Sivut

keskiviikko 22. kesäkuuta 2011

Mustikkatikka

Heipsu! Oon jo parina iltana ollut aikeissa naputella tänne jotakin, mutta hyytynyt sit yhtäkkiä ihan totaalisesti ja jäänyt kaikki avautumiset aikeeks. Eilen olin kamun luona käymässä ja poljeskelin kotiin vähän pidemmän kaavan mukaan. Tuli vissiin joku happi- (tai ehkä ennemminkin hapenpuute, hiukan loppu ilma ylämäissä) myrkytys, kun suihkun jälkeen tipahdin täysin. Kauheesti muuten menetitte, kun en päässyt tänne jorisemaan. ;D

Maanantaina käytiin siskon kanssa ex tempore kirjastossa ja pukkas pientä ruokakriisiä, josta piti purnata täällä jo sillon ma, mut uni voitti kun pääsin salilta (!!!!! ihme, että vielä löysin sinne iiiiiihan liian pitkän tauon jälkeen) kotiin. Ei siis liittynyt toi kriisi siihen kirjastoon sen ihmeemmin vaan siihen, että miten hankalaa on hoitaa muonitus reissussa. Olin syönyt lounaan töissä ja jotenkin unohduin vähän ylitöihin ja innostuin, kun sisko ehdotti kirjastokäyntiä. Sisko tuli noutamaan kuudelta töistä ja siinä vaiheessa mulla oli jo melkosen kiljuva nälkä. Piipahdettiin yhdessä pikkukaupassa ja pyörin siellä pallo hukassa hyllyjen välissä, kun jälleen kerran yritin löytää jotain vähähiilarista evästä. Niin ärsyä, kun ei meinaa tollasiin tarpeisiin löytyä mitään järkevää snäcksiä. Päädyin sitten ottamaan protskupatukan, kun en muutakaan keksinyt. Mitä teet muut syötte tollasissa tilanteissa? Leikkelepaketti kainaloon ja menoks, vai häh?

Muuten ei kuulu mitään kummempaa, töissä jotenkin ihan ylivoimaista ja nyhdän mun aamukammasta piikkejä apinanraivolla. Kiintiö jotenkin ihan täynnä ja vaiks pidin talviloman vasta pääsiäisenä, niin nyt tuntuu, että viime lomasta on ihan ikuisuus. Mut kaks viikkoa enääääääääääääääääääääääää!!!!!!!!! (Minkä itseasiassa tajusin vasta äsken kunnolla, kun syynäsin kalenteria, jiihaa!)

Tänään kävin kamun kanssa syömässä Tomatessa ja oon vieläkin ihan ähky. Siellä oli ihan tosi kiva tarjous eli -40% kaikista pääruoista - ei huono! Sikspä sitten olikin pakko ottaa myös alku- ja jälkiruokaa, kun se pääversio kerta oli niin halpa. :D En ollut tuolla vielä ollutkaan, ihan ok hyvää ruokaa, tosi kiva palvelu ja simoisot annokset. Toi tarjous näyttäis olevan voimassa heinäkuun loppuun asti eli kannattaa käydä apehtimassa edullisesti jos Turussa linkkariaseman tuntumassa liikkuu. :)

Viva España!
Sit ihan asiasta rasiaan: En ois ikinä uskonut miten ihania tyyppejä täällä on! <3 Moni teistä tuntuu jo vanhalta ja HYVÄLTÄ kamulta vaikka reilun kuukauden oon täällä vasta pyörinyt. Mulle on auennut ihan uus (virtuaali) maailma ja oon ihan täpinöissäni (tervetuloa Todellisuuspakoiset ry:n kesäpäiville XD). ISO kiitos siis kaikille kamuille, että ootte olemassa!!! + Toppikselle äärimmäisen pikaista parenemista, vieläkin tulee tippa linssiin, kun miettii sitä kärsimystä. :( Niisk.

Tjoo, eipä tässä sit kummempia. :) Huomenna pitäis karata töistä hiukan aikaisemmin ja suunnata ruokakauppaan ihmettelemään juhannusmenyytä. Saattaa olla ihan yks kaks muutakin tyyppiä siellä kaupassa, ootan innolla... :/ Mut sit juhannuksen viettoon! Kovasti toivon, että sää suosis ees aattona, tulee melko tiivistä siellä katoksessa jos kaikki sinne tungetaan. Kauheen kiva ois myös hiukan heitellä mölkkyä ja pelata pingistä + korkata tikkakausi. Oon ihan äärimmäisen huono tikanheittäjä ja se alku on ihan jäätävää, kun mulla osuu yleensä viidellä ekalla kiekalla useempi tikka maahan (siis maahan, ei ees taulun karmeihin tms.) kuin tauluun... Mut kivaa se on silti, ehkä musta vielä joskus tulee tikkamestari, ainakin niin kauan on hyvä harjotella kun isukki jaksaa terotella niitä mun mustikkapuskiin paiskomia tikkoja. Mites muut on viettämässä juhannusta? Meillä vietetään samalla isukin nimppareita ja tilasin hälle toisenlaisen lahjan: hää kiroili pari viikkoa sitten järmeitä hyttysen puremia (tää oli ennen sitä huippuhyvää Offia), niin ajattelin et toi moskiittoverkko vois olla osuva juttu. :) Itselle tuli taas tosi hyvä mieli, toivottavasti saajallekin, niin isukille kuin varsinaisen verkon vastaanottajallekin. :) :) Toi on kyllä hyvä idea toi toisenlainen lahja, viime jouluna annoin lahjaksi possuja. Haluan uskoa, että apu todella löytää perille ja on oikeesti avuksi.

Mut nyt taidan haalia jotain mökkikampetta kasaan ja oli vissiin tarkotus vielä pyykkiäkin pestä, miten kello voi olla noin paljon???


8 kommenttia:

  1. Ihana idea toi toisenlainen lahja!! Mut että kasvimaa maksaa 25 euroo?? Mie voisin tehä sen kympillä! Ps. Tuutko tiskaa mun astiat ja laittamaan mulle letit? Hidasta ja vaikiaa on tää miun elämä!! :D

    Voi mustikkapuskaraukkaa :D Älä kaikkia raakileita lävistä ;)

    VastaaPoista
  2. PS. Aiemman kommentin sanavahvistussana oli PERSALWA!!! Kauhee vaikeita, angst angst!! ;)

    VastaaPoista
  3. Tilaan siis toisenlaiset lahjat jatkossa sulta. Aika halvalla kyllä lähtee jos kympillä matkustat Ugandaan pykäämään kasvimaan. :D Voi sua! On varmaan eri tuskasta, mulla toi vasuri on pitkälti vaan rekvisiittaa eli oisin kyllä ihan kädetön jos oikee ei wörkkis. :/

    Toi mustikkapuskien teurastus on vielä pientä, toi sihtaamattomuus on perinnöllistä ja mama onnistui joskus nuorempana keihästämään myyrän tikkaa heittäessään. Tikkaa ei löytynyt mistään pusikosta, mutta paljon myöhemmin löytyi myyrä-ressu saunan takaa tikka pepussaan. :( :( Kohtalo toikin, kaikessa rauhassa piiperrät pusikossa ja yhtäkkii saat tikasta. Vähän sama kohtalo ku sillä juoksijalla (vai oliks se joku pituushyppääjä joka just juoksi, no enihou), jonka kylkeen Pitkämäki nakkas sen keihään.

    Trust me, en pysty itse vaikuttamaan sanoihin (vaiks toi peppusalva kuulostaakin mun keksimältä ;D), mut mun mielestä näissä ei oo niin vaikeita kuin sananvahvistuksissa yleensä. En vaan millään haluis vaihtaa niitä kommentteja mun vahdittaviks, kun haluaisin, että ne näkyy heti, KOSKA musta on eri ärsyä, jos oman kommentin näkymistä joutuu venaamaan. (Angst!):)

    VastaaPoista
  4. Vähän mä käyn hitaalla... Zuumasin vähän tarkemmin noita asetuksia ja klikkasin sen sananvahvistuksen veke, näköjään sieltä (ilmeisestiehkämahdollisesti, näin olin ymmärtävinäni) löytyy vaihtoehto, että sananvahvistusta ei ole, mutta kommentti näkyy heti. :)

    VastaaPoista
  5. Vähän mä käyn hitaalla... Zuumasin vähän tarkemmin noita asetuksia ja klikkasin sen sananvahvistuksen veke, näköjään sieltä (ilmeisestiehkämahdollisesti, näin olin ymmärtävinäni) löytyy vaihtoehto, että sananvahvistusta ei ole, mutta kommentti näkyy heti. :)

    VastaaPoista
  6. Sä oot niin poro!! Ja mä lupaan jatkossa julkaista kommentit sikanopee!!! Valvonnalla vaan pysyn kärryillä mm. sun ihanista komsuista, jotka tulee vanhempiin teksteihin ni mä niinkö heti snaijaan, että sun kommenttiin pitää kommentoida. Halaus!!

    VastaaPoista
  7. Ja voi LOL tuota teidän keihäskarnevaalia :DD Myyrä-parka :DDD Kelaa, ku se on ridannu siellä puskassa tikka ahterissa. Vähä niinku ne lapset, joiden pyörissä on se oranssi viiri :DD

    VastaaPoista
  8. Mikskähän toi mun kommentti on kahdesti? Varmaan taas jotain mun poroilua... XD Paree ollakin nopee, kun mä oon niiiiin kärsimätön. ;)

    Juu, myyräkin mahtanut olla innoissaan keihäskarnevaalista, ehkä ollut vähän vähemmän vinkee meininki kuin niillä viiripyöräisillä keparoilla... ;D

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)