Sivut

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Täystuho irrallaan

Sovitaanko, että lasikulhon hajoittaminen ja siihen itsensä viiltely ja vaniljasokeripurkin leväyttäminen keittiötason kautta hellalle riittäis tän viikonlopun säädöksi? Jos vielä lisään, että yhdellä kädellä (toisessa oli tuppo sen verenvuodon tyrehdyttämiseksi) kokkaaminen oli vähän normaaliakin vaikeampaa, joten vahingot ei jääneet ihan tohon (toteaa joku, joka koki esim. kananmunien rikkomisen ja pinaatin ryöppäämisen yhdellä kädellä hitusen haasteelliseksi). Viimekshän räjäytin vanhentuneen tomaattipyreepurkin silmän kautta kattoon isänpäivänä noin vartti ennen vieraiden tuloa. Tänään olis tarkoitus saada rakkaat siskon synttärikahville, joten sovitaanko, että tossa eilisessä shöyssä oli ihan tarpeeks ja tänään ei tarvitse räjäyttää / rikkoa / sytyttää / polttaa / tms. mitään. Jooko?




Sisko tilasi synttärikahville tiramisua ja oon siitä tainnut täälläkin joskus horista ja ohjetta lupailla. Ohjetta on kyllä saanut jaella kaikille, jotka on tätä maistaneet, samalla tavalla ohje aikoinaan päätyi allekirjoittaneellekin, kun se oli pakko saada tuota ihanuutta ystävän luona maistettuani. Ohjeen alkuperä on tuntematon.

Tässä siis, ei voisi juurikaan simppelimpi (taaskaan) olla:


Pikainen tiramisu

1-2 pkt LU Bastogne -keksejä 
1 prk Flora vanillaa (tms. vaahtoutuva vaniljakastike)
3/4 rs mascarponea (noin 200 g)
n. 50 ml Amarettoa (hiukan vajaa pikkupullo)
kahvia
tummaa kaakaojauhetta

Lado keksit kahteen kerrokseen laakean tarjoiluastian (piirakkavuokaan tulee nätti) pohjalle. Kostuta kumpikin kerros kahvilla, voit lirauttaa hiukan Amarettoa jo kahvin joukkoon.

Vatkaa Vanilla todella kovaksi vaahdoksi. Vatkaa niin pitkään, että kyllästyttää ja käsi puutuu ja siitä vielä noin viisi minuuttia yli. Lisää joukkoon melkein koko rasiallinen mascarponea, hurauta vielä kierros, jotta mascarpone sekoittuu tasaisesti vaahtoon.

Lorauta joukkoon Amaretto ja rukoile, että vatkasit vaahdon tarpeeksi kovaksi, muuten tulee velliä. Kääntele Amaretto varovasti vaahdon joukkoon.

Levitä vaahto kostutettujen keksien päälle ja ripottele päälle kaakaojauhetta siivilän läpi. Anna maustua jääkaapissa mahdollisimman pitkään. 

Tarjoile hyvän kahvin kera. Kesäaikaan tuoreet mansikat sopivat seuraksi erinomaisen hyvin. Tosta tulee suunnilleen 6 annosta - riippuu toki vieraista, makeasta ei ihan niin kovasti välittävä YP esim. veti tota puolet yhdellä istumalla ja otti vielä jämät mukaansa. :)




Sanoista tekoihin sitten vaan... Toi on tosiaan sitä parempaa, mitä pidempään ehtii jääkaapissa maustua, työn alle siis, jotta on edukseen siskon kahvituksessa. (Kuvat jostain aiemmasta toteutuksesta, ohje on ollut tuloillaan tovin...) Edit: En oo tainnut ihan koko pikkupulloa hulauttaa mukaan, tainnut mennä reilu puolet ja loput voi lirauttaa sitten kahvin joukkoon. Edit 2: Joanna ystävällisesti vinkkas, että suhteissa pientä viilattavaa... Amarettoa ei siis tule puoli litraa, vaan 50 ml (tai oikeastaan vähän vajaa eli noin 35 ml). Ilmankos se mun vaahto onkin ollut välillä vähän velliä... ;D Tjoops, pieni näpy, mutta kiva tietää, että joku lukee ihan ajatuksella. :)


Ja tälleen peeässänä, mitä peetä, miks tuolla tulee lunta taivaan täydeltä? Eiks ois jo voinut olla kevät?

  
Turnerin ja Hoochin kuvat täältä.
 

6 kommenttia:

  1. Tuota. Puoli LITRAA amarettoa tuntuu itsestä jokseenkin paljolta. Jos resepti kummiskin on paikkaansapitävä, niin taidan suoria amarettokauppaan välittömästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mä vaan testasin lukeeko näitä kukaan... :DD ISO kiitos, mulla tosiaan _aavistuksenmoinen_ näpy tossa, oikea määrä siis 50 ml, tai hiukan vajaa. :) Mut amarettokauppaan kannattaa suoria joka tapauksessa. :)

      Poista
    2. Alko tuntua vaan aika humalluttavalta kakulta. Eikä se mua oikkeestaan haittaa... Erilainen vappaapäivän alotus sit. :)

      Poista
    3. Juu, siinä ois voinut tulla pidempikin vapaaputki... ;D Tosi hyvä, että huomasit, ite oon totaalisokee omille typoilleni. :)

      Poista
  2. Jos en olis karppaava absolutisti ni saletisti testaisin! Ja testaisin, vaik olisin vain absolutisti antikarppaaja, korvaisin vaan alkon kahvilla. Mutta onneks oon näitä molempia, pysyy linjasto tiukempana ja pää kirkkaana :-)



    hmmmmmmmmmmmmm....... mitenhän osaisin tehdä keksiä ilman jauhoa...? Hmmmmmmm!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No eihän tossa nyt oo kovin montaa rajaavaa tekijää... :D Mut kai oot testinyt banskulättyjä? Ois ainakin pienempi paha kuin keksit?

      Hmmmmmm, kerro sit mullekin! :)

      Poista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)