Sivut

torstai 28. heinäkuuta 2011

Rrrrrrrrrrriika!

Koska en tänään tehnyt yhtikäs mitään raportoimisen arvoista, mutta tarve naputella (herää kysymys mitä hitsiä tein ennen tätä blogia...??!) on suuri, jaankin nyt kanssanne parhaat Riian reissun muistot (niin kauan kun jotakin vielä muistan...).

Starttasimme matkaan viime viikon maanantaina Air Balticin lennolta Turusta. Lento kesti alle tunnin eli Turusta pääsee Riikaan nopsemmin kuin esim. Tampereelle. Varasimme hotellin (taas, näin myös Gdanskin majoituksen viime kesänä) Booking.com:in kautta, tuota palvelua en voi kuin kehua, sillä kaikki toimii ja majoittujien kokemuksia on hyvä lukea ennen varausta. (Esim. yksi hotelli rajautui vaihtoehdoista, kun joka toinen palautetta antanut mainitsi heikohkon aamiaisen ja narisevat lattiat.) Valitsemamme majoitus osoittautui kerrassaan loistavaksi vaihtoehdoksi, mikäli siis yövyt Riiassa, niin majoitu ihmeessä Garden Palace:ssa! (!!!) 


 

Palvelu oli kerrassaan ystävällistä, tilat siistit ja aamiainen suorastaan loistava. Hotelli sijaitsi erinomaisesti aivan jokirannassa, vanhan kaupungin kupeessa. Ainoa takaisku oli, kun emme huoneita varatessamme tajunneet tasoeroa (huoneet olivat samanhintaiset) tuplasänkyisen ja kaksi erillistä sänkyä sisältävän huoneen välillä. Meillä vanhukset yöpyivät tuplasänkyisessä ja huoneessa ja siskon kanssa otimme erilliset sängyt, mikä oli virhe: tuplasänkyinen huone sijaitsi ylimmässä kerroksessa ja leveän sängyn lisäksi tarjolla oli todella tilava terassi, siskon kanssa nautimme erillisistä punkistamme ei ihan niin freesissä savullisessa huoneessa (hotellin kunniaksi sanottava, että olisivat vaihtaneet meidät toiseen huoneeseen, mikäli tilaa olisi ollut) kakkoskerroksessa... Jatkossa siis täytyy aina varata tuplasänky kenen kanssa sitten yöpyykin. (Voi sitä rassua, joka seuraavaksi mun kanssa jossain yöpyy... :D) Tämä siis oli ainoa pettymys, muuten hotelli oli ihan 10+.

Viehättävien sisätilojen lisäksi aikaa sai viettää myös hurmaavalla sisäpihalla.
Maanantaina lähinnä hortoilimme vanhassa kaupungissa ja pällistelimme kaunista arkkitehtuuria, mukulakivillä tuli tallustettua kilometri jos toinenkin ja siinä helteessä se toki oli mukavaa... ;) Itse vanha kaupunki on melko kompakti, mutta päämäärättä samoillessa siellä kyllä saa kulumaan aikaa. Mukavia terasseja löytyy noin kolmen metrin välein ja näillä tulikin istuskeltua reilusti. Saattoi siinä jokunen olut ja viinilasillinenkin kulua, mutta mainitsemisen arvoisia ovat tarjolla olleet erilaiset alkoholittomat juomat. Voi olla, että on ihan käyttäjäkohtainen ongelma enkä vain hoksaa pyytää Suomessa alkoholittomia vaihtoehtoja limujen lisäksi, mutta jotenkin tuntui että tuolla näiden tarjonta oli huomattavasti suurempi. Suomessa jäätee turhan usein on Liptonia suoraan tölkistä, toisinaan jopa sitruunaviipaleen kera, kun taas Riiassa nimenomaan näitä jääteedrinksuja oli saatavilla mitä mielikuvituksellisimpia vaihtoehtoja. Oma suosikkini oli Double Coffeen raikkaan vihreä jäätee kurkun ja sitruunan kera, näitä tuli hörpittyä parikin. Toinen ihanuus löytyi lähtöpäivänä, ihanainen "mansikkatee" maistui mansikkamargaritalta:

Ääntä kohti.

Ko. terassilla, jonka nimeä en nyt kuollaksenikaan muista, tuli nautittua myös ihanainen sorbettijälkkäri marjojen kera. Riiassa tuntui esillepano olevan iso juttu ja kaikki annokset, varsinkin jälkiruoat, hivelivät kielen ohella myös silmää. (Toikin siis hiveli, mutta ehti hiukan sulaa siinä helteessä ennen kuin sain kameran hollille.)

Vaniljajädeä ja raparperisorbettia - toimii!
Riiassa tosiaan piisasi lämpöä, joten tarjolla olevat jokiristeilyt olivatkin oiva vaihtoehto viettää hellepäivää. Risteily-yrittäjiä löytyy jokivarresta useampi ja risteilyt tuntuivat olevan pääsääntöisesti tunnin mittaisia. Risteilylysti kustansi käyttämällämme paatilla 4 latia eli n. 5,65 euroa. Mitään sen ihmeellisempää risteilyllä ei ollut tarjolla eli puksutimme vain ensin puoli tuntia yhteen suuntaan ja palasimme takaisin, mutta oli hienoa nähdä Riika joelta käsin ja vilvoittava jokituuli oli siinä kolmessakymmenessä asteessa jotain kerrassaan ihanaa... Paatilta sai pientä suolaista ja juotavaa ja taustamusiikki joudutti matkaa, kannattaa siis suunnata joelle mikäli Riikaan eksyt!



Joen lisäksi Riiasta löytyi myös kanaali, jota reunusti kerrassaan hyvin hoidettu puistoalue. Lenkkeilimme siskon kanssa kanaalin vartta aamuisin ja olo oli suorastaan natiivi, sillä puistosta löytyi useampikin kuntoilija. (Heh, isukki murjaisi varsinaisen vitsin, kun kysyi hölkkäsimmekö koko tunnin matkan... Niijoo, mähän siis pääsen juosten etenemään nippa nappa yhden lyhtypylvään välin ennen kuin täytyy soittaa ambulanssi, niin tosiaan pistin hölkäten siellä helteissä. :D Miehet... Isät... <3) Komean arkkitehtuurin lisäksi kaupunki siis tarjosi myös luonnollisempaa silmäniloa ja ihan oma lukunsa olivat vanhat ilmalaivahallit, jotka nykyään palvelevat riikalaisia kauppahalleina. Ei loppunut sieltä kama ihan heti kesken ja hiukan kyllä kalpeni toi kotoinen kauppahalli noiden jättiläisten rinnalla. 

Noi jättiläismäiset melonit hallitorilla saa nyt kuvata niitä jättiläismäisiä halleja, kun en ollut näköjään niitä ikuistanut järin onnistuneesti.
Riiassa on monipuolinen joukkoliikenne eli etenemään pääsee niin bussilla, johdinautolla, ratikalla kuin junallakin. Näistä käytimme johdinautoa (eläintarhaan ja takaisin) sekä junaa (meno Jurmalaan). Eläintarhaanhan tosiaan reissattiin pummilla, kun emme saaneet kuskin kanssa ylitettyä kielimuuria ja hän vain levitteli käsiään, kun yritin tarjota rahaa ja tiedustella mitä maksaa... No, takaisin tullessa ostinkin sitten liput automaatista ja homma sujui hieman pro:mmin. En ole suuri vangittujen eläinten fani, mutta fanaattinen mangusti-ihailija eli nämä oli käytävä tsekkaamassa eläintarhassa. Alue oli todella iso ja "valikoima" monipuolinen, mutta kyllä aidattu eläin on aina aidattu eläin. :( Kaikista surullisin oli yksinäinen jääkarhu, joka peppu pitkällä makasi omansa ja normikarhuaitauksen erottavassa käytävässä kuono kaltereita vasten, kun yritti nähdä naapurin nallet. Tulee itku. :( Mutta jos tosta luonnottomasta osuudesta pääsee yli, niin hieno paikkahan toi oli ja useampi tunti siellä meni eläinmaailman ihmeitä pällistellessä.

Mitäs kyyläät?
Reissun helteisin päivä eli torstai vietettiin Jurmalassa, joka on todellinen kesä- ja rantakaupunki. Ei tullu rantatamineet messiin eli rantaa käytiin vaan kurkkamassa ja muuten yritettiin olla läkähtymättä pääkadun putiikkeja ja tarjontaa ihmetellessä. Hiukan oli turhan tukala mun makuun, varsinkin kun piti koko ajan tapella vanhusten kanssa, että muistavat helteellä juoda tarpeeksi. Siinä määrin kun kämistiin ja jankutettiin siskon kanssa aiheesta, niin olis luullut että olis ollut vaan helpompi heittää huikkaa huiviin... Lämpötilasta kertonee jotain se, että kävin lähtiessä huoneen veskissä (uuuu, vessajuttuja) ja seuraavan kerran kahdeksan tuntia myöhemmin takaisin tullessa. Tänä aikana kuitenkin tankkasin ihan kiitettävästi eli nestettä meni ainakin kolmisen litraa... Tarkeni siis. Huoneessa lipitinkin sitten puoltoista litraa suunnileen yhdellä huikalla ja päivän vessakäynnit tulikin otettua takaisin sitten illallisella... XD Koska ilmastoimaton juna oli menomatkalla melkoinen elämys, palauduimme Jurmalasta Riikaan vesiteitse. Paatilla puksuteltiin 2,5 tuntia (6 latia) ja matka meni maisemia ihaillessa. Itse paatti oli jo muutaman matkan nähnyt ja olinkin ihan tyytyväinen, että vessaan oli asiaa vasta hotellissa... Muuten täytyy kyllä kehua Riian "vessakulttuuria" eli pääsääntöisesti vessat olivat todella siistit ja niistä selvittiin traumoitta (toki desinfiointipyyhkeillä ja -suihkeilla varusteltuna, mutta se nyt on vakio muutenkin).

Noiden varsinaisten kohteiden ohella aika kului vanhaa kaupunkia kierrellessä ja ystävällisestä palvelusta nauttiessa. Harvoin olen saanut noin hyvää palvelua, tuntuivat riikalaiset olevan kerrassaan ystävällistä väkeä. Ilmapiiri on varsin kansainvälinen ja turistit huomioiva. Ainoa vähemmän postiivinen piirre oli se, että ruokaa sai aina odottaa vähintään puoli tuntia, parhaimmillaan jopa tunnin. Tämä selkästikin oli tapana eikä tuota odotusta pahoiteltu sen ihmeemmin. Odottaminen ei toki ollut mikään ylitsepääsemätön ongelma, mutta hiukan siinä aina hyytyi, kun pitkän päivän jälkeen sai ruokaa odotella sellaiset 45 minuuttia tilauksesta. Onneksi odotus yleensä palkittiin hyvin, joskaan mitään ihan tajunnan räjäyttävää annosta ei tuolla reissulla tullut vastaan. Hintatasoltaan ei Riikakaan ole mikään erityisen edullinen, mutta paikoissa oli hyvinkin paljon eroa eli yhtenä iltana neljä henkeä söi 50 latilla (noin 70 euroa), kun taas toisena iltana suunnilleen sama setti (pää- ja jälkiruoat, viinit) kustansikin 110 latia (noin 155 euroa). Hotellissa söimme yhtenä iltana, kun vettä tuli kaatamalla, satoi rankasti, oli vedenpaisumus, Esteri kirjaimellisesti repi peräsimensä ja tuo oli ehkä reissun maukkain setti, jos joku siis yöpyy Gardenissa, niin kannattaa apehtia siellä myös! :)



Mutta sen pituinen Riika, kaikki hyvä loppuu aikanaan, niin myös toi reissu (ja onneks tää postaus jos joku on vielä hereillä). Suosittelen kaupunkia erittäin lämpimästi, tekemistä riittää moneen makuun ja ainakin Turusta tuonne pääsee ihan käsittämättömän näppärästi! Mii laik!

Muilla kokemuksia Riiasta tai Jurmalasta?

http://www.pienimatkaopas.com/riika/

http://www.liveriga.com/en/-1-home

http://www.napsu.fi/matkailu/matkakohteet/eurooppa/latvia/riika

4 kommenttia:

  1. Olen kade! Ois niin ihana päästä JOHONKIN, eikä tuo kuulosta yhtään hullummalle :)
    Magnustit on kyllä ihanoita, mut ihan liian vikkeliä! (Pelkään oravia, ku nekin on niin vikkeliää..) :=0

    VastaaPoista
  2. Sitten vaan tuumasta toimeen! :) Toi ei itse asiassa ollut ollenkaan tyyris reissu ja tosiaan niiiiiin näppärä toteuttaa. Juu, vikkeliä olivat, mutta kyllä tänä aamuna oli pari vielä nopsempaa kurrea liikenteessä, kun ajoivat toisaan takaa meitin verannalla. Söpöjä kun mitkä, mut vedin kyllä aika vilkkaasti paljaat kintut piiloon... ;D

    VastaaPoista
  3. Itse asiassa mun kammo alkoi siitä, kun nukuin aina partsin ovi auki ja yks aamu eräs vikkelä meinas kutsua ittensä kylään.. Ovi pysyi kiinni sen jälkeen!!

    Haastetta heitin teitille, käypäs katsomassa :)

    http://paremmaksiminaksi.blogspot.com

    VastaaPoista
  4. Hmmmm... Nukun partsin ovi auki... .. .
    Meillä on kotonakotona pari kertaa tullut kurre kylään ja ne ei oo olleet ihan stressittömiä visiittejä... Voisivat mun puolesta pysyä siellä luonnollisessa elinympäristössään. :)

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)