Unettomuus kannattaa aina

Kannatti kiskasta pienet tirsat sohvalla kasista kymppiin, ehti niiden myötä ton totaalisen unettoman yön aikana toteamaan, että:

- Tieto todellakin lisää tuskaa. Useamman tunnin aikana ehtii googlaamaan yhtä sun toista.

- Elloksen mobiilisovellus toimii valitettavan hyvin, hirveen näppärästi sai poimittua ostoskoriinsa vaiks ja mitä eikä homma ees hyytynyt, kun sen täpötäyden korin raahasi kassalle. 

- Kun viideltä luovuttaa ja kömpii keittiöön, saa inspiraation leipasta äkkiä vähän muffinseja aamupalaksi, niin kannattaa tsekata jauhojen päivämäärä. Siis ennen sen ekan muffinssin maistamista. Yöh.

- Frendit toimii ihan hyvin vielä sillä sadannellakin katselukerralla. 

- Nuupahtaneen ilmeen piristys uudella silmämeikkikokeilulla ei välttämättä ole hyvä idea. 

- Kylppärin peseminen "näppärästi tässä samalla, kun käyn suihkussa" ei nollaunilla ole käytännössä ihan niin näppärää.

- Viikkojen blogitaukoa ei välttämättä kannata päättää juuri silloin, kun kerrankin ehtisi ajoissa töihin.

 

Älä valita, ala valita

Marisinkin jo eilen Twitterissä miten se fyysisesti lähin kollega on niin 24/7 negatiivinen, että sulaa pian se sermi välistä, kun uhkuu niin täydellä teholla niitä myrkkyhuurujaan. Miten voi olla koko ajan ja ihan kaikki niin huonosti? Jatkuvaa marmatusta millon mistäkin, melko taukoomatonta pupatusta siitä, tästä ja tosta epäkohdasta. Mantran katkaisee tasaiseen tahtiin ponnekkaampi *ttu*tana ja sit taas jatkuu se negatiivisen kaivelu. 

Ymmärtäisin paremmin tai ees vähän, jos ihmisellä ois oikeesti asiat huonosti, mutta yksityiselämässään asiat käsittääkseni oikeinkin hyvin, välillä jopa hiukan kateellisena seuraan, miten kivalta vapaa-aikansa vaikuttaa ainakin Facebookin välityksellä. (Niin, kun ihmiset normaalisti infoo vaan niistä kurjista ja mitäänsanomattomista jutuista Facessa, niin toi on virkistävä poikkeus... Muah.) Lapset on jo isoja (, joskin soittelevat kollegalle töihin suunnilleen kerran tunnissa) ja vapaa-ajalla harrastetaan monipuolisesti siipan ja tuttavien kanssa, on ulkoilua ja kauniita maisemia, saunailtaa, nyhtöpossua ja pehmoista punaviiniä. Jos pystyy siellä kotona ottamaan hyvästä kaiken irti, niin jotenkin kuvittelisi, että siellä töissä pystyisi hiukan paremmin tai ees toisinaan ummistamaan silmiään niiltä aivan järkyttäviltä, jatkuvilta ja pääsääntöisesti ei ollenkaan itseään koskettavilta epäkohdilta. 

Se jatkuva marina ja paikotellen oikein pahantahtoinenkin kaivelu on vierustoverille aika raskasta. Tykkään kyllä kuunnella musaa töissä, mutta ihan kaikkea ei saa luureillakaan suljettua ja toisaalta sen myötä missaan paljon sellasta muiden kollegojen tuottamaa "passiivista tietoa", joka ois ollut hyvä kuulla ees sivukorvalla. Luureissa on myös se huono puoli, että havahdun aina jossain vaiheessa jonkun hyvän biisin tahtiin nykiessäni, että joku kollega on ilmeestään päätellen seissyt jo hyvän tovin vieressä seuraamassa. Samoin innostuin yks päivä venyttelemään oikein kunnolla. No, luurit päässä se nautinnollinen venytysääni, joka kurkusta karkas, ei kuulostanut ollenkaan pahalta, mut tiedostin kyllä, että sermien ulkopuolelle voi kuulostaa hippasen oudolta. Yritin naamioida sen yskäks, mut tais vaan pahentaa tilannetta.

Lueskelin taas viime viikonloppuna mökillä siskon lehtiä ja Kodin kuvalehden juttu 80-senttisestä Noora Västisestä* sai taas vähän kohottamaan katsetta omasta navasta. Aika huikean oloinen tyyppi tuo Västinen, joka 24-vuotiaana on ehtinyt jo tekemään vaikka ja mitä. Fyysiset haasteet on näemmä hänen kohdallaan tehty ylitettäväksi, ja tarmoa on perinteistä lyhyempään varteen ilmeisesti suotu useammankin hongakolistajan edestä. "Koulun hiihtokilpailuissa istuin pakkasessa kannustamassa. En miettinyt etten voi hiihtää. Mietin, että voin uida."

Turhan usein huomaan lähestyväni asioita negatiivisen kautta ja miettiväni nimenomaan niitä juttuja, jotka eivät syystä tai toisesta ole mahdollisia. Aivan liian usein olen itse syynä niiden mahdottomuuteen, moni asia varmasti onnistuisi kun vain pääsis itsestään yli ja uskaltaisi kokeilla. En ollut itse tajunnutkaan, että muotoilen usein kysymyksen negatiivisesti, kun saman asian voisi ilmaista positiivisestikin. Sen sijaan, että aina soittaessani kysyn "Onks huono hetki", voisin ihan hyvin kysyä, että onhan hyvä hetki tms. Pieni juttu, mutta pienistä jutuista se lähtee. Jatkossa siis sen sijaan, että kysyn että onko joku juttu huonosti, voin aivan hyvin kysyä, että onhan se hyvin. Hyvä, että tästä erikseen mulle mainittiin, itse en ois moista hokannut.

Sen sijaan siis, että ajattelisin esimerkiksi, että:

- Hirveen kiva, kun aamuisten lättyjen krääsä dunkkaa jokaisessa huoneessa ja tarttui varmaan puhtaisiin pyykkeihinkin, kiitos olemattoman liesituulettimen.

, voin ajatella, että:

- Voi että, kun ihanasti leijuu toi lättyjen tuoksu joka paikassa, säilyy niiden muisto paljon pidempään. Voiiii, ihan kuin ois kesä ja mökin lättykestit. Löööv.

Tai:

- VMP, ihan tyhjä lauantai, ei mitään kivaa tekemistä, oon varpisti foreveralone ja naapurin kissat syö mun naaman sit, kun oon tukehtunut noutopizzaan ja hoiperrellut rappikseen kuolemaan.

Mä taidan kuitenki lähtee tähän: 

- Ooo, ihana hemmottelulauantai, kerrankin aikaa itselle. Voi naputella ihan rauhassa blogia ja illalla vois mennä vaiks leffaan. Yksin. Lauantaina. Ei ollenkaan sad, vaan aikuisen ja itsenäisen, itsensä kanssa viihtyvän naisen merkki. Walter Mitty, täältä mää tuun!

* Kodin kuvalehti 1/2014

Tieto ei lisää tuskaa

Sissos sentään, se elää ja hengittää ja on siirtynyt vuoteen 2014. Nyt se muistaa kertoo siitä blogissakin. Tekee kyllä aika totaalista tuhoa toi puuttuva läppäri, jos nyt oisin ollut mikään päivittäisbloggari toimivalla koneellakaan, niin tuskin ois ihan näin pitkää taukoo päässyt syntymään. Mur. Ja nytkin siis työläppärillä, joka kulkeutui koulutuspäivän jälkeen kotiin asti, muuten pyrin pitämään sille porttikieltoa ettei kasva noiden työpostien lukemisen houkutus ylivoimaiseks vastustaa... Mut kieltämättä niiiiin kivaa naputella pitkästä aikaa (joskaan en osaa käyttää tän hiiren vieritystä ja toi väli toimii joka toisella lyönnillä - töissä käytössä erillinen näyttö ja näppis) ja oon ihan fiiliksissä, kun saa kuunnella Spotifyä ihan normisti koneelta eikä vaan kännystä. Iih.

 

Ei tää konekaan nyt ihan autuaaks tehnyt, ei jostain syystä suostu lataamaan kuvia ollenkaan. Toin nää sit hirveen näpsästi kännyn appsin kautta. Kiva hybridi. Not. Eikä nyt takerruta siihen, että aloitin tätä öbaut pari tuntii sitten ja nyt hiukan pätkii, kun juorusin YP:n ja siskon kanssa välissä ja hääräsin muutenkin ties mitä. Käyn jotenkin ihan ylikierroksilla, ollut jotenkin niin repalainen viikko, paltsua paltsun perään ja koulutusta, jää näemmä jotenkin ihan päälle. Tänään ollut kyllä kiva päivä ja hyvä fiilis, lisää näitä, kiitos. Töissä oli jotenkin poikkeuksellisen jees ja löysin talvitakin -40%, käy! Hemmottelin itteeni myös tollasella tähtikorusella, kun oli niin hyvä mieli. Ollut viime päivät aika haikeat tunnelmat, niin nyt piti ottaa paremmasta fiiliksestä kaikki irti. Saatoin myös ostaa uuden huulikiillon ja käydä hipelöimässä muitakin alerättejä, mut ne ei enää liity tähän, shhh...

 

 

Tänään oon ollut myös fiilareissa mun uusista rilleistä. Keräsivät niin paljon kehuja, että se viiden kerran kiristetään/löysätään/eiku kiristetään taas -ruljanssi tuntuu melkein sen arvoiselta. Ja huomenna varmaan taas löysätään, mulla on ilmeisen vammanen pää. Mut kivat lasit, työkamu kommentoi, että näytän nää päässä tosi fiksulta. Ilmankos se pomo tiiraskin mua niin tiiviisti paltsussa ja kohdisti juttunsa jatkuvasti mulle. Täytyy varmaan laittaa huomenna piilarit, ettei keksi mitään mun kapasiteettia ylittäviä nakkeja, jos näytän todellista välkymmältä. Mut se mikä oli tosi kiva huomata, kun menin ekaa kertaa lasit päässä tänään töihin, niin ei ollut pienintäkään epävarmuutta. Normaalisti on aina sellanen pieni kaiherrus jos on esim. uus tukka tms., et onks tää oikeesti kiva, mut nyt ei ollut minkäänmoista ähkunsaispiilaritäkkiitilalle- tai soriettäoonolemassa-fiilistä. Jeij. Joku hämmentävä egobuusti tai sit tosiaan tykkään näistä pokista. 

Se tykkäämisen tiedostaminen ei oo mulle mikään selviö, voin spekuloida vaikka miten loputtomiin, että tykkäänköhän oikeesti vai kuvittelenko vaan tykkääväni vai haluunko vaan kuvitella tykkääväni, oli kyse sitten uusista rilleistä, tukasta, kämpästä tai ihmisestä. Oon maailman huonoin tekemään päätöksiä ja esim. se yks ainoo koti, jota oikeesti kattelin sillä silmällä, on nyt jonkun toisen koti ihan vaan siks, että mua alkoi oksettaa (siis oikeesti etoi), kun ois pitänyt tehdä jotain päätöksiä. Ulkoistan päätökset mieluusti tai luistan niistä jotenkin muuten, ei tarvi sitten jälkeenpäin elää sen päätöksen kanssa. Täytyy vaan elää sen päättämättömyyden tai toisten käsiin annettujen päätösten kanssa. 

 

 

Naurettiin yhden ystävän kanssa sitä, miten epävarmuus on mulle tunteista hirvein. Tai se ei siis ollut hauskaa, vaan se miten se ilmeni. Muistelin ihan muuhun liittyen miten nilkkaoperaation yhteydessä stressasin eniten sitä, ettei epiduraalin myötä vaan tapahdu mitään ylenmääräisiä vapautumisia siinä leikkauspöydällä. Mua ei ollenkaan jännittänyt se leikkaus vaan se, etten vaan laske alleni siinä tunnottomuudessa. Heräämössä tapailin kädellä sänkyä altani ettei vaan tuu mitään ylimääräistä vastaan.* Kaveri nauroi, että oisko sit ollut hyvä jos ois yhtäkkiä ollut käden täydeltä jotain extraa händyssä. Totesin siihen, että sit ainakin oisin tiennyt! Isken siis ennemmin kädet kirjaimellisesti peehen kuin elän epätietoisuudessa. 

Kestän aika paljon epäkivojakin juttuja, mutta epävarmuus on jotain ihan hirveetä. On se tunne sitten vallalla töissä tai ihmissuhteissa tai vaikka aamubussissa, niin ennemmin tosiaan kohtaan negatiivisenkin lopputuleman, kuin elän sen kanssa etten tiedä missä mennään, mitä tunnen tai miten pitäisi toimia. Jos saa jo ens jouluks pukilta toivoa, niin tohon tunneskaalaan toivoisin ees pientä loivennusta, turhan rankkaa, kun oikein kauhoo siellä epävarmuuden syövereissä. Tieto ei lisää tuskaa, tai jos, niin se on sitten niin konkreettista, että sen kanssa on helpompi elää kuin elää pimennossa.

No, nyt voin ainakin olla varma siitä, että tää juttu alkaa vakaasti vajota kypsän puolelle, jos nyt jotain muuta missään vaiheessa olikaan. Epävarmempaa taas on mahtaako siellä "toisella puolella" olla enää ketään... Mulla on jäänyt kirjoittelun lisäks lukeminenkin, oon ihan pihalla kaikkien kuulumisista. Niisk. Enää tänään en lupaa ottaa vahinkoa takaisin, mut joskohan viikonloppuna pääsis mökillä ajan tasalle. :)

* (Ei tullut, kun kumminkin mietit.)

Mää sydän Samppa

No mut ou mai, kuka naputtelee postausta puhelimella ekaa kertaa ewö! Ei varmaan hulvattoman pitkään romaaniin riitä hermo ja aika, mut onneks mun rakas uus Samppa on oppinut koodaamaan mua aika hyvin:

Tai ehkä Samppa onkin nainen, ei kukaan mies voi ymmärtää noin täydellisesti puolesta sanasta. Tai vaan konsonanttiyhdistelmästä. Suurin osa mun näpyttelemistä sanoista näyttää alkujaan lääkemerkeiltä tai tsekkiläisiltä kaupungeilta, kunnes Samppa ehdottaa mitä mä oikeesti yritin sanoa. Mun aikaisempi luuri ei ollut ollenkaan noin hoksaavainen ja huomaavainen ja pidinkin tähän asti kosketusnäytöistä varsin vähän. Kymmensormijärjestelmä on edelleen mun suuri rakkaus, mut Samppa yrittää kyllä kiivaasti kiilata hyväks kakkoseks. Rekisteröitiin Sampan kanssa meidän suhdekin, oon hänen myötään naimisissa erään operaattorin kanssa seuraavat kaks vuotta. Että mullako muka joku sitoutumiskammo..?

Sain Sampalle niin ihanan kotelonkin, että viimeistään nyt sille iskee identiteettikriisi. Siirryin muuten kirjottelemaan perinteisesti koneella, loppui aika kesken aamun testailuissa. Muuten eteni ihan näppärästi ja varmasti testin toistekin, mutta kuvien kanssa täytyy vielä hiukan harkata. Mut ajatuksena kiva etten oo jatkossa vaan lainakoneen varassa vaan saan tarvittaessa naputeltua tavun tai kaks Sampan avustuksella.

Uutukaisen Sampan lisäksi viikko on ollut varsin vaiheikas, töissä kiehuu pinnan alla niin, että ensi viikon pulpahdus on varmasti vaikuttava. No, sitä odotellessa. Töiden ulkopuolella, ja vähän kyllä töissäkin, on paranneltu maailmaa milloin kenenkin kanssa ja ulkoiltu hyvinkin vaihtelevissa keleissä. Eilen oli kyllä kaunis ilta, kun jokivartta käpyttelin, tuli taas ihailtua yhtä Turun harvoista hyvistä puolista.

Törmäsin siinä käpytellessäni yhteen vasta-avioituneeseen (siis ihan pari tuntia aiemmin oli tahdottu) ystäväpariskuntaan ja oli kyllä niin ihana katsoa heitä, kun oikein hehkuivat onnea. No morsian hehkui ehkä myös valokynää ja mineraalipuuteria, mut kovasti onnellisilta näyttivät molemmat. ♥ 

Ollut kyllä ihana ystäväviikko, koettu suuria tunteita useampienkin ystävien kanssa, oltu ihan ihii ja hilipim ja kaikkee kivaa. Ehdin näkemään Ystävistä parhaintakin pikaisesti yhden sumpin verran, kun hää käväisi työreissulla Turussa ja mulla oli siinä just passeli väli kohdata kesken päivän. Siitä sai hurjasti virtaa ja taas iski harmitus, että miks ei voida asua samassa kaupungissa. No, nähtiin nyt ees toi hetki. Siitä kelpaskin toipuilla tänään pitkän kaavan loikoilulla ennen mökille lähtöä. Sen kerran kun kello ei ollut soimassa heräsin toki joskus kasilta, mut ei sekään haitannut, kun sai loikoilla nautinnollisesti, venytellä vähän, torkkua taas hetken ja kehrätä. Oon harjotellut Sampan kanssa noita aamuherätyksiä, eilen meni jo putkeen, mut keskiviikkona kello ei soinut, kun joku oli määritellyt herätyksen ma/ti/to/pe ja torstaina se taas soi, mut tunnin myöhemmin kuin piti. Siitäkään ei ollut syyttäminen Samppaa, olin vaan ilmeisesti päättänyt, että vasta seiskalta ehtii ihan hyvin heräämään.

Mut nyt taitaa mun koneen laina-aika loppua, kun isukki tulee syynäämään Midsomerin murhat. YLE ei oo oikeen jaksanut viime aikoina suosia telkkarinkatselua täällä mökillä, niin hää on tän ompun varassa. Mä jatkan vielä Sampan kanssa fiilailua ja jotain apettakin kai pitäis loihtia, oikein oivaa lauantain jatkoa ja palataan ehkä huomenna!

  

Teknisiä haasteita

Mulla on nyt joku huono tekniikkakarma. Blogitauko ei tyystin selity sillä, mutta ei se koneen paukahtaminen varsinaisesti oo auttanut asiaa... Nyt kun lainakoneelta koitan naputella, niin ei ensin antanut mun kirjottaa tähän kenttään mitään, nyt herjaa jatkuvasti jostain tallennusissuesta. Naputtelen tätä nyt HTML:n puolelle, kun ei päästä tohon normikenttään ollenkaan. Toivottavasti saan tän kuitenkin maailmalle ennen kuin häviää jonnekin bitteihin. Ja toi kuulosti siltä, kuin nyt olis tulossa jotain jälkipolvien kannalta erityisen merkittävää näppiksen louskutusta. No ei oo, mut haluun sen silti maailmalle, kun pitkästä aikaa tän näppiksen kimppuun pääsen.

Kulunut viikko on ollut teknisesti(kin) erityisen haastava, siis töissä, kotona ei juur enää oo mööpeleitä, jotka mua teknisesti haastais sen läppärin nukuttua ikiuneen tossa tovi sitten. Kuluneella viikolla on selvitelty yhtä sun toista mysteeriä ja toki aina niin, että ongelmat ilmenee H-hetkellä ja on luonteeltaan täysin käsittämättömiä. Oon erikoistunut törmäämään sellasiin jutskeihin, jotka tekee vaikutuksen meidän IT-tukeenkin ja joiden edessä ainakin yks palveluntarjoaja on ihan voimaton. Yhdelle asiakkaalle kun pahoittelin viivettä ja selitin sitä näillä teknisillä haasteilla, niin hän totesi, että niin kauan kun tietotekniikka takkuaa ollaan me onneks vielä korvaamattomia. Oon ollut ilmeisen korvaamaton tällä viikolla.

Aamulla haastavaa oli päästä järvessä siihen syvyyteen, että pystyi suorittamaan pinnan alla pari uinniksi laskettavaa liikettä. Ei se +4 muuten tuntunut niin pahalta, mut pikkasen otti jalkoihin kahlatessa. Nyt kylläkin aika vinkee fiilis ja ei silmätkään särkeneet noissa maisemissa. Ruoan jälkeen vois käydä kurkkaamassa josko siellä vielä joku suppilovahvero ois sinnitellyt tähän asti ja odotellut mua saapuvaksi. Mökillä siis pitkästä aikaa, kannatti kyllä lähteä, tasaa tota äärimmäisen kaoottista viikkoa aika hyvästi.

Muuten viikko ollut kovasti kiva töiden ulkopuolella, nauttinut niin suurempien kuin pienempienkin ystävien seurasta. Ne pienemmät on kyllä niin ihkuja. Voiko olla herkempää, kun lempparipoitsu eka ilmoittaa kesken legoleikkien, että on painavampaa asiaa vessaan. Sitten tulee sen vessareissun jälkeen onnellisen hymyn kera ilmoittamaan, että "Sä oot ihana." Minä ja toimiva suoli, me ollaan niin ihkuja. Awwwwws. Se vähän pienempi, mutta silti iso miäs (kummipoitsu on pian VUODEN, mitä peetä, onneks mä vaan nuorrun) ryömi aivan raivonpartaalla itkien ja huutaen sohvalla kohti ja asettautui syliin edelleen raivokkaasti karjuen. Sylissä ei ollut mitenkään päin hyvä, mutta volyymi nousi vielä pari piirua jos yritin laskea lattialle. Siinä sitten vietettiin laatuaikaa parkuen. ♥

Ne isommatkin ystävät on kyllä olleet aika ihania. Oon huono jakamaan omia asioitani ja on aina niin lämmittävää huomata, miten hyvä mieli siitä tulee kun sen sanallisen arkkunsa vihdoin aukaisee. Se on kyllä sitten sellanen Pandoran lipas, ei nyt välttämättä sen sisällön, mutta määrän puolesta. Siinä boksissa ilmeisesti turpoo laidat ja ruostuu saranat välittömästi, kun saa vähän happea, ei meinaa sitten kerran auettuaan mennä enää kiinni millään... Ehkä mun kamujen mielestä se pääsääntöinen umpinaisuus ei oo mitenkään huono asia. :D Mut ihana kyllä huomata miten niiden harvemmin nähtävienkin kamujen kanssa juttu jatkuu kuin mitään taukoa ei olis ollutkaan ja miten lämpimiä, empaattisia ja fiksuja ystäviä mulla onkaan. Lööööv.

Selkeyttää kyllä huimasti omia ajatuksia, kun sanoo niitä ääneen jollekin, mieluusti toki sellaiselle taholle, joka vielä kommentoi sitä tajunnanvirtaa jotenkin. Suosittelen lämpimästi puhumaan muillekin kuin sille kylppärin peilille, niin ilmeikkäät kuin sen hammastahnaroiskeet onkin, niin eivät korvaa kahta tai useampaa kuuntelevaa korvaa, iloista hymyä, myötätuntoista olkapäätä ja viisaita sanoja.

Onkohan mulla siellä enää yhtään lukevaa silmää ja lämmintä hymyä vastassa..? Siis Leidin lisäks, hän on ollut ihana aktiivi ja hienovarainen (MISSÄ SÄÄ OOTTT??????) haeskelija. Mussu. Siltä ja parilta muultakin suunnalta on haastetta odottelemassa, mut säästän ne vielä hitusen myöhemmäks, jotta saan tän blogiummetuksen purettua toistekin. :) Nyt kohti keittiöö ja perheelle apetta, ihanaa lauantain jatkoa ihan kaikille!



PS Kaikki kummalliset muotoilut, epäloogisuudet ja krijoitsusvihreet menee sitten lainakoneen, takkuavan Bloggerin ja järvessä jäädytettyjen aivojen piikkiin.

Suloinen syys

Nii joo. Mullahan oli tosiaan tää blogi...

En tiedä mihin toi elokuu mahtoi hulahtaa ja hyvän matkaa edetty jo tätä syyskuutakin - johonkin se aika vaan tuntuu soljuvan. Töissä on perinteisen hektistä, kun esinainen ja iso pomo miettivät miten jakavat suhteessa allekirjoittaneen työajan. Tulee se 100 % aika nopsasti vastaan, kun yrittää molempien toiveita toteutella, mut kerrankin oon ollut poikkeuksellisen zen ja teen sen minkä ehdin. Tästä tosin valitettavasti seuraa se, että päivät on melko kaaoottisia ja iltaisin oon valitettavan nuuppa. Ihan kauheeta huomata, että tärkeetkään jutut ei tunnu pysyvän päässä ja oon toisinaan turhan usein ihan hattara. Melko peestä, kun muuten on pirteä ja hyvällä päällä ja haluaa olla pirteä ja hyvällä päällä, mut silti sellanen uupumuksen usva vaan kietoo ennen pitkää sisäänsä. Hrngh.

On kyllä äärimmäisen nuorekas olo, kun illalla yritän jo ysiltä nyrjäyttää leukani sijoiltaan haukotusten voimin ja eilen naurettiin Ystävistä parhaimman kanssa, että jeesus meistä on tullut vanhoja, kun oltiin lauantaina reippaina ja raikkaina ulkoilemassa luontopolulla jo ennen kymppiä. No, toivottavasti pääsen jossain välissä tän koomani herraks, en yhtään tykkäis olla näin tööt ja jälleen kerrran sen työn takia. Sääli vaan, että kerrankin itse työ on tosi jees, aikaa sen suorittamiseen vaan on turhan rajallisesti.

Viikon päästä pitäis treffailla vanhoja opiskelukamuja ja sitä odotan eri innolla. Opiskeluaika tuntuu jotenkin ihan eri elämältä, oli eri kaupunki ja ihmiset ja ainakin alkuun kaikki uutta ja ihanaa. Sitä uuden ja ihanan fiilistä on kyllä ikävä. Oli ihan mahtia kun pesutuvan todella hämmentävä pesukone oli uutuudessaan kuitenkin siisti juttu, ja sairaalaan verikokeisiin lompustus jalan oli vaan uus kiva 8 km lenkki. Tahtoo takaisin sen uutuudenviehätyksen! Kuherruskuukausi nykyisen, erittäin vaiheikkaan työmatkan kanssa oli erittäin lyhyt ja toi mun pesukonekin on niin nähty. Möh.

Tänään suunta kohti mökkiä nauttimaan ihan huikaisevan kauniista kelistä. Syksy on ihan mun lemppari, siinä on vuodenaikana just sitä uutuudenviehätystä, kun kaikki tuntuu hetken aikaa mahdolliselta. Niin nytkin, suloinen syys. Rakastan just näitä kirkkaan kuulaita päiviä, vähän sais olla vielä kirpeempää, niin mun onni ois täys. Toivottavasti ens viikonloppunakin sää suosis ja päästäis viettämään rapukekkereitä ulkona pimenevässä illassa. Vaikka tän yhteisen viikonlopun sopiminen olikin öbaut puolen vuoden säädön takana, niin ootan ihan hurjan paljon, että pääsen näkemään sen osan elämääni. Saa taas vähän uutta perspektiiviä, kun näkee sellaisia ihmisiä, joiden kanssa oli ensin muutaman vuoden äärimmäisen tiiviisti ja sitten viimeisimmät vuodet nähnyt kerran vuodessa. Sitä näkee itsensäkin jotenkin eri silmin.

Aika iih

Mulla ei oo juurikaan mitään asiaa, mut koska tää on ihan hyvä tapa vältellä tiskausta ja vaatekaapin inventaariota, niin antaa näppiksen laulaa. Tai ees vähän tapailla tahtia, hyräillä.

Lomalla on tähän mennessä muun muassa ja esimerkiksi:

• Piipahdettu päiväseltään Tampereella ja todettu se jälleen aivan ihanaksi kaupungiksi. En tiedä miksi yllätyn tästä toistuvasti, pitäishän se jo tietää. 

• Jännitetty mökillä niitä mettälenkin varrella aivan satavarmasti lymyäviä hirviä, susia ja karhuja. Onko pakko jonkun hirvenvasan/naarassuden/tms. kutsuhuhuilla siellä lepikossa just sillon, kun vainoharhailen siitä ohi? Ei varmaan ollut mikään lintu, vaan just jompikumpi edellä mainituista. Tai ehkä karhu.

• Piipahdettu Turun yöelämässä ja todettu ettei sinne taas seuraavaan puoleen vuoteen tarvi mennäkään. No okei, ehkä se ex tempore -tiistai ei oo se tykein päivä, mut silti...

• Piipahdettu Karussa ja todettu, että sinne todellakin täytyy mennä uudestaan. Ihan loistava ruoka ja todella ystävällinen, joskin verkkainen palvelu. Jos meet, niin varaa pöytä ja aikaa.

• Aamiaisherkuteltu äipän keräämillä mustikoilla, vatuilla ja pikkumansikoilla. 

• Yllätytty positiivisesti kotimaisesta leffasta. 21 tapaa pilata avioliitto ei ollut ollenkaan huono tapa viettää sataa, ei sada, sataa sittenkin -lomapäivää. 
  

• Liikututtu useammastakin jutusta. ♥

• Käyty Mamissa ihan törkyhyvällä lounaalla. Olin ihan autuuksissani jo siitä leipäkorista.

• Nukuttu useampana aamuna pitkään. Ja hyvin. Ja hyvin pitkään. Hymyilty raukeana ja halittu tyynyä. Pian pääseekin pötköttelemään Ystävistä parhaimman hoteisiin, aika iih ja vähänks oon odottanut.