Sivut

lauantai 14. tammikuuta 2012

Let me be young, let me keep my Visa Electron

Siis mihin nää päivät oikein menee? Tää viikko vierähti jotenkin niin nopsaan, etten ehtinyt Bloggeriin päin ees henkästä saati tarttua näppikseen. Ei kiva. Viikko oli melkoisen työpainotteinen ja rämmin iltaisin kotiin ihan turhan myöhään. Torstai oli taas reissupäivä ja niin kivoja kuin ne onkin, niin se aina vähän keikauttaa venettä eli päivät on inan pidempiä ennen ja jälkeen reissun. No, pääsinpähän taas pääkaupunkiseudulle, vaiks tällä kertaa en ehtinyt ihailemaan maisemia kuin junan ja auton ikkunasta. Mun niin piti junassa tänne naputellakin, mutta oli ne työjutut niin mukaansatempaavia, että matka meni ihan hujauksessa enkä tainnut ehtiä ees kenenkään kuulumisia lukasta. Ihan väärin.

Junassa kuuntelin kadehtien ihaillen takanani istunutta nuorta naista, joka oli todellinen small talkin mestari. Hänellä oli vieruspaikalla muutama vuosi sitten (juu, se oli vallan informatiivista salakuuntelua ;D) Suomeen muuttanut nuori mies ja jestas sentään että se tyttö jutteli luonnikkaasti! Välillä suomeksi ja suurimman osan aikaa englanniksi, kun se luonnistui mieheltä paremmin. Kerrassaan hurmaava tapaus ja oisin sinä miehenä ollut varmaan ihan lääpälläni. Tää neiti oli kuin pieni iloinen lintu, joka sirkutti milloin mistäkin, kyseli kiinnostuneena miehen opinnoista ja kertoi omistaan, haki karttapalvelusta ideaaleinta reittiä Helsingissä ja vertaili Turkua ja Helsinkiä (Hki voitti) - ihan mahtava tapaus! Siinä missä itse olisin murahtanut hein ja miettinyt lopun matkaa, että olisko pitänyt sittenkin sanoa helou, niin tää piti keskustelua luonnikkaasti yllä ja nauroi välillä hersyvästi. Niin epäsuomalaista. Niin ihastuttavaa. Niin haluun olla hän. 


Harmi muuten ettei tullut Waynsiltä eväät mukaan junaan... Olin melko yllättynyt, kun kävi ilmi ettei Visa Electron käy junan ravintolavaunussa. WTF? Se nyt kuitenkin käy konnarille, niin oisko näppärää että kävis myös apehtimiseen... En onneks ois halunnutkaan mitään lounasta saati juotavaa. Mur. Ehkä mun pitäis hankkii joku aikuisten maksuväline, mut se ei jotenkaan oo enää viime vuosina tuntunut niin olennaiselta, kun toi Electron käy nykyään pitkälti missä vaan. Paitsi siis junan ravintelissa. Työkamulta oli pankkineiti pankissa napannut Electronin veks ja sanonut ettei voi enää moista nuorisokorttia käyttää, ja antanut aikuisten version tilalle. Mut jos mä haluunkin olla ikuisesti nuori? No, se taitaa olla myöhäinen toive... Valotettiin yhden kaukaisemman työkamun kanssa historioitamme ja hää kysyi minkä ikäinen oon. Piti ensin itsekin hetki miettiä, kun edelleen miellän itteni sitkeesti alle kolmikymppiseks, mut sain sitten sanottua että "kolkyt". Hää katsoi odottavasti ja kun jatkoa ei kuulunut kysyi "Ja?". :D :D Oli hieno hetki sanoa, että "Ne on kuule vaan nää silmäpussit jotka tekee ihmeitä. Ei siihen oo tulossa mitään kasia tms. perään, oon kolkyt. Piste." Kattelin just kaiholla viimeisimmän Tallinnan reissun kuvia. Pitää vissiin moikata Jylhän Tiinaa seuraavalla kerralla.


Muuten ei tähän viikkoo oo ihmeempiä mahtunutkaan. Eilen suoritin työkamun kanssa empiiristä vertailua Kupittaan ja Länsikeskuksen Cittarien Caesar-salaattien välillä. Kyllä se Kupittaa on edelleen ykkönen (monipuolisempi täytevalikoima), mut ei toi Länkkäri ollut ollenkaan huono kakkonen. Ei siis sentään väännetty molempien salaattia (ne annokset on jättimäiset), vaan ihan vaan tota läntisempää versiota, siitä Kupittaan satsista on jo pidempiaikaisia testituloksia. Paarustin kamulta kotiin joskus puolenyön paikkeilla ja sellasessa vastaviimassa, että meinas pää lähteä puhurin perään. Kuulokkeet lähtikin, lensi ne napit korvista pariin otteeseen ja meinasin toistuvasti saada turpaan takin kaulukselta, kun ne lepatti melkoisen voimallisesti poskia vasten. Eikä tietenkään pipoa, kun aamulla töihin lähtiessä oli nollassa. No, tulipahan ulkoiltua. :)

Tänään ulkoillaankin Turun yössä, kun ihastellaan ensin yhteen muuttaneiden uutta tupaa ja siitä varmaan suunta kohti keskustaa. Oon täältä sängystä käsin koittanut miettiä että mitä hittoa sitä laittaisi päällensä, mut täytyy varmaan vääntäytyä tohon vaatekaapille ottamaan kokonaisvaltaisempaa vaatekriisiä. Edellisen jäljet täällä makkarissa vielä näkyykin, kun torstaiaamuna pöllytin kaapin sisältöä ja yritin epätoivoisesti miettiä mikä olisi toisen asiakkaan palaverin ja toisen iltatilaisuuden sisällään pitävän päivän ideaalein asukompromissi. Life is...


Osaaks joku muuten neuvoa miten tollaseen nokialaiseen saa näytön niin ettei se vedä saapuneen puhelun jälkeen takaisin mustaksi? En oo järin perehtynyt tohon mun työluuriin enkä muutenkaan mikään Nokian ystävä, mut erityisesti tossa ärsyttää, kun se näyttö on alati pimeenä. En välttämättä huomaa jatkuvasti tarkistaa josko on tullut puheluita (kun en jatkuvasti pöytäni ääressä nakota enkä tykkää kuljettaa puhelinta mukana), ja on melkoisen ärsyä huomata pari tuntia myöhemmin, että ai täällä onkin kolme puhelua tullut ja pari tekstaria... X/ Enivan?

Mjaah... Kai se on pakko ottaa suunta kohti kaappia ja käynnistettävä se vaatekriisi. Argh. Kriisitöntä lauantain jatkoa muille!

5 kommenttia:

  1. Voi meidän silmäpussi-akkanen <3 Sun pitää sitoa Tenat silmien alle, ni ne imee nesteet pois!

    "Hei, soititte Nokian taktiseen asiakaspalveluun. Ootko ensinnäki ihan sale, et soitit oikeaan numeroon? Kaikki asiantuntemattomat kesätyöntekijät on kahvilla pomon piikkiin eikä niitä vois vähempää kiinnostaa kuunnella sun ulinoita. Jos silti ihan tosissas tahdot kuunnella, kun kerron sen vähän, mitä Nokian kumppareista tiedän, jää toki venaamaan, mut varaudu siihen, et mulla on sit Hesarin NYT-liite vielä kokonaan lukematta ja lisäks pomo toi just uuden Tex Willerin.

    Siellä luurin toisessa päässä roikkuminen maksaa kultahippuja, mut ei kai sulla fyrkasta oo puute, jos Nokialaisen oot ostanu - niitä ku saat olla uusimassa aina vuorokausi jälkeen, kun tehdastakuu loppuu. Snadisti muuten liukuhihnalla pidetään peukkuja, että ne ruohonleikkurin osat kestäis sen aikaa, että omavastuumme kaatuu. Ihme tyyppejä ootte!

    Vieläkö sä siellä roikut?? Sä et kyl tiedä puhelimista yhtään mitään, jos todella kuvittelet, että MÄ voisin sua jotenki auttaa! No koitetaan! Jos sua nyppii joku puhelimessa, tökkää nakkisormella ykköstä (myös nelosella pääset samoille mestoille, koska huti sä tökkäät kuitenki). Jos sua pännii liittymä, soita Soneralle. Jos haluut palveluu ruotsiks, osta Siljalle menolippu ja mee sinne, missä muitaki puhevikaisia asuu! *PIIIIIP* Kato, tökkäsit 7! No, minkäs sille sormien turvotukselle voi. Eli se sun työnantajan lainaan antama sekunda-luuri pimenee? Jos näät tosiaan pelkkää mustaa, ni tsekkaa asetukset ja sieltä näyttö ja mulkoile, millainen näytönsäästäjän viive sinne on duunattu. Jos et tästä saanu apua, osta Ericson. Kato, se on ruoka-aika...!"

    VastaaPoista
  2. Näissä kommenteissa ei selkeesti oo mitään merkkirajoitusta... :D :D

    Täytyy joo vissiin laajentaa noita Tenojen käyttötarkoituksia, näissä pusseissa piisaa nestettä. :(

    En oo vissiin ainoa, jolla on jotain Nokia-antipatioita... Oon kyllä yrittänyt syynätä niitä asetuksia, muttei siellä ollut mun mielestä mitään näytönsäästäjä-jutskia. Tai siis siihen mitään aikarajoitusta, voi vaan valita sen säästäjän. Kai. En tiiä onko toi vaan joku energiatehokas ja vetää aina pimeeks kun ei oo käytössä tai jtn. Ärsyy joka tapauksessa.

    Mut ISO kiitos tosta vallan monipuolisesta tukisimulaatiosta, jos olinkin ajatellut moiseen soittaa, niin viimeistään nyt luovun ajatuksesta. :D Toi 'taktinen asiakaspalvelu' on ihan lemppari. :)

    VastaaPoista
  3. Hei, tuossa small talk asiassa voit petrata ihan helposti, se on harjoittelukysymys ja mummoillahan on perinteisesti hyvä aloittaa treenaaminen...Nyt vaan päätät, että puhut yhden ventovieraan kanssa päivittäin edes jotain ylimääräistä...ja pian huomaat olevasi se "ilolintu" (hah, olihan tuo se termi jota itse käytit...nyt se nimittäin kuulostaa enemmänkin hutsulta mun korvissa...mutta tiedät mitä yritän sanoa!) junassa, jota joku hiljaisempi kanssamatkustaja ihaillen kuuntelee :D

    VastaaPoista
  4. Tota kyllä mä sanoisin että pikku silmapussit on parempi vaihtoehto kuin siellä Tiinan klinikalla käynti on meinaan sen verran karmeen näköstä jengiä töissä siinä firmassa..:D

    VastaaPoista
  5. Pepper: Juu, täytyis tsempata! Nyt vaan täytyy löytää sopiva testimummo ja ryhtyy ilolinnuksi. Eiku... ;D

    Fcookie: Et oo nähny näitä mun pusseja... ;D

    VastaaPoista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)