Kyl mää siit nii pal kauhiast tykkään

Krääh. Tänään on räydytty karussa arkeen paluussa, mutta toisaalta menty eilisen jäljiltä vielä hiukan ylikierroksilla eli reality bites on täydessä purennassa vasta huomenna. Sit voikin jo onneks alkaa odottelemaan viikonloppua.

Eilen oli ihan huippumahtava päivä, kun ensin inspiroiduin (siis ihan oikeesti, tää ei oo mitään kettuilua) koulutuksessa ja sitten vietin perinteisen mahtavan illan Ystävistä parhaimman parhaimmassa seurassa. <3

Koulutuspaikka sai kuolaamaan kateudesta, sillä meillä ei esim. oo taukotilassa kylmäkaapillista limua ja vissyä, hedelmiä ja keksejä, vessassa kaikkea mahdollista hiuslakasta, laastareista ja hajuvesistä lähtien ja kahdella Fatboy:llä sisustettua huonetta, jossa voi makoilla läppärin kanssa ja etsiä inspiraatiota. Kelpais, toimis, tahtois, haluis. 

Koulutuksen jälkeen venailin Ystävistä parhainta missäpä muuallakaan kuin Stockan kellon alla. Siinä hyvin konkretisoitui Turun ja Hkin ero: sen kymmenen minuutin aikana mitä siinä pojotin, virtasi siinä väkeä enemmän kuin varmaan koko päivän aikana Turussa keskustan kävelykadulla. Helsingissä on jotenkin tosi vapauttavaa se, että tusinaan mahtuu niin monenmoista hiihtäjää, ettei ehdi kauheasti kiinnittää itseensä huomiota. Kyllä taas näytti ko. kaupunki mulle parhaita puoliaan enkä olis millään malttanut lähteä kotiin. (Näin jälkeenpäin ajatellen oli kuitenkin ihan hyvä etten jäänyt punkkaamaan Ystävistä parhaimmalle ja suunnannut aamujunalla suoraan töihin. Ois voinut siinä aamujunassa tuntua vähemmän hyvältä idealta.... ;D)

Helsingissä olis kyllä ihanaa se, että a) Ystävistä parhainta näkis muutenkin kuin poikkeuksellisesti ja b) työtilaisuuksia ei vois olla ainakaan vähemmän kuin Turussa, jossa niitä on ihan olemattomasti + c) edelleenkään tää Turku ei herätä mussa mitään ihan karrelle polttavaa roihua, vaan oon kerta kerralta ihastuneempi Hkiin. Suuri miinus Hkissä (tai missä tahansa muussa kaupungissa) taas on se, että perhe on muualla ja mökkimatka pitenisi öbaut 130 km. Nää faktat pitää mut toistaiseksi aikas tiiviisti täällä, mutta toivon että voisin lämmetä tälle Turulle inan enemmän. Huomenna täytyy taas koittaa käydä vähän ihastumassa, kun suuntaan kamun kanssa kohti keskustaa.

Eilen käytiin Ystävistä parhaimman kanssa apehtimassa Vapianossa, josta joku vinkkasi jossakin blogissa (nice to meet you nuoruusiän dementia). Olin alkuun hieman epäluuloinen naama nurin ja valittamassa rasittavuuteen asti (Jos Ystävistä parhain on mulle Ystävistä parhain, niin oonkohan mä sille Ystävistä raskain? Niin fyysisesti kuin henkisestikin... :D) siitä miten paikka ei ollut tolkuttoman tunnelmallinen ja miten kummallinen formaatti siellä oli. No, en tiedä josko vieläkään lämpenin ihan totaalisesti sille tilausmetodille, mutta ainakin ruoka oli to-del-la hyvää ja sehän se on tärkeintä. Tuolla siis ruoka noudetaan itse tiskiltä, eri ruoat "ladataan" korttiin, joka laskutetaan poistuessa. Laiskanlötkeänä ja mukavuudenhaluisena luonteena arvostan eteen kannettua ruokaa ja jotenkin se alkupalalajitelma olisi ehkä vaikuttanut hieman spesiaalimmalta, jos se olisi tuotu pöytään enkä olisi ensin odotellut, kun eri laatuja lapattiin rasioista lautaselle ja kantanut sitten lajitelmaa pöytään itse. Toisaalta pastan valmistumista oli vinkeä seurata ja todella soisin, että se omassakin keittiössä valmistuisi yhtä nopsasti (+ olisi yhtä hyvää). Tollasenaan homma toimi, mutten tiedä miten siistiä on ruuhka-aikaan venailla siellä tiskillä että se oma annos päätyy valmistukseen asti. 

No, as said, tää on tätä mun mukavuudenhalua ja peruspessimististä nillitystä, homma pelasi hyvin ja sekä ruoka että juoma olivat todella hyviä. Harmittaa olla näin hiton ennakkoluuloinen, olisi varmaan Ystävistä parhaimmallakin alkanut ruokailu hiukan kivammin, jos en olisi ensin naputtanut ja ollut naama väärinpäin vähän ihan kaikesta. My bad, veri sori.

Oon käytettävissä jos tarvitaan jotain maisema- tms. kuvausta. Erityisesti jos on haussa arkkitehtoonisiin yksityiskohtiin keskittyvä ikuistus ja todellisuudelle uskollinen kuvaus...

Ei nyt tarvi ollenkaan takertua siihen, että tossa ylemmässä kuvassa on oikeesti tää

, toi yläkuva antaa paljon mielenkiintoisemman kuvan mun Helsingin visiitistä. :) Mainitsinko jo, että ne Ifolorin kuvakirjat on tosi kivoja lahjaideoita. Voi tehdä vaikka 'Arvaa mikä tässä on' -teemalla... 

No, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja niin myös mun Hkin visiitti. Loppu aika taas ihan kesken, itse asiassa niin tyystin etten ehtinyt mahduttaa itteeni jälkkäriä, OMG. Aikaa oli kyllä pastan jälkeen hetki, mutta ei niin tarpeeks, että oisin saanut sen laskemaan ja tekemään tilaa esim. Torta Americanalle (Pieni tummasta suklaasta valmistettu kakku yhdessä pähkinävoin, cashew-pähkinöiden ja banaanin kera. Koristeltuna tomusokerilla sekä tuoreella mintunlehdellä.). Hiukan (eikä ihan vähänkään) jäi kaivelemaan eli tonne todellakin täytyy mennä uudestaan. (Nyt voin sit jo olla ihan prona tiskillä ja ehkä ymmärtää jonkun tarkentavan lisäkysymyksen ykkösellä toivoo nimimerkki 'Ai säkö et yllättynyt että oon täällä ekaa kertaa'...)

En sentään joutunut suorimaan apostolinkyydillä kotiin (noi tosin on Ystävistä parhaimman kintut), mutten myöskään päässyt raiteita pitkin vaan jälleen bussikyydillä. VR rukkaa rantarataa 26.11. asti, joten iltavuorot korvataan bussilla. Mulla siis ei oo mitään bussilla matkustamista vastaan ja usein valitsen sen ennemmin kuin junan, ihan fine, kunhan saan päättää siitä ite. Hiukan riipi, kun oli jo valmiiks bussiin mennessä veskihätä ja inhoon (jos mahdollista) bussien vessoja vielä enemmän kuin junan saniteettitiloja (mut hyvä mää, sain sinniteltyä kotiin asti). Tokihan toi bussi myös tuli sen verran täyteen, että joku täti punki mun viereen useamman nyssykän kera. No, poor her, olin varmaan parasta mahdollista vierusseuraa parin viinilasillisen ja valkosipulipastan jälkeen. :D

Mut siinä oli tosiaan Helsingin ihanuudet, toivottavasti löytyis huomenna jotain kivaa Turusta, pitäis käydä jossain apehtimassa / sumpilla. Miks tässä vaiheessa ei ikinä muista niitä kymmeniä vielä kokematta olevia paikkoja to do -listalla?

Saarroksissa

Voi himpu, mulla on näköjään taas joku aterioinnin jälkeinen syväjäädytys meneillään, ihan hitsin kylmä. :/ Äsken vielä pesin kädet huussivisiitin yhteydessä melkoisen virkistävällä kaivovedellä ja nyt ei meinaa saada näpyteltyä, kun sormista on suunnilleen tunto veke. No, toi on pientä, sisko nimittäin kävi aamulla uimassa eli hää on kyllä melkoisen paljon sissimpi kuin allekirjoittanut, joka tyytyi vaan pluttaamaan lämpimässä saunassa ja kietoutumaan sen jälkeen lämmitettyyn pyyhkeeseen. Neiti.

Aamupäivällä käytiin taas äipän kanssa sienessä ja kyllä siellä vaan vielä niitä piisasi. Välillä olin ihan patissa, kun ei meinnannut päästä eteen, taakse eikä sivulle, kun kaikkialla oli suppiksia ja piti yrittää välttää niiden tallomista. Olin varmaan lähemmäs puol tuntia putkeen kyykyssä / linkussa ja joka tapauksessa pää alaspäin, tuntui jo, että menee ihan veri päähän ja jalat hapoille. :D Tossa metsässä (= toisella puolella tietä kuin missä ollaan normisti käyty) oli joku todella vallitseva sammalilmiö, se sammal tuntui nielleen vähän kaiken alleen, jatkuvasti vaan rutskui jalan alla ja tunsi, että joku kaatunut puu siellä taitaa sammaleen alla lymyillä. Sienetkin se oli haudannut alleen, ensin näkyi vaan pieni vilahdus suppista ja sitten kun tutustui lähemmin, niin sieltähän löytyikin sammaleen alta koko perhe ja puol sukua.

Kerrankin en oo ihan ranteet auki siitä faktasta että huomenna on maanantai, Hki-päivä tekee ihmeitä! :) Ei silti kylläkään yhtään huvittais suunnata Turkuun, mennyt ihan hitsin nopsaan taas tääkin viikonloppu. Tänään pitäis vielä parturoida siskon otari ja omat kynnet (tai muuten tulee Ystävistä parhaimmalta sanomista, kun nää on taas ihan yöh-pitkät), pikkasen pyykätä ja perata niitä suppiksia. Kiireinen ilta tulossa siis ja huomenna 06:28 junaan eli herätys on melkoisen varhainen. Pitäkääs peukkuja, että VR tällä kertaa haluaa viedä mut perille asti ja vieläpä ihan ajoissa...

Nyt on varmaan pian isänpäivän kakkukahvien vuoro, joku tyylikkäästi unohti lahjan kotiin eli iskä saa tänään vaan lämmintä kättä (= monta halia) ja jotain konkreettisempaa jahka seuraavan kerran nähdään. No, onneks ajatus on tärkein. Kai.

Onneks en oo ainoo, jolla on ongelmia kakshaaraisten latvojen kanssa...

Nyt on niin kertakaikkisen heikko yhteys, että siirryn suosiolla sumpille. Ens viikolla ois tavoitteena löytää tänne viikollakin, en haluuu-uuu olla pelkkä viikonloppubloggari, tahtoooooo tilittää täällä viikollakin. :)

Piece of cake

Ärgh, ärsyn hidas yhteys edelleen. Oisin väkerrellyt Ifolorin kuvakirjaa joululahjaksi, mutta yhteys on niin heikko ettei ees starttaa koko ohjelmaa. :( No, toivotaan, että inspiraatiota löytyy taas pian uudestaan. Noi kuvakirjat on kyllä mun mielestä ihan huippuja ja vallan mainioita lahjaideoita. Tekasin viime jouluksi perheelle kirjan meitin yhteisestä Gdanskin reissusta ja siskolle oman meitin toisesta reissusta. Ystävistä parhainta muistin synttärinä dokumenttiopuksella meidän viimeisimmistä vuosista, valitettavasti ei löytynyt matskua (sähköisessä muodossa / tarpeeksi hyvällä resoluutiolla) alkuvuosista. (Tai no, tiedä sitten miten valitettavaa, ettei ihan niitä kauheimpia teinityylejä oo tullut ikuistettua / ikuistuksia säilöttyä...) Pohjavaihtoehtoja noissa on ihan loputtomasti eli kirjasta saa varmasti räätälöityä just oman näköisen. Kuvatekstit ja muuta tajunnanvirtaa vielä mukaan, niin varsin personoitu ja persoonallinen paketti on valmis. Ohjelma on tosi simppeli ja toimitukset nopsia (tosin joululahjat kannattaa laittaa työn alle ajoissa). Noi ei oo mitenkään hinnalla pilattuja ja näköjään saa 15 prossan alennuksen jos pykää kirjan 15.11. mennessä. (Pykäis hitto soikoon jo yhteys pelais, tuplamur.)

Just laitoin Ystävistä parhaimmalle viestiä, että hitsi kun on ikkis, kun tulin ohimennen syynänneeks meidän Tallinnan kuvia. Ois ihan hirmunen matkakuume taas, mut ei kyllä budjetti riitä seutulippua pidemmälle. Onneks maanantaina pääsee taas töiden puitteissa Hkiin ja saa siinä samalla treffattua Ystävistä parhaimman. Kerrankin ootan maanantaita suorastaan innolla. :) Loppuviikko onkin sitten sitäkin hirveempi, kun täytyy kiriä se päivän poissaolo, mut murehditaan sitä vasta sitten, kun se osuu kohdalle. 

Tää päivä meni taas jotenkin hurjan nopeesti (ei varmaan mitään osuutta asiaan sillä, että pääsin ylös vasta puolenpäivän tietämillä), en oo vieläkään tottunut siihen, että tulee niin hitsin varhain pimeetä. Käytiin äipän kanssa hiukan käpyttelemässä ja vartti sen jälkeen kun oltiin kotiuduttu oli ihan pilkkopimeetä. Ihan kiva, että ehdittiin ajoissa takas, täällä kun ei oo katuvaloja. :D (Okei, oli mulla taskulamppu varoiks mukana.)

Huomenna ois tarkoitus käydä (hiukan varhaisemmassa vaiheessa päivää) tarkistamassa josko metsä vielä tarjoaa sieniä ja illalla onkin sitten pakko perata edellisiä saaliita ennen kuin homehtuvat partsille. Sienestäminen on ihan huippua, mut se perkaaminen vähän vähemmän. Erityisen hyviä suppisohjeita otetaan vastaan, niitä kun löytyy pakkasesta (ja partsilta) ihan reilusti. Joku piirakkaohje ois vallan kiva... :)

Tjoo, nyt on pepa siinä määrin puutunut, että taidan vaihtaa koneen kirjaan ja kallistua vaaempaan tasoon. Huomiseen!

Gaah!

Onpas mulla nyt ärsyttävän heikko yhteys. Yritin toistuvasti lähetellä paria kuvaa kännystä, mutta ei näytä tulevan perille ja koneellakin pari ohjelmaa hyytyi. Mur! No käytetään sitten aikaisempia kuvia ja naputellaan pari riviä leivästä ennen kuin siirryn keittiön puolelle valmistamaan perheelle pizzaa. 

Ostin jossain vaiheessa viikkoa Vaasan Minihiilari-leipää ja totesin sen vallan maukkaaksi. Koostumus oli normileipää pehmeämpi, mutta maku oli oikeinkin kohillaan, parhaimmillaan paahdettuna. Se on hyvä syödä vähähiilarista leipää, kun muuten on tälläkin viikolla pupeltanut vaikka mitä herkkuja... ;D No, toi oli joka tapauksessa positiivinen tuttavuus, jota ostan varmasti toistekin.

Kumpi muuten kuuluu päällimmäiseks, leikkele vai juusto? Mun mielestä ehdottomasti juusto ja jos on kurkkua, niin ne siivut sitten kaiken päälle, kaikki muut variaatiot on ihan älyvapaita. :)

Tjoo, tää on nyt tosi takkusta, niin teknisesti kuin ajatuksenkin osalta, painun pizzalle, moro!

Pinkkiä

Öh... Etsiskelin alkuillasta hetken läppäriäni kunnes tajusin, että se on vielä mökkireissun jäljiltä repussa... Ei oo taas juuri tullut koneella notkuttua ja nytkin pitäis jo laskeskella lampaita, mutta piti torstain kunniaks pikkasen kurkata. Avasin koneen itseasissa jo ysin maissa, mutta innostuin juoruumaan kamun kanssa pari tuntia puhelimessa, joten hiukan viivästyi tää nörtteily.


Tähän viikkoon on taas mahtunut oma annoksensa ressiä, hampaiden kiristelyä ja tukan tempomista, mutta onneks välissä on ollut pari hyvääkin hetkeä. Näin pitkästä aikaa todella hyvää ystävää, joka parhaillaan painiskelee rintasyövän kanssa. Ei voi kuin nostaa hattua hänen urheudelleen ja huomata sen oman navan olevan taas turhan lähellä. Vaikka kaikenlaista peetä mahtuu omaankin eloon, niin kovin on silti pientä hänen tämänhetkiseen tilanteeseensa verrattuna. On se vaan niin hiton epäreilua miten sitä paiskataan niitä vähemmän kivoja juttuja joidenkin osalle isommallakin kauhalla. Kauhulla vaan odottaa milloin oma vuoro alkaa lusikoimaan sitä scheissea. Ystävä on kyllä ihan uskomattomalla asenteella liikenteessä, en valitettavasti jaksa uskoa, että itse olisin vastaavassa tilanteessa ihan niin valoisa.

Titityy, täältä.

Voi muuten raastaa ihmiset, jotka tulevat kipeinä harrastuksiin, jonnekin, julkiselle paikalle, ihan mihin tahansa. Olimme juurikin tämän roosanauhaisen ystävän kanssa eilen yhdessä harrastustoiminassa, jonne oli tiensä löytänyt myös todella yskäinen ja nuhainen nainen. Sitä niiskutuksen ja köhimisen määrää! Hää iloisesti yskähteli koko ajan kämmeneensä ja sen jälkeen klähmi niitä harrastusvälineitä, että kiitos vaan siitä taudista jo etukäteen. Teki mieli ottaa laukusta suihkutettava käsidesi ja ruikkia rouvaa kohti ja sumuttaa ne välineet sillä. Eniten ketutti ystävän puolesta, hänellä kun ei hoitojen myötä vastustuskyky ole ihan parhaimmillaan. Mikään ei oo ärsyttävämpää (okei, monikin juttu on, mutta tää on myös toooosiii ärsyä) kuin mennä jonkun kamun luo kylään ja todeta että toinen on hirveessä räkätaudissa tai että "meillä on mies / lapsi / koira / undulaatti / akvaariokala / tms kauheessa mahataudissa. Kiitos kun kerroit, oisinko ehkä voinut jättää tulematta. Pistää vihaksi myös ne ihmiset, jotka roudautuu hirveessä taudissa töihin tartuttamaan muutkin. Pysytään jumantsui siellä peiton alla pärskimässä ja köhimässä, tarvi tulla muita tartuttamaan! Mur! 

Alfred J. Kwak ja sen pinkki avecci, täältä.

Nyt vaan oon kovasti onnellinen että on jo torstai, tai perjantain puolellahan tässä jo ollaan. On tätä viikonloppua jo odotettukin... Huomenna taas mökille lataamaan akkuja. Täytyy käydä syynämässä josko vielä löytyis suppiksia ja muutenkin vois koittaa ulkoilla, kun on taas tyystin jäänyt tältä viikolta. Eiku kyllähän mä taas aamulla venasin bussia 25 minuuttia hiukan rapsakammassa säässä. 


Oikeesti kivaa, kun on hiukan vilposempaa ja huomattavasti vähemmän harmaata. Parina päivänä on suorastaan paistanut aurinko. Ois kyllä joskus kiva päästä ihailemaan sitä muutenkin kuin ikkunasta, hiukan taas venähtäneet päivät ja tulee niin hitsin aikaisin pimeetä, että ei mitään jakoo päästä nauttimaan auringosta. Tajusin vasta tänään, että huominen menee pitkälti palavereissa ja maanantai koulutuksessa, joten ens viikko kiritäänkin sitten vielä vähän lisää rästejä - ootan jo innolla. :/ No, sitä ehtii vielä murehtia, mut jos nyt vaikka jääkaapin kautta (iski yhtäkkiä ihan järkyttävä nälkä) makkarin puolelle. Nyt petollisesti ei väsytä yhtään, mutta kokemus on osoittanut, että viimeistään vartti palaverin alkamisen jälkeen alkaa leukoja repivä haukottelu ja raastava pilkkiminen. Ou joy. ;D

Tsirp, täältä.

Hrrrrr

Hui hitsi, onpas mulla kylmä. Iski tossa kesken apehdinnan ihan hirvee vilu ja nyt istun täällä fleece päällä, näpit ja varpaat ihan jäässä ja olo on jotenkin kaikin puolin flaati. Tullaan nyt ihmeessä sitten vielä kipeeks, niin on toi ens viikko sitten ihan täydellinen... :/

Riuku.

Meillä käy joku tintti riukupeellä verannalla. Meillä on sellanen orsinaulakko, jonka alla on nyt toistuvasti ollut dokumenttia jonkun siivekkään istunnoista. Äipän mukaan syyllinen on joku tietty talitintti, kauheen kiva, että hää on löytänyt passelin huussin meitin terdeltä. Ehkä tää on joku kostoisku, kun heitin kesähuussi (= meidän laituri) ei oo enää käytettävissä.

Peetä.

Tänään suppikset olikin suorastaan piilossa (Nolliksen suppiskuvaus on vallan osuva), sai syynätä oikeen urakalla, että sai saalista. Mut oli kyllä ihan mahtia taas käyskennellä siellä siimeksessä, lepää mieli täydellisesti, kun niillä mättäillä tassuttelee. Kauhee, kun siellä on jo ihan pimeetä, tuntuu, että viikonloppu mennyt hirmu nopeesti, kun nyt on jo jotenkin ihan ilta. Ois kyllä saanut jatkua pidempään, mut työangsti ei oo yhtään helpannut, päinvastoin. Nyt taidan vetäytyy hetkeks viltin alle tärisemään ja sit täytyykin suunnata kohti kotia. 

Ens viikolla sais sitten jumantsui olla paremmat fiilarit, emmääää jaksa tämmöstä ruikutusta enää itekään. ;D

A niin kuin ahistus

Tahtoo muuttaa mökille. Piste. Viime yönä meni tunti mahakrampeissa, joista kärsin aina, kun homma menee turhan stressaavaks. Nyt niitä ei oo onneks pitkään aikaan ollutkaan, eikä ne nytkään olleet ihan pahimmasta päästä. Yleensä herään niihin, mikä on tosi kurjaa, kun on ihan pöpperössä ja pihalla eikä tajuu mikä iski. Nyt onneks olin vielä hereillä ja siten jossain määrin tilanteen herra. Ei kyllä oo meikäläisen vakanssi ollenkaan moisen arvoista ja olin jo ehtinyt toivoa, että stressinhallintakyvyt ois pikkasen kehittyneet, (kun niitä jatkuvasti joutuu treenaamaan ;)), mutta vielä on näköjään hiukan harjoiteltava. Mulla noi krampit tulee yleensä siinä vaiheessa, kun pahin stressi laukee, mutta pelkäänpä, että tää viikonloppu ei oo ihan tarpeeks pitkä palautumisaika. :(

Parhautta.

Oon ollut pari viikkoa niin poikki etten oikeen oo jaksanut pitää kamuihinkaan yhteyttä, viime viikonlopultakin on pari puhelua rästissä ja tänäänkään en oo jaksanut luuriin tarttua. Jotenkin täällä mökillä on niin ihanan todellisuuspakoista, etten välitä jutella ees niiden rakkaimpien ystävien kanssa. On vaan ihanaa, kun päivän tärkeimmät jutut on perheen ruokinta ja suppismetsä, blogeissa surffailu ja kirjan (+ suklaan) ahminta.

Oho. Mustat sormikkaat kädessä sai näköjään melkein efektikuvan.

Haluaisin vaan vetää Hemtexistä bongaamani (ja siellä valitettavasti vielä lymyilevän) maaaaaaailman pehmeimmän torkkuviltin niskaan ja vetäytyä talvihorrokseen. En haluuuuu-uu mennä maanantaina töihin. En, en ja en. Haluan naputella tänne muutakin kuin tätä peetä ja marinaa, mutta jotenkin oon niin ylikireessä tilassa, että nytkin hiukan kaihertaa mahassa (tai sitten se äskeinen ilta-ape ei ollut ihan priimaa) ja työkuviot tunkee väkisinkin mieleen. Ei kiva. En taho.

Mua ärsyttää olla jotenkin näin voimaton tän peen suhteen. Sitä lueskelee ihania blogeja, joissa ihmiset toteuttaa unelmiaan ja lähtee piipahtamaan tai pysyvästi uuteen maahan, hyppää oravanpyörästä ja priorisoi asiat uudestaan. Mä nyt oon hinkannut useamman vuoden epätyydyttävässä työssä enkä tunnu pääsevän sieltä muualle kuin sohvalle. Tjooh, oon terästänyt tota Pepsi Maxia itsesäälillä ja teiniangstilla. :D

(Tragi)koomisinta tässä on se, että enhän mä ees tiedä mitä haluaisin tehdä ja missä olla. Jotenkaan en oo kokenut Turkua ikinä oikein omaksi jutukseni ja aikoinaan opiskelupaikkaa miettiessä en ees hakenut Turkuun vaan nimenomaan kaikkialle muualle. Turussa kuitenkin on rakastakin rakkaampi perhe, jonka myötä oon melkoisen sidottu sinne. Mökki näyttelee myös koko ajan isompaa roolia, tänne tulo on tällä erää jotenkin niin selviö ja tässä tilanteessa suoranainen pakopaikka etten osaa kuvitella, etten pääsisi tänne tunnissa. Toisaalta paikallakaan ei oo niinkään väliä jos muut peruspalikat on kunnossa, mutta niiden oikeisiin lokeroihin tunkeminen ei oo ollut ihan simppeli juttu. Haluan vaan eroon tästä mykkyrästä mahassa + ois ihan kiva jos työpäivän päätteeks olis virtaa muuhunkin kuin kirjan tai telkun ääreen sammumiseen. 

Olipas tää nyt paatosta. Jos sovitaan, että kehittelen jotain vähemmän räytyvää aihetta seuraavaks kerraks, ihan peestä tällanen itsesäälissä piehtarointi. Oon vaan jotenkin niin hiton ahdistunut, että helpottaa ees hiukan kun niitä mörköjä voi maalailla tälle tyhjälle seinälle. Nyt siirryn fiktiivisempien mörköjen pariin ja kaivaudun (ihan tylsän vanhan, ei sen Hemtexin ihanan) viltin alle kirjan kera. Sopivasti jo ehdin unohtaa viimeisimmästä Kodin kuvalehdestä lukemani jutut nuorena Hodgkinin taudin sairastaneesta mua pari vuotta vanhemmasta tytöstä (huom: kolmikymppistä voi vielä sanoa tytöksi, tossa luki ensin nainen, mutta se näytti niin viralliselta) ja julkisessa invavessassa kroonisesti punkanneesta kodittomasta pariskunnasta. Onneks mulla kuitenkin on TODELLISIA ONGELMIA. Nih.