Sivut

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Möherö

Joskus kannattaa jättää käymättä kaupassa. Tänään se poiki niin maukkaan kaappien kätköistä -kombon, että jaetaans se täälläkin:


Möherö

pätkä munakoisoa
kuskusta
valkosipulia
paahdettua sipulia
hunajaa
luumuja
mausteita
pähkinä/siemensekoitusta
reilusti oliiviöljyä paistamiseen
sitruunalla maustettua avokadoöljyä




1. Päätä passata kauppareissu. Vaihda jalkaa ja huokaile avonaisen jääkaapin edessä.

2. Bongaa halloumi-munakoisotorneista jäänyt pätkä munakoisoa. Siirry huokailemaan kuiva-ainekaapin eteen. Inspiroidu ja keitä pari desiä vettä ja kippaa se parin kuskus-desillisen päälle kannen alle muhimaan. Pilko munakoiso sopiviksi paloiksi, puserra pari valkosipulinkynttä tirisemään pannulle runsaassa oliiviöljyssä. Siis todella runsaassa, munakoiso imee sitä itseensä ihan simona. Kippaa munakoisot pannulle ja anna tiristä. Mausta anteliaasti esim. mustapippurilla ja chilirouheella, rouhaise mukaan myös suolaa.

3. Toista kohta 1. Bongaa tällä kertaa jääkaapista viimeistä matkaansa odottavat yltiöhappamat luumut. Nappaa ilahtuneena luumut kaapista, mutta älä raapaise rasian terävällä reunalla poskeesi. Viipaloi sen verran luumuja kuin kuvittelet jaksavasi ronkkia annoksesta pois jos luumu ei olekaan hyvä ratkaisu. Kippaa myös luumut pannulle. Totea, että runsas oliiviöljy on muisto vain, lisää hiukan öljyä ja vähennä hiukan lämpöä.

4. Tunne kokkauksellista hurmosta ja siirry takaisin kuivakaapille soveltamaan. Tiristä vähemmän juoksevaksi muuttuneesta hunajaputelista pannulle sen verran kuin jaksat puristaa (noin 1 tl), lisää reilusti paahdettua sipulia.

5. Kippaa mukaan kuskus sekä ripottele sekaan pähkinä/siemensekoitusta. Totea, että kuskusta oli suhteessa muihin aineksiin aika reilusti ja möherö näyttää aika kuivalta. Pelasta tilanne lorauttamalla joukkoon vielä vähän lisää öljyä, tällä kertaa sitruksista avokadoversiota.

6. Nauti esim. Clipperin Zen Again teen kera ja totea, että möherö toimisi erityisen hyvin jonkun lisukkeena, jos vaan olisi se joku minkä kanssa sitä nauttia. Mieti mitä teit eilen Prismassa, ruokaostokset kun eivät selkeästikään olleet ohjelmassa.

7. Käy närppimässä hetken päästä vähän lisää möheröä ja totea, että se on hieman jäähtyneenä vielä parempaa, parhaimmillaan varmaan huomenna.




  
Edit 14.2.: Tuunasin möherön lounasevääksi jatkamalla sitä salaatilla (romaine) ja fetalla, toimi erinomaisen hyvin savulohen lisukkeena. :)

  

4 kommenttia:

  1. Siis niiiiin ihana hymyhermoja kutkuttava kokkausohje!!!!!!! <3 LÖÖÖÖÖÖÖÖÖÖV, mun nautani!! <3 Mun pitää kans tällä hersyvää kerrontaa sisältävällä systeemillä kertoa joku oma tyhjennäruokakaappi-aikaansaannos! Paitsi etten oo yhtään niin hyvä kirjottaja ku sä, mut voin aina kopioida sulta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jooooo, Nauta tahtoo aikaansaannos-postauksen! Ja pöh ja höpsis tohon viimiseen, eipäs kerjätä kehuja siellä... ;D S'oot paras! ♥

      Poista
  2. Kuulostaa aikas herkulta! :P Ja tuo Clipperin teekin näyttää aika söpöltä!
    Ihanaa ystävänpäivää ihanalle sielunsiskolleni <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kyllä ja salaatilla jatkettu versio kalan lisukkeena oli oikein oiva myös. :) Teellä ainakin psykologinen vaikutus... ;D Ihaninta ystävänpäivää ihanimmalle pienelle B:lle! ♥

      Poista

Oi ihanuutta, kommentit on parhautta! ISO kiitos, tykkään! :)