Kaa(p)pien kätköistä 2

Uh. Kauhee tyhjän näytön blokki. Oon ilmeisesti ulkoistanut päänkin lomalle... Juups, lomalla ollaan ja nyt siinä vaiheessa lomaa, että alan vähitellen tiedostaa olevani lomalla. Eilen kyllä vielä yritin toivotella kaupan kassalle hyvää viikonloppua, mutta sain nielaistua sen ja vaihdettua viime hetkellä kiittimoihin. 

Eilen pöngittiin lapsuusmuistoja oikein urakalla, kotikotona menossa kunnon ruoppausprojekti, jossa olis tarkoitus saada yhtä sun toista kierrätettyä keräykseen tai kaatikselle. Ihan kaikista aarteista ei malta luopua (totesi joku, joka ensin ilmoitti tomerasti, että "kaikki mun jutut voi pistää eteenpäin"), muistorikkaimmat kirjat nököttää nyt tossa olkkarin nurkassa odottamassa hyllypaikkaa ja eiköhän ne rakkaimmat pehmot pääse takaisin kotikodin kaappiin odottelemaan seuraavaa inventaariota. 

Jotkut jutut kyllä pitäneet hyvin pintansa, yhden pelin patteri oli vielä ihan iskussa, hyvin on kestänyt öbaut 20 vuotta. Samoin Pupu Tupuna -kirjan sisäkanteen varmaan vuonna 1985 liimatut tuoksutarrat oli vielä ihan tuoksuissaan. On se tuoksumuisti kyllä vahva, välillä on tullut joku tavara vastaan, jonka tuoksun oon tunnistanut Tupuna-tarraa vastaavaksi ja eilen kun sitä sisäkantta nuuhkin, niin muistin heti miltä ne tarrat tuoksuu. 

Tuli vastaan myös nimpparikortti, jossa sisko lupaa kerrossänkynsä nimpparilahjaksi. Niin tuli muistot mieleen siitäkin, oli niin siistiä vaihdella ylä- ja alasängyn välillä, sinitarroittaa alasängyn katto julisteilla ja naputella jotain koodeja yläsängyn pohjaan, kun oli joku kaveri yökylässä. Pitäisköhän hankkia taas kerrossänky, ois paljon monipuolisempi kuin toi nykyinen.

 
Tänään vielä lisäpemmausta muistojen arkistoissa, voi kun tulis vastaan se alakuloisen näköinen koirapehmo, jolla oli ihanan pehmeät korvat. Ja se vaaleanpunainen pupu, jonka isä osti yllärinä ruotsinlaivalta, sen, jota oli hyvä halia hytissä just ennen nukahtamista. Niitä lukemattomia piirustuksiaan ja muita taideteoksiaan kahlatessaan tulee kyllä miettineeksi mihin se luovuus ja luomisen riemu on hävinnyt. Nykyään tuntee ittensä ihan voittajaksi jos saa kerran vuodessa joulukortit paskarreltua, kun ennen ei muuta tehnytkään kuin piirsi prinsessoja prinsessojen perään. Muistan vieläkin miten turhauduin Saabin takapenkillä jollain pohjoisen reissulla, kun en osannut piirtää ihmistä istuvassa asennossa. En osaa vieläkään, mutta nyt se ei enää aiheuta turhautumista, on vaan jonon jatkeena niiden muiden saavuttamattomien juttujen joukossa.