Sivut

sunnuntai 26. toukokuuta 2013

Hyvä ja lämmin

Kauhee blokki. Oon hihkunut varmaan viimeiset viis postausta mun kulloisestakin ihanasta päivästä ja niin tekis mieli nytkin, mut ehkä pitäis keksii jotain muuta. ... .. .


Tarjoilija, lasissani on kirsikankukka.

No, minkäs teet, päivä oli ihana. Ihanuus jotenkin korostui, koska siihen kuului myös huolta ja murhetta, aloitin jo aamulla itkeätihrustamalla yhtä vanhaa, itseeni mitenkään kuulumatonta juttua, joka muistutti, että voisi taas koittaa arvostaa sitä mitä on eikä pitää ihan kaikkea itsestäänselvyytenä. Päivällä jännitettiin ambulanssidraamaa kotikodin naapurissa, lopputulos vielä auki, mutta toivotaan parasta. Se dramaattinen käänne kauniissa kesäpäivässä sai entisestäänkin arvostamaan sitä hetkeä, kun linnut lauloivat ja tuuli humisi puissa, kahvi tuoksui kilpaa koristeomenapuiden kanssa, jätski piti herkutella nopeasti ettei se sulaisi lämmössä liiaksi ja pöydän ympärille olivat kerääntyneet ne kaikkein rakkaimmat.

Hyvä ja lämmin mieli tuli myös, kun kohdattiin (toisen) naapurin tädin kanssa, vierähtänyt vuosi jos toinenkin viime näkemästä. Täti oli ihan entisellään, itse olin kuulemma hitusen muuttunut. :) Tulee aina jotenkin jännä olo, kun kohdalle osuu joku, jonka on tuntenut aivan pienestä. Sitä jotenkin kuuntelee itseään ja miettii millaisena toinen näkee ja kokee vuosien jälkeen. Pari vuotta sitten törmäsin ihmiseen, joka oli nähnyt allekirjoittaneen viimeksi alle kouluikäisenä. Tunnisti heti. Se oli aika vinkeä fiilis.

Voi että, oli kyllä ihana nähdä sitä ihanaa naapurin tätiä, pitäis joskus törmätä ihan tarkoituksella. Arvostaa kyllä kaikkia tätejä ja esim. sukua ihan eri tavalla iän karttuessa. Ennen ne harvat sukuhäppeningit oli melkoista pakkopullaa, mutta nykyään on tosi jees, jos joku jaksaa järkätä jotain. Mökkinaapuri-tädin kanssa oli kesästä toiseen juttua, että mennään siskon kanssa pelaamaan korttia hänen kanssaan. Kerran sitten vihdoin mentiin ja oli ihan huippukivaa. Sitten taas jahnattiin että pitäis ja pian tullaan ja nyt hää lätkii maijaa vehreemmillä niityillä.

Että semmosta. Jos vielä aamulla muistais olla ihan tyytyväinen ja onnellinen, kun ei oo mitään syytä olla olematta.

3 kommenttia:

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)