Suloinen syys

Nii joo. Mullahan oli tosiaan tää blogi...

En tiedä mihin toi elokuu mahtoi hulahtaa ja hyvän matkaa edetty jo tätä syyskuutakin - johonkin se aika vaan tuntuu soljuvan. Töissä on perinteisen hektistä, kun esinainen ja iso pomo miettivät miten jakavat suhteessa allekirjoittaneen työajan. Tulee se 100 % aika nopsasti vastaan, kun yrittää molempien toiveita toteutella, mut kerrankin oon ollut poikkeuksellisen zen ja teen sen minkä ehdin. Tästä tosin valitettavasti seuraa se, että päivät on melko kaaoottisia ja iltaisin oon valitettavan nuuppa. Ihan kauheeta huomata, että tärkeetkään jutut ei tunnu pysyvän päässä ja oon toisinaan turhan usein ihan hattara. Melko peestä, kun muuten on pirteä ja hyvällä päällä ja haluaa olla pirteä ja hyvällä päällä, mut silti sellanen uupumuksen usva vaan kietoo ennen pitkää sisäänsä. Hrngh.

On kyllä äärimmäisen nuorekas olo, kun illalla yritän jo ysiltä nyrjäyttää leukani sijoiltaan haukotusten voimin ja eilen naurettiin Ystävistä parhaimman kanssa, että jeesus meistä on tullut vanhoja, kun oltiin lauantaina reippaina ja raikkaina ulkoilemassa luontopolulla jo ennen kymppiä. No, toivottavasti pääsen jossain välissä tän koomani herraks, en yhtään tykkäis olla näin tööt ja jälleen kerrran sen työn takia. Sääli vaan, että kerrankin itse työ on tosi jees, aikaa sen suorittamiseen vaan on turhan rajallisesti.

Viikon päästä pitäis treffailla vanhoja opiskelukamuja ja sitä odotan eri innolla. Opiskeluaika tuntuu jotenkin ihan eri elämältä, oli eri kaupunki ja ihmiset ja ainakin alkuun kaikki uutta ja ihanaa. Sitä uuden ja ihanan fiilistä on kyllä ikävä. Oli ihan mahtia kun pesutuvan todella hämmentävä pesukone oli uutuudessaan kuitenkin siisti juttu, ja sairaalaan verikokeisiin lompustus jalan oli vaan uus kiva 8 km lenkki. Tahtoo takaisin sen uutuudenviehätyksen! Kuherruskuukausi nykyisen, erittäin vaiheikkaan työmatkan kanssa oli erittäin lyhyt ja toi mun pesukonekin on niin nähty. Möh.

Tänään suunta kohti mökkiä nauttimaan ihan huikaisevan kauniista kelistä. Syksy on ihan mun lemppari, siinä on vuodenaikana just sitä uutuudenviehätystä, kun kaikki tuntuu hetken aikaa mahdolliselta. Niin nytkin, suloinen syys. Rakastan just näitä kirkkaan kuulaita päiviä, vähän sais olla vielä kirpeempää, niin mun onni ois täys. Toivottavasti ens viikonloppunakin sää suosis ja päästäis viettämään rapukekkereitä ulkona pimenevässä illassa. Vaikka tän yhteisen viikonlopun sopiminen olikin öbaut puolen vuoden säädön takana, niin ootan ihan hurjan paljon, että pääsen näkemään sen osan elämääni. Saa taas vähän uutta perspektiiviä, kun näkee sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oli ensin muutaman vuoden äärimmäisen tiiviisti ja sitten viimeisimmät vuodet nähnyt kerran vuodessa. Sitä näkee itsensäkin jotenkin eri silmin.