Saipa! Saipa!

Mä niin rakastan näitä hitaita viikonloppuja. Niitä aamuja, kun saa herätä ihan rauhassa ja vähän vielä torkahtaa ja kääntää kylkeä ja venytellä. Ja torkkua vielä vähän. Keittää kahvia ja juoruta puhelimessa. Pestä koneellinen pyykkiä ja tuntea itsensä sen myötä tosi tehokkaaksi. Suunnitella tekevänsä yhtä ja toista ja tehdä sitten kolmatta. Parasta.

Aika parhain viikko ollut muutenkin. Tiistaina käytiin perheen kanssa hohottamassa Ilmari Saarelaisen huikea Parasta ennen. Näin sen jo keväällä ja silloin hekotuksen lomassa surin vain sitä, että meidän porukoilta jää se näkemättä. No, onneksi Ilmari tuli visiitille Turkuun toistamiseen ja olin heti kärppänä varaamassa lippuja. Oli niin ihana seurata toisten iloa ja nauratti se allekirjoittanuttakin toisellakin kerralla. Suosittelen lämpimästi, toimii myös elämää vähemmän nähneille!

Muuten on taas räkätetty EHY:n kanssa yhtä ja toista, etenkin Vedetään hatusta ykköskauden helmiä. Oon ollut jotenkin tosi poikki koko viikon ja siten erityisen räkätysaltis. Eilen kävin tyhjentämässä puoli apteekkia vitamiineista, toivotaan että niillä on ainakin joku lumevaikutus, ton räkätyksen ei tarvitse karsiutua (okei, naapurit ei ehkä arvosta mun taipumusta muistaa hassut jutut vessassa), mutta muuten ei haittais vaikka oisin pikkasen pirteempi. Oon jopa nukkunut normaalia enemmän, mutta näytän siltä kuin oisin ottanut ne tirsat haudassa. Just puhuttiin kolmospyöreitä täyttäneen kamun kanssa, että jos toi yläluomi (tai se sen päällinen, mikä sen nimi mahtaakaan olla) laskeutuu tätä vauhtia, niin on kyllä joku kiristysleikkaus edessä. Mulla vielä nousee alapuolelta noi tolkuttomat silmäpussit vastaan, niin enhän mä kohta näe mitään, kun simmut jää kaiken turvotuksen väliin uppeluksiin.

Mjaah. Mut just nyt en jaksa ottaa suurempaa stressiä siitäkään, vaan jatkan väsyräkätystä. Tää viikko tiivistyy aika hyvin tohon H-P Björkmanin Saipa-fiilikseen, sillekin hirnahdeltu kerran tai kaks. Mennään täällä viikonloppukin.





Aijuu: Emmi, ollos lämpimästi tervetullut lukijaksi! :)

Mutaa ja muiskis

Vietin viime(kin) viikolla paljon aikaa yhden erityisen hyvän ystävän kanssa (jos Ystävistä parhain on YP, niin olkoon hän jatkossa EHY) ja sain taas nauraa melkoisen 24/7. Meillä on EHY:n kanssa jotenkin ihan erityistä läppää, jollaista en tavoita muiden ystävien kanssa. Hän jotenkin saa hauskimmat puoleni esiin (tai ainakin saa mut kuvittelemaan niin) ja ajoitus vaan toimii hänen kanssaan loistavasti. Niin loistavasti, että viime viikolla oon esim. hoippunut lähikaupan (juu, LKHM toki oli vuorossa) hyllyjen välissä naurusta hervottomana EHY:n naurattaessa puhelimitse sekä virnuillut itsekseni kanssa-asioijia hämmentäen julkisessa vessassa EHY:n heitettyä erityisen hyvän läpän (jäljempänä EHL) juuri ennen vessaan menoa.

Hymyilen nytkin kuin vähämielinen muistellessani kaikkia hänen kanssaan räkätettyjä EHL:iä, onneksi nyt virnuilen privaatisti kotisohvan uumenissa. Tää ystävyys on rakentunut jotenkin ihan huomaamatta, alku ei ollut järin ruusuinen ja pitkään oltiin vaan työkamuja, mutta jossain vaiheessa tajusin, että tää ihminenhän on mulle ihan hiton tärkeä. Niin se vaan voi ensivaikutelma pettää - kerrankin positiivisesti! ♥

Olikohan mulla joku pointti tässä jaarittelussa..? Tuskin. No, ainakin se, että on kyllä ihan käsittämätöntä miten paljon energiaa ja hyvää mieltä voikaan ystävistä saada. Toivon vastavuoroisesti tarjoavani sitä nauruterapian merkeissä ko. ystävälle, jolla nyt on surua ja murhetta. Oon kyllä etuoikeutettu omatessani niin ihania ja ihanan erilaisia ystäviä, harmi vaan että osa heistä ei oo ihan alvariinsa saatavilla ts. asuvat kauempana, toki onneksi puhelimitse tavoitettavissa. Se hyvä puoli tosin siinäkin, että näkeminen on sitten entistäkin ihanampaa. Ooo, onpas nyt ihanaa. Mulla on varmaan joku tikkariyliannostus ja sen myötä maailmoja syleilevä sokerihumala. Thih. Tai joku vastareaktio maanantaiangstille. Maanantaiangstille, joka olisi yltynyt hallitsemattomiin mittoihin ilman EHY:n EHL:iä. Joo, noi lyhenteet raastaa muakin. Sorppa.

 
Tjoo, ei mulla muuta, kunhan viettelen etukäteistä ystävänpäivää ja koitan muistaa kertoa kaikille ihanille ystävilleni miten tärkeitä ovat. Myös sulle! ♥ Muista säkin!

PS Kuvitus muuten ihanasta löydöstä eli Candyshopin herkuista. Tohon Butter Londonin "Mutaan" on ihan parasta upottaa varpaat. Lööv. 


Aijuu... Laitaks fcookie mulle privameiliä jos oon tervetullut, en tiedä miten saan yhteyttä. :( 

Pöllitty idea ja viivästynyt toteutus

Tuli luonnoksista vastaan seuraava listaus ja tovin mietin että mikähän hitto tää on... Pikkuhiljaa kirkastui ja uskoakseni liittyy Nolliksen ammoiseen Likainen tusina -postaukseen. Oli mun mielestä hupaisa idea ja piti itsekin sitä kommentoida (/siitä postata?), mutta jäi näköjään idean tasolle. No, ei anneta pienen plagioinnin ja viiveen häiritä, joten tässä, olkaas hyvä, mun likainen (=karismaattinen, seksikäs, polvet notkauttava, kuolanerityksen maksimoiva) tusina:

Denis Leary
- Uh, se renttu-palomies-kombo vaan on niin kuuma.
Christian Berkel
- Se sielukas katse Perikadossa vie perikatoon.
Liam Neeson
- Love Actually:n halittava nalle oli aika kuumis The A-Team:ssa. Huono leffa, mut Liam ja Bradley sängellä - ei sen juonen niin väliä.
Andrew Lincoln
- Voisko sen Opettajat uusia?
Robert Carlyle
- Se pieni huvittunut hymynkare...
Julian Rhind-Tutt
- Green Wing:in vastustamaton Dr. Macartney. Lööv.
Kari Ketonen
Kari on ihanuutta. TJEU.
Javier Bardem
Nimikin on kuuma.
Luca Zingaretti
Komisario Montalbanossa on muutakin silmäniloa kuin vain maisemat.
Scott Patterson
Mmm, toimii lippiksellä ja ilman.
Bradley Cooper
Tykkäsin Bradleystä jo ennen sinisiä piilareita ja megamenestystä. 
Michael Vartan
Voi niitä Aliaksen aikaisia kaihoisia katseita. Täytyy katsoa noi muutkin kaudet uusiks.

Joo joo ja ai nou, mut makuasioista ei voi kiistellä... :D

Mut pistäkääs hei muutkin listaten, eli ketkä saa sydämen läpättämään ilmestyessään valkokankaalle tms. näytölle. Siltä varalta ettei kukaan innostu, niin pakkohaastan littleB:n, Jennin, Kirsun ja Pepperin, sori tytsät, muahhahhah. Kaikki muutkin saa siis toki "osallistua" kommenteissa / omassa blogissa. Jee. :) 

Hmmm... Ihan kuin heillä ois joku yhdistävä tekijä muutamaa poikkeusta lukuunottamatta... ;D
Kollaasin kuvat wööldwaidwebistä:
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
täältä
ja  
täältä

Haasteeseen osallistuminen ei sitten edellytä mitään kuvakollaaseja ja seitsemänsadan linkin operointia - nää oli ihan omaksi hermojen menetykseksi iloksi.

PS Toki saa listata myös sankarittaria jos ne aihettaa sankareita enemmän läpätyksiä. Tai sekä että. Kaikki käy! :)

Kui?

Viikon sisään oon kummastellut esimerkiksi:

- Mistä sitä tiskiä oikein kertyy vaikka en oo juur yhtään kotona?

- Miks joistakin tikkareista falskaa se tikku? Siis ruikkii sieltä tikun alaosasta sitä sulanutta tikkaria. Peestä.

- Miks mulla ei oo ikinä käteistä? Koska on tosi tyylikästä pyytää kamua jättämään ravintolassa tippiä myös omasta puolesta. 

- Miten monta pikkuomppua voi syödä putkeen ilman että tulee maha kipeäksi? Ainakin kuusi.

 

- Voiko erään palveluntarjoajan palvelu olla juuri niin käsittämättömän huono kuin kuvittelit? Voi. Kevyesti. Ja huonompikin.

- Miten iloiseksi voi tulla kollegan kiitoksista? Tosi.

- Miten nopsaan kengät kastuu läpimäriksi kaatosateella? Noin kolmessa minuutissa. Elin otsassa kasvaa täyteen mittaansa suunnilleen samassa ajassa, kun odottaa bussia kolmekymmentä minuuttia niissä läpimärissä kengissä.

- Miten hellyyttävä radion tahdissa lauleskeleva hammaslääkäri voi olla? Erittäin.

- Miksi sohvalle vahingossa nukahtaminen ei ole ikinä ongelmallista, mutta kun varta vasten yrittää ottaa tirsat, niin ei tule uni?

- Miten syvälle voi jemmata siskon nimpparilahjan? Ilmeisen syvälle. Ei ole vielä tullut vastaan.

- Miten liikkiksiä noi pennut voi olla? Tahtoo oman.

- Kuinka paljon mua kiinnostaa tyhjentää pesukone ja ripustaa pyykit? Aika vähän.



Edit 01:15... - Miten totaalisesti voi menettää hermonsa taistelemalla näiden asetusten kanssa..? En ymmärrä miks toi fonttikoko kettuilee mulle Firefoxissa, siinäkin hallinnoinnissa ja esikatselussa koko normi, mutta julkaistussa versiossa kumman pieni. Auttakee! Millä saan sen kohilleen? En oo tehnyt mitään muutoksia ja Chromessa + IE:ssä (mites muissa, kommentteja kiitos :)) koko kohillaan. Argh. 

Edit 01:20 Mit..? Ai että toi edellinen kappale on nyt sitten fonttikooltaan ok? Ja tismalleen sama kuin toi muukin teksti. En ala. 

 

Ryhtymistä

Oon ihan ekspertti mitä tulee ryhtymisen suunnitteluun. Eka tiskaan, sillä välin pyörii pyykit, sitten pölyt ja sitten... tsekkaan vaan eka ton Bloggerin... Joo, parin tunnin päästä mökille... no tässähän vois sitä ennen vaikka järkätä ton lipaston laatikot... kurkkaan vaan äkkiä Twitteriin...

Viimeks marisin sitä, että oon ihan turisti omassa kämpässäni. No, tällä erää turisteilen jossain erittäin kyseenalaisella hygienialla varustetussa kohteessa, jossa kulttuurierot normaaliin kotiini ja inhimilliseen eloon ovat huimat. Yöh. Viime viikko meni kipeillessä, joka toinen päivä kuvittelin että kyllä tää tästä ja liehuin ties missä ja sen seuraavan päivän taas otin lukua sohvalla. Mihinkään väliin ei osunut sitä extreme make over -päivää tälle kämpälle. Eilen käytiin nappaamassa (ymh, käytän me-muotoa, mutta todellisuudessa mun funktio oli taas olla tiellä ja jossain vaiheessa mut vaan käskettiin lenkille = pois tieltä) mökiltä laituri veke ja tänään oon taas keräillyt täällä sohvalla sen reissun seurauksena. Tiedän kyllä, että nykyään kaikki flunssat kestää ihan simopitkään ja sillä asteikolla mun puoltoista viikkoa ei ees oo pitkä sairastus, mutta VOITKO LOPPUA JO, menee hermo! Ja haluan siivota tän läävän!

Säkylän Sotkussa oli ihan siistiä. Ja hyvät munkit.

Nytkin siellä on ehkä syksyin kaunein päivä ja kuka muhii viltin alla sohvalla? Mur. Hiukan houkuttais lähteä vähän käpsyttelemään ulos, mutta pelkään että oon sitten niin sippi, että tää slummista siedettäväksi -projekti ei taas etene mitenkään. Täältä sohvalta käsinhän se siis etenee. Hurjasti.

Ens viikolla taas tiedossa kaikenlaista kivaa ja niin toivon, että tää flunssa nyt malttais hellittää, jotta jaksais nauttia täysin palkein kaikesta. Mut jos nyt OIKEESTI ryhdistäydyn ja OIKEESTI tartun rättiin ja moppiin ja imuriin ja tiskiharjaan ja ihan eka niska-pers-otteella itteeni ja rykäisen tästä sohvalta ylös. Nih!

Kuvat flunssan varrelta napsittuja. Ruokahaluunhan toi tauti siis ei vaikuttanut mitenkään. Oon nyt syönyt muutamankin eri version Paninin maalaissalaatista (ei kuvassa), joka varioituu näköjään hieman sesongin mukaan ja kovasti oon kaikista versiosta tykännyt. Suosittelen!

Edit heti: Mitä mun fonttikoolle on tapahtunut? Näyttää muokkauksessa ja esikatselussa ihan normilta, mutta kun tekstin julkaisee, niin fontti menee paljon pienemmäks? Firefoxissa, ei Chromessa eikä IE:ssa? Kui? En oo kajonnut mihinkään asetuksiin enkä oikein tiedä mihin kajoaisin, kun muissa näkyy normisti? Enivan?

Sumu(i)sta

Kipeenä ei sais miettiä liikoja. Hulahtaa helposti turhan syviin syövereihin. Eilinen meni ihan jees, kun vaan möllötin leffoja ja söin jätskiä. Ois pitänyt jatkaa samalla linjalla tänäänkin. Mut oli jätski lopussa. Ja poskiontelot pikkasen täydemmät.

Oon siitä stressistä mouhonnut kerran, pari (*köh*) aiemminkin, mutta laitetaan nyt vielä kerta kiellon päälle, tällä kertaa poikkeuksellisesti ei sieltä syvimmästä pyörteestä vaan pikkasen lähempää jälleenrakennusvaihetta. Alan ehkä vasta pikkuhiljaa käsittää miten puhki oon viime vuodet ollut. Tai en ehkä todellakaan vieläkään käsitä, mutta alkaa olla joku aavistus. Tai sitten oon vaan peruslaiska ja mielelläni laittaisin sen kaiken saamattomuuden stressin piikkin. Go figure. Mut toi eka kuulostaa vähemmän nololta, joten mennään sillä.

Työkaveri meni kesällä työterveyslääkärille ja jäi sairaslomalle työuupumuksesta. Sairasloman lisäksi tilannetta seurataan ja hän käy säännöllisesti juttelemassa lääkärin kanssa. Ohjeena on ollut välttää kaikkea stressiä, niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Välttää kaikkea suorittamista ja liikaa suunnitelmallisuutta myös arjessa, olla vaan ja lepäillä. Toipua. 

Toinen ystävä jäi juuri sairaslomalle fyysisistä oireista. Hän elää kauheassa kierteessä, jossa fyysiset oireet ruokkivat henkisiä ja toisinpäin, kroppa yrittää viestittää että nyt ei enää jaksa ja pysty ja kykene, mutta ystävä ei malta kuunnella, perfektionisti kun on. No, nyt tuli ainakin hetkellinen stoppi, toivottavasti siitä on edes hetkellistä apua. Ko. ystävä on todella suorituskeskeinen ja vaatii itseltään paljon liikaa niin töissä kuin kotonakin. Kunnianhimo siivittää päiviä sekä töissä että ruokakaupassa, imurin varressa, lenkkipolulla ja vaipanvaihdossa. Kaiken tulisi olla tip-top ja useampia juttuja voisi vielä kehittää jotenkin, testata vaikka uuden ruokalajin / viikko, siinähän se hoituu näppärästi mökkirempan ohessa. Ulospäin kaikki näyttää suorastaan kadehdittavalta ja yllätys olikin suuri, kun puolen vuoden tauon jälkeen nähtäessä ystävä purskahti itkuun ensimmäisen kolmen minuutin jälkeen. Kun ei vain jaksa enää.

Itse olen em. ystävän vastakohta mitä tulee siihen arkeen. Kunnianhimo valitettavasti jää työoven tuolle puolen ja kotona en vaadi itseltäni enää yhtään mitään. Viimeiset viisi vuotta kuluneet aika sumussa, juuri sanoin näille em. ystäville, kun viime viikonloppuna nähtiin, että oon jotenkin ihan turisti täällä kotonani. Tuntuu, että oon koko ajan siivoamassa kun en missään välissä jaksa tehdä sitä kunnolla. Lipaston laatikot täyttyy ties mistä, kun niitä ei vaan jaksa käydä läpi. Laskut erääntyvät, kun niitä ei muista maksaa. Tiskaus ja pyykkäys pyörii kädestä suuhun periaatteella eli jotain saa toimeksi siinä vaiheessa, kun käytössä on se viimeinen lusikka tai vikat puhtaat sukat. Mökkikassi ei missään välissä tyhjene kokonaisuudessaan ja kosmetiikat eivät ole vielä löytäneet matkapussukasta omalle paikalleen. Kavereita pitkästä aikaa nähdessä en todellakaan osaa sanoa mitä kuuluu, kun ei oikein kuulu mitään, sinne sumuun. Tiuhempaan nähtävät kaverit eivät enää edes kysy, kun tietävät jo vastauksen. Töitä. Mitäs sitä muuta.

Tän siis ei kerrankin pitänyt olla se perinteinen uu oon niin stressaantunut -itkuvirsi, vaan nyt tuntuu siltä, että se usva alkaa ehkä hiljalleen hälvetä. Ehkä. Uudet työkuviot on a) niin mieluisat, että siitä saa virtaa ja b) työmäärä siinä määrin kohtuullinen, että koko ajan ei vedetä ihan kieli vyön alla. Ainakin toistaiseksi (yt. pessimisti ei pety). Nyt elättelen toiveita, että virtaa riittää joskus vielä tänne kotiinkin ja voisin olla täällä kotonani, en vaan se turisti, joka jotenkin selvittää itsensä aamuisin töihin. Myöhässä. Ehkä joskus vielä on jotain muutakin vastattavaa kuulumisiin. Ehkä. Toivottavasti.

On taas tullut viime aikoina muutamia pysäytyksiä, jotka viestivät että koskaan ei tiedä mitä tapahtuu ja että aika on rajallista. Elämä on arvokasta. Ei sitä kannata käyttää hapen haukkomiseen sohvalla. Surullista kyllä, tästä nykyisestä toivon pilkahduksesta on täysin kiittäminen uutta toimenkuvaa, itse en olisi muutosta saanut aikaan. No, toivottavasti saan edes tartuttua annettuun mahdollisuuteen enkä ryssi tätä tilaisuutta toipua ja löytää tietäni ulos sumusta. 

Yllä olevat kuvat tuli räpsittyä keskiviikkona, kun kävimme maaseutumatkailemassa rakkaan ystävän kanssa. Ystävän, joka toipuu parhaillaan rankoista syöpähoidoista, jonka miehellä on sama tilanne, ja jonka kanssa surtiin yhdessä äitinsä yhtäkkiä menettänyttä ystävää.

Pyyhkäistyä

Tällä viikolla oon...

... iloinnut ihanan ystävän paluusta. On hienoa huomata, että 2,5 vuotta voidaan pyyhkäistä pois 2,5 minuutissa ja jatkaa kuin mikään ei olisi ollut välissä oudosti. Juonut jasmiiniteetä, nauranut ihanien pikkuneitien kanssa ja tuntenut olevani just siellä missä just sillä hetkellä pitääkin.

... tuntenut pohjatonta surua ystävän puolesta. Itkenyt niin, että silmät ovat vielä aamullakin kipeät. Kironnut miten epäreilua elämä voikaan olla ja itkenyt vielä vähän lisää.

Johan se onkin jo keskiviikko. Njaa, tänään ei kyllä oikeestaan tapahtunut mitään mainitsemisen arvoista.

Soitan näköjään tota The xx:n Coexistiä puhki kappale kappaleelta. Noihin ekoihin pakkomielteisiin, Fictioniin ja Tidesiin en oo kyllästynyt vieläkään, mutta äsken ihan parasta mahdollista kävelyseuraa oli Swept away. Puoltoista tuntia repeatilla. Ja jatkuu vielä kotona. Löööv.