Sivut

lauantai 20. lokakuuta 2012

Saipa! Saipa!

Mä niin rakastan näitä hitaita viikonloppuja. Niitä aamuja, kun saa herätä ihan rauhassa ja vähän vielä torkahtaa ja kääntää kylkeä ja venytellä. Ja torkkua vielä vähän. Keittää kahvia ja juoruta puhelimessa. Pestä koneellinen pyykkiä ja tuntea itsensä sen myötä tosi tehokkaaksi. Suunnitella tekevänsä yhtä ja toista ja tehdä sitten kolmatta. Parasta.

Aika parhain viikko ollut muutenkin. Tiistaina käytiin perheen kanssa hohottamassa Ilmari Saarelaisen huikea Parasta ennen. Näin sen jo keväällä ja silloin hekotuksen lomassa surin vain sitä, että meidän porukoilta jää se näkemättä. No, onneksi Ilmari tuli visiitille Turkuun toistamiseen ja olin heti kärppänä varaamassa lippuja. Oli niin ihana seurata toisten iloa ja nauratti se allekirjoittanuttakin toisellakin kerralla. Suosittelen lämpimästi, toimii myös elämää vähemmän nähneille!

Muuten on taas räkätetty EHY:n kanssa yhtä ja toista, etenkin Vedetään hatusta ykköskauden helmiä. Oon ollut jotenkin tosi poikki koko viikon ja siten erityisen räkätysaltis. Eilen kävin tyhjentämässä puoli apteekkia vitamiineista, toivotaan että niillä on ainakin joku lumevaikutus, ton räkätyksen ei tarvitse karsiutua (okei, naapurit ei ehkä arvosta mun taipumusta muistaa hassut jutut vessassa), mutta muuten ei haittais vaikka oisin pikkasen pirteempi. Oon jopa nukkunut normaalia enemmän, mutta näytän siltä kuin oisin ottanut ne tirsat haudassa. Just puhuttiin kolmospyöreitä täyttäneen kamun kanssa, että jos toi yläluomi (tai se sen päällinen, mikä sen nimi mahtaakaan olla) laskeutuu tätä vauhtia, niin on kyllä joku kiristysleikkaus edessä. Mulla vielä nousee alapuolelta noi tolkuttomat silmäpussit vastaan, niin enhän mä kohta näe mitään, kun simmut jää kaiken turvotuksen väliin uppeluksiin.

Mjaah. Mut just nyt en jaksa ottaa suurempaa stressiä siitäkään, vaan jatkan väsyräkätystä. Tää viikko tiivistyy aika hyvin tohon H-P Björkmanin Saipa-fiilikseen, sillekin hirnahdeltu kerran tai kaks. Mennään täällä viikonloppukin.





Aijuu: Emmi, ollos lämpimästi tervetullut lukijaksi! :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)