Sivut

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Kaap(p)ien kätköistä

Ei siellä kaupassa selkeestikään kannata käydä, kun jääkaapin ja pakastimen uumenista löytyy vaiks miten kivoja komboja... Maha oli sitä mieltä, että vois syödä muutakin kuin kirsikoita ja mansikoita, mut ei tehnyt kertakaikkiaan mitään mieli. Yritin mielikuvakävellä lähikaupan käytävillä, mut mikään ei tuntunut huutelevan hyllystä mun nimeä. Päädyin taas huokailemaan jääkaapin ovella ja jälleen se kannatti, lopputuloksena äärimmäisen simppeliä, mutta kovasti hyvää.

Seuraa esimerkkiä ja välty turhalta kauppareissulta:

1. Tää menikin jo tossa esipuheessa. Totea ettei tee mitään mieli eikä jaksais mennä kauppaan ja siirry vaihtamaan jalkaa jääkaapin eteen.
2. Punnitse kädessäsi mozzarellapakettia ja silmäile sillä silmällä pussillista omenoita ja aiolipurkkia. Mieti pitääkö sittenkin lähteä sinne kauppaan. 
3. Siirry inventoimaan pakastinta ja löydä sen purkkaan tahriintuneen ja irroitusoperaatiota odottavan -paidan vierestä paketillinen jättikatkarapuja. 
4. Palaa ratsaamaan jääkaappia. Löydä vihanneslokeron perältä pätkä kesäkurpitsaa ja pieni nippu kevätsipulia. Totea, että toivoa vielä on.
5. Siirry kuiva-ainekaapille. Totea saalis laihaksi, koska tänään ei tee mieli mitään, eikä ainakaan kuskusta, bulguria, riisiä tai proteiinipastaa. Huokaile neuvottomana ja bongaa sitten siskolta saatu ihana spagetin säilytysastia keittiötasolta. Tartu epäillen rasiaan, avaa kansi ja löydä vajaa paketti spagettia. Vinkaise ilosta, kun spagetti osoittautuu ihan validiksi eikä esim. kolme vuotta sitten vanhentuneeksi. 
6. Totea, että tänään on katkis-spagettipäivä, keitä spagetit ja käytä pannulla reilussa oliviiöljyssä kevätsipuli, katkikset, pari valkosipulinkynttä ja kesäkurpitsa ihan ohuina lastuina. Tiristä mukaan ainakin puolikkaan (kokonaisen, jos et ole edellisenä päivänä käyttänyt toista puolta muuhun) limen mehu ja rouhi mukaan reilusti mustapippuria sekä ripaus suolaa. 
7. Kippaa koko hässäkkä valutetun spagetin päälle ja koristele tuoreella basilikalla. Lorauta päälle chilimaustettua oliviiöljyä ja ripsaise vielä ihan hiukan mustapippuria.
8. Totea, että kaupassa täytyy kuitenkin käydä, koska kyllähän tää nyt vaatii jälkkärikseen jätskiä.




Kaapeista tulis siis löytymän:

- kevätsipulia
- kesäkurpitsaa
- jättikatkarapuja
- limeä
- valkosipulia
- oliiviöljyä
- spagettia
- mustapippuria
- chiliöljyä
- basilikaa

Tai sitten ihan mitä tahansa muuta, pitkälle pääsee jo öljyllä, valkosipulilla, basilikalla ja mustapippurilla.


Edit: Kauheesti oon muuten tässä todennut yhtä ja toista. Mjaah, ihan sama. :D
  

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)