Let me be young, let me keep my Visa Electron

Siis mihin nää päivät oikein menee? Tää viikko vierähti jotenkin niin nopsaan, etten ehtinyt Bloggeriin päin ees henkästä saati tarttua näppikseen. Ei kiva. Viikko oli melkoisen työpainotteinen ja rämmin iltaisin kotiin ihan turhan myöhään. Torstai oli taas reissupäivä ja niin kivoja kuin ne onkin, niin se aina vähän keikauttaa venettä eli päivät on inan pidempiä ennen ja jälkeen reissun. No, pääsinpähän taas pääkaupunkiseudulle, vaiks tällä kertaa en ehtinyt ihailemaan maisemia kuin junan ja auton ikkunasta. Mun niin piti junassa tänne naputellakin, mutta oli ne työjutut niin mukaansatempaavia, että matka meni ihan hujauksessa enkä tainnut ehtiä ees kenenkään kuulumisia lukasta. Ihan väärin.

Junassa kuuntelin kadehtien ihaillen takanani istunutta nuorta naista, joka oli todellinen small talkin mestari. Hänellä oli vieruspaikalla muutama vuosi sitten (juu, se oli vallan informatiivista salakuuntelua ;D) Suomeen muuttanut nuori mies ja jestas sentään että se tyttö jutteli luonnikkaasti! Välillä suomeksi ja suurimman osan aikaa englanniksi, kun se luonnistui mieheltä paremmin. Kerrassaan hurmaava tapaus ja oisin sinä miehenä ollut varmaan ihan lääpälläni. Tää neiti oli kuin pieni iloinen lintu, joka sirkutti milloin mistäkin, kyseli kiinnostuneena miehen opinnoista ja kertoi omistaan, haki karttapalvelusta ideaaleinta reittiä Helsingissä ja vertaili Turkua ja Helsinkiä (Hki voitti) - ihan mahtava tapaus! Siinä missä itse olisin murahtanut hein ja miettinyt lopun matkaa, että olisko pitänyt sittenkin sanoa helou, niin tää piti keskustelua luonnikkaasti yllä ja nauroi välillä hersyvästi. Niin epäsuomalaista. Niin ihastuttavaa. Niin haluun olla hän. 

Harmi muuten ettei tullut Waynsiltä eväät mukaan junaan... Olin melko yllättynyt, kun kävi ilmi ettei Visa Electron käy junan ravintolavaunussa. WTF? Se nyt kuitenkin käy konnarille, niin oisko näppärää että kävis myös apehtimiseen... En onneks ois halunnutkaan mitään lounasta saati juotavaa. Mur. Ehkä mun pitäis hankkii joku aikuisten maksuväline, mut se ei jotenkaan oo enää viime vuosina tuntunut niin olennaiselta, kun toi Electron käy nykyään pitkälti missä vaan. Paitsi siis junan ravintelissa. Työkamulta oli pankkineiti pankissa napannut Electronin veks ja sanonut ettei voi enää moista nuorisokorttia käyttää, ja antanut aikuisten version tilalle. Mut jos mä haluunkin olla ikuisesti nuori? No, se taitaa olla myöhäinen toive... Valotettiin yhden kaukaisemman työkamun kanssa historioitamme ja hää kysyi minkä ikäinen oon. Piti ensin itsekin hetki miettiä, kun edelleen miellän itteni sitkeesti alle kolmikymppiseks, mut sain sitten sanottua että "kolkyt". Hää katsoi odottavasti ja kun jatkoa ei kuulunut kysyi "Ja?". :D :D Oli hieno hetki sanoa, että "Ne on kuule vaan nää silmäpussit jotka tekee ihmeitä. Ei siihen oo tulossa mitään kasia tms. perään, oon kolkyt. Piste." Kattelin just kaiholla viimeisimmän Tallinnan reissun kuvia. Pitää vissiin moikata Jylhän Tiinaa seuraavalla kerralla.

Muuten ei tähän viikkoo oo ihmeempiä mahtunutkaan. Eilen suoritin työkamun kanssa empiiristä vertailua Kupittaan ja Länsikeskuksen Cittarien Caesar-salaattien välillä. Kyllä se Kupittaa on edelleen ykkönen (monipuolisempi täytevalikoima), mut ei toi Länkkäri ollut ollenkaan huono kakkonen. Ei siis sentään väännetty molempien salaattia (ne annokset on jättimäiset), vaan ihan vaan tota läntisempää versiota, siitä Kupittaan satsista on jo pidempiaikaisia testituloksia. Paarustin kamulta kotiin joskus puolenyön paikkeilla ja sellasessa vastaviimassa, että meinas pää lähteä puhurin perään. Kuulokkeet lähtikin, lensi ne napit korvista pariin otteeseen ja meinasin toistuvasti saada turpaan takin kaulukselta, kun ne lepatti melkoisen voimallisesti poskia vasten. Eikä tietenkään pipoa, kun aamulla töihin lähtiessä oli nollassa. No, tulipahan ulkoiltua. :)

Tänään ulkoillaankin Turun yössä, kun ihastellaan ensin yhteen muuttaneiden uutta tupaa ja siitä varmaan suunta kohti keskustaa. Oon täältä sängystä käsin koittanut miettiä että mitä hittoa sitä laittaisi päällensä, mut täytyy varmaan vääntäytyä tohon vaatekaapille ottamaan kokonaisvaltaisempaa vaatekriisiä. Edellisen jäljet täällä makkarissa vielä näkyykin, kun torstaiaamuna pöllytin kaapin sisältöä ja yritin epätoivoisesti miettiä mikä olisi toisen asiakkaan palaverin ja toisen iltatilaisuuden sisällään pitävän päivän ideaalein asukompromissi. Life is...

Osaaks joku muuten neuvoa miten tollaseen nokialaiseen saa näytön niin ettei se vedä saapuneen puhelun jälkeen takaisin mustaksi? En oo järin perehtynyt tohon mun työluuriin enkä muutenkaan mikään Nokian ystävä, mut erityisesti tossa ärsyttää, kun se näyttö on alati pimeenä. En välttämättä huomaa jatkuvasti tarkistaa josko on tullut puheluita (kun en jatkuvasti pöytäni ääressä nakota enkä tykkää kuljettaa puhelinta mukana), ja on melkoisen ärsyä huomata pari tuntia myöhemmin, että ai täällä onkin kolme puhelua tullut ja pari tekstaria... X/ Enivan?

Mjaah... Kai se on pakko ottaa suunta kohti kaappia ja käynnistettävä se vaatekriisi. Argh. Kriisitöntä lauantain jatkoa muille!