Sivut

maanantai 13. kesäkuuta 2011

Pikamoi!

Ooooooooooooooooo, ihan uskomaton viikonloppu takana. <3 Reissasin tosiaan kamun luokse, oli ihan mahtia nähdä piiiiitkästä aikaa. Vasta hetken hengattuamme hokasin miten ikävä häntä onkaan ollut, ei itse asiassa olla tunnettu kuin vuoden verran ja tästä puolet hän on asunut toisessa kaupungissa, mutta kun synkkaa niin sitten vaan synkkaa vaikka välissä olis useampikin kilometri. Oli huippua vaan olla ja rupatella + nauttia jumalaisesta kesäsäästä. Toki tein taas pari hikoiluennätystä (miten monta litraa ihmisen naamasta voi virrata????), mut onneks kaikki siirtymiset suoritettiin ilmastoidussa autossa ja suurin osa ajasta vietettiin vilvoittavan järvituulen äärellä maisemaa ihaillen ja liplatusta kuunnellen. (Pakko muuten vielä kehua tota Ultra Sunin aurinkorasvaa, ei pienintäkään punoitusta vaikka auringossa tuli vietettyä tunti jos toinenkin.)

Ystävät on kyllä ihan parhautta ja niiden parhaimpien kanssa homma jatkuu siitä mihin viimeks on jääty vaikka välissä olis ehtinyt vierähtää useampikin tovi. Näin viikonloppuna myös vanhaa opiskelukamua, jonka kanssa pyrimme näkemään suunnilleen kerran vuodessa. Viimeks kohdattiin viime heinäkuussa, mut vierähtänyt vuosi ei painanut välissä yhtään. Oon viime aikoina saanut kerättyä elinvuosia varastoon enemmänkin - jos nauru pidentää ikää, niin meitsi ei ihan heti oo suuntaamassa autuaammille maille. Oon taas nauranut viikonloppuna ihan älyttömästi ja nytkin hymähtelen jatkuvasti, kun muistuu hupaisia juttuja mieleen. Just puhuttiin tän toisen kamun kanssa ystävistä ja hän totes ettei tulis toimeen ilman omiaan. Allekirjoitan ton kyllä täysin, paitsi naurua, niin ystävät tuovat eloon niin paljon perspektiiviä ja moni mammuttimaiselta vaikuttanut murhe on kutistunut olemattomaksi, kun sen on jakanut ystävän kanssa. Parhainta hyvässä ystävyydessä on se, kun voi olla ihan oma itsensä ja luottaa että se on toisen mielestä tosi jees. <3

Juups, nyt pyörähdän kurkkaamassa mitä muille kuuluu ja sit voiskin yrittää laskea näitä ihanan viikonlopun aikaansaamia ylikierroksia ja suunnata Höyhensaarille. Nukkumatin maassakin pitelee hellettä, tässä +30 sisälämpötilassa ihan tarkenee ja voi tulla inasen hikinen yö. :/

Nopsasti perille. Good. Ei ilmastointia. Vähemmän good.
PS Oon muuten eri tohkeissani myös kaikista täällä saamistani ystävistä. :)

11 kommenttia:

  1. Ja olin muuten viiessaas kävijä! Joku palkinto ehket siitä hyvästä??

    VastaaPoista
  2. No todellakin oot, Toppis on ihan top-kamu!!!! :)

    Ai säkö sitä oven kil-kal -kelloo kilisytit. :) No totta maar tästä hyvästä täytyy palkita, kruisailes kuule sillä pärrälläs tänne Turkuun, niin ekat vähä-hiilariset sidukat tarjoo meitsi! :)

    VastaaPoista
  3. Ja vähänkö muuten oon otettu, viissataa mulkasua on ihan huimasti! Oh my. :)

    VastaaPoista
  4. Mulla on myös muutamia ystäviä, joiden kanssa ei ehditä näkemään usein, mutta sitä ei kyllä huomaa kun nähdään. Ja kaiken kaikkiaan kavereiden näkeminen piristää aina! :)

    VastaaPoista
  5. Sääki oot huippukamaa!!! :)

    Oon alkon suhteen nollatoleranssi-ihminen, mut vähähiilarinen iso vesi jäillä toimii :D Ja kyllähän mulla Turun saaristoon on tarkoitus ajaa, kunhan lämpimät ilmat tulee takas :) Mä vienkin sut salille ja vedän sulle Toppiksen Tositreenin ;)

    VastaaPoista
  6. Fcookie: Ei kamun voittanutta! :)On ihan uskomatonta miten paljon ystävistä voi saada virtaa ja kypsäkin päivä heilahtaa plussan puolelle kiitos kamujen. Vielä kun muistaisi vähän useemmin kertoa ystäville miten tärkeitä ja arvokkaita nämä ovatkaan.

    Toppis: Oliks tää tää keskinäisten kehujen kerho? :D No sähän tuut sit halvaks! Kai mun täytyy sulle sitten ees pullovettä ostaa palkinnoks, kun vähemmän paikallisten mukaan Turun hanavesi on ihan ahterista.

    En taitais olla sen salireissun jälkeen täällä siitä kertomassa vaan ottaisin lukua päivystyksessä hapenpuutteen ja triplaantuneen pulssin johdosta. :D Rapakunto saa mun kohdalla ihan uuden merkityksen.

    VastaaPoista
  7. :DD Teemme treenin lähtötaso huomioiden, mutta asialle yhtään armoa antamatta ;)

    VastaaPoista
  8. Ou gaaaaad... Täytyy varmaan murtaa jalka tai jtn, että pääsen tosta piinasta, tai ehkä vaan hankin porttikiellon kaikille Turun saleille...

    VastaaPoista
  9. Sit vien sut pururadalle nostelee tukkeja :D

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)