Sivut

torstai 22. marraskuuta 2012

Ihastunut* omppu

Uh. Oon niin täynnä. Oikein ahistaa. Mut silti toi omppupannari huhuilee mua keittiöstä. Onneks oon niin täynnä etten jaksa lyllertää keittiöön. Win-win.





Sain viime viikolla kamun luona ihan yltiöhyvää pannaria ja tänään sain toimeksi tehdä sitä itsekin. Äärimmäisen simppeli homma, jos onnistuu multa, niin onnaa taatusti sultakin:

Omppupannari

muutama omppu (öbaut 4-6, riippuu koosta)
sokeria + kanelia omppujen päälle
4 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1 tl (tai hiukan reilummin) suolaa
1 tl vaniljasokeria
0,5 dl sokeria
2 munaa
8 dl maitoa
70 g voita

vispikermaa
vaniljasokeria
Fazerin Wiener Nougat Crush -seosta (*hence ihastunut, crush, juu nou)

Sulata voi mikrossa ja anna jäähtyä. Sekoita kaikki kuivat aineet keskenään, lisää maito, munat ja jäähtynyt voi. Anna taikinan turvota jonkin aikaa. Viipaloi omput pellille, ripottele päälle sokeria ja kanelia. Kippaa turvonnut taikina pellille omppujen päälle, paista 200 asteessa kunnes muistuttaa pannaria. Yritä malttaa antaa pannarin hiukan jäähtyä. Vatkaa sillä välin kerma ja mausta se vaniljasokerilla, ripottele sekaan Nougat Crushia. Leikkaa pannarista kohtuullinen pala ja levitä päälle nougat-kerma. Ahmi. Santsaa isompi pala. Lyllerrä sohvalle urahdellen haavoittuneen karhun tavoin ja jää sille tiellesi.



PS Lupailin sitä canneloni-ohjetta... No, niitä viimeks kokatessa innostuin sitten räjäyttämään vanhentuneen tomaattipyreen silmäni kautta kattoon ja ympäri kämppää, pikkasen jäi tekovaiheet kuvailematta, kun koitin huljutella simmua vähemmän verestäväksi. Tulossa siis jahka innostun niitä taas tekemään / luovun kuvaideasta ja vaan naputtelen sen tänne jahka henki taas kulkee ton pannarin jäljiltä. Kannattaa tosiaan tsekata pyreen päivämäärä, lähtee aika äpäkästi se vuoden vanha töhnä purkista jahka saa vähän ilmaa itseensä... 

  

10 kommenttia:

  1. No huh, aikamoiset pannarisetit. Kuulostaa siis hyvältä. :P Haha, uskomaton tomaattipyree-episodi. :D Marrasterveiset sinne Turkkuseen!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihanaa mussu, oot hengissä! :) Juu, toi pannari on kyllä hyvää, kannattaa testiä!

      Joo, se pyree pääs vähän yllättämään. :D Koomisinta siinä oli, että oli öbaut tuntia aiemmin keskustellut Twitterissä mun onnettomusalttiudesta keittiössä ja seuraavaks oli toinen silmä täynnä sosetta. Kirveli aika hemmetisti, mutta samalla ulvoin kylppärissä naurusta, naapurit varmaan luuli että synnytän siellä. :DD Olin kyllä huikee näky, nenän alta valui punainen noro ja muuten koko naama ja hiukset täynnä punaisia läikkiä. Ja sitä tosiaan oli myös katossa, seinissä, hellassa, kaapinovissa ja lattialla. Mut ei pisaraakaan paidalla!

      Poista
  2. Vaarallista tomaattia!! Hui!
    Mutta siis tuo pannari, en kestä :P :P Maha oikeen alko vinkuun ku näki nää kuvat :P

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Juu, tomaatti kävi päälle kuin yleinen syyttäjä. Toi oli ilmeisesti joku kaapinperälle jäänyt purkki tai sitten mulle on myyty melkoisen vanhaa kamaa, parasta ennen oli tosiaan 11/2011. Ihan heti en tajunnut mikä iski, kun en voinut ymmärtää miten se pyree yhtäkkiä tulee purkista niin paineella... :D

      Mun maha vinkuu vieläkin vaikka oon ollut telakoituneena tähän sohvalle apehdinnasta asti. Puh. Kannattaa testiä, helppoa + herkkua! :) Mut silleen kohtuudella... ;D

      Poista
  3. Laitahan beibe taidot koetukselle ja väsää tästä vehnäjauhoton versio ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sori mussu, tökkää vastaan heti tossa sanan 'taidot' kohdalla. Mulla ei ole moisia. :D Mut mikäänhän ei estä sua tuotekehittelemästä tätä, vois todellakin toimia sen sun kermapannarin kanssa... Pointtina tossa on ne omput ja crush, pannari siinä välissä voi olla millä tahansa ohjeella tehty... :))

      Poista
    2. Onhan sulla taitoa, älä nyt aliarvioi ihtiäs ;) Mut pitää kokeilla joskus jollain systeemillä muuttaa vehnättömäks ja julkaista se sit kaikkien nähtäväksi! Copyright @ Acsu&LaPu!

      Poista
    3. Tänks mussu, mut löytyy turhan paljon esimerkkejä niistä vähemmän onnistuneista toteutuksista... ;D Mut osallistun mieluusti tossa testiversiossa siihen maisteluosuuteen! :)

      Poista
  4. Oi joi joi, miten herkullisen näköistä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä herkkua, kannattaa testiä! Tosiaan käy mikä pannariversio tahansa (tässä pointti on ne omput + se crush siinä kermavaahdossa), omasta herkkupannarista sopii vinkata tänne! :)

      Poista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)