Sivut

perjantai 21. lokakuuta 2011

Piinaviikon pitkäperjantai

Puh! Onhan se työviikko ohi, vaiks puolivälissä meinas jo iskee epätoivo. Mun kooma vaan jatkuu ja aamulla torkuttaessani totesin, että ilmeisesti mun puhelin lopettaa torkun puolen tunnin jälkeen. Tänään en ollut ihan niin pihalla (, koska olin sammunut jo hyvissä ajoin sohvalle ja siten nukkunut ihan plenty) ja sain jopa hahmotettua siinä puolen tunnin paikkeilla ettei tarjolla enää ollutkaan "torkku" ja "lopeta" vaihtoehtoja, vaan pelkkä "lopeta". No, tää selittääkin monta pommiin nukkumista, kun oon silmät ristissä kuvitellut painavani torkkua, mut pistänytkin koko homman kines. Yks aamu tällä viikolla oli kovasti kivaa, kun näyttö jämähti kesken kellon soinnin ja sitä pilinää piti kuunnella ihan tovi. :/ Pitäis varmaan hankkia tollanen karkuun juokseva kello, ehkä mun töihin saapumisajatkin hiukan paranis. Tätä nykyä mun ETA on 8:30-9:00, onneks on liukuva työaika...

Hyviä rasvoja myös ulkoisesti.

Kiertelin eilen hiukan kaupoissa töiden jälkeen (BTW, jos joku hakee epätoivon vimmalla kuuden jälkeen aukiolevaa optikkoa Turussa, niin se Stockan optikko on auki kasiin, toteaa nimimerkki 'Piilarineste totaalisen lopussa') ja hätkähdin melkoisesti, kun mun kertakaikkisen nuupahtanut olemus piirtyi Halosen kenkäosaston peiliin. Ziisös! Kuka toi vanha ja erittäin väsähtäneen näköinen eukko pussittavien housujen kera on??? Jos nyt en normaalistikaan oon järin huumaantunut peilikuvastani, niin toi nyt oli jotain ihan järkkyä. Kai sitä sitten vaan peiliin tieten tahtoen katsoessaan aina pikkasen "poseeraa", joten toi vahinkovilkaisu on melkoinen shokki kaikessa megalomaanisessa silmäpussissaan ja lässähtäneessä tukassaan / ryhdissään / housuissaan. Niin tarttis tehrä jotain, jos vaikka taas lupaan nukkua ja liikkua enempi ja syödä hiukan vähempi, eik jeh?

Kädestäennustajaa in da house? Mitäs noi mun viivat meinaa?

Muuta shokeeraavaa ei tähän viikkoon taida mahtuukaan. Nyt pitäis lyödä kamat kasaan ja suunnata mökille, olikin jo ihan vieroitusoireita. Vielä kun jaksais tsempata ruokakaupasta jotain settiä perheelle, niin sit vois hyvillä mielin parantaa siskon kanssa tunnin verran maailmaa autossa ja sitten käpertyä sohvalle takkatulen ääreen. Mökki on kyllä ihan parasta. <3

Mut mikä myös on ihan parasta, ykköstä ja ihkua, niin se, että sain tunnustuksen myös Toppikselta ja Hiilarihirmulta. Vähänkö oon iloissani, kyllä mua nyt hemmotellaan. <3 Tunnustuksen edellyttämät asiat kävin jo aiemmin läpi täällä. Mut ihan ihkua, KIITOS vielä molemmille!!!

"Vältä silmänympärysihoa ja huulia." Jep...
PS Mulla on Twitterissä kaks ihka uutta seuraajaa! Jippijaijei! :) Nyt ei LIAMKin tarvi ainoona teeskennellä kiinnostunutta, tai siis onhan mulla myös se pennsylvanialainen tyyppi, hää vissiin odottelee mun suomenkielisiä twiittejä suorastaan palavasti. ;D

2 kommenttia:

  1. Mä oon kerran laittanu torkun sijasta lopeta enkä sen jälkeen oo ottanut riskiä, että voisin sulkea kellon! Mieluummin annan sen vikistä sen minuutin, jolloin se menee torkulle automaattisesti ja sitten seuraavasta ylös. Mut yleensä tykkään nukkua tappiin ja sit kerralla kahvin keittoon :)

    Amorinkaari on voiteesta vapaa, joten hyvin se meni, oma mungoni <3 Ton vois muuten pyyhkii tenalla pois..................

    VastaaPoista
  2. Mähän oon nykyään sarastusvalon onnellinen omistaja, oi sitä lume-vaikutuksen määrää, kun herään niiiiiin paljon pirteempänä. :D No, yks ilta nukahdin jo puol ysiltä, et seuraavana aamuna olin kyllä oikeestikin aika tajuissani. Mun aamut on aina ihan katastrofaalisia, mä vaan en haluuuuuuu-uuu-uu nousta.

    Katos hitto, mikäs vahinko siinä kävi, kun en kaareen osunut. XD

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)