ostoksille autoillessa hirvee hapentarve ihan puskista ja illalla sama sessio uudestaan saunassa. Oli osittain ihan konkreettista happikatoa, autossa oli aika lämmin ja saunassa kaipasin vaan koko ajan järveen, mutta suurin ahistus tais kyllä olla henkistä laatua. Saunassa ahisti, kun sinne oli mentävä, koska se varta vasten oli lämmitetty. Mulla on oikeesti joku isompikin issue mitä tulee omaehtoiseen toimimiseen. Ei ois ihan hirveesti hotsittanut se sauna, joten sitten kun sinne kuitenkin oli mentävä, niin happi loppui, rintaa puristi ja keuhkoja pakotti. Mun kroppa ei näemmä kestä kompromisseja. Tosi tervettä. Onneks siskolla oli pelisilmä kohillaan ja antoi mulle ihanasti tilaa, eka saunottiin hiljaisuudessa ja sit sain istua rantalepikossa ihan rauhassa just niin pitkään kuin oli tarpeen. Rakas on hän, raskas olin mää.

Mulla oli aikoinaan välillä aika pitkääkin paussia mökkeilystä, kun ahisti se ettei täältä pääse omaehtoisesti tarvittaessa pois. Kavereiden mökeille en ees vuorokautta pidemmäksi aikaa suostu ja 23 h risteily on ihan kapasiteetin rajoilla. Oon sen verran antisosiaalinen tapaus, että välillä vaan pitää saada olla yksin ja jos se tarve iskee mökillä tms. mistä ei pääse pois, niin sitten a h i s t a a. Kovasti. Kunnon ihmisvihaajana esim. kuljen aamuisin myöhäisemmällä ja reitiltään hankalammalla bussilla, koska siinä a) on vähemmän ihmisiä ja b) siinä ei kulje työkamuja, joiden kanssa pitäisi rupatella jotain joutavaa vain sen takia, että ollaan osuttu samaan bussiin. Mulla on siis tosi kivat työkamut, joiden kanssa kyllä mieluusti vuorovaikutan töissä, se bussichitchat heti aamusta on vaan pahinta mitä tiedän.

Eilen sitten otin niskalenkin siitä ahistuksesta istumalla rantakoivun alla sateensuojassa tarpeeks pitkään (= niin pitkään, kun kylpytakissa tarkeni tossa toukokuun +10 C tropiikissa), lepuutin vaan silmiä järvellä ja ihastelin harmaan eri sävyjä. Oli ihan äärettömän rentouttavaa, terapeuttista ja hypnoottista kuunnella siinä koivun alla sateen ropinaa, seurata miten pisaroiden renkaat laajenivat vedessä, taivaanranta ui sumussa ja lokit kaartelivat ihan äänettömästi laiturin yli. Takaraivossa toki jyskytti se fakta, että olisi pitänyt olla laittamassa apetta muulle seurueelle, mutta kyllä sekin siihen ropinaan sitten hiljalleen vaimeni. 




Nyt pitäis selkeesti taas mennä jonnekin omaan rauhaan samoilemaan, aamu on alkanut hampaita ja pinnaa kiristellen ja nyt vaan odotan että pääsen täältä mökiltä pois. Oon ilmeisen huono kaikissa velvollisuuksissa ja sitoumuksissa, tekis vaan mieli lähteä loputtoman pitkälle käpyttelylenkille, mutten voi, koska pian alkaa taas kokkaushuki. Mun sisälläni asuva 4-vee kiskasee tässä vaiheessa ne itkupotkuraivarit ja heittäytyy mahalleen hakkaamaan nyrkeillä lattiaa, koska ei voi just nyt tehdä just niinku haluaa. 

Onkohan olemassa mitään Selätä sisäinen uhmaikäisesi -eheytymiskursseja? Jos, niin mut vois buukata siihen intensiiviversioon. Tiedostan kyllä koko ajan, että on tosi itsekästä kiskasta ihan normirutiineista ja minimaalisista velvollisuuksista hernemaissipaprikat poskionteloon asti, mutta kun a h i s t a a, ja se ei ainakaan toistaiseks oo ollut järjellä kontrolloitavissa. Se happikato on hirveä tunne, tuntuu ettei vaan saa ilmaa, että aivot kiehuu yli ja pitäisi vaan sukeltaa siihen hyytävään järveen ihan loputtomiin. Tuokaa mulle kellukkeet.

   

perjantai 30. toukokuuta 2014

Kellahdus

Onneks tuli pilkottua toi talviloma osiin - jos yhden lomapäivän puitteissa on näin poikki, niin enhän mä ois selvinnyt viikosta putkeen millään... Nyt on ihan järkyttävä päikkäritarve, tekis niiiiin paljon mieli kellahtaa hetkeks tähän sohvalle, mut tunnin päästä kutsuu mökki enkä halua suunnata sinne erittäin äreänä kesken päikkäreiden. Joten, sen sijaan että ottaisin päikkärit, kellahdankin näppikselle ja marisen päikkäripuutteesta täällä. Toimii. 





Ollut melkosta haipakkaa tää toukokuu, töissä sen ei ois niin väliks, mut vapaa-ajalla erittäinkin tervetullutta. Viime viikonloppukin meni aika lennossa, kun kävi vaan välillä vähän nukkumassa ja vaihtamassa vaatteita ja sit suuntas taas nauttimaan helleviikonlopusta. Tai no ei se ihan pelkkää nautintoa ollut, konserttitalossa kun hekotettiin Martin Luolamiestä (mä niiiiin tykkään noista vierailuesityksistä), niin en ois kyllä pahastunut pienestä ilmastoinnista salin puolella. Martti oli ihan mahtava ja tunnelma katossa, mut meinas kyllä välillä happi loppua. Sen lisäksi onnistuin saamaan molemmat jalat totaalisen auki vanhoilla kengillä. Ko. popot olleet ihan toimivat parina aiempana kesänä, mut ilmeisesti toi helle oli liikaa ja ulkoreuna päätti syöpyä sisään jalkaan kummaltakin puolelta. Onneks tuli siinä nättinä iltana käpyteltyä jokirannassa enemmänkin, lopuks sai jo vähän keskittyä, että pysyi ilme peruslukemilla. 




Sunnuntaina Turku esitteli hiukan kohtuullisemmissa lämpölukemissa parhaita puoliaan, oli ihana noljua jokirannassa, kun oli tosi paljon väkeä liikenteessä ja kaikki kovasti hymyileväisiä ja hyvällä tuulella. Cafe Artin terassi tuli korkattua ja kerrankin pääsi Tintåånkin ekalla yrittämällä apehtimaan, yleensä se on aina niin täynnä, että ilman varausta ei oo mitään toivoa. Keskiviikkona tuli pitkästä aikaa syötyä RantaKertussa, tarkoitus oli napsasta jotain pientä, mutta eihän se Kertussa onnistu, kun annokset on aina niin tuhteja. Toivottavasti sää suosii ulkoruokailua ens kerralla, terassinsa on myös kovasti kiva. 

Tuli tossa kelluttua 23 tuntia risteilylläkin ja todettua, että ei se oikeen edelleenkään oo mun juttu. Ei ollut huono reissu ollenkaan, kun seura oli Ystävistä parhaimman muodossa parasta mahdollista, mutta se itse risteily ei kyllä ollut kovin ihmeellinen. Mulle on tosi moni kaveri mohissut sitä miten upee se uus laiva on ja buffa ihan älyttömän hyvä jne., mutta ei kyllä oltu YP:n kanssa järin vaikuttuneita. Kaikki oli ihan ok, muttei meidän silmään ja suuhun mitään kovin spessua. Meillä oli se joku vähän "parempi" aamiainen, enkä sitten tiedä miten huonosti asiat sillä normiaamiaisella on, kun tolla paremmalla vadit oli jatkuvasti tyhjinä, kakku keskeltä jäässä ja pöytiin ohjaamassa yks tyyppi, jonka suorittaessa ohjaustehtäväänsä väki jonotti odottamassa varauksensa käsittelyä. Ehkä sieltä oli sakkia yllättäen sairaana tms., toivottavasti aamiaisrutiininsa on normaalisti hiukan sujuvampi. No, tulipahan tehtyä ja nähtyä, voi sit taas joskus kymmenen vuoden päästä kokeilla uudestaan...

Niin se vaan aika juoksee maristessa päikkäritarpeesta ja tyhjistä vadeista, tarttis vissiin lyödä ne mökkikamat kasaan. Katotaan jos vielä ehdin narisemaan jostain toukokuun puolella vai säästyykö seuraavat jorinat kesäkuulle. Oon ollut viime ajat luppohetkeni niin koomassa, että oon vaan katsonut Nannyja Netflixistä - ihan loistavaa huttua siinä tajunnan rajamailla, sekuntia ennen sohvalle sammumista.
   

lauantai 10. toukokuuta 2014

Imbevirne

Tieks, kun joskus on vaan ihan tositosi hyvä fiilis? Mulla on nyt just sellanen, päällä kunnon iih ja imbevirneeseen asti yltävät suupielet, maailmoja syleilevä olo. Aika parasta.




Ollut tosi kiva viikko, joskin kivaa päivää on aina seurannut totaalinen koomapäivä, jonka päätteeks oon sipannut sohvalle. Oonkohan taas nukkunut yhden tai kaks yötä sängyssä ja muut etsinyt hyvää asentoa tässä sohvalla. Guh. Mut takaisin niihin kivoihin päiviin... Keskiviikkona käytiin parin kaverin kanssa pemmaamassa Turun kaupunginteatterin kirppiksellä. Sinne oli ehtinyt ennen meitä moni muu ja jäljellä ei ollut enää ihan hirveesti vermettä, mut tuli hurjan kulturelli olo siellä pyöriskellessä. Helsingin kaupunginteatterilla on näköjään just tänään vastaava tempaus eli sinne siis jos kaipaa sadepäiväänsä (ainakin Turussa on tosi suhmuista) tekemistä. 

Sitä kirppariakin kivampaa oli tutustua hiukan paremmin yhteen kaverin kaveriin, joka vaikuttaa erittäinkin tutustumisen arvoiselta tapaukselta. Illasta oli kehkeytynyt ihan huomaamatta tosi nätti ja korkattiin siinä sitten ravintolalaivakausikin, kun sää (ja lämpölamput) niin suosi. Katotaan jos sinne tänä kesänä pääsis pari kertaa toistekin, jäänyt noi aina jotenkin tosi vähälle, vaiks nykyään aiempaa viihtyisämpiä ovatkin. Vappuna korkattiin Koulun piha ja se on kyllä edelleen mun lemppariterde Turun tarjonnasta. Ihan ytimessä, mut kuitenkin rauhallinen ja tarpeeks väljää, inhoon sellasta kylki kyljessä hinkkausta. Seuraavaks pitäis ottaa tän vuoden ensivisiitti Cafe Artin terassille, nyt kun maisemaa ei enää pilaa se vähemmän esteettinen siltatyömaa. Pääsee se mudanruskea Aurajoki paremmin oikeuksiinsa. 





Eilen tuli vietettyä ihan huippukiva ilta yhden kamun kanssa, vietettiin laatuaikaa Cittarissa oikeen urakalla, meni varmaan pari tuntia siellä laahatessa. Lopputuloksena allekirjoittaneella uudet tossut ja huulikiilto ja kamulla kolme kassillista raskausajan diabetestä välttelevää ruokaa - ei siis turha reissu ollenkaan! Se on kyllä aika mahtia, kun jonkun kanssa on niin kivaa, että tuntien ruokakauppareissukin pitkän viikon päätteeksi on tosi jees. ♥

Nyt oon kiskonut yliannostuksen kahvia, jotta jaksan viisujen kisastudion kamujen sohvalle sippaamatta. Asian tiimoilta käytyä keskustelua:

Mää: Meillä on lauantaina kisastudio.
Kamu 1: Mistä lähtien sä oot seurannu lätkää?
Mää: Mitä lätkää? Sieltä tulee Euroviisut.


Mää: Oon vähän miettinyt jos oon kuitenkin lauantaina ihan limulinjalla.
Kamu 2 (raskaana): Emmä ainakaan ois jos mä oisin mä. Tai siis jos mä en ois mä. Tai siis sä.


Oikein oivaa kisalauantaita, minkä tiimoilta kisastudio sitten onkin pystyssä!

   

perjantai 2. toukokuuta 2014

Aurinkoisen päivän haaste

Haasteen säännöt:


1. Linkitä henkilö, joka haastoi sinut.

2. Kirjoita säännöt blogiisi ja vastaa alla oleviin kysymyksiin.
3. Haasta kuusi henkilöä postauksesi lopussa ja linkitä heidät.
4. Kerro kaikille haastamillesi henkilöille haasteesta ja jätä heille viesti heidän blogiinsa.
5. Ilmoita haastajallesi, kun olet vastannut haasteeseen.


Haastetta pukkasi Nollikselta, kiitos vaan ja pahoittelut vastausviiveestä. Oli oikeesti kivaa saada pitkästä aikaa haaste, mut pukkas tota vapaata tajunnanvirtaa ja huipputärkeetä mun puuteri on lopussa -asiaa niin paljon omasta takaa, että pääsin tähän käsiksi vasta nyt.

1. Mitä aiot tehdä isona? (Tämä ei sitten ole ikäkysymys!)
- Jaa-a, hyvä kysymys... Toivottavasti ainakin enenevässä määrin juttuja, joista saa virtaa ja joista tulee hyvä mieli, osuu ne jutut sitten mille elämänalueelle tahansa.

2. Jatka lausetta: Jos olisin rohkeampi, niin . . .
- ... poistuisin mukavuusalueeltani useammin. Tai ees joskus.

3. Mitkä asiat saavat sinut kyyneliin?
- Nykyään mitkä vaan, musta on tullut kauhea niiskuttaja. Leffoissa ei tarvitse kauheasti kannustaa vanhuksilla, lapsilla, eläimillä tai traagisilla rakkaustarinoilla, kun mun hanat jo aukeaa ja hyvin luontevasti onnistun itsekin itkettämään itseäni ihan oman mielikuvituksen voimin. Ei tarvitse kuin vähän ajatella jotain vähemmän positiivisia tulevaisuuden kuvia rakkaimmista, niin muutun Niagaraksi nanosekunnissa. Ja se ei katso aikaa ja paikkaa, onnistuu esim. aamun ruuhkabussissa tai lenkillä ihan ongelmitta. Tai nyt. Niisk.

4. Jos sinulla olisi mahdollisuus, niin mitä harrastusta haluaisit kokeilla?
- Hmmm, varmaan jotain, joka edellyttäisi sitä mukavuusalueelta poistumista. Ja sehän kattaakin sitten pitkälti kaikki mahdolliset lajit ja ajanviettotavat.

5. Ottaisitko jonkin kauneusleikkauksen vanhempana? Onko mielipiteesi tästä muuttunut iän myötä?
- Tätä tahtia, kun nää silmäluomet valuu kohti leukaa, niin joku operaatio on simmujen tiimoilta epäilemättä edessä, ei pelkästään turhamaisuudesta vaan ihan näönkin kannalta. Mulla ei kyllä oo muistaakseni ollut järin jyrkkää kantaa (tai minkäänlaista kantaa) noihin leikkauksiin aiemminkaan, kukin tehköön kropallaan mitä tykkää. Luomussa vara parempi ja itse en lähtisi sorkkimaan kuin tarpeen vaatiessa, kuten esim. tossa silmäjutussa.

6. Mikä laulu on viime aikoina soinut päässäsi? Entä onko jokin biisi ollut joskus oikein riesana ja korvamatona?
- Yleensä siellä korvien välissä kajahtelee viimeisin pakkomielle, jota tuuttaan hetken ahkerasti ripiitillä, kunnes kyllästyn ja siirryn hinkkaamaan pilalle seuraavan biisin. Toi on sen verran tiivistahtinen sykli, että ykskään soitanta ei nyt nouse yli muiden. 

Korvamadoista hämmentäviä klassikoita on otteet Tiernapojista tai Vanhoja poikia viiksekkäitä -kertsi. Näitä kun ei ihan alvariinsa kuule, niin yllättävän tiuhaan kuitenkin soivat päässä. Tiedä sitten onko merkki korvamadosta vai rakoilevasta mielenterveydestä.

7. Mitä tietotekniikkaa ostaisit heti, jos olisi mahdollisuus/varaa?
- Oon vähän huono näissä, en oo mikään suuri hifistelijä. Varmaan uuden läppärin, tää lainamasiina on aivan ihana, mut tarkoitus olis vielä joskus se palauttaakin. Ja puhelin temppuilee toisinaan, täydellisen toimivan jos sais tilalle, niin ois kiva.

8. Opiskeluhaaveita, mitä?
- Ei oo ja jos oiskin niin haaveeks jäis. Oon niin onnettoman huono tarttumaan mihinkään kirjoihin, että kaikki jatko-opinnot jäis kyllä ajatuksen tasolle aika nopeesti. Ei toki voi ikinä sanoa ei ikinä, jos oikeesti tulis joku palo ja innostus, niin mikä jottei, mut moisia ei oo toistaiseks näkynyt. Täytyy vissiin ekaks keksiä mikä haluaa olla isona.

9. Mikä on kaikkein tärkein arvosi ja miksi?
- Voi olla, että miellän arvon tässä yhteydessä vähän väljästi tai täysin väärin, mutta sanotaan, että mun tärkein arvo ja mulle arvokasta on olla tyytyväinen omiin tekemisiinsä ja sanomisiinsa ja se, että pystyy seisomaan niiden takana. On sitten kyse tehdystä työstä tai hengailusta ystävän kanssa, niin mulle on tärkeää, että teen sen "täysillä". 

Yritän toimia ihmisten ja asioiden parissa niin kuin haluaisin itse muiden toimivan. Suurimmaksi osaksi se onnistuu ihan hyvin, toki aina löytyy jotain kehitettävää. Ehkä eniten oman perheen kanssa toimiessa, heille tulee äristyä ihan turhasta ja väläyteltyä niitä vähemmän hyviä puoliaan, joilta koittaa muita säästellä.

Kiteytetään vaikka, että tärkein arvoni (ja tavoitteeni) on pystyä katsomaan menneisyyteen ihan kauheasti punastelematta.

10. Riitätkö itsellesi?
- En ja tuskin tulen koskaan riittämäänkään. Riittämättömyys on joku sisäänrakennettu juttu, aina pitää olla johonkin asiaan tyytymätön. Ja sitten kun on täydellisen saamaton tekemään mitään asialle, niin sehän ei sitten hevillä muutu.

11. Minkälainen käsillä tekeminen on sinulle mieluisinta?
- Ömm? Ehkä en oo suuri käsillä tekijä? Ainakin se on sitten kovin kausittaista, mutta joulukorttien askartelu on ainakin inspiraation iskiessä kivaa, kaikki maalailu yms. itsensä ilmaisu valittavasti jäänyt tyystin. Ja hiukset parturoin itse, mutta se on mieluista vain ekan vartin ajan, sitten alkaa kädet puutua.


En taida tähän hätään haastaa ketään, mutta haasteen saa toki tästä ihan vapautuneesti napata! Mä jatkan haasteen nimen mukaisesti (olikohan toi "virallinen" nimi vai pöllinkö sen vaan Nollikselta..?) aurinkoisen talvilomapäivän viettoa ja suuntaan suihkun kautta mökille. Ihanaa ja aurinkoista alkavaa viikonloppua!

   

tiistai 29. huhtikuuta 2014

Epämaanantai

Onkohan juomavedessä jotain vai iskeeks se maanantai vyön alle ja puskista vasta huomenna? (Nyt on siis vielä minuutin vaille maanantai, puhutaan siis maanantaista.) Ollut ihan hämmentävän letkeen sujuva fiilis koko päivän, hymyilyttänyt sopivan usein ja jalka vispannut tän biisin tahdissa koko päivän. Musiikilla on kyllä ihan uskomaton vaikutus, kun osuu joku sopiva biisi kohdalle, niin veivaan sitä yleensä ripiitillä kyllästymiseen asti pari päivää ja kuljen sellasessa omassa kuplassani. Ne kuulokkeet (töissä ja kaikilla siirtymisillä, en mä sentään seurassa kuplaannu) auttaa kummasti, suosittelen jos joku vielä paarustaa tuolla ilman.



Osa epätavallisesta virtapiikistä selittyy varmaan yltiökivalla viikonlopulla, joka heijastelee vielä tänäänkin, mun puolesta sopii vaikuttaa vielä huomennakin, keskiviikkona päästäänkin sit jo nauttimaan vapusta. Viime perjantain suunnitelmat näytti jo uhkaavasti peruuntuvan, mutta päivittyivätkin sitten tosi kivaan ja toisenlaiseen versioon. Tutustuin hiukan paremmin yhteen tuttuun ja toivottavasti tutustuisin vielä lisääkin, ei noita uusia kavereita oo ihan joka nurkan takana tyrkyllä. Piristää kyllä heti, jos on jotain uusia ihmisiä, ei sillä että vanhoissa olis vikaa, mut tulee vähän jotain uutta ja vaihtelua (ja omat vanhat jutut menee taas hetken ihan täydestä uudelle yleisölle).

Lauantai olikin sit piknikpäivä, ulkoiltiin siskon kanssa ihan lähimaastossa ja ihmeteltiin, että vaikka se on niin lähellä, niin miks siellä tulee käytyä ihan liian harvoin. Sää sai välillä kaipaamaan takkia ja kaulaliinaa, mut pääsääntöisesti piknik meni hyvinkin keväisissä tunnelmissa. Oli ihana ekaa kertaa vilauttaa varpaita auringolle ja kyllä se ruoka vaan maistuu niin paljon paremmalta, kun sitä ulkosalla apehtii.



Meillä noi reissut aina jotenkin venahtaa siskon kanssa ja jotenkin sieltä piknikiltäkin kotiuduttiin erinäisten mutkien kautta vasta kympin jäljestä. Aika juoksee, kun on kivaa, mut meillä se tuntuu sisältävän myös pari selittämätöntä aikapoimua. Tai sukuvika toi oikeestaan on, meidän perheessä kaikki projektit on enempi vähempi aikasyöppöjä ja esim. siinä missä naapuri hulauttaa laiturin järveen tunnissa, meillä sitä ährätään sinne puoli vuorokautta. Meniskin niin, että siinä välissä hörpättäis kahvit ja heitettäis vähän tikkaa, mut kun koko ajan tehdään ja silti menee vuosi. Tai siis sisko ja iskä tekee, mun funktio on edelleen olla tiellä + osata olla ottamatta kantaa josko laituri on vinossa tahi ei rannasta katsottuna. 



Sunnuntai menikin sit yhtä hurmaavaa herraa ulkoiluttaessa. Oli kyllä niin kesy tapaus, nähty kahdesti eikä ollut moksiskaan vaikka äitinsä yhtäkkiä kippasi mun sylkkyyn. Löööv. ♥  Ollut kyllä ihan huiput kelit, toivottavasti jaksais nyt niitä vielä pidellä. Vappu menis kivammin jos Esteri ei liittyis seurueeseen kauheen intensiivisesti ja perjantaina pitäis suunnata mökille heti aamusta, senkin mieluusti tekis aurinkoisessa säässä. Hurjasti tulee kyllä virtaa lisää tosta auringosta, aamuisin ihan eri fiilis jos saa raahustaa töihin paisteessa ja viikonloppu tuntuu paljon pidemmältä jos siitä pääsee nauttimaan ulkona. Nyt alkaa kyllä vähän virtapiikki (ja juttu) hiipua, jos sit vaikka kokeilis sitä unta välillä.

En muuten oo näin vajakkihidas kirjoittaja eli aloitin joo maanantain puolella, mutta tässä välissä ehdin myös mm. ripustaa pyykit, pestä hampaat, viilailla kuvia ja kynsiä, miettiä tosi tärkeitä ja maailman rauhan kannalta olennaisia juttuja ja sen semmosta. Ihan vaan FYI.

perjantai 25. huhtikuuta 2014

Hei mua harmittaa. :)

Onkohan tutkittu miten suuren osan elämästään nainen viettää sohvalla kynsien lakkauksen rampauttamana? Ainakin tää kyseinen nainen on taas kynsiensä panttivankina, eikä voi mennä pesemään naamaansa eikä nukkumaan, kun pitää kuivatella näitä kynsiä. Kun piti havahtua tähän projektiin puolenyön paikkeilla. Ois nälkäkin, mut minkäs teet. Ois sit ees hienot, mut en oo ihan varma tästä sävystä ja jälki on taas sellasta, että näyttää siltä kuin oisin vaan dipannut sormet ekaa niveltä myöden lakkapulloon. Just muuten se lopputulos, mitä tavoittelin.






Iskee aina ihan totaalinen uupumus siinä vaiheessa, kun veivaan sen lakkapullon korkin kiinni tokan kierroksen jälkeen. Niin nytkin ja vaiheikas viikonloppu luvassa, joten sille unelle ois ihan ollut käyttöä. Mut nyt en kyllä valita, viikonloppu näytti jo menevän yhdeltä osaltaan ihan pieleen, mut pelastui ja jopa koheni entisestään B-pläänillä, jeij. Kamu peruutti viime tipassa jo viime viikolla huomiseksi sovitun jutun ja kerrankin oikeesti hieman (*köh*) närästyin, kun syy ei mun mielestä ollut kovin pakottava. Tän närästykseni sitten yritin osoittaa hymiöitä vilisevällä tekstarilla, oon niin huono vähänkään negatiivisissa jutuissa. 

Ei se yks kerta mitään, mut ko. ystävän kanssa jää hommat valitettavan usein palaillaan/katellaan-tasolle ja jos se hänestä on kiinni, niin saan katella ihan keskenäni. Sitten vielä nää oho, tulikin muuta -systeemit niihin kattelua pidemmälle päätyneisiin juttuihin, niin mun kamelilla on taas yks korsi lisää kannettavanaan. En epäile etteikö ko. ystävä ihan haluaisi nähdä, ei siis peruuttele tai jätä roikkumaan menoja sen takia, mutta jotenkin vaan suhtaudutaan siihen sopimiseen eri tavalla. Tykkään suunnitella ees jossain määrin viikkoani ja buukkailla hommaa etenkin viikonlopuksi. Mieluusti päätän työviikon johonkin kivaan juttuun ja kyllä se sitten hiukan riipii torstaina kuulla, että jaa, eipä siitä sitten tullutkaan mitään, eli eipä ookaan sitten mitään tekemistä perjantaille. Nyt sain onneks järkättyä huomiselle muuta, kyllä vaan olis riipinyt jos oisin päätynyt sohvalle möllöttämään, kun laskin suunnitelmani ko. kamun varaan.

Tottakai aina joskus tulee peruutuksia, mut itse pyrin pitämään kiinni sovituista ja ne sen jälkeen tyrkylle tulevat menot vaan sumplitaan muuhun ajankohtaan. On ihan fine, jos tulee muutoksia, mutta niistä olis kauheen kiva saada infoa niin, että ehtii sitten järkkäillä sitä jotain varasuunnitelmaa jos niikseen. Myöskään parisuhteessa toisen menot ei oo mikään issue, kunhan niistä on jotain käryä niin, että voi halutessaan järkätä itselleenkin jotain menoa. Huvittavaa kyllä juurikin puhuin asiasta ko. ystävän kanssa, kun oli siellä päässä tullut pientä nappausta siipan muutettua suunnitelmia lennosta. No, ilmeisesti nyt laitettiin hyvä kiertämään. Tänks.

Nojoo, en jaksa tosta enää märistä, kun homman sai pelastettua erittäinkin parhain päin (tästä tulis loputon valitussaaga, jos mun huomisilta ammottais tyhjyyttään...), mut merkittäköön pöytäkirjaan, että peräänkuulutan toisten huomiointia ja sovituissa jutuissa pitäytymistä. Nih.





Tänään kävin taas esittelemässä noita poskionteloitani tohtorille ja voi toista, kun hän oli ihan yltiöväsyneen oloinen, oikeen sääliks kävi. Olin samalla tyypillä muutama viikko sitten ja sillon oli kyllä ihan eri habitus ja fiilis, nyt ilmeisesti olleet vähän rankemmat päivystysvuorot tms. vallalla. Mut söpö hän oli kaikesta väsymyksestään huolimatta, onneks mulla oli tollanen naisellinen ja viehättävä vaiva - aina hienoa päästä spekuloimaan nenäeritteensä väriä ja koostumusta. Mun täytyy ehkä vähän vielä harjoitella mun laineja, se "Mä en normaalisti kuulosta ihan näin mieheltä." ei ehkä kuitenkaan ollut se timanttisin veto.

Lääkärin jälkeen pillastuin H&M:n kotiosuudessa, ois niiiiin tehnyt mieli laittaa kaikki tekstiilit uusiks. Mut olin tooosiii maltillinen siihen mielitekoon nähden ja hassasin rahaa vaan yhteen tyynynpäälliseen, pöytäliinaks sittemmin muuntautuneeseen keittiöpyyhkeeseen, ihan järkyttävältä löyhkäävään tuoksukynttilään (älä osta kynttilää, joka on pakattu niin ettei sitä pääse haistamaan, siihen pakkaukseen on syy) sekä kynttilän alle passaavaan lautaseen. Sellanen semi-pillastuminen siis vaan, kun noi kaikki kuitenkin oli ehdottoman ja en voi elää ilman -tärkeitä. Parikin erilaista ihan jumalaisen pehmoista vilttiä jäi vielä kuuntelulle, hipelöitsin niitä kyllä antaumuksella, mutta joku järjen ääni sit sai estettyä niiden koriin pyrkimykset.


Jokohan nää kynnet vois olla kuivat? Mun kurkku ainakin on ja silmät, tahtoo vettä ja unta. Öitä!

   

maanantai 21. huhtikuuta 2014

Mun ihka eka

Testailen taas tätä kännybloggausta, kun mun unet loppui jostain syystä jo tovi sitten, enkä saa konetta käyntiin herättämättä koko mökkiä... Viimeks testaillessa oli muistaakseni jotain haasteita kuvien asemoinnin kanssa, katotaan josko nyt onnais paremmin. 

Ei kyllä tää nyt vieläkin on jossain määrin ylivoimaista, paitsi jos tää asemoituu sittenkin kivasti, eikä silleen kuin miltä aluks vaikuttaa. Hirveen kätevää kyllä herätä puol kuudelta vapaapäivänä, ehtii esimerkiks latailemaan useammankin kuvankäsittelyjutskin puhelimeensa ja tekaisemaan yhdellä niistä tollasen kollaasin. Siinä ehtii myös löytää kännyn omasta kuvankäsittelystä sellaisen toiminnon, jonka on kuvitellut tyystin uupuvan tän reilun puolen vuoden omistussuhteen ajan. Samalla voi kuunnella, kun joku tintti konsertoi täysin palkein ikkunan takana ja sisko tuhisee toisella puolella huonetta.

Vähän tää on kyllä vielä arpomista tän appsin kanssa, äsken se päätti että mehän niin keskitetään tää teksti kuvan jälkeen halusit tai et, eli et. Sain se vahingossa pois, mut tuskin onnistuu enää tokan kuvan jälkeen... Testataan silti, pitää toi onnistumisenilo jotenkin kumota.

Ei nyt takerruta siihen, että noi kuvat on himpun verran erilaisia, meitsi on kuiteski noviisi. Mitä tulee tohon alempaan kuvakomboon, niin räpsäsin ton vihreevoittoisen just ennen kuin sammuin jumalaisille tunnin pihatirsoille. Jäi Räsäsen Päivin uskonahdistukset vielä arvoitukseks, kun sippasin ennen kuin ehdin lehteä ees avata. Oli kyllä niin suloista nukahtaa viltteihin kääriytyneenä auringonpaisteeseen, kun kimalaiset surisi sinivuokoissa ja linnut luritteli puissa. Parasta.

(Hehei, mä sain melko tiedostetusti sen keskityksen edellisestä kappaleesta veke, jeij!) Eilen päästiin ekaa kertaa tänä kesänä saunasta ja laiturista uimaan, kun iskä ja sisko operoi laiturin paikalleen. Oli aikas hyvä fiilis, muista millon viimeks saunonut. Mä en niin kaupunkisaunasta perusta, sauna on kunnon sauna vasta, kun siitä pääsee uimaan. Kai se muutenkin menettelee, mut eipä oo itekseen tullut hommattua mitään saunavuoroa. Viime kesänä jäi saunonnat tosi vähille ja laituri tyystin laittamatta porukoiden kropparemonttien takia, täytyy tänä kesänä rypee sit edellisenkin edestä.

Nyt täällä alkaa muutkin heräilemään, järveen siis. Verhojen raosta suoritetun kurkinnan perusteella näyttäis olevan aika huikee päivä luvassa - just passeli pingiskauden korkkaukseen!


Vähän jänskättää... Kaikki mun ihka ekan virallisen kännypostauksen kummalliset asemoinnit menee sit mun piikkiin.