Kissa kiitoksella elää

Jaahas... Johonkin se kesäkuu vierähti ja huomenna on (ei oo todellista!) heinäkuu. Ihana, ihana heinäkuu, joka tuo tullessaan loman ja toivottavasti kaikkea muutakin kivaa. Toki tässä on vielä pari viikkoa jäljellä ja yks hemmetin iso projekti ennen lomaa, mut kerrankin saattais vaikuttaa siltä, että pääsen jäämään lomalle suht täyspäisenä. Toki istun varmaan vimppana päivänä sen perinteisen 16 tuntia yrittäen huomioida kaiken mahdollisen ja ennakoida myös mahdottomat, mutta kerrankin en oo lomaa edeltävinä viikkoina ihan ranteet auki ja nyhtämässä raivokkaasti aamukamman piikkejä sormet verillä. Ja tää nyt varmasti kolahtaa omaan nilkkaan niin että jotain murtuu, kun moista menin näin aikaisin juhlimaan...

Kulunut vuosi on ollut töiden puolesta mielenkiintoinen, paljon on muuttunut ja kehitys on onneksi ollut kovastikin parempaan suuntaan. Ainakin henkilökohtaisella tasolla, tiimitoiminnassa on vielä aikamoisen paljon treenaamista. Se on jännä miten tiukassa joillakin on se mää ite -meininki, vähemmän kivat jutut ulkoistetaan ihan ongelmitta, mutta niistä mukavammista pidetään kynsin hampain kiinni. Informaation jakaminen on ihan ylivoimaisen vaikeaa, tai sitten sitä tuutataan sähköpostin täydeltä niin, että se olennainen pointti varmasti hukkuu niiden 58 viestin sekaan. Sorrun itsekin turhan usein siihen no helpommin teen tän vaan tästä äkkii ite -ajatukseen, mutta tässä ei tunnu oikein olevan kyse siitäkään, vaan lähinnä siitä, että niistä entisistä omista jutuista ei osata haluta päästää irti, ei hyödynnetä uusia toimintamalleja, koska "aina on tehty näin", eikä vahingossakaan keskustella asioista ja mietitä niitä yhdessä, kun siellä oman sermin takana on paljon parempi tehdä se homma seitsemän mutkan kautta, kun se ennenkin on niin hoitunut. 

Vaikka kulunut vuosi on ollut oman työn ja työnkuvan puolesta ehdottomasti tähän asti paras, niin toisaalta se valitettavasti on eriyttänyt omasta tiimistä ja olo on nykyään usein ulkopuolinen. Laajentunut toimenkuva ilmeisesti sulkee vanhoja ovia ja oon pikkasen hidas tajuamaan sitä. Uskon itse ääneen sanomiseen ja kommentointiin, varsinkin jos on kyse positiivisista asioista. Kukaan tuskin saa kiitosta tai kehua siinä määrin, että pääsisi ihan äkkiseltään ylpistymään, sen verran tiukassa moinen tuntuu olevan. Tuntuu vaan todella tylyltä ja välinpitämättömältä, kun ne lähimmät kollegat eivät sanallakaan kommentoi uusia juttuja, jopa onnistumisia. Keskenään ovat niistä kuulemma puhuneet, mutta allekirjoittaneelle ei kukaan ole huomannut mitään pukahtaa. Itse yritän muistaa aina kommentoida jos joku tekee jotain uutta, ei sen aina tarvitse niin ihmeellistäkään olla. Kehu ei ole multa pois ja kun tiedän miten hyvä mieli siitä tulee, niin mieluusti suon sen toiselle. Samoin vähemmän positiivista palautettakin voi antaa ihan rakentavasti, se pelkkä hiljaisuus ja silmien pyörittely sermin takana harvemmin vie hommaa hurjasti eteenpäin.

Muutama vuosi sitten, kun meillä palkittiin muutama työntekijä tiettyjen kriteerien täyttämisestä, niin olin kuulemma oman palkintoni joidenkin mukaan ansainnut mielistelyllä. Lähin kollega ei edes ikinä kommentoinut ko. palkintoa, oli totaalisen hiljaa serminsä takana, kun toinen kollega kävi onnitteluhalimassa. Tuntui herättävän niin paljon mielipahaa se palkinto, että olisi melkein ollut parempi olla moista saamatta. Itse en koe mielistelyksi sitä, että kiitän toista onnistuneesta työstä, hyvästä ideasta tai nopeasta toiminnasta, kuten en myöskään sitä, että kehaisen toisen uutta paitaa tai onnistunutta kampaajakäyntiä. Tiedän kyllä miltä tuntuu istua koko päivä uudessa tukassaan tai upouusissa silmälaseissaan ja miettiä mitenkähän peestä nää mahtaa olla, kun kukaan ei sano koko päivänä mitään. Itse en halua edesauttaa kenenkään moista tunnetta, vaan kommentoin aina, kun vain suinkin tajuan toisella jotain uutta ja/tai kivaa. Kehuin myös yhden miespuolisen tutun uusia laseja, vaikka oon melko varma, että ne melko kissamaiset pokat ois tarkoitettu naisille.

Oon myös hämmentänyt ihan ventovieraita kehaisemalla jotain kivaa juttua. Mun mielestä voi sanoa ihan ääneenkin jos samassa hississä matkaavalla tai hedelmäosastolla vieressä omppuja valkkaavalla on erityisen kaunis huivi tai hyvännäköinen laukku tms. Yks setä on ilmeisesti omaksunut saman metodin, kun tuli yks päivä kaupassa kehumaan mun asua. Odotin siinä helleräytyneenä ja ukkosilmasta lamautuneena iskää kaupasta lasittunut katse silmissä ja epäilemättä erityisen viehättävänä, kun joku vanhempi herrasmies muutti hiukan reittiään ja kaartoi ohi kehaisten mun "kaunista punaista asua". Olin niin öönä, että sain vaan äkistyä jonkun kiitoksen, mutta kyllä ryhti koheni kummasti ja katsekin oli taas hetken vähemmän depiili sen kommentin jälkeen. Ihana setä. ♥

Ykskin nainen kihersi kuin joku varhaisteini, kun ihastelin kaupassa kauniita kenkiään ja kysyin mistä on ne ostanut. Sain tietooni paitsi ostopaikan ja -hinnan, niin myös selvityksen siitä miten hyvät ovat, kun eivät edes vaivaisenluuta paina. Oon nykyään jotenkin niin epäsosiaalinen siihen verrattuna mitä joskus nuorempana olin, pitäis muistaa useammin aukaista suunsa, keskustella, kommentoida ja hymyillä niille ventovieraillekin. (Ja jos tulee taas joku kuukausien blogitauko, niin oon sitten jossain suljetulla, kun joku passittanut hoitoon selittämättömästä, epäsuomalaisesta hymyilystä...) Tossa yks ilta, kun käpyttelin ja nautin ihanasta kesäillasta, niin yks samoissa aikeissa vastaantullut täti pysäytti mut ja kertoi varsin laveasti ja säästelemättä mielipiteensä vallitsevista säistä. Täti oli ehkä hitusen hei-hei, mut tuli tosi hyvä mieli, että hän sai kuulijan, kun oli ilmeisen paljon asiaa niistä säistä. Eilen taas iltakäpyttelyllä laahustin yhden harrastustilan ohi ja tokan kerroksen ikkunoista näkyi jonkin sortin tanssitapahtuma. Taisi olla vähän etnisemmät jamit ja oli ihanan näköistä, kun ykskin äiti tanssahteli ikkunan edessä lapsi lantionmutkassaan. Yks herra sattui katsomaan ulos samaan aikaan, kun ihan hillitysti ja hienovaraisesti sinne kyyläsin ja oli sellanen hyvän mielen hetki, kun katseet kohtas ja molemmat hymyiltiin sille hienolle lauantaiselle ehtoolle. 

Uskon kehumiseen ja kommentointiin myös läheisimmissä ihmissuhteissa. Yhdellekin ystävälle kerron säännöllisesti miten tärkeä mulle on. Hänellä on käytössä se teot puhukoot puolestaan -metodi eikä juuri kommentoi mun sanallisia kiitoksia, mutta tuskin on niistä pahastunutkaan. Pitäisi vaan useammin muistaa kertoa rakkaille ja tärkeille miten rakkaita ja tärkeitä ovat ja miten hyvä mieli joistakin jutuista tulee. Vaikka se olisi itsestäänselvyys, voi sen silti sanoa ääneen. Niin töissä, vapaalla, lähikaupassa kuin kotonakin. 

Kesäpesä

Terkut mun kesäolkkarista! (On tää makkarinakin joskus toiminut, kun on ehkä joskus saattanut hitusen ramasta ilta-auringosta nauttiessa.) Siis tää mun partsi, josta oon niiiiiin fiiliksissä ainakin tänään ja varmaan vielä huomennakin. Jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin aika nopsaan alkaa innostus rakoilla, kun täällä on niin hiton kuuma ja noi vehreät amppelit ja asetelmat muuttuneet ihan käkkäröiksi. Sanoinko just pari postausta sitten, etten tänä kesänä kanna vähiä eurojani Plantageniin, kun kasvit aina kärähtää mun pätsipartsilla... No, unohdetaan koko juttu jos tulin jotain semmosta horisseeksi, ehkä pääsin hiukan irti siellä tänään ja nyt on munkin partsilla kesä. ♥ Jos olosuhteet sois (partsilliset ja kukkarolliset), niin tää olis ihan sademetsä ja keidas ja kukkaniitty ja vaiks mitä, mut tälleen olosuhteiden uhrina piti tyytyä vähän hillitympään viherpeukalointiin. Kiva tästä kuiteskin tuli ja ihana kun on se ihan keponen määrä siitepölyä tampattu, imuroitu ja pesty veke. Sovitaanko kaikki lähimännyt ja muut pölisevät, että se loppu nyt ja mun partsille ei enää tarvi tuutata sitä kolmen sentin keltasta kerrosta. Kiitos.

Voi kun tässä on nyt illan viilettyä kiva olla, hyvin tarkenee ja kynttilät luo tunnelmaa. Viikko oli taas töiden puolesta melkoinen ja nyt on aikas zen-olo, kun saa tässä naputella, kuunnella musiikkia, hörppiä teetä ja fiilistellä alkavaa kesää. Jos jotain toivon tulevalle kesälle, niin itselleni kykyä elää enempi hetkessä ja nauttia siitä. Aika menee niin käsittämättömän nopeesti ja mulla on paha tapa vaan hukkua rutiineihin, muhia töissä ja jossain välissä todeta, että aijaa ja katos hitto, nythän onkin jo syyskuu, mihis se kesä meni. Toivottavasti nyt huomais olla vähän enempi messissä.

Oi että, nyt on kyllä niin ihanan raukea olo ja hyvä mieli. Toivotaan kuitenkin ettei tää partsi taas palvele makkarina, vähän turhankin tyynnyttävä toi kynttilänvalo. Ihan parhaita kyllä nää kesäillat, nytkin just täydellinen hämärtyvä hetki. Eilen tulin just käpyttelemästä näihin aikoihin ja oli aivan ihana ilta ja keli. Tällä kertaa jopa älysin ottaa hupullisen paidan enkä ollut kävelevä buffetpöytä ilmeisen verenhimoisille hyttysille. Pari iltaa sitten yks metsäisempi osuus oli aika tuskanen, oon varmaan ollut vinkee näky, sellanen kävelevä tuulimylly. Mut mikä etenavuosi nyt on? Ihan tolkuttomia lonkeroita tullut vastaan, eilen kaks ihan jättimäistä tyyppiä, joista toinen oli sisiliskon kokoinen. Sai oikein puntata, että sai hänet siirrettyä tapaturma-alttiilta pyörätieltä vähän rauhallisemmille luikertelumaille.

Jeps, eipä mulla muuta tähän hätään. Käyn hakemassa toisen kupin teetä ja jatkan alkavan kesän fiilistelyä. Tai sit oon kerrankin fiksu ja jatkan fiilistelyä sängystä käsin. Hmmm... 

PS Ei muuten kannata riisua samalla, kun raportoi puhelimitse huoltomiehelle rikkinäisestä hissistä just ennen suihkuunmenoa. Saattaa käydä niin, että siinä vaiheessa, kun oot jo valmis astumaan kylppäriin kysyy huoltomies lukiko siellä hississä jotain valmistajaa tai numeroa. Gnrh. Riisuminen on puhelimessa paljon näpsempää kuin pukeminen, testattu on.
  

Hyvä ja lämmin

Kauhee blokki. Oon hihkunut varmaan viimeiset viis postausta mun kulloisestakin ihanasta päivästä ja niin tekis mieli nytkin, mut ehkä pitäis keksii jotain muuta. ... .. .

Tarjoilija, lasissani on kirsikankukka.

No, minkäs teet, päivä oli ihana. Ihanuus jotenkin korostui, koska siihen kuului myös huolta ja murhetta, aloitin jo aamulla itkeätihrustamalla yhtä vanhaa, itseeni mitenkään kuulumatonta juttua, joka muistutti, että voisi taas koittaa arvostaa sitä mitä on eikä pitää ihan kaikkea itsestäänselvyytenä. Päivällä jännitettiin ambulanssidraamaa kotikodin naapurissa, lopputulos vielä auki, mutta toivotaan parasta. Se dramaattinen käänne kauniissa kesäpäivässä sai entisestäänkin arvostamaan sitä hetkeä, kun linnut lauloivat ja tuuli humisi puissa, kahvi tuoksui kilpaa koristeomenapuiden kanssa, jätski piti herkutella nopeasti ettei se sulaisi lämmössä liiaksi ja pöydän ympärille olivat kerääntyneet ne kaikkein rakkaimmat.

Hyvä ja lämmin mieli tuli myös, kun kohdattiin (toisen) naapurin tädin kanssa, vierähtänyt vuosi jos toinenkin viime näkemästä. Täti oli ihan entisellään, itse olin kuulemma hitusen muuttunut. :) Tulee aina jotenkin jännä olo, kun kohdalle osuu joku, jonka on tuntenut aivan pienestä. Sitä jotenkin kuuntelee itseään ja miettii millaisena toinen näkee ja kokee vuosien jälkeen. Pari vuotta sitten törmäsin ihmiseen, joka oli nähnyt allekirjoittaneen viimeksi alle kouluikäisenä. Tunnisti heti. Se oli aika vinkeä fiilis.

Voi että, oli kyllä ihana nähdä sitä ihanaa naapurin tätiä, pitäis joskus törmätä ihan tarkoituksella. Arvostaa kyllä kaikkia tätejä ja esim. sukua ihan eri tavalla iän karttuessa. Ennen ne harvat sukuhäppeningit oli melkoista pakkopullaa, mutta nykyään on tosi jees, jos joku jaksaa järkätä jotain. Mökkinaapuri-tädin kanssa oli kesästä toiseen juttua, että mennään siskon kanssa pelaamaan korttia hänen kanssaan. Kerran sitten vihdoin mentiin ja oli ihan huippukivaa. Sitten taas jahnattiin että pitäis ja pian tullaan ja nyt hää lätkii maijaa vehreemmillä niityillä.

Että semmosta. Jos vielä aamulla muistais olla ihan tyytyväinen ja onnellinen, kun ei oo mitään syytä olla olematta.

Ihana, ihanampi, Hki

Ooo, ihan parhain viikonloppu takana! Piipahdin pe-su Ystävistä parhaimman luona ja oli kuin ois viettänyt pienen kaupunkiloman. Tällä kertaa kohteena oli mulle eksoottinen Töölö, jossa tuli vietettyä pitkälti koko viikonloppu. Ei huono kohde ollenkaan, kyllä se Punavuori on edelleen lähimpänä sydäntä, mutta tosi symppishän toi Töölökin oli.

Osui ihanat kelit viikonlopulle. Lauantai oli vähän suhmunen, mut perjantaina ja sunnuntaina päästiin nauttimaan arskasta enempikin. Oli niin ihana vaan olla, istuskella viltillä ja parannella maailmaa. Räkättää millon millekin, usein ja vähemmän hillitysti.

Lauantaina päästiin Hartwall Areenalle ihastelemaan Kansallisbaletin huikeaa ilmaisnäytöstä. Ihan mahtava shöy, tunnelma tiivistyi varsinkin toisella puoliajalla ja lopussa hakattiin taas käsiä eeeriiittäääin leveä hymy huulilla. Ehkä mahtavinta oli loppukohtaus, jossa tanssijat hakivat porukkaa yleisöstä, oli ihan huippua, kun lavalle haetut jammailivat ihan kympillä. Varmaan aika vinkee fiilis heilläkin, kun aika kivan täysi Hartwall Areena viheltää ja aplodeeraa heille. Ykskin herrahenkilö veivas niin tunteella, kaikilla oli jotenkin epäsuomalaisen letkee lanne. Nostan kyllä hattua, ite oisin vaan jäätynyt siirtelemään kahta vasenta jalkaani ja toivonut, että lava nielee. Oli kyllä tosi hyvän mielen juttu, näitä lisää! 

Edit 26.5. Bongasin Sami Sykön omaani huomattavasti monipuolisemmin kuvaillun balettikokemuksen, kannattaa lukaista tästä!

Loppuilta vietettiinkin sitten kisastudiossa, mut Krista höhbuu sai rukkaset. Hyvin hää kyllä veti, ei tarvinnut hävetä, mikä ei noissa kinkereissä oo ollut ihan selviö... Itse viisushöy oli kyllä huikea, kyllä vaan naapurissa osataan. Illan juontanut Petra Mede oli huippu ja se väliviisu ihan hulvaton. Kotimaisesta kommentoinnista tykkäsin myös kovasti, ei liene mikään ihan iisi homma ajottaa juttunsa ja puhua tarpeeks, muttei kuitenkaan liikaa.

Kaikkiaan ihan mahtavin viikonloppu, oli ihana nähdä YP:ta ihan rauhassa ja kyllähän se Hki:kin aika kivasti mua kohteli. Lisää, kiitos. ♥

 

Korruptiolahjoja ja kärpäsmyrkkyä

Voi kun onkin ollut kiva viikonloppu ja pian päästään juhlimaan rakkaita. Perjantaina kävin hengailemassa kummimussun kanssa ja ihmettelemässä miten se tyyppi kasvaakin silmissä vaiks nähdään suunnilleen viikottain. Kaveri on kyllä edelleen niin hurmaava ja vie kummitätsyä ihan kuusnolla, kun vaan vähän hymyilee suun lisäksi myös silmillään ja välillä innostuu hekottamaan oikeen kunnolla. ♥

Eilen pääsin tutustumaan vaan kerran aiemmin tavattuun 2-vee rinsessaan ja neiti oli kyllä vallan välitön ja halaili enemmänkin. Oli aika liikkis, kun hää hiukan muksahti pihalla ja suu kääntyi väärinpäin, niin huikkasin, että tulee halittavaksi ja puhallettavaksi. Tarkoitin, että äidilleen, mutta hää marssikin mun luokse ja painoi pään reidelle. ♥ Yks ystävä on kylläkin vakaasti sitä mieltä, että tää lasten pääsääntöisesti myötämielinen suhtautuminen johtuu vaan hyvistä tuomisista eli on vaan korruptiolahjojen ansiota. No, saattoi tonnekin joku hiekkalaatikkosetti löytää tiensä, niin tai näin, niin oli kyllä varsin lämmittävää huomata miten nopsaan neiti lämpeni.

Mut miten ihana keli siellä oli eilen! Oltiin koko päivä pihalla (, kun sinne vihdoin hienoisen säädön jälkeen päästiin, joku muukin oli keksinyt lähteä Plantageniin ja Prismaan...) ja oli ihanan lämmintä ja aurinkoista. Kuolailin taas kamujen ihanaa rivaria, ois se oma pieni pläntti vaan aika jees. Ei toi partsi aja ollenkaan samaa asiaa + on kesällä niin pätsi ettei sinne oo mitään asiaa. Taidan ekaa kertaa jättää tänä kesänä ne loputtomat eurot kantamatta sinne Plantageniin enkä ees lähde käristämään niitä kuivakukka-astelmia tonne. Ei tarvita kuin yks kuuma päivä ja yhtäkkiä ne ihanat amppelit ja vehreät muratit on muisto vaan ja jäljellä on pelkät palaneet käkkärät ja lopullisesti nääkähtäneet asetelmat. Möh.

Nyt sää ei näytä ihan yhtä huikeelta, mutta elättelen silti toiveita, että päästäis ees äitienpäiväkahvit hörppäämään pihalla. Haikea fiilis, kun yksi ystävä viettää tänään ekaa äitienpäivää ilman äitiä, tosi paha mieli hänen puolestaan. Toisella ystävällä taas kerrassaan kummallinen äitisuhde, äidillään erikoinen käsitys äitiydestä (ja nyttemmin myös isoäitiydestä), todella kurjaa seurata miten ystävä pahoittaa mielensä kerta toisensa jälkeen. Turhan selviönä sitä omia rakkaitaan pitää, pitäis vaan useammin muistaa kertoa miten tärkeitä ovat. Niin äiti, kuin muutama muukin. ♥

Eilen tuli korkattua grillikausi ja maisteltua kesän ekat mansikat. Eivät kyllä olleet kotimaisen veroisia, nättejä kyllä, mutta aika silkkoa sisältä. Onneks tänpäiväinen kakku on siskon vastuulla, voi luottaa, että on paitsi päältä kaunis niin myös huumaavan herkullinen. ♥ 

Aijuu, piti vielä märistä siitä torstaisesta Rock The Ballet -shöystä. Tai ei siis esityksestä vaan kanssakatsojista. Eteen parkkeeras joku täti, joka oli ilmeisesti kylpenyt jossain Poisonissa tai Chanelvitosessa. Yöh. Ihan järkyttävä löyhkä, joka maistui myös suussa puol minuuttia sen jälkeen, kun olivat tyttärensä kanssa istuneet eteemme. Kommentoitiin sitä kamun kanssa vähemmän hillitysti, tiedä sitten menikö pointti perille. Se käry oli jotain ihan käsittämätöntä ja haistoin sen vielä kotonakin, tarttui ilmeisesti hiuksiin ja vaatteisiin. Astmaatikko tai muuten hajuherkkä ei olis voinut siinä istua, en tiedä miten tollasissa menetellään jos on loppuunmyyty sali ja paikkaa olisi pakko vaihtaa. 

Ihan käsittämättömän itsekästä käytöstä siltä matamilta vaikkei toki varmaan itse enää parfyymiansa haista, jos on tottunut valelemaan sitä pullotolkulla päälleen. Myönnettäköön etten itsekään ollut ihan tuoksutta liikenteessä, olin rutiininomaisesti jo suihkaissut hajuvettä kunnes tajusin että olisi ollut fiksumpaa jättää se kokonaan pois. Oma käyttö kuitenkin on (käsittääkseni) aika maltillista ja käytetty tuoksukin varsin hillitty, ainakin sen tätsyn kärpäsmyrkkyyn verrattuna. Harmitti kaikkien oikeesti hajuherkkien puolesta ja vakaasti päätin, että jatkossa huomioin kanssaihmiset vastaavissa tilaisuuksissa vielä aiempaa paremmin ja teen kaikkeni etten ainakaan itse olisi vastaava hajusaasteen lähde. Ugh. Olen puhunut.
   

Uuh

Uuh.

Kuva täältä.

Logomossa vieraillut (ja huomenna uuden setin heittävä, lippuja näytti olevan vielä jäljellä!) Rock The Ballet tykitti kyllä sellaisen shöyn, että loppuu superlatiivit aika alkuunsa. Ihan huikean lahjakkaita tanssijoita ja hillitön energia ja karisma. Osasivat ottaa salillisen väkeä niin, että jäyhä turkulaisyleisö lopuksi nousi jammailemaan ja hakkaamaan käsiään yhteen. Nyt on kämmenet kipeet ja ääni käheä ja naamassa tuntuu kaikki se hymyily. Aivan mahtavaa, huikeeta ja uskomatonta, multa loppuu sanat, mutta hymy ei oo vielä hyytynyt. Jos tulee mahdollisuus toi poppoo jossain nähdä, niin suosittelen äärimmäisen lämpimästi!

Neljä ja puoli

Uh. Pitkähkö viikko, joka huipentui öbaut kahdeksan tunnin sähkökatkokseen kotikotona (ja siis suuressa osassa läntistä Turkua, ei paukahtanut vaan meillä). Ilta spekuloitu siskon kanssa josko vanhukset täytyy evakuoida tai ainakin käydä viemässä jotain lämmintä ruokaa/juomaa ja/tai kylmäkalleja jos sähköt ei vaikka palaudukaan ennen aamua. No, onneks ne sähköt sit vihdoin tuli takas. Osaa taas ehkä viis minuuttia arvostaa sitäkin itsestäänselvyyttä, onneks ei ollut ton viileempi keli tai ihan muu vuodenaika. Porukat tosin olleet järin moksiskaan, stressattiin varmaan siskon kanssa huomattavasti enempi.

Sähkön lisäks arvostaa taas omaa sohvaansa, oli jo vähän vieroitusoireita ton viikon tauon myötä. Hoitsuilin koko viikon kotikotona ja nyt halin omaa sohvaa ja vilttiä piiitkääästä aikaa. Lööv. Ton viikon aikana kyllä huomas miten kangistunut sitä on omiin kuvioihinsa. Töiden jälkeen kun rämpi kaupan kautta laittamaan ruokaa porukoille ja sitten tiuski ja äyski väsymystään niille ressuille ihan turhasta, niin osas kyllä arvostaa kaikkia, jotka pyörittää perhearkea ihan luonnikkaasti töiden ohella. Vanhuksetkin varmaan osas arvostaa mun loputtoman lyhyttä pinnaa ja ihan vaan hitusen ailahtelevia mielialoja, miettivät varmaan että joskohan mullekin vois napata jotain lääkitystä apteekkireissulla tai että eivätköhän pärjäis ihan fine ilman mun hersyvän sydämellistä apuakin... Miks sitä äyskähdystä tai puuskahdusta ei saa imastua takaisin ennen kuin se ehtii ulos asti, vaikka tietää katuvansa sitä heti, kun sen on päästänyt ilmoille? Ja miks niiden rakkaimpien niskaan täytyy kaataa kaikki pee? Miksei voi ummistaa silmäänsä joiltakin jutuilta ja päästää osaa toisesta korvasta ulos? Miks oma huolensa täytyy ilmaista äreytenä? Miksei 'depiili' ja 'ääliö' oo yleisesti hyväksyttyjä hellittelynimiä? Miks mun henkinen ikä on neljä ja puoli?

Onneks kummimussu tuli äitinsä kanssa käväisemään jossain välissä viikkoa, pääsin vähän purkamaan sitä uhmaikääni ja sain ajatukset muualle (= kummimussuun ♥). Kiittelinkin, että nostivat visiitillään meidän porukoiden elinajanodotetta huomattavasti... Yhden ystävän mies on pitkällä sairaslomalla ja just puhuttiin, että vaikka toinen on miten rakas, huonossa kunnossa ja urhea, niin jeesus, että osaa olla myös raskas. Ja sitten heti näin ajateltuaan potee huonoa omatuntoa, koska toinen on niin rakas, huonossa kunnossa ja urhea...

 

Kellään muulla ongelmia kuvien latauksen kanssa? En saanut edelliseenkään kuvaa ladattua koneelta ja tää kuva piti tuoda jotenkin ylivoimaisen vaikeesti verkkoalbumin kautta. Möh. Nojoo, ehkä koitan suunnata kohti makkaria pistettyäni vimpat voimani tohon kuvaprojektiin, hyviä öitä ja vielä parempaa huomenta kaikille!