Ihastunut* omppu

Uh. Oon niin täynnä. Oikein ahistaa. Mut silti toi omppupannari huhuilee mua keittiöstä. Onneks oon niin täynnä etten jaksa lyllertää keittiöön. Win-win.

Sain viime viikolla kamun luona ihan yltiöhyvää pannaria ja tänään sain toimeksi tehdä sitä itsekin. Äärimmäisen simppeli homma, jos onnistuu multa, niin onnaa taatusti sultakin:

Omppupannari

muutama omppu (öbaut 4-6, riippuu koosta)
sokeria + kanelia omppujen päälle
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl (tai hiukan reilummin) suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 munaa
8 dl maitoa
70 g voita

vispikermaa
vaniljasokeria
Fazerin Wiener Nougat Crush -seosta (*hence ihastunut, crush, juu nou)

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää maito, munat ja jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota jonkin aikaa. Viipaloi omput pellille, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kippaa turvonnut taikina pellille omppujen päälle, paista 200 asteessa kunnes muistuttaa pannaria. Yritä malttaa antaa pannarin hiukan jäähtyä. Vatkaa sillä välin kerma ja mausta se vaniljasokerilla, ripottele sekaan Nougat Crushia. Leikkaa pannarista kohtuullinen pala ja levitä päälle nougat-kerma. Ahmi. Santsaa isompi pala. Lyllerrä sohvalle urahdellen haavoittuneen karhun tavoin ja jää sille tiellesi.

PS Lupailin sitä canneloni-ohjetta... No, niitä viimeks kokatessa innostuin sitten räjäyttämään vanhentuneen tomaattipyreen silmäni kautta kattoon ja ympäri kämppää, pikkasen jäi tekovaiheet kuvailematta, kun koitin huljutella simmua vähemmän verestäväksi. Tulossa siis jahka innostun niitä taas tekemään / luovun kuvaideasta ja vaan naputtelen sen tänne jahka henki taas kulkee ton pannarin jäljiltä. Kannattaa tosiaan tsekata pyreen päivämäärä, lähtee aika äpäkästi se vuoden vanha töhnä purkista jahka saa vähän ilmaa itseensä... 

  

Roisi repeämä ja pilkettä vasemmassa nimettömässä

Voi oon niin fiiliksissä! (Ja ihan hiton väsynyt, mut yritän pitää noi fiilikset voitolla. :D) Ihan mahtavin viikonloppu, kakskolmasosaa suoritettu ja vielä saan rakkaat isänpäiväsyömingeille luokseni hetikohtapian. Ihanuutta. ♥ 

Perjantaina pääsin sukulaisiin herkuttelemaan ja ihastelemaan ihan mahtavaa kotia. Tädin miesystävällä on ihan huikea satavuotias kämppä keskustassa ja kuolasin sen suppiskeiton lisäksi niitä loputtoman korkeita huoneita, olkkarin erkkereitä, kaikkia jänniä koloja, mutkia ja ulokkeita sekä sinne tänne ripoteltuja ikkunoita. Ja se sisustus! Sellanen kadehdittava sekoitus uutta ja vanhaa, muistoja ja tunnelmia, kombo jossa mikään ei oikeastaan sovi yhteen, mutta kaikki kuitenkin mätsää ihan nappiin. Tahtoo. 

Oli muutenkin tosi kiva istua iltaa vähän harvinaisemmassa seurassa, oikein harmitti, kun jouduin poistumaan paikalta aikaisemmin. Muut tosin taisi olla ihan vaan huojentuneita, olin ehkä niin fiiliksissä, että räpätin melko taukoomatta. Hups. No, niillä hyvillä fiilareilla olikin hyvä siirtyä jatkamaan illanviettoa yhden ystävän kanssa, muista milloin viimeksi ollut Turun yöeloa haistelemassa. Olihan sen ihan kiva huomata, että vielä joku jaksaa mullekin hymyillä ja kohdistaa silmäkulman pilkettä, vähemmän viehättävää vaan, että sen silmäkulman lisäksi kaikilla (siis oikeesti IHAN KAIKILLA) kimalsi myös vasemmassa nimettömässä. Mun puolesta sitä silmää ei niin tarvis iskeä, jos parin päivän päästä on aikeissa viettää isänpäivää hyvällä omatunnolla. Mur. Mut muuten siis oikeinkin kiva ilta, vaikka toki onnistuin repäisemään uusiin farkkuihin ihan kohtalaisen holen heti pöytään istuessani. Lahkeeseen sentään, ei tullut mitään sen roisimpia repeämiä...

Eilen sitten sainkin Ystävistä parhaimman ihan liian pitkästä aikaa luokseni. Parasta. Ollaan viimeks nähty joskus elokuussa mun työreissun yhteydessä turhan pikaisesti ja nytkin loppui aika ihan kesken vaikka hää vasta hetki sitten poistuikin. Meillä oli kunnon herkkumenyy, kun veresteltiin Budapestin muistoja langoksien ja valkosipulikeiton muodossa. Niin herkkua. Ja Ruokahommien munakoiso-halloumitornit oli ihan törkyhyviä, kannattaa testiä! Simppeliä ja niiiiiin maukasta. Jälkkäriksi piti vielä puuhastella banoffee, mutta se jäi odottamaan seuraavaa kertaa, olis päästy sen kimppuun vasta joskus aamukolmelta, kun ihan vaan pikkasen taas venähti se kokkailu.

Nyt pitäis jatkaa tätä hyvän ruoan ja juoman teemaviikonloppua ja siirtyä keittiön puolelle kokkailemaan canneloneja pian paikalle pärähtävälle perheelle. Katotaan josko saisin aikaiseks naputella sen reseptin tännekin, huippuherkullinen ja niin simppeli, että onnistuu multakin. :)

Onnea kaikille isille, erityisesti mun omalle ihanalle! ♥

Ihania miehiä ja halvaustilaa

Uh. Mulla oli maaaailman kypsintä eilen. Oli jo töissä sellanen fiilis, etten millään haluaisi vaan mennä kotiin, mutten jotenkaan saanut toimeksi soittaa kellekään ja päädyin sitten kotiin. Virhe. En saanut mitään järkevää aikaiseksi koko hitsin iltana, möllötin vaan koneella ja surffailin Oikotiellä etsimässä kotia. Kauheesti muuten arvostan jos kämpästä on kaikkiaan neljä kuvaa, niin on toki hyvä jos yks niistä on lähäri hellasta ja kaapin vetimistä. Oli tosin melko karu kämppä muutenkin, ehkä oli ihan peliliike siltä välittäjältä keskittyä niihin hellan nappuloihin... Ei mulle taaskaan ollut kotia tarjolla, joko mätti sijainti, kunto tai hinta tai sitten niissä kaikissa oli toivomisen varaa. Huoh.

Mulla on taas jokasyksyinen kaikkimullehetinytäkkiijotainuutta-oireyhtymä ja niiiiiin tahtoisin jotain vaihtelua. Oon ihan tyytyväinen niin kauan kun on jotain menoa ja tekemistä, mutta kotona kaatuu seinät päälle ja halvaannun vaan sohvalle. Tai sitten unissani sänkyyn, tuli taas jotain äärimäisen tärkeetä googlaillessani vastaan unihalvaus, josta kärsin valitettavan usein. Oon tosta joskus ammoin puhunut yhden ystävän kanssa, ja sain silloin häneltä selityksen oudoille kokemuksille, mutta nyt luin ekaa kertaa asiasta. Noi halvaukset on järkyttäviä ja niitä tulee ihan turhan usein. Siinä on aina se sama kuvio eli kämpässä on joku tunkeilija enkä pysty liikkumaan ja huutamaan apua. Melko ahdistavaa. Muistan vieläkin erittäin elävästi yhden kokemuksen lomareissulta yli kymmenen vuoden takaa. Otettiin kamun kanssa pienet päivätirsat ja "heräsin" siihen, että mun sängyn vieressä oli vieras tumma mies kyykyssä mun pään vieressä enkä pystynyt liikkumaan enkä päästämään ääntäkään. Kamu tuhisi viereisessä sängyssä ja mä huusin paniikissa pääni sisällä. Ihan hirveetä. Sinällään huojentavaa lukea asiasta, tekee jutusta tälleen valveilla vähemmän pelottavan, valitettavasti tää tieto tuskin seuraa sinne uneen asti. Kellään muulla vastaavia kokemuksia?

Muuten ollutkin turhan eloisaa unissa, mistä hitosta ne kaikki ammoiset ihmiset kumpuaakaan? Sellaisia tyyppejä joita en oo nähnyt vuosiin, enkä kyllä mielestäni oo heitä miettinytkään. Aamulla aina herää jotenkin ihan totaalipöllämystyneenä, kun yön on huininut ihan kummallisessa seurassa. Mut eipä sillä, ennemmin vietän vaikka kaikki yöt satunnaisessa sakissa kuin yhtäkään hetkeä halvaustilassa.

Muuten viikko on mennyt oikeinkin oivissa merkeissä, keskiviikkona pääsin taas viettämään laatuaikaa mun 2,5-vee lempparipoitsun kanssa ja kyllä hää vaan taas niin sai sukat pyörimään jalassa. Äitinsäkin totes poitsun ihastuneen, kun hää niin mua lääppi ruokapöydässäkin. No, tunne on kyllä ihan molemminpuoleinen, toinen on niin hurmaava. Oli hoidossakin selittänyt, että "äidin ja minun ystävä tulee kylään". Lööv. ♥

Käytiin kuolaamassa katsomassa muitakin hurmaavia miehiä ja tais siellä pari aika komeeäänistä naistakin olla. Ei se Kakola ehkä mikään ihan tajunnanräjäyttäjä ollut, mutta ei ollenkaan huono. Ja Veeti on aika tikissä, laulaminen välittömästi ei ihan niin pienen punnerrussession jälkeen ei näyttänyt tuottavan minkäänmoisia ongelmia. Ainoo mikä tossa hiukan häiritsi oli se kerrassaan kökkö huumori, joka tosin tuntui uppoavan takana istuvaan tätiin ihan kympillä. No, kai se oli sellasta jokaiselle jotakin musikaalihömppää, ei vaan oikein toimi mulle sellanen höö höö höö, väännetään rautalangasta -huumori. Muuten kyllä siis arvostan, että mulle väännetään rautalangasta. :D

Nyt pitäis varmaan vetäytyä makkarin puolelle, kun muu mökki alkaa hiipua. Toivon, että tavoitan uniin ne iltapäivän seesteiset sienimetsätunnelmat eikä kukaan halua tunkeutua mun uneen mua halvaannuttamaan. Mökillä tosin en muista moista kokeneeni, ehkä täällä on parempi karma tai jotain. Mut nyt siis unta, öitä!

Mää sydän Mami

Hops, mihis se on taas viikko vierähtänyt..? Mun niin piti aktivoitua blogin osalta ja päivitellä ahkerasti yhtä sun toista, mut johonkin nää päivät taas juoksi enkä ehtinyt kuin kääntymään koneella ja / tai sammumaan sen ääreen. 

Talvi ainakin ehti tulemaan tässä välillä, yllättävän pitkäkestoinen ensilumi, kun on nautittu valkeasta maasta torstai-illasta asti. Tai mähän siis nukuin onneni ohi ja heräsin vaihtuneeseen vuodenaikaan vasta perjantaina, saatoin ehkä sipata turhankin kirpakan ulkoiluilman uuvuttamana ennen kuin maisema muuttui valkoiseksi. Aina se jotenkin tulee niin yllätyksenä miten paljon toi lumi tuokaan valoa maisemaan, perjantai-iltana ei ollut taskulampulla mitään virkaa mökille tullessa, kun hanki ja kuu hoiti hommat niin, että melkein häikäisi. 

Aikaisemmin viikolla pääsin ihan liian pitkästä aikaa herkuttelemaan Mamiin ja oli kyllä taas niin mahtia! Sitä kurpitsakeittoa täytyy pian päästä lusikoimaan uusiks, oli ihan tolkuttoman hyvää. Eikä se kuha ja jälkkäriksi johonkin mahaan tungettu porkkanakakku appelsiini-mascarponejädelläkään olleet huonoja juttuja... Toi on kyllä jotenkin niin ihanan epäsuomalainen paikka, ihan kuin olis jossain kansainvälisemmässä kohteessa, kun käy tuolla apehtimassa. Ihanaa myös, että palvelu kulkee ruoan kanssa käsikädessä ja on aina viimeisen päälle sekin.

Nyt oon taas jo päässyt hyvästi luiskahtamaan mökkikoomaan, josta pitäis jotenkin kammeta ylös ja orientoitua alkavaan viikkoon. No, onneks siellä häämöttää mm. Kakola ja 2,5-vee lempparipoitsun treffaus, joten eiköhän tästä jotenkin selvitä. Tän viikon kulttuuriantia edusti Puhdistuksen leffaversio, josta täytyy valitettavasti todeta ettei ollut mun heiniä. Oon varmaan tolkuton juntti, mutta sekä kirja että leffa jätti mut aika kylmäksi. Kirjan kieli on todella rikasta, kuvaus hyvää, taustatyö vaikuttava ja tarina tempaava, mutten silti pitänyt kirjasta tai nauttinut sen lukemisesta. Leffan suhteen sama juttu eli hienot näyttelijäsuoritukset, upea kuvaus, hyvä käsikirjoitus, miljöö yms. toimii, mutta ei ollut mun juttu. M'oon juntti.

Jeps, mut nyt kahvia ja pullaa tai käytännössä siskon törkyhyvää kookos-ananaspiirakkaa, sit kamat kasaan ja kohti Turkua. Mun puolesta maisema saa säilyä valkeana, mutta toivotaan että hetken käy plussan ja harmaan puolella niin, että kesärenkailla reissuun lähteneet vanhukset pääsee jossain välissä kotiin...


PS Ei omakohtaista kokemusta, mutta sisko testasi kehutun Tangle Teezerin, kun ostin sen sille lahjaksi ja on kuulemma tooooosi hyvä! Tai sitten sanoo niin vaan mun mieliksi. :D Mut jos tukka on takkuuntuvaa sorttia, niin kannattaa varmaan testiä. Sisko: "Mä vaan näytän mun tukkaa sille harjalle ja..." sekä "Mun elämä romahtaa jos se harja joskus hajoo." Että näin. :)

Saipa! Saipa!

Mä niin rakastan näitä hitaita viikonloppuja. Niitä aamuja, kun saa herätä ihan rauhassa ja vähän vielä torkahtaa ja kääntää kylkeä ja venytellä. Ja torkkua vielä vähän. Keittää kahvia ja juoruta puhelimessa. Pestä koneellinen pyykkiä ja tuntea itsensä sen myötä tosi tehokkaaksi. Suunnitella tekevänsä yhtä ja toista ja tehdä sitten kolmatta. Parasta.

Aika parhain viikko ollut muutenkin. Tiistaina käytiin perheen kanssa hohottamassa Ilmari Saarelaisen huikea Parasta ennen. Näin sen jo keväällä ja silloin hekotuksen lomassa surin vain sitä, että meidän porukoilta jää se näkemättä. No, onneksi Ilmari tuli visiitille Turkuun toistamiseen ja olin heti kärppänä varaamassa lippuja. Oli niin ihana seurata toisten iloa ja nauratti se allekirjoittanuttakin toisellakin kerralla. Suosittelen lämpimästi, toimii myös elämää vähemmän nähneille!

Muuten on taas räkätetty EHY:n kanssa yhtä ja toista, etenkin Vedetään hatusta ykköskauden helmiä. Oon ollut jotenkin tosi poikki koko viikon ja siten erityisen räkätysaltis. Eilen kävin tyhjentämässä puoli apteekkia vitamiineista, toivotaan että niillä on ainakin joku lumevaikutus, ton räkätyksen ei tarvitse karsiutua (okei, naapurit ei ehkä arvosta mun taipumusta muistaa hassut jutut vessassa), mutta muuten ei haittais vaikka oisin pikkasen pirteempi. Oon jopa nukkunut normaalia enemmän, mutta näytän siltä kuin oisin ottanut ne tirsat haudassa. Just puhuttiin kolmospyöreitä täyttäneen kamun kanssa, että jos toi yläluomi (tai se sen päällinen, mikä sen nimi mahtaakaan olla) laskeutuu tätä vauhtia, niin on kyllä joku kiristysleikkaus edessä. Mulla vielä nousee alapuolelta noi tolkuttomat silmäpussit vastaan, niin enhän mä kohta näe mitään, kun simmut jää kaiken turvotuksen väliin uppeluksiin.

Mjaah. Mut just nyt en jaksa ottaa suurempaa stressiä siitäkään, vaan jatkan väsyräkätystä. Tää viikko tiivistyy aika hyvin tohon H-P Björkmanin Saipa-fiilikseen, sillekin hirnahdeltu kerran tai kaks. Mennään täällä viikonloppukin.





Aijuu: Emmi, ollos lämpimästi tervetullut lukijaksi! :)

Mutaa ja muiskis

Vietin viime(kin) viikolla paljon aikaa yhden erityisen hyvän ystävän kanssa (jos Ystävistä parhain on YP, niin olkoon hän jatkossa EHY) ja sain taas nauraa melkoisen 24/7. Meillä on EHY:n kanssa jotenkin ihan erityistä läppää, jollaista en tavoita muiden ystävien kanssa. Hän jotenkin saa hauskimmat puoleni esiin (tai ainakin saa mut kuvittelemaan niin) ja ajoitus vaan toimii hänen kanssaan loistavasti. Niin loistavasti, että viime viikolla oon esim. hoippunut lähikaupan (juu, LKHM toki oli vuorossa) hyllyjen välissä naurusta hervottomana EHY:n naurattaessa puhelimitse sekä virnuillut itsekseni kanssa-asioijia hämmentäen julkisessa vessassa EHY:n heitettyä erityisen hyvän läpän (jäljempänä EHL) juuri ennen vessaan menoa.

Hymyilen nytkin kuin vähämielinen muistellessani kaikkia hänen kanssaan räkätettyjä EHL:iä, onneksi nyt virnuilen privaatisti kotisohvan uumenissa. Tää ystävyys on rakentunut jotenkin ihan huomaamatta, alku ei ollut järin ruusuinen ja pitkään oltiin vaan työkamuja, mutta jossain vaiheessa tajusin, että tää ihminenhän on mulle ihan hiton tärkeä. Niin se vaan voi ensivaikutelma pettää - kerrankin positiivisesti! ♥

Olikohan mulla joku pointti tässä jaarittelussa..? Tuskin. No, ainakin se, että on kyllä ihan käsittämätöntä miten paljon energiaa ja hyvää mieltä voikaan ystävistä saada. Toivon vastavuoroisesti tarjoavani sitä nauruterapian merkeissä ko. ystävälle, jolla nyt on surua ja murhetta. Oon kyllä etuoikeutettu omatessani niin ihania ja ihanan erilaisia ystäviä, harmi vaan että osa heistä ei oo ihan alvariinsa saatavilla ts. asuvat kauempana, toki onneksi puhelimitse tavoitettavissa. Se hyvä puoli tosin siinäkin, että näkeminen on sitten entistäkin ihanampaa. Ooo, onpas nyt ihanaa. Mulla on varmaan joku tikkariyliannostus ja sen myötä maailmoja syleilevä sokerihumala. Thih. Tai joku vastareaktio maanantaiangstille. Maanantaiangstille, joka olisi yltynyt hallitsemattomiin mittoihin ilman EHY:n EHL:iä. Joo, noi lyhenteet raastaa muakin. Sorppa.

 
Tjoo, ei mulla muuta, kunhan viettelen etukäteistä ystävänpäivää ja koitan muistaa kertoa kaikille ihanille ystävilleni miten tärkeitä ovat. Myös sulle! ♥ Muista säkin!

PS Kuvitus muuten ihanasta löydöstä eli Candyshopin herkuista. Tohon Butter Londonin "Mutaan" on ihan parasta upottaa varpaat. Lööv. 


Aijuu... Laitaks fcookie mulle privameiliä jos oon tervetullut, en tiedä miten saan yhteyttä. :( 

Pöllitty idea ja viivästynyt toteutus

Tuli luonnoksista vastaan seuraava listaus ja tovin mietin että mikähän hitto tää on... Pikkuhiljaa kirkastui ja uskoakseni liittyy Nolliksen ammoiseen Likainen tusina -postaukseen. Oli mun mielestä hupaisa idea ja piti itsekin sitä kommentoida (/siitä postata?), mutta jäi näköjään idean tasolle. No, ei anneta pienen plagioinnin ja viiveen häiritä, joten tässä, olkaas hyvä, mun likainen (=karismaattinen, seksikäs, polvet notkauttava, kuolanerityksen maksimoiva) tusina:

Denis Leary
- Uh, se renttu-palomies-kombo vaan on niin kuuma.
Christian Berkel
- Se sielukas katse Perikadossa vie perikatoon.
Liam Neeson
- Love Actually:n halittava nalle oli aika kuumis The A-Team:ssa. Huono leffa, mut Liam ja Bradley sängellä - ei sen juonen niin väliä.
Andrew Lincoln
- Voisko sen Opettajat uusia?
Robert Carlyle
- Se pieni huvittunut hymynkare...
Julian Rhind-Tutt
- Green Wing:in vastustamaton Dr. Macartney. Lööv.
Kari Ketonen
Kari on ihanuutta. TJEU.
Javier Bardem
Nimikin on kuuma.
Luca Zingaretti
Komisario Montalbanossa on muutakin silmäniloa kuin vain maisemat.
Scott Patterson
Mmm, toimii lippiksellä ja ilman.
Bradley Cooper
Tykkäsin Bradleystä jo ennen sinisiä piilareita ja megamenestystä. 
Michael Vartan
Voi niitä Aliaksen aikaisia kaihoisia katseita. Täytyy katsoa noi muutkin kaudet uusiks.

Joo joo ja ai nou, mut makuasioista ei voi kiistellä... :D

Mut pistäkääs hei muutkin listaten, eli ketkä saa sydämen läpättämään ilmestyessään valkokankaalle tms. näytölle. Siltä varalta ettei kukaan innostu, niin pakkohaastan littleB:n, Jennin, Kirsun ja Pepperin, sori tytsät, muahhahhah. Kaikki muutkin saa siis toki "osallistua" kommenteissa / omassa blogissa. Jee. :) 

Hmmm... Ihan kuin heillä ois joku yhdistävä tekijä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta... ;D
Kollaasin kuvat wööldwaidwebistä:
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
ja  
täältä

Haasteeseen osallistuminen ei sitten edellytä mitään kuvakollaaseja ja seitsemänsadan linkin operointia - nää oli ihan omaksi hermojen menetykseksi iloksi.

PS Toki saa listata myös sankarittaria jos ne aihettaa sankareita enemmän läpätyksiä. Tai sekä että. Kaikki käy! :)