Sivut

lauantai 1. lokakuuta 2011

Tunnustus tosioliolle*

image

Voi ihanuutta ja mahtavuutta + kaikkea yltiöpositiivista!!! Oon niiiiiiin otettu saatuani ylläolevan tunnustuksen Nollavaimolta ja LIAMKilta. Tunnustus on hienoa saada, mutta kun se tulee blogimaailman kahdelta suursuosikilta ja idolilta, niin hyvä ettei menneet yöunet innostuksesta. Oon ollut tästä aivan mahdottoman hyvillä mielin kohta vuorokauden ja jaan nyt hyvää eteenpäin:


Tämän tunnustuksen saajan pitää...

1. kiittää tunnustuksen antajaa
Ihan tolkuttoman, järistyttävän, megalomaanisen, ylipainoisen, valtavan, hulvattoman ISO kiitos sekä Nollavaimolle että LIAMKille! Tästä tunnustuksesta ja etenkin kahdesta, eikun hitsi vie neljästä (jösses että ootte ahkeria, LIAMK: lasken mukaan myös kirjaprojektin) aivan mahtavasta blogista! Ei ole kertaa ettenkö olisi viimeisintä postausta lukiessani nauranut useampaan otteeseen ääneen ja on joskus tainnut tulla itkukin. Molemmilla onneksi tiivis päivitystahti ettei pääse ihan hirveitä vierotusoireita syntymään... Kiitos siis, ootte ihan parhaita!
2. antaa tunnustus 8 blogille

Itseoikeutetusti tunnustus palaa Nollikselle ja LIAMKille vaikka molemmilta se jo löytyykin. Seuraan monia muitakin blogeja ja seuraavana ne ihkuista ihkuimmat sattumanvaraisessa järjestyksessä. Hitsin monia jäi tän listauksen ulkopuolelle, mutta tosta sivusta löytyy vielä lisää ja siinäkin vasta osa - ei ehdi päivittää kaikkia, kun mielenkiintoisia tulee vastaan jatkuvasti. :)


Tästä blogista on niin paljon sanottavaa, että nyt iski verbaalinen ummetus, kun pitäisi muutamaan riviin tiivistää. Se. Vaan. On. Mahtava. SVOM siis, tulihan se sieltä. Tsekkaa myös Nollavaimon karkkipäivää.


Aihe kuin aihe niin allekirjoittanut höröttää ja paljon. Osa koettelemuksista kokemuksista niin naurettavia, että meinaa tulla itku. Onneksi on kirja tulossa. Parasta!


Toppis on niin omaa luokkaansa ettei tässä pysty lokeroimaan. Tsekkaa ja liity Toppiksen armeijaan, voit saada Tenaa testiin tai oman kertsin. Tai uuden ystävän. <3

Ihana Kirsu ja taito kirjoittaa niin, että tuntuu kuin puhuisi oikein hyvän ystävän kanssa. Sympaattista, sarkastista, superia!


Yön kuningattaren upeita ja unenomaisia tunnelmia.


Loistavia kiteytyksiä ja ajankohtaisia pieniä ja suuria aiheita. Määäää sydän Sloganizer.


Simppeli idea ja loistava toteutus, lopputuloksena kunnon röhönaurut. Aina.


Mainioita kieli- ja mielikuvia: "Niin, musta on myös hirveän kiva jutella pimeällä kadulla vieraan miehen kanssa." Herkullisen kuoren alta paljastuu sanoma.


3. ilmoittaa näille em. asiasta.
Heti seuraavaks!
4. kertoa 8 satunnaista asiaa itsestään.
    1. Harkitsen tasapainolaudan ostoa. Mulla on äärimmäisen huono tasapaino ja keittiöjakkarallakin tekee tiukkaa korkkareista puhumattakaan. Ny ois Hullujen päivien tarjouksena, pitäisköhän?
    2. Mulle tulee tosi usein porkkanasta hikka. Siis kokonaisesta, ei raasteesta. Ja en siis sitä kokonaistakaan kerralla vetäse, mut vaikka kuinka huolellisesti pureskelen, niin neljä kertaa viidestä tulee hikka. Mulla on tosi kovaääninen hikka.
    3. Saan kielen väärinpäin. Kuudessa promillessa yleensä päätän, että muunkin seurueen on tämä ihme nähtävä.
    4. Kuvittelin teininä, että musta tulee jotain suurta. Musta tuli tradenomi. Aika lähellä.
    5. Se hetki, kun uimassa korvaan mennyt vesi tulee ulos on niin mahtava, että on melkein sen arvoista, että sitä vettä sinne alkujaan meni.
    6. En aina kehtaa sanoa ettei mulla ole hajuakaan mistä puhutaan vaan yritän vaan diplomaattisesti nyökkäillä mukana. Esim. ammoin lukion enkun keskustelukurssilla oltiin aika pitkään keskusteltu aiheesta 'Capital punishment' ilman, että mulla oli mitään käryä mitä se tarkoitti. Oli hieno hetki, kun ope kysyi, että mitäs mä oon aiheesta mieltä...
    7. Oon blogikoukussa. Ei tää oma, mut muiden.
    8. Oon ollut 5 ja ½ vuotta tupakoimatta. Ei savun savua. Vau. 

    5 kommenttia:

    Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)