Sivut

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

So far, so good

Uh... Onpas nyt jotenkin työlästä tää blogivuoteen 2013 siirtyminen... Kauhee tyhjän näytön kammo, mulla ei jotenkaan oo mitään sanottavaa. No, onneks se ei oo ennenkään estänyt naputtelemasta, eiköhän tästä jotain sisällötöntä jorinaa saada aikaiseksi.


Mullehan on tapahtunutkin vaiks mitä, kaikki sellaista, josta oon ajatellut, että ihanaa päästä jakamaan se tänne, mutta sitten homma on jotenkin jäänyt ajatuksen tasolle. Möh. No mut jos ny sitte, pistetääns jakaen, avautuen ja tilittäen, ollos hyvä...

Vuonna 2013 oon tähän mennessä:

- Rakastunut totaalisesti erääseen nuoreen mieheen. Kyseessä on tuore kummipoikani ja oon ihan lääpälläni. ♥ 

- Saanut hurjasti virtaa uusvanhasta ihmisestä. Näin parin vuoden tauon jälkeen yhtä kamun kamua ja oli ihan huippukivaa ja piristävää. Status päivitetty ihkaomaksi kamuksi tän myötä ja jatkossa luvassa toivottavasti hieman nopeammalla syklillä tapahtuvaa yhteydenpitoa. Mulla on paha tapa vähän jännittää uusia / vieraampia ihmisiä, jolloin oon itse valitettavan passiivinen yhteydenpidon suhteen. Kyseinen tyyppi rohkaisi olemaan jatkossa aktiivisempi tai ainakin vastaamaan toisen aktiivisuuteen. Suosittelen muillekin. :)

- Piipahtanut työreissussa Helsingissä ja venyttänyt päivällistreffit Ystävistä parhaimman kanssa aamuyön tunneille asti. Jatkoaika oli huomattavasti parempi idea silloin illalla kuin saapuessani Turkuun seuraavana työaamuna klo 05:50... No, oli sen arvoista kuitenkin, YP tosin saattaa olla toista mieltä, kun päädyin taas tilittämään yhtä sun toista muutaman lasillisen jälkeen. Oon niin raskas. :D

- Todennut yhden elämääni palanneen ystävän kanssa, että piti vuosi 2012 sisällään mitä tahansa, niin hyvää siinä oli ainakin tuo välien kunnostus ja ystävyyden uudistus. 

- Kokenut ammatillista itsevarmuutta. :)

- Kokenut ammatillista epävarmuutta. :(

- Todennut jälleen kerran, että pukki ei tuonut uusia ominaisuuksia ja vuodenvaihteen lupaukset kusi kuus-nolla. 8-16 työpäivä vaan niin ei oo mua varten. Tai ei siis mikään ongelma lopettaa päivää klo 16, mut se kasin aloitus... .. .

- Tykästynyt kovasti Clipperin Rise & shine -teehen (taipuuko tee noin?). Kun sitä vielä joku tulis kaatamaan kurkusta alas heti kellon soidessa ennen kuin ehdin painaa torkkua ja kaivautua syvemmälle vällyihin. 

- Yrittänyt muistaa, että niihin asioihin, joihin en voi vaikuttaa, ei kannata tuhlata energiaa. Tärkeintä olisi oppia kohdistamaan se energiansa niihin vaikutuspiiriin sisältyviin juttuihin.

- Päättänyt yritää olla enemmän läsnä, takertua vähemmän pikkujuttuihin ja katsella enempi sitä metsää kuin puita.


Kuva täältä.

10 kommenttia:

  1. Mä helpotan sun bloggaamistasi. KÄy hakemassa kysymykset mun blogista, tältä päivältä. Sun nimi ei näy listassa, kun luettelin ne kaikki, jotka ovat bloganneet tän vuoden puolella. Sä ET ole !! Joten sieltä nyt vähän inspiraatiota matkaan. Mä VAADIN. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. KIITOS Nollis! *hykertelee helpottuneena, seuraava tyhjä näyttö täytetty* Nappaan ton heti huomisna! :)

      Poista
    2. No krääh... Tää päivä oli niiiiiin peestä, että tartun tohon vasta huomenna, vois tulla tänään turhan inhorealistiset vastaukset... Palataan..!

      Poista
  2. Mun Clipper-ostoslista se vaan pitenee... :) Haluun kaikki Clipperit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Clipperit on kyllä ihania, niin "maukkaita". Se jasmiinitee on myös ihanaa ja se joku detox, en muista nimeä. Voi kun sais testittyä kaikkia. :)

      Poista
  3. MitäMitäMitä! onko TuVe saanut reaalin haastajan?
    Onneksi olkoon siten kummitätskylle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No mut hei reaalissa vaan, virtismaailmassa TuVe painii ihan omassa sarjassaan ja ylhäisessä majesteetillisuudessaan. <3 Oon kyllä seurannut TuVen kuulumisia tiiviisti, mutta kärsinyt jostain blogiummetuksesta, joka estänyt niin oman naputtelun kuin kommentoinninkin. :/ Mut hengessä mukana! Ja kiitos, kummitätsy on hurjan onnellinen, otettu ja aivan lääpällään. <3

      Poista
  4. Kirsu, onneks tää virtsismaailma on kaukana kaikesta todellisesta, joten TuureVennamo jatkaa ykköspallilla hengailua virtsiksiensä nettielämässä <3

    " 8-16 työpäivä vaan niin ei oo mua varten. Tai ei siis mikään ongelma lopettaa päivää klo 16, mut se kasin aloitus... .." tää sai mut niin hymähtämään, meinas tulla räkä nenästä, vaikkei oo ees nuha.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. TuuLaVennamo, Leidi-rakas, TuuLa... :D Ja juu, TuVea ei ykköspallilta heivata! <3

      Ihanaa, vaikutan rääneritykseen vilkastuttavasti, ihkua. :D Pitäiskö sun sitä kannua taas käytellä..? ;D

      Poista
  5. Yleisesti kaikille: Iso kiitos kommentoinnista, tuli hurrrjan hyvä mieli. :) Pelkäsin jo, että kaikki on mut unhottaneet, kun oon vaan lusmuillut...

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)