Sivut

lauantai 4. kesäkuuta 2011

Hot!

Oi mikä sääääääääää! Ihan jumalainen lauantai! Nih!! Just tulin partsilta haukkomaan happea ja totesin, että pian pitäis suunnata suihkuun ja sitten laittautumaan iltaa varten. Vallan vinkee viikonloppu ollut tähän asti ja jatkuu vaan. :) Suunta siis kamun synttäreille, ootan ihan tosi tosi paljon, että pääsen näkemään kaikkia sen porukan kamuja piiiiitkääästä aikaa. Nyt en vaan millään malttais tulla tänne sisälle, kun partsilla on niin jumalaista (+ ihan inan kuuma...), mut koska tunnetusti saan kulumaan valmisteluun ihan määrättömästi aikaa, ois vissiin viisainta hipsiä tonne suihkuun. No, totuus on, että vaikka suuntaisin suihkuun tällä siunaaman sekunnilla tuun kuitenkin olemaan myöhässä ja luultavasti päräytän paikalle taksilla... :D

Olin jo aamusta liikenteessä ja oli ihana seurata kaikkia tulevia ylioppilaita hienoissa puvuissaan ja laitetuissa tukissaan (toi toka koski lähinnä tyttöjä, useampi miespuolinen näytti siirtyneen varsin minimalistiseen kesätukkaan). Ohi viiletti myös limusiini, jonka kattoikkunasta kolme neitosta tuuletti ja kiljui ihastuksissaan. Melkoista jenkkimenoa, josta onneksi pian palattiin karuun arkeen, kun joku rantojen mies karjui tytsyille takaisin vähemmän painokelpoisen vastineensa. Ei pääse totuus unohtumaan. :D Tori oli ihan piukassa porukkaa ja tunsin suurta yhteisöllisyyttä valkatessani kukkia ja salaattia muiden hymyilevien ihmisten keskellä. Juu, me turkulaisetkin osataan toisinaan hymytä. Tai ehkä ne kaikki muut oli turisteja? No, enihou hymyiltiin kilpaa auringon kanssa ja olo tuntui kerrassaan auvoiselta. Nyt olisi draaman kaaren kannalta tilannetajuista, että tässä kohtaa tulisi käänne eli kaiken auvon jälkeen joku keikkaisi käsveskani ja jäisin bussin alle, mut draaman tajua omaamattomana jatkan auvoilua eli tässä ei ollut muuta pointtia kuin kertoa, että kivaa oli ja on! Toivottavasti kaikilla muillakin on ollut ihana lauantai ja jatkuu samanmoisena!

Jottei jäisi pelkäksi löpinäksi täytyy ottaa yksi tuotevinkki tähän loppuun: Sain aikas kivasti väriä äsken partsilla, mutta lopputulos parani huomattavasti, kun olin ensin sutinut pohjaa Piz Buinin ruskettajalla:



Toi on ihan tosi hyvä tuote, jossa sävyä saa säädeltyä itse. Tossa on sellanen pumppu, joka tuuttaa ulos osan kosteusvoidetta ja osan ruskettajaa, näiden välisen suhteen saa siis määriteltyä itse. Tuoksu perusällöttävä itseruskettaja, mut menee kotioloissa (= illalla pintaan, aamulla suihkuun). Hitusen markettiruskettajaa tyyriimpi, mut pullokin on iso ja tuntuu olevan riittoisaa settiä. Suosittelen! :)

Mut tää oli tältä erää tässä, nyt suihkuun ja baanalle! Ihan mahtavaa viikonloppua, olkoon se täynnä aurinkoa ja elämyksiä!

Aijuu ja höh: Kuulin työkamulta, että Mannerheimin lastensuojeluliiton palvelevaan puhelimeen tulee uskomaton määrä soittoja ala-asteikäisiltä lapsilta, jotka ovat peloissaan tai pahoilla mielin kotona. Osalla on tylsää eikä keksitä tekemistä ja toisia pelottaa olla yksin kotona. Yhteistä näissä puheluissa on se, että lapsi suree tilanteen jatkuvan samanlaisena koko kesän. Tuli ihan tosi tosi paha mieli tosta, varsinkin kun sain sieluni silmiin sen kasi-veen Ville-Petterin, jota pelottaa olla yksin kotona, kun äiti ja iskä ovat töissä. Tai sen Oona-Nooran, joka tyhjentää keittiön kaapit kekseistä ja muista herkuista, kun ei keksi muutakaan tekemistä. Omassa lapsuudessani en oo joutunut juurikaan yksinäisyyttä kokemaan varsinaisesta pelosta puhumattakaan. Joko vanhemmat olivat himpessä tai sitten huinittiin kavereiden kanssa, välillä oli ihan kivakin olla 'yksin kotona'. Todella kurjaa ajatella, että mielipaha ja pelko ovat niin monen lapsen arkea. (Ja tää nyt on vielä "pientä", otetaan tohon vielä kaikki päihde-, väkivalta- tms. perheet, niin sitten vasta itku tuleekin.) En nyt ollenkaan tiedä mikä pointti mulla tässä olis, mutta ainakin itse taas havahduin hetkeksi olemaan kiitollinen siitä mahtavasta lapsuudesta, josta sain nauttia. Turhan usein sitä pitää ihan selviönä eikä muista, että kaikilla asiat eivät ole ihan yhtä hyvin. Sovitaan siis vaikka, että tän näppiksen rapinan punainen lanka oli, että muistetaan olla iloisia siitä mitä on ja pyritään kehittämään niitä asioita, joissa on kasvunvaraa. Yritän myös yrittää (juu, yritän yrittää, yrittänyttä ei laiteta :D) pitää silmät auki mahdollisten naapuruston MLL:n puhelimen asiakkaiden varalta - olishan se hienoa jos sais jotain yksinään keinuvaa lasta ilahdutettua antamalla vauhtia. :)

No joo, menipä tää korkeelentoseks, ei ollut tarkoitus hymistellä, mut oikeesti oli tosi kurja kuulla, että niin monen lapsen perusarki on kurjaa ilman sen dramaattisempia käänteitä. Iso hatunnosto ko. puhelimeen vastaajille! Tulipa vastaan googlatessa, toi saattaiskin olla tän kuun hyvän mielen kohde: http://www.mll.fi/tue/lahjoita/ .

Mutta juu, tästä keventyneenä sihautan auki kesän ekan siiderin ja suuntaan testaamaan miten kuuma se kesäkatu onkaan, ei nyt suotta olla syvällisempiä turhan pitkään... ;)

2 kommenttia:

  1. Ah, se on tuollainen pullo! Onko ollut riittoisa?:)

    VastaaPoista
  2. Juu. :) Myönnettäköön, etten oo vielä käytellyt tota loppuun asti, kun kesällä ei kauheesti tarvinnut noiden kanssa läträtä (kun väriä siis tuli muutenkin) ja syksymmällä en vaan oo jaksanut sutia, vaiks vakaa aikomus olikin ylläpitää rusketusta tolla... Mut ihan riittoisalta kyllä tuntuu, ja kamu kehui, että jos se ruskettava osuus loppuu eka, niin sen lopun voi käyttää normikosteusvoiteena.

    Tuntui olevan ihan suosittu (tai ainakin hyvin markkinoitu), kun edelliskesänä metsästin sitä kissojen ja koirien kanssa, mutta oli joka paikasta loppu eikä sitä tänäkään kesänä meinannut heti löytyä. Kannattaa testiä, musta ainakin ajatus siitä vähitellen syventyvästä ja itse säädeltävästä sävystä on kiva. :)

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)