Vattulimppaa

Oh my, Lidl on nyt sitten ollut yhdeksän vuotta Suomessa, näin kertoi telkkumainos aikaisemmin illalla. Onks siitä jo niin kauan ja toisaalta niin vähän aikaa, kun mentiin kamun kanssa ekaa kertaa käymään Lidlissä. Muistan miten jäädytin siinä kassalla, kun se loppu ihan kesken ja vedin ihan paniikkiin, kun en saanut samalla pakattua ja maksettua. Olin myös onnistunut löytämään jonkun kimppapakkauksesta irrotetun vissyn ja eihän mulle sitä yksittäin myyty. Ihan amatöörinä liikenteessä siis. Muita ostoksia en muista, paitsi purkillisen oreganoa, kai ne mausteet sitten oli jotenkin erityisen edullisia. Tosta mulle tuli mieleen Lidlin vadelmalimu, jota joskus vuonna papu litkin pullotolkulla (0,5 l, ei sentään mitään puolentoista litran pottuja) krapuloissani kamun luona. Hää asui toisella paikkakunnalla ja olin jäänyt yöksi. Odottelin siinä kyytiä saapuvaksi ja tuskailin, kun aika ei tuntunut kuluvan millään. Seuraavana päivänä vaan haluaisin röhnätä omalla sohvalla / sängyssä ja haista pahalle ihan itekseni ja on yhtä tuskaa hengailla jossain ja yrittää olla sosiaalinen (tästä syystä en ihan heti suostuisi risteilylle, se seuraava päivä on jotain ihan tappoa). No, litkin siis sitä vattulimppaa ja sitten vetäydyttiin emännän kanssa jossain vaiheessa päivätirsoille heitin makkariin. Isännälle maistui vielä sillon seuraavanakin päivänä ja oli käynyt kallistamassa kuppia naapurissa ilmeisesti enemmänkin. No, hää sitten palautui kotiin ja kuulin siihen horteeseen miten hää marssi makkariin. Seuraavaksi heräsin ihan kunnolla siihen, kun hää heittäytyi meidän molempien päälle. Siis mahalleen kahden kyljellään pötköttävän ihmisen päälle. Ihan on kyllä toi episodi top tenissä niissä elämäni kiusallisimmissa hetkissä (se lista itsessään on loputon). Sitä heittäytymistä seuraava hiljaisuus oli jotain täydellisen jäätävää ja mä mietin siinä viltin alla kuumeisesti, että teeskentelenkö veteleväni niin sikeitä hirsiä etten muka huomaa, kun aikuinen mies yhtäkkiä laskeutuu melko vauhdikkaasti päälle. Emäntä sitten heitti aisbreikkerin ja totes vaan lakonisesti, että "Se sit tuli siihen.". Önähdin jotain myöntyvää ja sit onneks kilahti mikro ja isäntä suunnisti keittiöön hakemaan apetta, saved by the bell siis. Tosta ei sittemmin puhuttu eikä isäntä sillä varmaan mitään kiusallista meinannut, kai hällä sitten oli vaan maailmoja ja vaimon tuiki tuntematonta opiskelukaveria syleilevä humala.

Eilisaamuna yritti pikkasen paistaa risukasaan työmatkalla.

Muuten ei noiden muisteloiden lisäksi mitään sen ihmeempää kuulukaan. Kauheen kurjan suhrunen ilma tänään, ihan jees nyt kun lymyilee pahaa maailmaa paossa viltin alla, mut kotimatka oli kerrassaan lamaava. Tuuli tempoi varjoa millon minnekin ja kengät (kärjestä avonaiset) hörppäs vettä joka askeleella. Ei tykkää. :(

Aika on mennyt tota "normaalia" nukkumista harjotellessa, vähänkö oon ylpee kun oon nukkunut jo moooonta yötä putkeen sängyssä ja parina yönä jopa seitsemän tuntia! Alkaakin toi nukkumaanmenoaika tossa kolkutella eli täytyy lopetella, kun pakko vielä ehtiä silmäsemään muiden kuulumiset. 

Oivaa torstaita, olkoon se toivoa täynnä!

Edit 01:03: Öhöm... Mähän oon siis täällä vieläkin... Jotenkin hävis tyystin ajantaju kuulumisia syynätessä, mut LUPAAN mennä sänkyyn nukkumaan enkä sammu tähän sohvalle.

BTW ja FYI: Kun nyt tuntuu toi blogien piilomainonta olevan kuuma peruna, niin sen edellisen postauksen maustetun rahkan olin ostanut ihka ite, kuten kaikki muutkin täällä mainitsemani tuotteet. Jos joku mulle ikinäkoskaanmilloinkaan haluaa jotain lahjoittaa, niin voitte luottaa, että se seitsemäs ihme niin tullaan mainitsemaan ja monesti. Ehkä jopa laitan Turun sanomiin tiedotteen asiasta. LOL.