06:50

Oijoi. Onpas vaan ihanuutta kuunnella hyvää musaa kynttilänvalossa ja antaa raukeuden hiljaa hiipiä paikalle käsi kädessä pimeyden kanssa. Ulkona sininen hetki ja sisällä suloinen hämärä. <3

Eilen pisteli kyllä luonto komeintaan mökillä ja oli niin sääli suunnata sieltä kaupunkiin. Kerrassaan rakastan noita aurinkoisia päiviä, joissa on jo aimo annos syksyn kirpeyttä. Voi kun olis viikonloppuna hyvä ilma, olis tarkoitus viettää iltaa porukassa ja sään salliessa kamujen terassilla. Pitääköhän ottaa pitkikset ja villasukat, että tarkenee? :D

Tänään oli taas niin ihana aloittaa aamu äipän (juu, käytän vanhustyövoimaa) keräämillä mustikoilla, parhautta. (Ja ei, äiti ei ole vanhus, mutta 'aikuistyövoima' ei näyttänyt ollenkaan niin kivalta.) Se olikin se aamun ainoo positiivinen hetki, oli taas niin peruskaoottista, että ihme että pääsin töihin ees puol ysiks. Noi aamut niin ei oo mua varten. Jään aina vuodeks torkuttamaan tai parhaimmillaan painan torkunkin veke ja sit herään tunnin myöhässä (yleensä 06:50, se on ilmeisesti mun sisäisen kellon mielestä passeli hetki) ja valmiiks perketin pahalla päällä. Oli niin ihana pari viikkoa sitten, kun kävin aamulla lääkärissä ja just missasin bussin töihin, niin olin pakotettu käymään aamukahvilla. Oli jotain niin ihanaa aloitella aamu ihan rauhassa, hörppiä kahvia ja syödä karjalanpiirakkaa munavoilla ja selailla laiskasti iltapäivälehteä. Tahtoo tollasen aamun joka aamu! Onhan meillä joo liukuva työaika, mut ehkä ne ei ihan kauheen hyvällä kattois jos meitsi ilmaantuis aina vasta kympin jälkeen pelipaikalle. Hmmm, täytyy ehkä testata. :D

Sinällään kiva viikko, että edessä ei oo ihan hurjasti ohjelmaa. Mulla on jotenkin niin laiskanlötkee olo, että tekee vaan mieli hengailla täällä sohvannurkassa kynttilänvalossa. Ja toihan siis on ihan uutta... XD No, mut nyt tekee erityisesti mieli vaan käpertyä viltin alle ja nauttia alkavasta syksystä. Tänään siis vaan olla öllötin ja söin. En oikein jaksanut inspiroitua kaupassa, joten päivästä muodostui jämäpäivä. Lauantaisesta karppipizzasta jäi hiukan salamia ja juustoraastetta ja sitten huomasin yhden mozzarellan vetelevän vimosiaan vielä tällä viikolla. Kaikki sekaisin siis ja kruunuvihannespussi vuoan pohjalle, pieni loraus kermaa, mausteita + juustoraasteet päälle ja hyvää tuli:

Before

 

 

After

Hyvää oli ja ah niin simppeliä. Eilen testailin Toppiksen kehumaa pannuleipää ja hyväähän se oli. Simppeliä myös, ne on ilmeisesti ne mun peruspilarit. (Pakon sanelemaa, simppeli is all I can do...) Pannuleivän alkuperäinen ohje löytyy täältä, kannattaa kokeilla, paistettu juusto ei voi olla pahaa... :D

Jälkkäriksi massutin hämmentäviä laku/salmiakki namuja, joissa on vaan 8 g hiilaria / 100 g. Paitsi että tossa on minimaalisesti hiilaria, niin siinä on 6 g / 100 g protskua ja huikeat 64 g / 100 g ravintokuitua. Pussi on kooltaan 90 g, mutta se kyllä kestää (jopa mulla!!), sillä noi on jotenkin niin sitkeitä, että menee aina tovi, kun yhtä karkkia muljuttaa hampaista irti. Pussissa myös on maininta, että tuon ravintokuidun johdosta tuotetta tulee nauttia pieniä määriä kerrallaan - uskon, masussa on jo ton kolmasosa pussin jälkeen sellanen olo, että ravintokuitua on nautittu. Mut ihan ok noi on huomioiden vähähiilarisuuden ja korkean ravintokuidun. Kauheen monessa kaupassa toi ei oo silmiin osunut,  tai sitten mulla on vaan ollut silmää niille sokerisimmille tapauksille. Ton löysin Valintatalosta ja Stockallakin oon mielestäni moisia nähnyt. Ehkä.

Tjoo, oiskohan sitten syöty tarpeeks? Taidan heittäytyä henkilkohtaisen enkan pariin ja suunnata makkarin puolelle jo ennen yhtätoista. Painaa simmu siinä määrin, että on toimittava heti jos ei mieli herätä tästä sohvalta muutaman tunnin päästä käsi puutuneena ja niskat solmussa. Öitä! <3

R.I.P. Hämppy

Tersus mökiltä! Ihanaa syksyn tuntua, kynttiläsää. Napeista kaikuu Adele, ympärillä vastapestyt vuodevaatteet , yövoiteen tuoksu poskilla ja orastava raukeus luomilla. Toimii.

Käytiin tänään Ikeassa ja yllättävän hyvin homma pysyi kasassa. Lähdettiin toki taas sillä itsepetos on avain onneen -metodilla eli "eihän tässä mitään kassia tai kärryä tarvita, kun on vaan pari artikkelia" ja lopputuloksena siskolla hartiasärky vammasesta kantoasennosta ja mulla hy-vin hikinen käsivarsi, kun kainalossa kannetun läppäritason suojamuovi ei kauheesti hengitellyt paljasta ihoa vasten. Mut mahduttiin kuitenkin siihen keskikokoiseen siniseen kassiin eli mopo ei ees keulinut. :) Kävin tosiaan hakemassa läppärille sylitason myös tänne mökille. Kotona toi onkin jo ollut ihan korvaamaton, kyseessä siis Bräda, suosittelen! Sisko osti vähemmän pehmon version, Bräda näköjään toikin nimeltään ja ihan sairaan halpa! Hyvin kuulemma toimi eli suositellaan siis sitäkin. :)

Mitään kovin överiä ei siis tarttunut mukaan, vain pussillinen maailman parhaita pussinsulkijoita (okei, siskon mukaan Clas Ohlsonilla on vielä parempia, kun siinä pussissa on myös välikoko ison ja pienen lisäksi), noi on ihan huippuja! Lisäksi piti hankkia vähän kynttiläviritelmää tänne mökille, kun noi koristekivet rimmasi niin kivasti meitin pöytäliinaan. Helmalakanaakin olin vailla, mutta sellaista ei kuulemma heiltä löydy eli esittelen edelleen runkopatjan aistikasta kuviointia hieman liian lyhyen päiväpeiton alta. Jos joku muuten on uutta peittoa vailla, niin kannattaa hankkia Ikeasta! Olin about vuosi sitten Ystävistä parhaimmalla kylässä ja ihastelin, että hällä on uudet petivaatteet ja veikkasin, että ovat jotain luksusmatskua, kun olivat niin muhkeat ja mukavat. Eip, vaan Ikeasta parillakympillä. Meitsi tiätty heti seuraavalla viikolla Ikeaan ja sain omat peittoni 15 egellä (/kipale). Ihanan kuohkea untuvapeite, joista löytyy erilaisia "lämpövaihtoehtoja". Oon siinä määrin kuumaverinen, että otin sellaisen viileän peiton ja oon ollut siihen eri tyytyväinen pian vuoden verran. (Ainoo miinus on, että niissä on eka kauhee käry, on kuin jossain ladossa vetelis sikeitä. Ei lähtenyt vaikka pakkassäällä tuuletin, joko sitten vaan totuin siihen tai sitten se lauhtui muutaman viikon kuluessa.) Mut vallan varteenotettavat peittovalikoimat siis Ikeassa ja hyvän muotoutuvan tyynynkin oon sieltä löytänyt. 

Ei, tää ei ollut maksettu mainos. (Mut voin toki tästä jonkun rajattoman lahjakortin ottaa, jos nyt satut Ingvar Kamprad mun blogia lueskelemaan.)

Sit suunnattiinkin tänne mökille ja ilta menikin vaan hengaillessa ja apehtiessa. Lueskelin viimeisintä Me Naiset -lehteä (tosi ärsyy, kun toi ei taivu kuin jotenkin vammasesti ja pitää tolleen ylivirallisesti lisätä toi -lehti, mur) ja bongasin vähän turhan myöhään, että tänään tuli Kakkoselta Hitlerin viimevaiheisiin keskittyvä Perikato (Der Untergang, Downfall) . Itse oon ton nähnyt, mutta oisin mieluusti jakanut sen perheenkin kera. No, täytyy vuokrata ensi tilassa. Syynäilin ton joskus viime talvena ja olin lievästi ilmaistuna epäluuloinen ja itse asiassa pakotettu sen katsomaan (dvd oli pomolta lainassa eli Pomo: "Kiinnostaako pieni historiapläjäys?" Meitsi: "Joo, tottakai, täähän vaikuttaa tosi mielenkiintoiselta..." NOOOOT!). Riipi ihan pirusti, että piti uhrata sunnuntaista pari tuntia moiseen, mutta eipä ollut ehtinyt pitkään filmi pyöriä, kun se jo tempaisi mukaansa. Lopussa (ylläri ylläri) jo porasinkin ihan täpöllä ja olo oli leffan päätyttyä kerrassaan vaikuttunut. Kannattaa katsoa, antaa melkoisen riipaisevan kuvan yhdestä maailmanhistorian häpeällisimmistä ja käsittämättömimmistä tapahtumista. Joukossa tyhmyys tiivistyy. 

Voi myös syynästä ihan vaan Christian Berkelin takia, hää on aika nam. (Kuva täältä.)    

 

Aijuu, unohdin tyystin, että munhan piti jakaa äärimmäisen dramaattinen aamuni: Istuin kaikessa rauhassa koneen kera sohvalla minding my own business, kun yhtäkkiä paljasta käsivartta kutitti. Silmäsin laiskasti händyäni, kun ajattelin, että se on vaan joku irtohius tms. mikä siellä kutittaa, mut JUMALEISSON, käsivartta pitkin homppi sellanen yliällöttävä pitkäkoipinen hämyri. YÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖKS! Ja APUA! Pelkään hämyreitä yli kaiken ja se, että tiedän pelkoni olevan totaalisen naurettava, ei ollenkaan vähennä sitä. Sain ihan järkyttävän sätkyn ja hyvä ettei kone lentänyt päreiksi lattialle, kun tempasin valonnopeudella pystyyn ja sheikkasin käsiä kuin jossain sähköshokissa. No, shokissa olinkin, että silleen ehkä ihan osuvasti ilmaistu. Onnistuin hävittämään sen hämpin ton pystyyn ponkaisun aikana ja sittenpä alkoikin uusi ilo sen hämyn paikallistamisessa. No, todettakoon vain, että hämppi ei enää ole keskuudessamme (ja vähältä piti etten itsekin poistunut vehreemmille nurmille, kun sain ihan tolkuttoman sätkyn hämpin ottaessa kontaktia + sen metsätyskin nosti pulssia ihan kohtalaisesti), enkä oo ollenkaan ylpeä tosta viattoman öttiäisen listimisestä, mutta mun kämppään ei mahdu mun lisäks yhtään hämppiä. Rauhanomaisesti en olis saanut häntä ohjattua ulos, koska se välittömästi päälle pärähtävä pelkotila ja eloonjäämisvaisto pakottaa tarttumaan järeimpiin mahdollisiin aseisiin, tässä tapauksessa rikkaimuriin ja partsiläpsyyn (käytin jälkimmäistä, koska en halunnut ottaa riskiä, että hämppi jää kitumaan rikkaimurin säiliöön). Pystyin korjaamaan hämpin maalliset jäänteet lattiasta vasta parin tunnin päästä ja sitä puistatusten, kontrolloimattomien kramppien ja vilunväreiden määrää, vaikka oli melko selvää että se märkä läntti ei enää käy päälle. Auttaiskohan hypnoosi? Tai sit vaan täytyy tosiaan hankkia se mies, mullahan on sille jo vaikka mitä käyttöä: a) ohjais mut makkarin puolelle viettämään yöni sen sijaan, että tuhisen sohvalla niskat solmussa, b) varmistais (ainakin alun vieraskoreuden aikaan) etten kehtaa päästää kämppää ihan lääväksi c) huolehtis, etten pelkästään muhi sohvalla tai sit muhis siellä mun kanssa ja d) pelastais mut hämpeiltä. Tossahan on jo ihan parisuhteen palikat kasassa. Oiskohan Chrisu vapaa?

Tjaa, pitäisköhän sitä sit lopetella tää äärimmäisen henkevä horina ja kellahtaa tästä äärimmäisen ergonomisesta risti-istunnasta suosiolla kyljelleen. Pitäkää peukkuja, että se hämppi ei vainoa mua unissa, nyt ainakin oon koko ajan tuntevinani jonkun kipsuttavan millon sääressä ja millon selässä ja millon missäkin - joko se on sen haamu tai sit mulla on oikeesti joku pitkäkoipinen kaveri. Gulps.

Hyvää, pahaa... saisko ens viikolla rahaa?

Siis apua mikä Bloggerivierotus mulla on ollut päällä. :( Tää viikko on ollut melkoisen työpainoitteinen ja keskiviikkona ja torstaina töissä vierähti sellaset rapiat 12 tuntia. En sitten oikein enää jaksanut tänne surffailla, mieli olis tehnyt mutta yritin kerrankin olla inan aikuinen (tälleen kolmikymppisenä, gaah-gaah, pitää jo vähän ottaa vastuuta ja muistaa kauneusunet) ja yökukkumisen sijaan suunnata suht ajoissa sänkyyn. Oon jumantsui nukkunut koko viikon makkarissa ja siis SÄNGYSSÄ, en tässä sohvalla. Oh my. Mut tästä kiitoksena kaks ihmistä on tällä viikolla todennut mun näyttävän todella väsyneeltä. Ja niin mä kyllä näytänkin. Kaikki rusketus on hiipunut tähän mun peruskellertävään (joo, voihan sitä oliivi-ihokskin kutsua, mut kyl se vaan on ihan vaan kellertävä) sävyyn eli näytän väsyneeltä JA maksatautiselta. Nice. Noi mun silmäpussit ei jotenkin oo ollenkaan tykänneet huomioida tätä normaalin elon metsästystä, tuntuu että mitä enemmän (siis jopa kuuden tunnin unia arkena!) nukun, niin sitä suuremmat on pussit. Ehkä täytyy vaan siirtyä takasin tähän sohvalle... :D

Lämpenin Janellelle enemmänkin ja tilasin hänet CDON:ista ihka omaksi ja nyt oon popitellut bussimatkat ihan fiiliksissä. <3 Jostain niitä fiiliksiä on täytynyt repiä, kun työ on aika hyvin niellyt kaikki positiivisemmat olotilat. Tai no, toi oli ehkä turhan jyrkästi sanottu, mahtui sinne töihin hyviäkin hetkiä, oli vaan taas turhan kokonaisvaltaista antautumista ja nyt olo melko antanut. Vähemmän saanut.

Mahtui viikkoon murhettakin, tai toi oli vasta pintaraapaisu, toivottavasti ei kauheeta kurjuutta edessä. Sain tietää, että eräs hyvä ystävä on vakavasti sairas ja leikkausta pukkaa parin viikon päästä. Uskon vahvasti, että hää selviää tosta voittajana, ja oon ennemminkin vihainen kuin surullinen - ottaa niin päähän, kun ystävälle on jo aiemmin lapattu peetä niskaan isommallakin lapiolla,  niin nyt sitten vielä tää. Pidin jo aiemmin ko. ystävää todella tärkeänä ja olen ilahtuneena nauttinut viime aikoina syventyneestä ystävyydestä, mutta vasta tän vakavamman uutisen myötä tajusin miten tärkeä hää mulle onkaan. <3 Toivotaan siis, että vaikka surua ja murhetta varmasti on luvassa, niin ettei se ihan kestämättömäksi ylly. Yritän vaan peilata ja miettiä mitä itse mahtaisin tuumia vastaavassa tilanteessa. Pelko on varmasti tunteista päällimmäisenä ja voi miten toivoisin, että voisin sen tunteen ottaa häneltä pois.

Jotta tää nyt ei ihan sisällölliseks menis, niin kerronpa tähän väliin, että tänään oli hurrrrrjan kiva ilta, kun kamut soitteli josko oon innokas piipahtamaan (kesän viimeisellä?) terassilla. Olin jo valmiiks keskustassa, joten siirryin sujuvasti työeleganssissa (ja väsyneen näköisenä) suoraan terdelle. Käytiin muutamassa paikassa, joista ehdottomasti ihanin oli E. Ekblom, jossa en ollut aiemmin käynyt. Niin hurmaava paikka ja tunnelmallinen terassi jokirannassa! Tuli taas hetkeksi sellanen olo, et ehkä tää Turku ei ookkaan ihan niin paha. Oli niin kiva istuskella siinä hämärtyvässä illassa vilttiin kääriytyneenä, siemailla pehmeää punkkua ja katsella ohikulkijoita. Autuutta. <3

Pitäis vaan useammin eksyä tonne jokirantaankin, on se vaan niin ihana paikka. Tosi kivasti oli väkeä liikenteessä, mut kuitenkin rauhallista. Olin vaan ite turhan hepposissa liikenteessä, kun en aamulla arvannut, että kotiinpaluu venahtaa. En ois millään halunnut luopua siitä viltistä ja bussikin meni toki nokan edestä eli sellasen parikyt minuttia sain torilla värjötellä ja nyt on vähemmän tulinen fiilis. Täytyy varmaan korkata teekausi ja keitellä vähän lämmikettä. Ja sit vois vaikka painua vällyjen alle, ehkä nyt sitten annan punkalle vielä yhden mahdollisuuden, mut huomenna saisin sitten jumantsui näyttää vähän pirteemmältä. Kiitos.

Voi höh. Ootin niiiiin innolla, että pääsen tänne avautumaan, mutta ei mulla nyt sitten näköjään mitään sen tähdellisempää sanottavaa ookaan. Yleensähän siis on. ;D Ehkä mä nyt sitten vaan armahdan tota kylmää nenänpäätä ja palelevia varpaita ja painun petiin teekupposen ja kirjan kera. Paremmalla puhdilla huomenna, seuraavaks raporttia mökiltä. Leppoisaa lauantaita!!

Huippua, uus lukija! Tervetuloa Vilukissa!! :)

Uutta, kiitos

Oooo. Kamu oli linkittänyt Lennyn Faceen ja tuli kauhee (ihana!) lukio-flashbackki!

Istuskeltiin lähikahvilassa pitkäks venähtäneellä hyppytunnilla (vai mahtoks se olla alkujaankaan mikään hypäri, ehkä kyseessä vaan oli joku ruotsintunti) ja mietittiin joskohan sitä jaksais seuraaville tunneille kammeta. Oi niitä aikoja, suurimmat huolet oli miten saa olemattomalla läsnäololla kurssit täyteen ja pitäiskö ottaa kahvia vai limppaa. Tahtoo olla taas 17-vee. Haluaisin ajatella, että tekisin monta asiaa toisin, mut tuskin ees tekisin - ei virheistä kannata oppia vielä ekalla kerralla... ;D

Oon jotenkin muutenkin hiihdellyt viime aikoina memory lanella, kai se on tää lähestyvä syksy, joka saa miettimään tulevien lisäks menneitä. Fiilistelinkin jossain aiemmassa postauksessa (tässä) miten ihanaa se eka vuosi uudella opiskelupaikkakunnalla olikaan. Niin tahtoisin noihin hetkiin takas, jösses miten fiiliksissä sitä jaksoikaan olla 24/7. (Tai ainakin aika on kullannut muistoja siinä määrin, että muistelen olleeni kauheessa hypessä vuorokauden ympäri.) Nyt kelpais taas pieni irtiotto, uus kaupunki ja uudet ihmiset. Ei sillä, että vanhoissa olis jotain vikaa, mutta mä nyt vaan haluan sitä jotain uutta. Mitä sais olla? Uutta, kiitos.

Pakko tosin tähän väliin vähän fiilistellä (monestikohan oon tässä postauksessa jo fiilistellyt...ootas... aijaa, tää on vasta toka fiilistely, nou hätä siis) vanhoja, kun olin jokunen tovi sitten niiiiiiiiin iloisen yllättynyt ja kovasti otettu ammoisista immeisistä. Tulin tossa jokunen viikko sitten naisen ikään (gaah-gaah-gaah) ja olin vallan liikuttunut, kun niin moni menneisyyden persoona huomioi tämän Facessa. Joojoo, mä ja mun puoltoistasataa ja rapiat lähintä ystävääni, hirvee vaiva heittää onnittelut jonkun seinälle, varsinaista sielunsisaruutta ja -veljeyttä. Tiedän kyllä, ettei niistä ehkä olis tarvinnut kyyneliin asti liikuttua (vetäsin sit heti kolmikymppisestä suoraan vaihdevuosiin ja pieniin hormonityrskyihin) ja suurin osa onnitteluista oli vaan luokkaa "Ai kato, tollakin on synttärit. Ai vast kolkyt, kylläpäs se näyttää vanhemmalta. Sääliks käy, täytyy nyt ees onnitella.", mut olin silti kovasti mielissäni, toki kaikista onnitteluista, mutta etenkin niistä, jotka tuli ihmisiltä vuosien takaa. <3 Niin paljon kuin Facea parjataankin, enkä itsekään sitä varauksettomasti kannata, mutta on se vaan ainakin allekirjoittaneen kohdalla fakta, että moneen kaveriin ei tulis pidettyä minkäänmoista yhteyttä ilman armasta Feissaria. Yhdenkin rakkaan ystävän kanssa ollaan elvytetty ystävyys pitkälti (tai siis mitä pitkälti, vain ja ainoastaan) tota kautta ja vaikkei järin usein nähdäkään, niin oon eri hyvin kärryillä heitin elosta kiitos Facen stålkkailumahdollisuuksien. Toki tossa on sekin puoli, että puhelimeen ei välttämättä tuu tartuttua, kun ne kaverin kuulumiset näkee statuksestakin, itse ainakin syyllistyn moiseen turhan usein. Ööööh, mistähän tää Face-palo tuli? En tiennytkään, että mulla on näin palavia mielipiteitä (tai ylipäätänsä mielipiteitä) ko. asian tiimoilta. No, tulipahan avauduttua. Tästäkin. :)

Muuta avauduttavaa mulla ei taida ollakaan. Viime yö tuli poikkeuksellisesti vietettyä sängyssä ja se oli niin piristävää vaihtelua, että taidan pyrkiä sinne tänäkin yönä. Vähän tuli tänään ulkoiltuakin, kun aamulla taas vilkuttelin bussin perävaloille ja päätinkin sitten käpsytellä osan matkaa ennen seuraavan vuoron tuloa. Töiden jälkeen käpystelin uudestaan ja tuli kyllä tarpeeseen pienet happihyppelyt vaiks olikin simonihkee ilma. Siinä se sit taiskin tää päivä olla paketissa (okei, olin mä siinä välissä kymmenen tuntia töissä ja paistelin sen jälkeen himpessä lättyjä, kun oli kerma menossa vanhaks) ja nyt vois suunnata kohti makkaria, kerrankin siinä vaiheessa kun orastavasti ramasee eikä sillon, kun on jo posottanut sohvalla neljä tuntia. Aijuu, eka täytyy tyhjentää kone, pitäkääs peukkuja, että kaikki on alkuperäisen värisiä, oikasin vähän ja pyykkäsin metodilla 'värillä ei väliä'...Ou well, pitää sitä eloonsa jostain jännitystä repiä. :)

Öhö. Linkitinkin tohon näköjään jonkun kielikurssiversion. No, toivottavasti siinä ei oo mitään rivouksia vaan ihan vaan ne sanat. XD

PMS

On tää kyllä niin karmee oireyhtymä, en käsitä miten tähän ei oo jo keksitty hoitoa. Olo on ihan hirvee, kauhee elin otsassa, maha kramppaa ja päätä särkee. Pienikin vastoinkäyminen (esim. että joku ei ykkösellä kuule mitä sanot, tai että huomiset lounaseväät ei valmistu itekseen) tuntuu ihan ylivoimaiselta. Yöunet tietää menettäneensä jo valmiiksi, luvassa on suurta tuskailua ja hikistä pyörimistä. Olo on ihan turvonnut ja tuskanhiki kohoaa otsalle vaikkei edes tee mitään. Siis taas niin kaikennielevä PMS, eiks tähän PostMökkiSyndroomaan todellakaan oon lääkettä??! Kotona ollut vasta reilun tunnin ja jo hirveet vieroitusoireet päällä. Todellisuuspakoinen lillunta on ohi ja huomenna täytyy taas laittaa kello käteen, kännyyn äänet ja suunnata töihin. Yöks.

Moottoritie oli vaaleanpunainen.

No jöö, eipä siitä sen enempää, ei se kitisemällä muuks muutu. Nyt koitan käydä vääntämässä ne eväät, kun ei se salaatti kerta ite pilkkonut itseään. Vois kerrankin pyrkiä vaakatasoon ennen puoltayötä, jos vaikka sais tätä rytmiä inan oikaistua. Mahd. leppoisaa alkavaa viikkoa itse kullekin, toivottavasti se on sitä mullekin...

Kaikki Flow:n kävijät tuntuvat ylistävän ko. neitoa, joten pitihän munkin tukkia tää aukko sivistyksessäni... Sujuvaa on, lisää: http://www.jmonae.com/album/the-archandroid-1/ . Bye, bye, bye, bye...
Don't you cry when I say goodbye...

Edit 15082011: Jotta ei jää epäselväksi, niin mun PMS oli tässä tapauksessa siis PostMökkiSyndrooma, hormonaalisesta avautumisesta ei (tällä kertaa) ollut kyse... :)

attuU

Ooooo, syksy on täällä!!!! Ihan jumalainen päivä, eka auvoista arskaa, mut kuitenkin pienellä kirpeydellä höystettynä ja nyt vallankin syksyinen sää. Love it. <3 Voi kun saatais nauttia kauniista syksystä ja voi kun mäkin jalkautuisin ulos asti nauttimaan siitä enkä vaan tiirailis sohvalta, että siellä taitaa olla ihan nättiä... Ens viikolla täytyy kyllä suorittaa joku puistopiipahdus tms., tältä viikolta ulkoilut totaalisen nolla, ihmekös jos oonkin ollut vähän unelias... Tarkoitus olis myös suoriutua salille ja aloittaa kaiken kaikkiaan uus ja nuhteeton elo - sen varjolla voikin taas nyt herkutella, kun maanantaina kaikki muuttuu. Jeah... 

Mut jos oikeesti ees vähän? Uus syksy ja uudet kujeet? Mulla on edelleen ihan järkyttävä kämppäkuume, tahdon jotain UUTTA! (Ei sen niin väliä mitä, kunhan on UUTTA...) Tulevina viikonloppuina on kaikenlaista kivaa tiedossa, mut voishan sitä kehitellä viikollekin jotain extraa. Se on vaan niin pelottavaa miten taas solahdin tohon arkimoodiin enkä saanut töiden jälkeen tehtyä juurikaan mitään (paitsi torstaina ylitöitä, väy). Tässä olis taas sen parisuhteen paikka, yhdessä sitä ehkä saisikin jotain aikaseks tai ainakaan ei nöhväis siellä sohvalla yksin. Oon niin hitsin huono saamaan mitään toimeksi ja ihan ylihuono lähtemään yksin minnekään. Sehän se mulla olikin tän blogin alkuajatuksena, että ylös sieltä sohvalta ja ihmisten ilmoille, mutta enpä juuri oo saanut itekseni aktivoiduttua. :( Mut jos nyt sitten elokuun puolivälin lupauksena (vrt. uuden vuoden lupaus) lupaan (yrittää!) kammeta itteni useammin sohvannurkasta ylös ja haistella syksyn tuulia. Tsemppipeukkuja tänne jookos... :)

Onkohan toi pääsisäänkäynti vai itäsiiven exitti?

Ei vaan, nyt taidan siirtyä keittiön puolelle kokkaamaan perheelle ilta-apetta. Testasin muuten sitä Perheleipureiden Karppista, mutta ei se kyllä ollut järin hääviä mun mielestä. Eilen tein lämpimiä voikkareita ja hyvin se toimi tuorejuuston, oliivirenkaiden, aurinkokuivatun tomaatin ja juustoraasteen alla, mutta siellä olis mennyt kengänpohjakin ihan täydestä. Tänään paahdoin sitä päivälliselle, mut sellaisenaan tuorejuuston kanssa se ei kyllä ollut mitään kovin maukasta. Ei nyt pahaakaan, mutta ei kyllä melkoisen tyyriin hintansa väärti. Ennemmin vedän kyllä vaikka mantelileipää ja totaaliseen leivänhimoon sitten sitä ehtaa itteään hiilareiden kera. Mut makuasia toki, voi jonkun mielestä olla ihan huippua! :) Hienoa kuitenkin, että vähähiilarisia vaihtoehtoja kehitellään ja on tarjolla, vielä kun niitä saisi normiversioiden hinnalla...

Mut juu, köökin puolelle siis, listalla (vaihteeks taas, ne vaan on mökkioloissa niin näppäriä) täytetyt paprikat ja ehkä hiukan makkaraa, kun joku söi eilen töissä lounaalla ja mun rupes tekee hirveesti mieli (nitraattia). Tjoo, tulikin kauhee nälkä, kohti jääkaappia siis! Leppoisaa lauantain jatkoa, kannattaa syynästä kympiltä YLE:ltä Kova laki Lontoo, se on hyvä!

Hopeinen kuu loi eilen järvelle siltaa.

Uuuh, sängyssä!

Phoh... Näköjään hiipui heti bloggailutahti, kun alkoi arjen mahti. No, jos sitten sitä laatua määrän sijaan, phahhah, juu vissiin. :D Ei mulla itse asiassa nytkään mitään asiaa oo, mut tekipähän vaan mieli naputella. Nyt on aika ihana hetki, koska on torstai eli huomenna perjantai ja viiiiiikoooonlooooppuuu! On sitä ootettukin. 

No okei, ehkä tää töihinpaluu nyt ei ollut ihan niiiiiin kamalaa, ku pelkäsin. Johtuu toki pitkälti siitäkin, että suurin osa muutakin maailmaa on ollut lomalla ja tää viikko tuntuu vielä olevan vähän käynnistelyä. On se hyvä hiukan virittäytyä, syksystä tulossa entistäkin melkoisempi eli hommaa pukkaa pian kahta kauheemmin vaiks tuntimäärä onkin vuorokaudessa vakio. Sitten varmaan sippaankin bussiin totaalisesti, tänään vaan pilkin viimisen vartin ja lähipenkeistä tuli myötätuntoista katsetta aina kun sain simmuu auki ja harittavan katseen jonnekin kohdistettua. Ei ees auttanut, että oli kirja mukana, tuli uni silti. Mut ei ollut kirjan vika, se on ihan hyvä: Chris Jordanin Vallanpitäjät, jonka nappasin viime viikonloppuna marketista bussilukemiseks. Ihan katu-uskottava, vaiks onkin joku Harlekiini-julkaisu. Raastavaa vaan on, että tossa on ihan simoiso fontti, joka hyppii silmille. Lisäksi kummaa on ettei missään näy kirjan alkuperäistä nimeä. Tykkään aina katsoa mikä kirjailijan mielestä oli kirjan nimi eli onko suomennos ollut hyvä vai huti. No, tosta en löytänyt alkuperäistä nimeä mistään eli tiedä sitten mitä toi on mahtanut olla enkuksi. :( Mut enihou siis eri sujuvasti etenevä opus ja just sopivan kevyt bussilukeminen.

Eilen piipahdin kamun luona kylässä ihastelemassa heitin poitsun just löytynyttä kävelytaitoa. Oli hää niin söpö! Askel vei siinä määrin vauhdikkaasti, että allekirjoittaneella oli suuria vaikeuksia pysyä perässä. (No okei, ei siinä kauheesti tarvi spurtata että saa meitsin karistettua...) Hää ei vielä varsinaisesti rupattele, mut kommentoi kaikkea öh, öh ja osoitus sormella -metodilla. Asiaa tuntui olevan, se öh, öh kuultiin illan aikana aika monesti. <3 Ehkä pukkaa taas pientä vauvafiiveriä...

Muuten tähän viikkoon ei sen ihmeempää oo mahtunutkaan, oon yrittänyt käynnistellä tätä arkeen paluuta melko lepposasti, ei kato poltella sitä kynttilää kummastakin päästä eli ollaan pitkälti tekemättä yhtikäs mitään. Huomenna pitäis suunnata mökille, oon aika rikki, kun sitten tulee kuukauden tauko, kun on seuraaviin viikonloppuihin siunaantunut reissua, rapukestiä ja mökkikyläilyä. Sain tossa lomalla niin hyvän mökkimoodin päälle (siis oman mökin moodin), että voisin vietellä siellä sitä todellisuuspakoa useemminkin.

Nö jöö, ei mulla sit vissiin tän ihmeempiä, johan tässä tulikin jaariteltua. Toiveikasta torstain jatkoa ja ihan mahtia lähestyvää viikonloppua!!! :)

Aijuu: Nukuin viimeyönä poikkeuksellisesti sängyssä (enkä tässä sohvalla). Uuuh!