... iloinnut ihanan ystävän paluusta. On hienoa huomata, että 2,5 vuotta voidaan pyyhkäistä pois 2,5 minuutissa ja jatkaa kuin mikään ei olisi ollut välissä oudosti. Juonut jasmiiniteetä, nauranut ihanien pikkuneitien kanssa ja tuntenut olevani just siellä missä just sillä hetkellä pitääkin.
... tuntenut pohjatonta surua ystävän puolesta. Itkenyt niin, että silmät ovat vielä aamullakin kipeät. Kironnut miten epäreilua elämä voikaan olla ja itkenyt vielä vähän lisää.
Johan se onkin jo keskiviikko. Njaa, tänään ei kyllä oikeestaan tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista.
Soitan näköjään tota The xx:n Coexistiä puhki kappale kappaleelta. Noihin ekoihin pakkomielteisiin, Fictioniin ja Tidesiin en oo kyllästynyt vieläkään, mutta äsken ihan parasta mahdollista kävelyseuraa oli Swept away. Puoltoista tuntia repeatilla. Ja jatkuu vielä kotona. Löööv.
Hihi, sama levy pyörii mullakin jatkuvasti. Tänään kävelyllä sateessa, oli aika tunnelmallista. :) En tajuu miten koukutuinkin tohon niin pahasti!
VastaaPoistaToi kyllä imaisee mukaansa, oon nyt kuunnellut heinäkuusta asti vain ko. bändiä. :D Se on jännä miten sama biisi voi sopia useampaan tunnelmaan, buustaa jos on hyvä mieli ja kietoo haikeuden harsoihin jos on suru.
PoistaElämä tuntuu välillä niin epäreilulta... Tuntuu, et toiset saa kasvaa pinkissä huoneessa, joka on kattoa myöten hattaralla täytetty ja toisia taas vedetän kölin ali ihan liian monta kertaa... Mut pakko uskoa, vaikkealla hetkelläkin, et joku tarkoitus kaikella on... TSemppiä siule ja siun ystikselle <3
VastaaPoistaPs. valitsen itelle mieluummin kölin ku hattaran. Hattarassa on hiilareita.
Sitä ei voi ymmärtää, varsinkaan kun se pee tuntuu aina potentiaalistuvan eli kun sitä jonkun niskaan lapataan, niin pistetään sitten oikein urakalla. :(( Itse oon toistaiseksi pitkälti ja onneksi vaan herkutellut hattaralla, mutta ihan hirveää seurata miten yks jos toinenkin läheinen saa osakseen ihan käsittämätöntä höykytystä.
PoistaKiitos tsempeistä, mulla vaan sivusta seuraavan suru, mutta ystävälle tulee todella tarpeeseen.
Tällä viikolla oon todella joutunut miettimään arvojärjestykseni ihan uusiks. 32-vuotiaan ystävän kuolema ei vaan kuulu niihin juttuihin jotka pystyis käsittämään :( Itketty on siis täälläkin :(
VastaaPoistaVoi ei!!!!! Oon ihan äärimmäisen pahoillani! *halii* Kuolema on jotain ihan liian isoa ja lopullista mun käsittää, varsinkin kun kyseessä on nuori ihminen. Niin väärin. Ja valitettavasti kyseessä myös tässä ystävän puolesta surrussa surussa.
PoistaKyllä sitä on tosiaan saanut omiakin prioriteettejään miettiä, tuntuu että ei mee viikkoa ilman että kuulee jollekin läheiselle tai näiden läheisille tapahtuneen jotain kamalaa, käsittämätöntä surua. Pelko persiissä, että milloin osuu omalle kohdalle.
Oon niin pahoillani sun ystävästä, voimia! ♥
Kiitos <3
PoistaTuli itseasiassa mieleen et eihän meillä ollu suru samasta henkilöstä... Mun ystävä nimittäin asui sun kaupungissa.
♥
PoistaEi, mun ystävä menetti äitinsä. Jäikö sun ystävältä lapsia, saatan tietää tapauksen..?
Laitan sulle sähköpostia
Poista♥
Poista