Sivut

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Jälkiviisaus on iloinen asia

Tiedätkö sen tunteen, kun tajuat kämmänneesi ja oikein mahasta kouraisee ja tekee mieli ensin hengitellä paperipussiin ja vetää sitten pussi päähän ja ripotella tuhkaa päälle. Verraton fiilis ja tänään vallan vallitseva. Päivä oli muutenkin kaikin puolin peestä ja olin jotenkin pinna ihan hiton kireellä. Yhdessä vaiheessa oikeen paukasin nyrkin pöytään (kollegat oli jo poistuneet paikalta), kun pänni niin pirusti. No, se oli vielä ihan hyvä tunne, sillä se vaihtui pikaisesti kammotukseen, kun tajusin että yks homma ei mennyt ihan putkeen. Kaikista ärsyttävintä tossa jutussa on se, että se olisi ollut ihan ehkäistävissä ja homman pissiminen vain ja ainoastaan allekirjoittaneen ja väärän priorisoinnin ansiota. On kyllä kerrassaan korvaamaton se tunne, kun tajuaa että tän niin ois voinut tehdä toisin ja voi kun pääsisin viime viikkoon takaisin ja hoitaisin tän homman alta pois. Voi kun, voi vitsi ja niinpä. Argh.

No, ensi yö meneekin varmaan sitä jossitellessa, ei taida kauheesti tulla uni silmään kun jännitän mitä huominen tuo tullessaan. Ärsyttää ihan pirusti ja itseinhon määrä on suuri. Ei siis oo mistään elämän ja kuoleman kysymyksistä kyse, mutta yhden homman ois voinut hoitaa huomattavasti aikaisemmin ja nyt sen paikkailu tulee olemaan, hmmmm, mielenkiintoista. Siis sillä oletuksella, että on paikattavissa.

Nyt oon niin väsynyt etten jaksa enää olla järin teppeissäni, mutta töistä tullessa olin niin raivona itselleni, että puhkuttuani hetken himpessä päätin painella salille pahinta angstia purkamaan. No, häivyin sen verran vauhdikkaasti, että hississä tajusin, että eihän ne avaimet tulleet mukaan. Siis kotiavaimet. Bring it on.

Onneksi omaan maailman ihanimman, kultaisimman ja avuliaimman siskon, joka ensin oli noutanut mut töistä ihan vaan helpottaakseen mun eloa (oloa ei siinä vaiheessa voinut helpottaa) ja joka onneksi oli porukoilla siinä vaiheessa kun soittelin vara-avaimen perään. Hää sen sitten kiikutti salille ja pääsin purkamaan paineita. Ois ollut joku nyrkkeilysäkki tarpeen, mutta kyllä siinä crossarillakin sai aika hyvin pahimpia höyryjä päästeltyä. Harmi vaan, että itse ongelma ei ratkennut, mutta jotain kivaa piti toki säästää tulevaksi yöksi. ;/

Huh. Sainpas tän ulos systeemistäni. Nyt vaan sitten jookos kaikki pidätte peukkuja, että a) en ihan koko yötä murehtis tota ja b) saan jotenkin tilanteen seivattua huomenna tai c) jos en, niin ettei tulis ihan hirveesti pataan. Kiitos kaunis.

Kohtalotoveri täältä.

2 kommenttia:

  1. Voi ei, se tunne on kamala! Mutta eiks sulla oo siellä aina hirvee ressi, ehkä sulla on liikaa töitä? Toivotaan että kaikki jotenkin maagisesti järjestyy..treeni on hyvä tapa purkaa aggressioita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tunne on joo ihan hirveä ja siihen heräsin edellisyönä kello neljä, enkä enää unta saanut. No, sain homman onneksi sumplittua jotenkin, mutta hiukan vielä kaihertaa pelko persiissä, että perästä kuuluu. Oon valitettavasti melko perfektionisti mitä tulee työhön ja vaikee hyväksyä, että homman ois voinut hoitaa paremminkin. Buu.

      Heh, yks toinen kamu totes aika sanasta sanaan "Eiks sulla oo siellä aina hirvee kiire.", kun kerroin kuulumisia, tää ehkä kertoo jotain... Ehkä tarttis tehdä jotain... .. .

      (PS Iso kiitos kommauksesta, lämmitti. :))

      Poista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)