Höh. Oonpas mä taas ollut nihkeesti linjoilla. En tiedä mihin toi aika taas muka meni, mut voin kertoo, että toi kolmipäiväinen työviikko kävi ihan täydestä. Huoh. No, nyt onneks melko tajuissani kerrankin nauttimassa lauantaista hyvissä ajoin. Mulla oli aamulla joku mielenhäiriö ja kävin kiskasemassa tihkusateessa (todellakin alkoi sataa vasta viis minuuttia sen jälkeen kun lähdin) tunnin pyörälenkin ja nyt olo on kerrassaan (yli)suorittanut. Lopun päivää voikin sitten lusmuilla. :D
No ei vaan, pakko hiukan huushollata räjäyttää tää kämppä, kun yks kamu saattaa piipahtaa kylässä. Tai sit mä meen sinne, mut siivottava on kuiteskin, tää on taas luokkaa lätti. Harmi, että sää on noin suhru, oli tarkoitus ulkoilla heitin jälkikasvun kanssa, mut ei kyllä kauheesti kiinnosta hiekkalaatikon reunalla hengailu tossa tihkussa. Toivottavasti pääkaupunkiseudulla on paremmat kelit ettei HCR:läiset joudu sateessa juoksentelemaan. YP:kin siellä laukkaa ja pari työkamua, toivottavasti pääsevät kuivina maaliin.
Viikkoon ei tosiaan mahdu ihmeitä. Olin vielä hiukan puolikuntoinen ja keskiviikkona ja torstaina olo oli kerrassaan flaati. Pää oli jotenkin ihan pehmee, yläselässä tuikki ja rinta oli raskas ja olin taas melko vakuuttunut, että mulla on a) keuhkoveritulppa b) sydänlihaksen tulehdus tai c) molemmat. Tälleen luontaisena optimistina uumoilin just noita, esim. mikään alkava yskä tai ylipäätänsä pitkittynyt tauti ei käynyt mielessä. :D No, oli mitä oli, nyt olo on jo normimpi, joskin kaikki on edelleen enemmän tai vähemmän ylivoimaista - kivaa kun peruskunto on nolla, niin pienen sairastelun jälkeen se on totaalisesti miinuksella. :/ Jälkiviisaasti voi taas todeta, et ois ehkä kannattanut huilia päivä tai kaks himpessä, niin ois tautikin ollut nopsemmin ohi. Mut kun oon tällanen kiireinen, tärkee ja korvaamaton ihminen, niin enhän mä voi olla töistä pois.
 |
| Näin se meni. |
Ei maar, kai se on pakko tarttua rättiin ja sitten imuriin, ei tää
jaarittelemalla parane. Toivottavasti sää paranis päivän mittaan ja
pääsis ulkoilemaan ilman, että on Esteri huudeilla. Aurinkoista - tai ees sateetonta - lauantaita!
Sie oot kyl todellinen positiivisuuden huippu! <3 Mut aina, jos takahammasta koskee ja epäilee hypotalamus-syöpää ni aattele, ku sit onki kiva kuulla, et tuleeki vaan juurihoito ja 400 euron lasku dentaalilta!
VastaaPoistaKiitos tästä skenaariosta, toi hypotalamus-issue ei ollut vielä löytänyt tietään mun tietoisuuteen... Yritän muistaa ton loppukuusta, jos hampilääkäritarkastus poikii jotain toimenpiteitä. :D
PoistaTäällä taas niin sama; hirveetä siis olla näin tärkee ja korvaamaton että saikku ei tule kysymykseen. Keuhkokuumeessa sain nyt viimeks oltua ihan 4 päivää kotona. Meillä tosin pomon taholta syyllistäminen ja saikkua seuraavat kostotoimenpiteetkin vähän vaikuttaa siihen viitsiikö saikulle jäädä kovin helpolla :/
VastaaPoistaVoi ei, meillä ei oo sentään mitään kostotoimenpiteitä näkynyt. Voi olla, että myös kuvittelen sen hiljaisen paheksunnan, jos jään kotiin vaikka pää vielä jotenkuten keikkuu harteilla, tuntuu vaan, että pitäisi oikeesti olla toinen kinttu jo haudassa ennenkuin voi yhtä välipäivää harkita. Mulla vielä lähimmät kollegat on sellaisia teräsmimmejä, etteivät sairasta ikinä (yksi ollut talossa 25 vuotta ja vissiin yks saikku, toinen pian 15 eikä yhtään saikkua). Harvoin sitä itsekään oon kipeenä (määrä tosin tuntuu nousevan vuosi vuodelta - kasvaa stressin kanssa samassa suhteessa?), mutta silloin harvoin kun näin käy, niin tosiaan tuntuu, että ennemmin sitten raahaudutaan tartuttamaan muutkin ja pitkitetään sitä omaa tautia, kuin vihelletään hetkeks peli poikki. Meillä vielä sen verran hektiset kuviot, että harva asia voi venata sitä paria saikkupäivää eli kaatuvat sitten kollegoiden niskoille. :( (Ja mulla siis ihan maaaailman parhaimmat kollegat, mutta jotenkin tuntuu, että tossa potemisessa ei olla ihan samalla viivalla, tai sit vaan kuvittelen.)
PoistaMut toivottavasti teillä pian toivutaan sun saikusta ja loppuu se syyllistäminen ja kostotoimet, ihan peestä moinen!!!! Tsemppiä!
No ihan varmasti sairastaminen on suhteessa stressiin. Mä odottelen syksyllä vapautuvan vakituisen paikan kohtaloa toiveikkaana, ja mitä enempi sitä stressaan tuntuu et joku paikka krenkkaa ja flunssa jyllää entistä enemmän. Ja jokainen hemmetin saikku vie mua kauemmaks siitä vakkaripaikasta... (Ja siis saikullahan oon ollu tän yhen kerran vasta) Pomo kun ei tunnu ymmärtävän ettei mulle ainakaan sairasloma oo mikään rentoiluloma saati että itse olisin jotenki voinu siihen sairastumiseen vaikuttaa...
VastaaPoistaNo jo on tilanne. :( Ja mitä enempi stressaa, niin sitä varpimmin on pian taas kipeenä. Toi on kyllä kummallista miten tää "sairastamiskulttuuri" on tämmönen, harvoinpa sitä tosiaan itse siihen sairasteluunsa pystyy vaikuttamaan, mutta silti on ihan hiton huono omatunto jos on niin huonona ettei pysty töihin.
PoistaPidän paaaljoon peukkuja, että a) pysyt nyt terveenä ja b) niin saat sen paikan syksyllä!!! :)