Sivut

maanantai 25. heinäkuuta 2011

Puh

Jopas on ollut ihana viikko. Ma-pe tuli siis nautittua hurmaavan Riian vieraanvaraisuudesta, tästä lisää myöhemmin jahka saan ajatukset ja kuvat järjesteltyä. Viikonlopun oonkin vaan toipuillut reissusta (tuli ihan vaan hippasen käveltyä siinä +30 asteessa) ja eilen eksyin hieman viihteelle. Oli ihan tosi kiva ilta, ensin parannettiin maailmaa yhden ystävän luona ja siitä suunnattiin Turun yöhön ja kohdattiin muutama muukin kamu. Olo ei edes ollut tänään järin juhlinut, mutta otin silti lungisti ja päädyin vaan pesemään pyykkiä, syömään Kingiksiä (toffee sen on oltava) ja möllöttämään sunnuntain laatuviihdettä (Frendien / Frasierin uusinnat, Tunteet pelissä, Perhesiteet, Gossip girl, Glee - juu, oon 12-vuotiaan esiteinin tasolla) pieniä tirsoja välillä ottaen ja puhelimessa juoruten. Ei ookaan ollut pitkään aikaan aikaa moiseen lököilyyn, oli ihan luksusta. Ja mikä oli sitä ihan über-luxusta (X:llä!), niin se että sunnuntaista saattoi kerrankin nauttia täysin palkein, koska huomenna ei tarvitse suunnata töihin. Loma on autuas asia, jatkuispa se vaan enemmän kuin seuraavat kaks viikkoa...

Ens viikoks ei oo sen suurempia suunnitelmia, huomenna pitäis yhden kamun kanssa suunnata Naantaliin, sillä siellä pitää käydä vähintään kerran kesässä. Tiistaina pitäis navigoida mökille (pitää vähän elvyttää lompakkoa ton reissun jälkeen ja mökillä ei niitä rahareikiä kasva jokaisen kannon ja kävyn alla...), ootan jo melko kiivaasti, että pääsee taas nukkumaan inhimillisempiin lämpötiloihin. Mun eilinen valmistautuminen oli jotain äärimmäisen koomista, vaiks siinä hippasvaatteita ja naamaa läpimäräks hikoillessa ei kauheesti naurattanutkaan. Ihan inan haasteellisempaa meikata, kun nassu kuohuu kuin Niagara. Oli kerrassaan freesi fiilis, kun vihdoin pääsin ovesta ulos puol tuntii myöhässä. Muutama hikoiluenkka tuli myös tehtyä reissussa, junassa ja lentokentällä oli melkoisen olemattomat ilmastoinnit ja viime kesänä Gdanskista hankittu viuhka osoittautuikin ihan korvaamattomaksi. Mahtaako Suomessa enää olla moisia myynnissä? Ei ehkä maailman katu-uskottavin asuste, mut ihan verraton helteellä ja kovin yritin eilenkin lanseerata sitä tuolla Turun yössä.

Ei, kuviotonta versiota ei ollut tarjolla.
Edessä siis täydellinen lomaviikko, viikonlopuksi pitäisi palautua kaupunkiin ja treffata kahta pääkaupunkiseudun kamua. Toivotaan, että saisin siihen mennessä tätä vuorokausirytmiä taas hiukan pyöräytettyä, ei näköjään tarvita kuin yks yö ja meitsi on taas ihan mutkalla. Niin hienosti mentiin reissussa melko pian puolenyön jälkeen nukkumaan ja unta ehti kiskoa kuulaan kuus-seitsemän tuntia yössä, mut jotenkin tässä taas kävi niin, että vieläkin tinttaan pystyssä ja kello tulee jo neljä. :/ No, onneks kamu pitäis treffata huomenna puolenpäivän paikkeilla eli en pääse posottamaan iltapäivän puolelle. Onko muilla ongelmia vuorokausirytmityksen kanssa? 

Vielä loppuun oma hiljainen hetkeni Norjan tragedian uhreille ja heidän läheisilleen. Mitään järkevää sanottavaa en asian tiimoilta keksi, ei voi kuin kauhistella sairasta ihmismieltä ja tekijän motiiveja. Toivottavasti tämä tapaus ei innosta kovin montaa "rajatilahullua" ottamaan mallia ja toteuttamaan fantasioitaan...
     
Kuva täältä.
   

2 kommenttia:

  1. Jess, sitä on palattu ja kotiuduttu Turkkuse, hiukan kotoa pois kuitenkin. Jaa, Turussa voi joutua aina ystävien kanssa melkoiselle kierrokselle, nimimerkki "kokemusta löytyy" ja vielä Turusta.

    Älä nyt työnnä päätäsi pöydän alle tuon esiteini-kohtauksen takia. Ole tyytyväinen, ettet ole sammaloitunut kääkäksi tammiparketille. Anna palaa, jos siltä tuntuu, vaikka sitten esiteininä.

    Että repesin, kun kirjoitit, että nassusi kuohusi kuin Niagara. Näinhän se, ellei ole ihan pystyyn kuivunut, joilla muuten on ihan lystit oltavat helteessä tällä hetkellä.

    Viuhkoja löytyy vielä ainakin Kiina shopeista ja kirpputoreilta, meinaan viuhkoihin uskovana olen niitä itsekin pyydystellyt. En kauneus- tai arvokkuuskriteereiden vuoksi, vaan ihan leyhyttelemään melkein hikoilun myötä irtoilevaa naamaa.

    Lomailehan ja yrittelehän nauttia, ja viuhka muuten mukaan. On sen leyhyttelyssä kuulema jotain naisellista suloa, näin totesi eräs miespuolinen kaverini, kun oli ensin toipunut hämmästyksestä...:)

    VastaaPoista
  2. Juu, täällä taas! :) Kyl maar, Turussa voi eksyä vaikka minne ja käydä hyvinkin kierroksilla. ;D

    Ehei, en lymyile pää pussissa vaan kulutan ylpeästi ja antaumuksella hömppää, ehtii sitä vielä sammaloitua ja koska silmäpussit hakee henkilökohtaista enkkaansa on hyvä olla edes henkisesti esiteini.

    Kiva, jos mun Volgamaisen vuolaasti virtaavasta T-alueesta oli iloa. :D Ja tänään uusiks! Ei oo viuhkan voittanutta, vois nyt joku julkimo ottaa moisen käyttöön ja tehdä siitä taas hyväksyttävän asusteen - veikkaan, että mun yrityksellä sille ei vielä saada suurta kansansuosiota... Mutta jos jonkun kakslahkeisen mukaan viuhtoen saavutetaan jotain suloa, niin mähän leyhyttelen menemään jatkossa 24/7! ;)

    Oikein ihanaa ja vähemmän hikistä päivää!

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)