Sivut

keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Wille skrattar

Uuh. Väsynyt, mutta vallan onnellinen. :) Vietin kovasti kivan illan kahden oikein hyvän ystävän ja yhden puoltoistavuotiaan hurmurin kanssa. Tän päälle vielä piiiitkä puhelu Ystävistä parhaimman kanssa. Parhautta! Nyt kyhnystän viltin alla villasukat jalassa ja silmät alkaa hiukan lurpsua.

Hämmentävän hyvä kombo: omppua, säilykepersikoita, hasselpähkinärouhetta + mansikkabalsamicoa. Go figure.
Oon ollut tän viikon ihan rätti, mikä on suora seuraus normaalia tapahtumarikkaammasta viime viikosta - kooma pitkästä ilosta. Tulinkin vaan sanomaan pikaisesti moi ja nyt meen kerrankin tyhjentämään pyykkikoneen vielä saman illan aikana ettei taas tarvi aamulla yrittää ennen bussinlähtöä survoa sitä koneellista narulle. Melko hintsusti ollut vaatevalikoimaa tällä viikolla, kun viime viikolla en ehtinyt pyykätä kertaakaan. Ei noikaan aamuks kuivu eli huominen menee vielä melkoisen sovelletulla kokonaisuudella. (Tai siis ketä mä huijaan, sitähän se on aina, mut tällä kertaa siis syystä.) No, jos tänään sais vaikka sen naamion naamaan, kun jo useampana iltana ollut aikomus sutia moinen pärstään, kun hipiä ei ollenkaan diggaile tätä vuodenajan vaihtumista, mutta aiempina iltoina jo pelkkä naaman pesu on ollut työn ja tuskan takana (= vähän niin ja näin). Pesulle siis, toiveikasta torstaita, toivotaan että se on yhtä hupaisa kuin Willellä:


Joojoo, toi on ihan hiton vanha, mut tuli mieleen, kun muistelin tän illan hurmuriherran hupailuja.

Aijuu: Tänään ollut melkoisen vaihteleva sää eli on nautittu yhdestä sun toisesta ilmiöstä aina rakeista huikaisevaan paisteeseen. Tiedä sitten johtuiko säästä vai mistä, mutta osasta Turkua lähti myös sähköt veks aamulla ja puoli tuntia ihmeteltiin töissä miten pitkään tää mahtaakaan kestää. Oli aika söpöä, kun siinä vaiheessa, kun kaikki pasahti pimeeks, niin talossa vaan kaikui hurraa-huudot. :D

3 kommenttia:

  1. Sulle olis jottain mun blogissa. Tosin oot sellasen jo saanut muualtakin, mut silti. :P

    VastaaPoista
  2. Hiilis: Voi ihanuutta! <3 Oon ihan yhtä otettu tästä nyt, kuin ekallakin kerralla. KIITOS! :)

    Toppis: Rauhan nyt sen Tenan kanssa, mulla on jo visio...

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)