Sivut

lauantai 26. tammikuuta 2013

Kalkkis

Oiiiii... Onpas mulla ollut kiva viikonloppu tähän asti ja jatkuu vielä samanmoisena. ♥ Melko massiivisen työviikon päätteeksi Ystävistä parhain oli enemmän kuin tervetullut piristämään mun perjantaita, edellisestä Turun visiitistänsä taas ihan liikaa aikaa. Lähdettiin poikkeuksellisesti ihmisten ilmoille ja käytiin nauttimassa  E. Ekblomilla Jannen kattilan antimista. Kummipoitsuni mammakin liittyi seuraan ja oltiin kaikki tosi tyytyväisiä paikkavalintaan. Ruoka oli hyvää ja sitä oli riittävästi tolkuttomasti, viini oli aivan jumalaista ja palvelu priimaa, suosittelen lämpimästi! Ekblomin terassilla onkin tullut istuskeltua, mutten ollut aiemmin apehtinut siellä. Ton kolmen ruokalajin menun käyn kyllä varmasti vetämässä toistekin, lista vaihtuu viikottain ja koko setti on 29 euroa, eri jees.


Parannettiin taas YP:n kanssa maailmaa johonkin kolmeen asti ja tänään pitäis taas jaksaa keikkua, kun saan pari kamua luokseni kokkailemaan. Listalla on ainakin munakoiso-halloumitornit ja banoffee, pääruoka on a la kamut, joku kasvispastahässäkkä vissiin luvassa. Vähän täytyis vielä jaksaa huushollata ennen heitin tuloa, muuten kämppä suht kunnossa, mutta jostain tota tiskiä tonne keittiöön on taas ilmestynyt vaikka käytiin ulkona syömässä, tiski on tässä kämpässä ehtymätön luonnonvara. Leikin tosiaan aiemmin viikolla kodinhengetärtä ja totesin etikan aika iskemättömäksi kaakeleiden putsauksessa. Mulla on ollut kauheet kalkkijäämät suihkun seinässä enkä oo saanut niitä veke vaikka oon hinkannut ties millä tökötillä. No, etikallapa ei tarvinnut ees hinkata, lorautin sitä vaan sellaisenaan hiukan rättiin ja pyyhkäisin ja ta-daa, kalkit oli historiaa! Vähänks oon martta.




Nyt taidan siirtyä sinne suihkun puolelle ihailemaan niitä kiiltäviä kaakeleita, ollut hitusen hidas aamu ja sain navigoitua vasta tähän sohvalle YP:n lähdettyä. Hiukan ehkä houkuttais pikkiriikkiset tirsat, mut se on niin nähty miten niiden kanssa käy, että yritän kaikin voimin pidättäytyä ton mielihalun toteutuksesta... 

Oikein ihanaa viikonlopun jatkoa, oo säkin yhtä hyvällä mielellä kuin mäkin! 

PS Onks jotain reseptivapaita allergialääkevinkkejä? Kehitin yllättäen melkoisen reaktion serkun koirasta ja ois kauheen kiva jos moisen sais jotenkin ehkäistyä jatkossa. En oo yhteenkään toiseen karvaiseen kaveriin reagoinut noin tai siis yhtään mitenkään, mut ton turrin jälkeen teki mieli kaivaa silmät lusikalla ulos, se kutina oli jotain aivan järkyttävää. Sopii siis vinkata kommenteissa jos joku lääke on osoittautunut erityisen hyväksi. Tänksis!

2 kommenttia:

  1. Ite käytän Kestineä, ei tarvii resettiä.

    Kiitos tosta kaakelinpustaus-ideasta! Mulla tosin kaakelit on niin kirkkaat et voin peilata itteäni suihkussa mut jos ne joskus likaantuu, pitää käydä etikkakaupoilla. Oot sä nii martta!

    VastaaPoista
  2. Aa, mennään sit sillä, täytyy hamstrata varoiks. Viikolla just hengailin kamujen bokserin kanssa hyvinkin tiiviisti eikä hää aiheuttanut minkäänmoista reaktiota.

    Ei mitään! :) No mää niin oon, ainakin kerran kymmenessä vuodessa... ;)

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)